Parta

Tähän huusholliin ei kollega Valtaojalla ole asiaa, vaikka hän on ansioitunut tietokirjailija. Suomen nyt jo sammuvan kirjankustannustoiminnan varhainen suuri voitto oli Sillanpään brändääminen. Se oli pakko tehdä, koska mies oli lakannut kirjoittamasta siitä yksinkertaisesta syystä, ettei enää kyennyt, ei selvänä eikä juovuksissa. Puhe on siis ajasta sodan päättymisen jälkeen.

Joulupakinoita ja sitten muisteloita kirjoittivat Otavassa ainakin Vilho Suomi, Maijaliisa Auterinen ja Heikki A. Reenpää. Kuulemani mukaan Sillanpäätä itseään ei niillä vaivattu, koska ääneen esittäminen sujui häneltä. Hän esitti noita tarinan palasia jopa Herttoniemen puiston penkillä, vaikka kuulijoita ei olisi ollut.

Tämä horiseva vanhus, jonka kuvaa voitte katsoa kaikista hyvin varustetuista hakukoneista, oli jouluperinteen alkaessa 58-vuotias.

Olen muuten tavannut Sillanpään oikeastikin ja surukseni joutunut tarkastelemaan tilejä hänen kuoltuaan. Perukirjasta en ole oikein varma – mutta Ilmari Kiannon perukirjan jouduin laatimaan. Kummankin menestyskirjailijan yhteenveto toi mieleen sananlaskun, jonka mukaan pyyssä ei ole kahden jakoa. Molemmat kirjailijaherrat olivat eteviä edistämään asiaansa kustantajan kassalla ja persoja makealle ja kunnianosoituksille.

Kalotteja eli patalakkeja oli nähty, mutta kokoparta oli uskalias. Jotkut yhdistivät sen Marxiin, useammat kylähulluun. Sellaisia kuljeskeli; olen itse nähnyt.

Täysparta oli muutenkin kavahdettava asia. Lapsuuteni Suomessa kolmas mielleyhtymä oli ryssän pappi. Sanottaisiinko varovasti, ettei sellaisia ollut oikeasti nähty, mutta siitä huolimatta tai sen takia ajatukset eivät olleet aivan myönteisiä.

Eräs kylänmies rupesi siellä meillä päin kuulemma vedon lyötyään puhumaan kirjakieltä ja pitämään partaa. Häntä pidettiin hulluna. Kaikki lapset juoksivat katsomaan aidan takaa partaista miestä. Rohkeimmat irvistelivät ja näyttivät kieltä.

Itse pelästyin hiukan, kun isäni tuli kerran Lapista kahden viikon parrassa. Siihen toimeen kipakasti kehotettuna hän kävi kiireesti ajamassa parran pois. Mutta kauhu ehti kouraista. Hänellä oli muutenkin jotenkin kummallinen suhde karvoihin. Samalla kun meidät lapset kynittiin ajan tavan mukaisesti mulipäiksi kesän tullen hän antoi kerran vetää omankin tukkansa hyvin lyhyeksi. Ja siihen menivät runsaat, säkkäräiset kiharat, jotka olivat tehneet hänestä hiukan epätavallisen näköisen. Tilalle kasvoi aivan tavallinen tukka.

Olin elänyt 26-vuotiaasta siinä uskossa, ettei partaa pysty kunnolla keritsemään omin käsin. Parturi oli oltava, mutta jokin aika, ehkä kymmenen vuotta, meni ihmetellessä, kun Stockmannin parturi lopetettiin. Vasta aikojen kuluttua ymmärsin mennä naisten kampaamoihin, vaikka siellähän oli kyllä miehuus katkolla.

Ehkä jokin pilkkasana teki tehtävänsä, koska nuoruusvuosieni ”partaradikaali” ja ”risuparta” panivat minut jähmettymään pahuuteeni.

Olen kirjoittanut tähän asti osoittaakseni, että teidän lukijoiden on erikseen mietittävä, kenellä tuttavistanne on parta ja kenellä ei. Se on kauan sitten lakannut merkitsemästä mitään ja sen jälkeen näkymästä.

Nopean henkisen rappeutumisen myötä olen muuttunut hyvin neitimäiseksi. Kun tiedän, että nukkavieru yleisvaikutelma vähentää dramaattisesti eläkeikäisen uskottavuutta ja että keskeinen komponentti on huonosti ajeltu parta, menin kuin meninkin törsäämään Philipsin liian kalliin partatrimmerin. Siinä on muka laser – käytännössä ikään kuin taskulamppu, joka piirtää iholle suoran viivan ja on helpottavinaan tarkkaa työtä.

Olin aivan ihmeissäni, kun kävi, ilmi, että vekotin toimii! Omakätisen ajelun ongelma on tuloksen toispuoleisuus. Se valitettavasti näkyy pahasti. Tämä nyt syystä tai toisesta toimii niin, että partaansa voi ohentaa melkein ongelmattomasti toiselta ja toiselta puolelta niin että tulokseen voi olla tyytyväinen. Laitteen mukana tulevia ritilöitä on tietenkin syytä käyttää.

Innostunein olen siitä, että kun vanhana nahka menee ohueksi, raapiminen ja nipistäminen tuntuu entistä pahemmalta. Pienet haavatkaan eivät houkuta. Tuossa tyyriissä vehkeessä on toistakymmentä leikkausasetusta niin että siirottavat karvat voi toden totta katkoa kaulalta pahemmin kiroilematta. Näin on lapsenlastenkin turha odottaa oppivansa uusia, mielenkiintoisia sanoja kuuntelemalla kylpyhuoneen oven takana.

Kehaisen vielä aiheesta RFM. Nyt näin ensimmäistä kertaa käyttöohjeen, joka oli toteutettu pelkillä kuvilla, ilman tekstiä, ja niin on, että tästä saa selvän.

  (Kuvassa anonyymi eli tuntematon henkilö.)