Koskelo

Yksi hyvin tärkeä asia on mainitsematta. Kaikki presidentti Koskelon kansanedustajille ja siis myös perustuslakivaliokunnan jäsenille lähettämistä sähköposteista jotain sanoneet ovat kummastelleet. Kunnioittavasti ilmoitan minäkin kummastelevani.

En halua liioitella enkä käyttää tunteeseen vetoavia sanoja. Kummasteluni tarkoittaa, että minusta presidentti Koskelon olisi heti erottava. Erottaa häntä ei voi, syistä jotka hän on omalla toiminnallaan vaarantanut.

Tämän mielipiteen tueksi ei tarvita oppia vallan kolmijaosta, jonka mukaan lainsäätäjä, lainkäyttäjä eli tuomioistuin ja toimeenpaneva valta eli esimerkiksi poliisi eivät saa mennä toistensa tonteille.

Syy on yksinkertainen. Tuomioistuimilla on tiukat rajat. Niiden on ratkaistava niille kuuluvat oikeusjutut ja ratkaisussaan perusteltava, miten tuohon ratkaisuun päädyttiin.

Tuomioistuin ei saa ilmoittaa, miten lakia on tulkittava. Sen on ilmoitettava, miten laki on tulkittava ratkaistavassa asiassa.

Tätä on eritelty ja tarkennettu jatkuvasti keskustelussa prejudikaateista eli ennakkotapauksista. Ylimpien oikeuksien ratkaisuilla on kaikkien tuomioistuinten ratkaisukäytäntöä ohjaava vaikutus. On järkevää sanoa lain soveltamisohjetta tulkinnaksi ja perustella, että juuri se on tuomioistuimen tehtävä – lain soveltaminen kuissa samankaltaisissa asioissa. Ja mitkä ovat samankaltaisia asioita? Se keskustelu ei lopu, mutta sitä on käytävä. Meritaimenen alamittaisuus ei kuitenkaan ole tulkintakysymys. Siitä on määrättävä laissa tai hätätilassa asetuksessa, mutta siis eduskunnan äänellä; asetuksia voidaan antaa vain eduskuntalain sallimissa rajoissa.

Leväperäisesti sanoen käräjä- ja hovioikeudet ovat käytännössä sidottuja korkeimman oikeuden tulkintoihin. Pakkoa ei kuitenkaan ole. Tuomarille joka ratkaisee toisin ei seuraa mitään ikävää. Tämä on osa tuomarin riippumattomuutta. Tuomarilla ei ole esimiehiä, ei omassa tuomioistuimessa eikä korkeimmassa oikeudessakaan. Tuomarin on oltava oikeamielinen. Jos hänen edustamansa mielipide on jäänyt prejudikaatissa vähemmistöön, hänen on muutettava mielipidettään ja alettava äänestä jatkossa tuon prejudikaatin mukaisesti.

Ellei prejudikaattia ole tai näytä olevan, tukea haetaan käytännössä oikeusneuvoston lausumista. Tämä on aito syy siihen, että tuomarit eivät yleensä kirjoita oikeustieteellisiä artikkeleita eivätkä oppikirjoja. Tällä hetkellä on yksi poikkeus, Haarmannin ”Immateriaalioikeus”. Sitä luetaan alioikeuksissa ”korkeimman oikeuden kantana”, ja se on ongelmallista. Kirjoittaja, joka siis oli korkeimman oikeuden jäsen, on tehnyt parhaansa tuon erehdyksen torjumiseksi.

Kun minä olen sanonut monta kertaa, että mielestäni kuvan siteeraaminen verkkokirjoitukseen on sallittua lainaukselle määrätyin yleisin ehdoin, se on minun tulkintani. Jos presidentti Koskelo sanoo tuon saman, mitä sitten tehdään, kun sama kysymys tulee vastaan ratkaistavassa jutussa? Mielestäni presidentti on jäävi eli esteellinen. Hän on jo esittänyt ”tuomion” eikä voi enää osallistua saman kysymyksen ratkaisemiseen.

Jos presidentti on lähettänyt eduskuntaan ”taustamateriaalia” Ruotsissa yleisestä ja myös suomessa kannatetusta kuvasitaatin kieltävästä kannasta, ja Norjan laista, jossa sellainen kielletään selvästi, eikö tilanne ole sama?

Tämän takia tuomarit ja asianajajat eivät vapaamuotoisessa seurustelussa puhu lakiasioista eivätkä ainakaan oikeusjutuista. Käytännössä asia on vanhastaan ratkaistu niin, että tuomarit ja asianajajat eivät istu iltaa yhdessä eivätkä seurustele keskenään.

Tuosta perinteestä etenkin Olavi Heinonen halusi poiketa tuomalla asioita yleiseen keskusteluun. Tulos oli huono. Suuri osa lakimieskuntaa käsitti esimerkiksi ”Koiviston konklaavin” tasavallan presidentin yrityksenä vaikuttaa korkeimpaan oikeuteen. Oma käsitykseni on toinen, mutta viis siitä. Näin se menee.

Vielä yksi esimerkki. Mitä ajateltaisiin, jos virassa oleva tuomari pitäisi tämän tyyppistä blogia? Minusta niin ei saisi tehdä. Jos blogi olisi hyvä, sitä luettaisiin kulloinkin haluttujen tulkintojen tukena. Silti se olisi vain yhden tuomarin viisautta. Tuollainen tuomari vaarantaisi tuomioistuimensa uskottavuuden, ja se on osa riippumattomuutta. Jos tuomari – ehkä presidentti Koskelo – ”sähköttää” eduskunnan suuntaan suosivansa tietyn tyyppistä menettelyä, hän vaarantaa uskon tuomarin puolueettomuuteen. Hänhän olisi jo valinnut puolensa!

Eikä tuomioistuimen uskottavuuden, puolueettomuuden ja riippumattomuuden vaarantanut henkilö voi istua tuomarina, ei varsinkaan presidenttinä. Näissä asioissa presidentti ei voi sortua ”inhimilliseen virheisiin”. Peruskysymyksissä kaikki virheet ovat epäinhimillisiä.