Pari päivää sitten kommentissa viitattiin saksalaiseen
elokuvaan vuodelta 1918:
Siinä on 14 minuuttia Saksan Itämeren divisioonan matkasta
Saksasta Hankoon ja siitä Helsinkiin. Välillä tehdään ruumiita. Päätteenä on
ohimarssi. Mannerheimia ja usein mainittua talonpoikaisarmeijaa ei nähdä,
suojeluskuntalaisia lierihattuineen kyllä, ja saksalaisia tietysti. Nykykatsoja
ällistelee katuyleisöä – täysin tunnistettavia ihmisiä, jos vain tuntisi.
En ollut koskaan kuullutkaan tällaisesta elokuvasta. Se ei ole
millään muotoa vanhinta uutiskuvaa Suomesta, mutta hämmästyttää se. Kuva on
niin hyvää, ja kaikesta näkee, että asialla ovat olleet ammattimiehet. Aiheena
on nytkin ajankohtainen ”avustus”, ja ajateltuna kohteena kai lähinnä
saksalainen kotirintama ja varmaan suomalaisetkin. Varmaan filmiä katsottiin
Helsingissäkin. Alun sotalaivat ovat hyvin vakuuttavan näköisiä.
Tämän hetken Suomessa ei kai tarvitse selittää, että tuo
saksalaisten retki ei tietenkään ollut pyyteetön, vaan aivan helposti käsitettävä
osa maailmansodan loppuvaihetta. Saksalla oli tarve pitää silmällä Venäjää,
jonka kanssa oli lopetettu vihollisuudet 3.3.1918. Ongelma oli ajankohtainen:
mikä on Venäjä?
Suomi oli Saksan määräysvallassa ja valitsi sieltä
kuninkaankin. Puhe Saksan siirtomaasta ei ole yliampuvaa. Mannerheim vastusti
koko hanketta ja erosi toukokuun lopussa. Vaikka voitettujen punaisten
käsittely oli suomalaisten vastuulla, kesän nälkäkatastrofin taustalla oli myös
suuri poliittinen ja hallinnollinen sekaannus.
Maahan oli siis tilattu vierasta sotaväkeä, ja vielä
äskeiseltä viholliselta. Sitä ennen oli perinpohjaisesti koulutettu sotaväkeä
vihollismaassa. ”Suomi” ei osallistunut maailmansotaan, mutta suhteessa
ulkovaltoihin olimme tietysti Venäjän keisarikunnan osa, ja tuo 1917 kukistunut
keisarikunta puolestaan oli sodassa Saksan keisarikunnan kanssa.
Tilanne kieltämättä muistutti vuosia 1941 ja 1944 ja jossain
mielessä Ukrainaa nyt. Venäläisiä sotilaita oli, mutta sotaväkeä ei. Tämä voi
kuulostaa sekavalta. Se onkin viesti. Tilanteet ovat joskus niin mutkikkaita,
että vielä lähes sadan vuoden kuluttua tuntuu epäselvältä, kuka oli milläkin
puolella.
Neuvostoliittoa ei ollut vielä olemassa, ja maa oli juuri
luistamassa omaan sisällissotaansa, josta tuli pitkä ja verinen. Saksa arveli
aiheellisesti voittavansa maailmansodan myös lännessä, mutta hävisikin sen
saman vuoden 1918 syksyllä. Vaikka sotilaallinen tappio oli selvä, tuo
sekaannus antoi Saksassa aiheen ”tikarinisku selkään” –tulkintaan, jolla
puolestaan oli keskeinen sija natsien ajattelussa. Armeijaa ei muka ollut
lyöty, mutta kotirintama eli sosialistit ja liberaalit pettivät. Nykyisen
ulkomaalaisen on vähän vaikea ymmärtää tuota tikariniskua. Sen jälkeen kun
Yhdysvallat toi Eurooppaan jalkaväkidivisioonan päivässä, sodan lopputulos oli
selvä.
Suomalaiset, kuten Paasikivi ja Svinhufvud, saattoivat
silloinkin sanoa, ettei valinnan varaa ollut. ”Joku muu kuin Venäjä” on
historiamme suuri yhteinen nimittäjä.
Kirjoitin jo pari kuukautta sitten (10.11.2013) tähän
kysymykseni: entä jos seuraava suurvalta ei olekaan Kiina, Intia tai Brasilia.
Entä jos se on Saksa? Kysymys nousi kuivan asiallisesta historiateoksesta (Brendan
Simms ”Europe. The Struggle for Supremacy. 1453 to the Present”).
Viime viikkojen tapahtumat pakottavat uudistamaan
kysymyksen. Siihen tähtäsin puhumalla Natoon liittymisestä, jota en ole ennen
kannattanut. Olisiko meillä pieni taittovirhe suhteessa angloamerikkalaisiin
valtioihin, siis Isoon Britanniaan ja Yhdysvaltoihin? Saksan etupiiriin olemme
kuuluneet sata vuotta, kulttuurisesti kaksisataa vuotta, taloudellisesti paljon
pidempään. Tämä asia unohtui, kun 1945 käsitettiin, että Saksa oli
mahdollisesti maailmanhistorian hirvittävin valtio, ja talous, kieli ja
kulttuuri unohdettiin tuon myötä. Mutta Englanti on ollut johdonmukainen
suhteessaan meihin. Sitä ei kiinnosta, ei todella vähääkään, ei edelleenkään.
Kun Yhdysvalloilla on Norja, se ei tarvitse meitä. Saksalla
on nyt imperiuminsa eli EU ja väestöpohja. Saksalla on toimiva poliittinen ja
kaupallinen järjestelmä. Euroopan kartasta näkee, että kun sodan aikana oli ”Kursk
salient” eli Kurskin sillanpää, joka hoidettiin asianmukaisesti, nyt on
Länsi-Ukrainan sillanpää. Pyydän ukrainalaisilta anteeksi, mutta valtion malli
vaikuttaa ongelmalliselta. Kartta kielisuhtaista ja kansanryhmistä viittaa
samaan. Noinkohan riita pannaan kirjaimellisesti halki? - Venäjän ja ukrainan
puhujat muuten ymmärtävät toisiaan auttavasti, mutta kielten sanastosta vain
alle 2/3 on päällekkäistä.
"Olisiko meillä pieni taittovirhe suhteessa angloamerikkalaisiin valtioihin, siis Isoon Britanniaan ja Yhdysvaltoihin?"
VastaaPoistaKuulostaa, heidän takaamansa runsaskätiset rauhantarjoukset maallemme korvauksena toisen maailmansodan natseista irtautumisesta, ne ovat petiitillä kirjoitettuja sivuja, koska tuskin ne palvelevat sankarisaagaa. Mutta se etteivät olisi olleet kiinnostuneita, se on falski väite.
Liettuan ja Puolan itäisiä alueita on nyt jaeltu jo joitain satoja vuosia, eikä loppua tunnu näkyvän. Puolaan ei syntynyt kunnollista keskushallintoa ja siksi vissiin meni kaikki. (Vanished Kingdoms)
VastaaPoistaAW
http://ingeb.org/Lieder/hochinfi.html
VastaaPoistaTässä aihepiirissä kannattaa aina muistaa myös Brest-Litovskin rauha, jossa Lenin lupasi sekä Suomen että Viron Saksalle.
Ukrainan kieleen pitää vakavasti tottua, että sitä ymmärtäisi ulkopuolinen kuten minä.Kyseessähän on paljon vanhempi kieli kuin venäjä. Valkovenäjän kieli on helpompi muttei sekään ole mikään itsestäänselvyys. Katsoin eilen tietoisesti venäläisiä uutisia ja propagandaohjelmia mitä ne kutsuvat suoriksi kanavoiksi, siis ns "live". Ne ovat kiinostava ilmiö. Nimittäin ollessaan teknisesti "suoria" ne ovat totaalisesti epäsuoria jokaisessa muussa mielessä. Iso sali on täynnä "tavallista" yleisöä. Alussa toimittaja puhuu jotain melkein normaalilla äänellä ja näyttää niin sanottua dokumenttia Kiovan tapahtumista. Siellä uhreja ovat Janukovitšin miehet ja eläimiä vastaavasti muut. Kun elokuva loppuu, yleisö on yksimielisesti vihainen ja sitten "keskustelijat" alkavat nousta ja huutaa vihaista tekstiä mika on sekoitus totuudesta, valheista, Putinin miehistön iskulauseista ja formaaliloogisista typeryyksistä, Lempivertailu on se, että Länsiukrainalaiset ovat fasisteja ja "banderalaisia". Maidanin aukiolla olivat pääasiallisesti äärioikeistolaiset narkomaanit jne. Että Venäjän pitää auttaa veljiään Itä-Ukrainassa ja Krimmissa. Ohjelmassa näytetiin muuten pientä "dokumenttia" virolaisesta länsiukrainalaisten terroristien koulutuskeskuksesta, jonkä omistaja, vanha virolainen "fasisti" näytti toimittajalle "fasistisia" kirjoja ja niiten joukossa oli Väinö Linnan "Sotaromaani" :)
VastaaPoistaKaikki puhujat siis huutavat. Muotollisesti he ovat eri mieltä ja väittelevät mutta itse asiassa he vain täydentävät toinen toisiaan länsi-Ukrainalaisten ja maidanilaisten tuomitsemisessä. Yleisö antaa rytmiä taputtaen lyhyesti joka kolmannelele lauseelle ja ei väliä kuka puhuu. Yleensä huudetaan yksi kerrallaan, mutta ajoittan kaikki "keskustelijat "nousevat yhtaikaa huutamaan. Yksi vihaisimmista huutajista on Zjuganov, kommunistisen puoluen johtaja. Välillä järjestetään telesilta, minne ilmestyy Lužkov, pitkäaikainen Moskovan päävaras joka sitten huuta suoraan Lontoosta. Orwellin 1984 "vihaan minuutit" olivat täsmälleen samanlaisia.
Huomasin, että tässä mielessä mikään ei ole muuttunut. Mutta venäläisten huutamista ei pitää pelkää. See alkaa ja loppuu nopeasti ja jossain taustalla hiljaisesti kuorsaamassa on niilläkin äly, mikä lopultaa kuitenkin herää.
Kuulitõukaja! Sinun mukana olosi tuo viehkon (so. viehättävän) lisänsä meidän pohdintoihimme. Eihän se "takavuosina" olisi ollut mahdollista. Näin maailma menee eteenpäin.! Te Virossa hyökkäsitte Natoon juuri oikealla hetkellä. Meillä Manu sentään sanoi YYA:n irti, kun toinen sopijapuoli oli lakannut olemasta, vaan Natoon emme hyöki, en usko että edes Kemppi, yön nukuttuaan!
Poistaterv. pekka s-to.
Toisin sanoen rehtiä neuvostoliittolaista meininkiä?
PoistaMuistatko sinä, Kuulantyöntäjä Hjuva, tämän ko. maan kaikille koululaisille opetetun opin : "Avtomat Kalashnikov prednaznatshen dlja unitshtozhenija zhivoi sili protivnika"? (Eli: "Kalashnikov-rynnäkkökivääri on tarkoitettu vihollisen elävän voiman tuhoamiseen".)
??? Juuri tuohan kaikkien maiden rynnäkkökiväärit on tarkoitettu? Ei mihinkään muuhun.
PoistaVai puhutaanko nyt taas erikseen "rauhan rynnäkkökivääreistä".?
Meillä oli koulussa viimeisiissa luokissa sotilaallinen alkuoppi, missä harjoitlimme kalashnikovin kokoon panoa. En ollut kovin hyvä siinä. Kirjat olivat venäjänkielisia siinä opissa ja tuolloin en puhunut venäjää ollenkaan, siksi on vaikea sanoa mitä siellä oli. Paljon ydinaseista, sitä voin varmistaa. Ennen tunnin alkua toivotimme kuorossa: Zdravia želaju, tovarish Gvozdik! Eli:Tervehdin teitä, toveri Gvozdik! "Toveri Gvozdik", 50-vuotias podpolkovnik (eversti?), oli täydessä univormussa siellä koulussamme, mutta hän oli jo eläkkeellä sotalaivastosta eikä puhunut sanakaan viron kieltä. Sillä oli pohjaton leukakuoppa, mistä oli inhimillisesti mahdotonta ajaa partaa. (olisiko tämä ollut eroamisen syy?). Me kaikki rakastimme häntä, koska hän oli kiltein opettaja, kenet olimme koskaan nähneet
PoistaKyllä, rynnäkkökiväärit on tehty lähinnä yhtä tarkoitusta varten. Kaikkialla. Mutta harvan maan kouluissa opetetaan pakollisena oppiaineena asekäsittelyä 14-16 vuotiaille pojille. Tämä oli kommenttini pointti. - Ps. Tytöille vastaavina tunteina opetettiin/opetetaan sairaanhoitotehtäviä.
PoistaLähde: Anna Žīgure
Pari taustajuttua aiheisiisi.
VastaaPoistaSaksasta: http://blog.gmfus.org/2013/12/11/germany-faces-tough-choices-on-russia/
Propagandasodasta, vähän jo vanhempi juttu - Venäjän propagandan ja sen kömpelyydenhän me jo kaikki tunnemme:
http://www.thenation.com/article/178344/distorting-russia
Muistella voi sitäkin, minkälainen tarkkaan ottaen oli se sopimus jota EU Ukrainalle tarjosi.
Kun kerran Ukraina nyt on kaiken taustalla, jotakuta saattaa kiinnostaa jopa se, keitä on mukana siinä hallituksessa jonka legitiimiydestä kiistellään.
VastaaPoistahttp://www.kyivpost.com/opinion/op-ed/katya-gorchinskaya-the-not-so-revolutionary-new-ukraine-government-337768.html
Ei hätäpäivää eikä kuura aamua, alkaa tuntua siltä tuossa Ukrainan tapauksessa. Naureskeleekohan Putin partoihinsa tätä läntisten vouhkausta. Hyvä ettei suomessakin ole jo joillakin kypärä päässä ja aikeena Natoon vaan niin että nuppi tutajaa. Liipasinherkkää porukkaa tuntuu olevan liikkeellä.
VastaaPoistaPäivän nimi: Paasikivi.
VastaaPoistaPaniikkinappulaa on hiplailtu jo monessa maassa. Ainoastaan se hiukan huolestuttaa. Onkohan "pohjanmaan poikia pitänyt sitoa puihin kiinni etteivät lähde ennen aikojaan ? "
VastaaPoistaAi että ainoastaan se huolestuttaa.
PoistaHyvin ovat asiat kirjoottajan maailmassa.
Viittaus Tuntemattomaan on asiaton, taas kerran.
Sieltä vastailikin jo joku heimokolleega, joko otetaan pystykorvat seinältä ?
PoistaElokuva saksalaisten tulosta -18 oli myös minulle täysin uusi ja tuntematon, kerrassaan mainio! Näinpä laaja intoisa seuramme tuottaa lisäarvoa meille kaikille.
VastaaPoistaterv. pekka s-to.
Eräs tapa tulkita maamme turvallisuuspoliittista aidallaistumista on se, että nykyinen asemamme vahvistaa meidät nimenomaan osaksi Saksan etupiiriä. Nato on selkeästi Yhdysvaltain johtama organisaatio ja siihen meneminen edellyttäisi nykyistä voimakkaampaa Yhdysvaltain ulkopolitiikan seurailua. Sen sijaan EU on, kuten todettu, Saksan johtama järjestö. Asenteemme siis viestittää vahvasti, että haluamme olla Saksan, mutta emme Yhdysvaltain liittolaisia. Tämä asenne sopii minulle. Toivottavasti myös Saksalle. Ich mag Deutschland viel mehr als die Vereinigten Staaten.
VastaaPoistaTosiasiassa Suomi saa mahdollisessa sotatilanteessa apua sopimuksista riippumatta ja niistä huolimatta, jos jollekulle on edullista auttaa meitä. Jos tämä ei ole edullista, apua ei tipu, vaikka paperilla lukisi mitä. Maamme puolustusvoimat ovat Nato-yhteensopivia, mikä mahdollistaa avun vastaanottamisen keltä tahansa, joka sitä tahtoo antaa. Käytännössä ainoat maa, joille materiaaliavun antaminen on edullista, ovat Saksa ja Ruotsi. (Sotilasapua ei anna kukaan muu kuin mahdollisesti Ruotsi, sekin ainoastaan turvallisesti toissijaisille suunnille, joilla ei käydä taisteluita.) Näiden kannalta Naton puitteissa tapahtuva avunanto on oikeastaan vain poliittinen hidaste, koska tällöin Suomen puolustusta johtaa amerikkalainen kenraali Norjasta käsin ja mahdollinen apu joudutaan hyväksyttämään siis Pentagonissa. Jos Suomi ei ole Naton jäsen, taistelua johdetaan Suomesta käsin eikä avunantoa tarvitse koordinoida noin kolmenkymmenen Nato-maan ja Yhdysvaltain kongressin kanssa.
Se, mitä Ukrainasta opimme, on oman puolustuksen tärkeys. Ukraina kohotti valmiutta liian myöhään eikä kyennyt vastustamaan kaappauksenomaista yllätyshyökkäystä. Tämä on meillekin opetus siitä, että sotilastiedustelun tärkeyttä ei voi yliarvioida. Valmiutta on kohotettava joustavasti ja etupainotteisesti, kun on indikaatioita siitä, että jotain voi olla valmisteilla. Toisaalta tästä ei saa tehdä poliittista kysymystä. Tällaisessa asiassa on pakko luottaa kulloiseenkin hallitukseen ja presidenttiin varauksetta, koska vain heillä on tarvittava tieto päätöksentekoon. Sillä, mikä on hallituksen väri, ei saa olla väliä. Kaikki ovat varmasti isänmaan asialla poliittisesta kannasta riippumatta.
Täsmälleen samaa mieltä Natosta ja Suomen omasta puolustuksesta. Se on juuri noin.
PoistaViertes Reich ja meneminen sen kelkkaan sokeasti ja peruuttamattomasti taas hieman arveluttaa...
Kemppinen: "...valtion malli vaikuttaa ongelmalliselta. Kartta kielisuhtaista ja kansanryhmistä viittaa samaan."
VastaaPoistaMiksi monietnisessä, monikielisessä ja monikulttuurisessa valtiossa syntyvät ongelmat ovat meistä itsestään selviä silloin, kun on kyse muista maista,
mutta kun kyse on Suomesta, niin ehdoin tahdoin vänkäämme tänne vastaavaa monimuotoisuutta, sitä ylimpänä onnena ylistäen?
Edellisessä otoksessa olisi hyvin voinut näkyä
VastaaPoistaoppaana toiminut koulupoika josta aiemmin
puhettakin ollut, W.H.Halsti.
Ohessa otos jakotoimenpiteistä.
http://www.filmportal.de/video/wiederherstellung-der-ordnung-in-finnland
"Viime viikkojen tapahtumat pakottavat uudistamaan kysymyksen. Siihen tähtäsin puhumalla Natoon liittymisestä, jota en ole ennen kannattanut."
VastaaPoistaKomppaan muutamaa kommentoijaa.
Miksi Nato on nyt kaikkien pölveröiden mielessä? Ehkä blogisti ynnä muu sivistyneistö selittää, miksi sinne pitää ryysiä? Kun hyvässä lykyssä saamme pari komppaniaa tilutilu-miehiä Etelä-Karjalaan ja patteriston jonkinlaisia ohjuksia, jotka kohdistetaan Pietariin joiden laukaisemisesta päätetään ehkä, sanonko missä?
Kuin kaivaisimme verta nenästä. Silloinhan Venäjälläkin on selvä lähialueen vihollinen.
Sotilaallisesti Venäjä on piirritetty. Ilman Suomeakin.
En ymmärrä tätä hysteriaa.
Päättäjien ja blogistinkin kannattaisi palauttaa mieleen Sveitsi, joka II maailmansodassa pärjäsi ilman vakavampia yhteydenottoja. Ja pärjää edelleen. Miksi? Sitäkin voisi pohtia.
Tai vaikka sitä, pitäisiköhän Pohjoiselle Jäämereltä saada kaistale aluetta vaikka vuokralle? Ihan vaan talouden kannalta, jos se nyt ketään kiinnostaa?
- kale
Kaikki ovat näköjään jo samaa mieltä siitä, että Suomella pitää olla hyvä armeija.
PoistaNatoa tai muita luotettavia liittolaisia tarvitaan silloin, kun tarvitaan ruoka-, -materiaali- ja ammusapua. Kriisitilanteessa niitä tarvitaan, rauhan aikana ei.
Venäjä on kuin se joskus juopotteleva kaveri jolla on taipumus saada skitsofreenisia paranoidia kohtauksia ja ruveta aggressiiviseksi. Kuka nyt semmoisen kanssa liittoon.. ?
VastaaPoistaTässä joskus 2000-luvulla näin hämmentyneen kansanedustaja J.J. Kasvin kun blogissaan kertoi kokemusta Venäjästä. Tarkoitus oli tavata suomensukuisten kielten kansoja hyvässä ystävyydessä, mutta sieltä puhaltikin epäluuloisen kylmät tuulet. Syytettiin, että Suomi salaa havittelee venäläisten öljyä. Kasvi oli typertynyt.
M
Ei miekkaa tuppeen ennen kuin sinikeltaisen lipun värit nousevat Uralilla! (Ukrainan värit näyttävät kravatissa samalta kuin Sveamamman)
VastaaPoistaHyvin merkittävä Deutsche Hilfe für Finnland sai ensi-iltansa heti meilläkin nimellä Saksan apu Suomelle, ja siitä on ollut aina kopio Puolustusvoimien elokuva-arkistossa. Se on ollut dokumentintekijöiden perusaineistoa aiheesta, josta ei paljon elävää kuvaa ole. Sitä on esitetty meillä Orionissa vuoden 1918 ohjelmissa ja myös esimerkiksi Tampereen elokuvajuhlien Arkistojen aarteita -sarjoissa.
VastaaPoistaKiitos leffalinkeistä. Otteita tuosta on näkynyt kotimaisessa dokumentissa "Punaiset esiliinat", jossa punakaartiin tai -kaartilaisperheisiin kuuluneet naiset muistelivat vuoden -18 tapahtumia.
VastaaPoistaVenäjän ja ruotsin kiistakapula. hankala vastus, mutta luotettava naapuri. kun nyt 20 luvulle katsotaan, niin kävisikö krimin demilitarisointi? Kansainliiton voimalla Ahvenanmaan tapaan, tai vuokramaa kuten hangossa, porkkalassa tai peräti saimaan kanavalla? Alaskan mallikin on. 2 Miljardia dollaria vois olla hyvä osa kauppahintaa. Mut nythän sen maksaa kai EU kuten kreikan velat.
VastaaPoistaMeillä ei käy Kalashnikov maksuvälineenä.
VastaaPoista"entä jos seuraava suurvalta ei olekaan Kiina, Intia tai Brasilia. Entä jos se on Saksa? "
VastaaPoistaSuurvallaksi nousu edellyttää vahvaa asevoimaa ja karskia luonnetta käyttää sitä. Väitän, että toinen maailmansota jälkihoitoineen on karsinut sen saksalaisista joksikikin aikaa. Toinen tekijä on ollut preusilaisen junkkeriluokan katoaminen, joka oli saksalais-preussilaisen militarismin ydin. Kultuurillinen valta on elämänhaluisilla etelä-saksalaisilla: läskit kasvaa ja olutta kuluu.
Mauno Koivisto sanoi, että saahan sitä provosoida, mutta ei pidä provosoitua. Irina Krohnin (jonka äiti evakuoitiin Viipurista ensi kertaa kolmevuotiaana) facebook-sivulta löysin Jeffrey Sachsin älykästä ulkopoliittista pohdintaa (Foreign Affairs). http://www.foreignaffairs.com/articles/140999/jeffrey-sachs/a-new-post-soviet-playbook
VastaaPoistaSuomalaisten selviytyminen äärimmäisen vaarallisissa vaiheissa on perustunut kylmäveriseen analyysiin ja paksunahkaisuuteen myös suomettumisdiskurssiin kuuluvien loukkausyritysten suhteen.
Olen kovasti myöhässä, mutta ehkä täytteeksi mahtuu pätkä seitsemisen vuotta sitten kirjoitettua - en viitsi panna linkkiä artikkeliin, jossa on mogia, mutta päivitettyä tietoa 1918-dokumenteista löytyy esim. kirjastamme Jari Sedergren & Ilkka Kippola, Dokumentin ytimessä. Suomalaisen dokumentti- ja lyhytelokuvan historia 1904-1944. SKS 2009. Tässä pätkä varhaisemmasta tekstistä:
VastaaPoista"Suomen sisällissotaa kuvaavista elokuvista tärkeimpiin kuuluu saksalaisen UFA-yhtymän Deutsche Hilfe für Finnland (suom. Saksan apu Suomelle, 1918), joka lähtee liikkeelle Kielin satamasta ja seuraa aluksi kenraali Rüdiger von der Goltzin (s. 1865) johtamaa 9500 miehen vahvuista Itämeren divisioonaa laivamatkalla myrskyisän Itämeren halki Hankoon. Siinä tallennetaan 3.-4. huhtikuuta tapahtunut rantautuminen, joukkojen ja materiaalin purkaminen laivasta, mitä seuraa jalkamarssi varsin kuraisissa olosuhteissa halki kumpuilevien maastojen kohti Helsinkiä, ja mihin helpotukseksi ainakin osalle joukosta tulee eteneminen rautateitse resiinalla.
Helsingin valtaaminen toteutui 12.-13.4, minkä osoituksena elokuvassa näytetään tykistötaisteluja kaupungin reunamilta, vangittuja punaisia rautatien varrella ja heidän kokoamisensa Kauppatorilla, siellä täällä esillä on myös kaatuneita punaisia. Sen jälkeen palataan hetkeksi taisteluihin ilmeisesti Ilmalassa. Rautatieasemalta Helsingistä kameran eteen tulee lisää vangittuja punaisia, jotka on siirretty vankijunaan. Laiturilla näkyy ammuttuja punaisia. Esplanadilta kuvataan saksalaisten puhdistusoperaatiota tark'ampujia kohtaan, mitä seuraa kuvia Turun kasarmin kulmalta, Senaatintorilta ja Esplanadilta. Mukaan on mahdutettu kaksi paraatia, ensin Helsingin suojeluskunnan marssi Pohjois-Esplanadia pitkin, sitten samaa reittiä kulkenut saksalaisten sotilaiden paraati, jonka päätöstä seurataan myös Senaatintorilla, jossa puheita pitävät niin kreivi von der Goltz kuin Helsingin kaupungin edustajakin. Lopuksi näytetään tapahtumia seuraavaa yleisöä kadulla ja saksalaiset marssivat räntäsateen peittämällä Esplanadilla. Elokuvan viimeinen kuva esittää vallan ja kontrollin symbolina saksalaisen vartiosotilaan ratsun selässä.
Elokuva säilyi Saksassa, viimeksi DDR:n filmikeskusarkistossa, mistä se saatiin vaihtosopimuksin Suomeen ja tallennettiin Puolustusvoimain elokuva-arkistoon, joka vuoden 2004 alussa yhdistettiin Suomen elokuva-arkistoon." SEA:n nykyinen nimi on Kansallinen audiovisuaalinen instituutti.