Putinille rauhanpalkinto

Tämä ajatus on hiukan ennenaikainen, mutta Suomessa ja mahdollisesti EU:ssa tähän mennessä tapahtunutta ajatellen V. Putinin johtama toimeliaisuus Krimillä ja (muualla) Ukrainassa näyttää edistäneen rauhaa ja yhteisymmärrystä enemmän kuin mikään muu tapahtumasarja pitkän aikaan.

Useimpien muiden valtioiden suhteet Venäjään ovat siis uudelle tavalla sotaiset. Sitä vastoin Suomessa koko kansakunta, media, asiantuntijat ja kaikki, puuskahtivat yhteen ääneen hämmästyksestä, kun hoitoalan uudistusehdotus nousi kaikkien puolueiden konklaavista kuin kaniini hatusta.

Kaikkien eduskuntapuolueiden toimia on meillä nähty vain sodan aikana. Sipilän suurenmoisuus ei ihan riitä selitykseksi. Koska politiikka on aina vastahakoisten taivuttelua, kyllä asiassa on taivutelluillakin ansionsa. Ja Timo Soini teki lopultakin läpimurron. Tämän jälkeen hänen toimintansa valtioneuvoston jäsenenä, jos nopat niin putoavat, ei herätä mainittavia vastalauseita, kirjavasta katraasta huolimatta. Hän oli myönteisesti mukana toiminnassa, jota voidaan perustellusti luonnehtia vastuuntuntoiseksi.

Mielipidetutkimuksissa pakkoruotsi saa lopultakin kannatusta. Jotkut kysyvät, mitä hyötyä Suomelle olisi puolustusyhteistyöstä tai puolustusliitosta Ruotsin kanssa. Vastaus on kyllä helppo. Ruotsissa on paljon sota-aluksia, lentokoneita ja panssarivaunuja. Meidän nilkit ovat kovia rämpimään metsissä.

Matkoissa on aina mutkia. Ruotsi on tasa-arvon maa kaikessa muussa paitsi suhtautumisessa Suomeen ja suomalaisuuteen. Mutta ehkä selkosissa on sellainen siperia, joka opettaisi.

Mielestäni nämä asiat johtuvat Venäjän uhkasta. Suomalaiset valehtelevat, ettei tunnu uhkaavalta eikä yhtään pelota. Lapsetkin toistelevat ”ei ole mitään hätää”, kun oikein pelottaa. Poliitikkojen ja sotilaiden virkaan kuuluu tyynnytellä, vaikka kuinka hirvittäisi.

Ettei kenenkään tarvitsisi erikseen kysyä vastaan valmiiksi. Suomi ja varsinkin Lappeenranta on luullakseni Putinin ja hänen iloisten miestensä mielestä liian lähellä ja uhkaa Pietarin kaupungin turvallisuutta niin että aluksi ainakin Suomenlinna pitäisi liittää Venäjään, mutta en osaa kuvitella, että Suomi olisi harmillisten pikku valtioiden listalla kovinkaan korkealla.

Ystävyyteen kansojen kesken olen uskovinani, kuten naapuritkin siellä. Valtiollisissa suhteissa ei ole poliisia, jolla soittaisi, jos naapuri pieksee akkaansa tai harjoittaa omalla puolellaan pahennusta herättävää menoa. Sellainen poliisi ei ole myöskään Nato. Se on sotilasliitto, josta helmikuinen lehtileike sisälsi otsikon kysymyksin, mistä järjestölle löytyisi jotain tekemistä tai ainakin ajankulua.

En ollut tiennytkään, että Putin lukee suomalaisia iltapäivälehtiä.

Mitä Putin tekee seuravaksi, sitä Putin ei tiedä. Koska hän on poliitikko ja etenkin sotilas, salaisen sodan spesialisti, hän tekee sen minkä tilaisuus sallii. Viime viikkoina nähty on ollut niin pätevää toimintaa, että suunnittelu on ollut perinpohjaista. Muistaakseni Erkki Nordberg –vainaja esitti aika tarkan ennusteen tällaisestakin kirjassaan Arvio ja ennuste Venäjän sotilaspolitiikasta Suomen suunnalla 2003 tai Suomi, EU, Nato ja Venäjä 2004.

Älkää kysykö tarkemmin. Tämä on vain muistikuva. Kirjojen esiin kaivaminen voisi olla hyvä ajatus.

Edellisen Krimin sodan aikana 1853 – 1856 (”Oolannin sota” tai Itämainen sota) Suomi osoitti poliittista taitoa eikä ottanut pikalainaa onneltaan. Mahdollisesti professori Z. Topelius sai hyvän miehen maineen Pietarissa ja siis kohosi myöhemmin yliopiston rehtoriksi, koska hän osoittautui jo tuossa vaiheessa merkittävänä mielipidevaikuttajana ja sitten myöhemmin Puolan kapinan aikaan tasapainottavaksi tekijäksi.

Se todellinen rähmällään olon aikakausi oli 1830-luku. Euroopassa oli ilmennyt varottavia esimerkkejä, kapinaliike. Suomessa ei ilmennyt. Tosin yliopiston kansleri joutui täälläkin kiipeliin erään kirjoista lukien lähinnä hassunkuriselta vaikuttaneen tapahtumasarjan vuoksi. Professorin viran hakija ilmiantoi kilpahakijan sopimattomista mielipiteistä.

Liemeen sekoitettu runoilija Runeberg puhui kuin ruuneperi ja selvityi lennokkuudellaan tapauksesta mutta toisaalta jäi vaille professorin virkaa. Kansleri Rehbinder käytti selityksenä klassikkoa. Ilmiantajana toiminut herra oli yhtäpitävien ja uskottavien havaintojen mukaan ollut juovuksissa kuin pulloperse sika niin että hänen kertomansa puheista ja tempauksista olivat yhtä tyhjän kanssa. Kirjoitankin muistiin vanhan tutkimus- ja kirjoitusajatukseni: kaatokännin merkitys Suomen historiassa. (Se näet ei ole vähäinen eikä kevyesti sivuutettavissa.)