Sivun näyttöjä yhteensä

1. kesäkuuta 2012

Ylioppilaille



Kuvernöörin koira

Niin vakavan varmana istuvi hän
torin pielessä portillansa
ja kirkkoa, koulua katsastaa
‑ ja kaukaa kiertävi kansa.

Kas, silläpä sitä vasta turkkia on!
Ja entä sen paksua selkää!
Ja milloin ääni sen ärjähtää
koko kaupungin pennut pelkää.

Mut kulkurikoirat, ne hulttiot maan,
ne nostavat olkapäitä
ja syrjässä korvahan nuorempain
ne kuiskivat niitä ja näitä:

»On hänkin laihana laukannut
ja ulvonut meidän lailla
ja haukkunut, haukkunut näljissään,
mut haukkunut kahletta vailla.

Ja kaikkia niin sitä haukuttiin,
kuka vaan tuli vastahan tiellä,
oli kerjuri taikka kenraali ‑
sen vasta me tahdoimme niellä!

Mut silloin kuoli se Maaherran Fox
ja silloin meidät hän heitti
ja maaherran piikoja mairittain
hän jälkensä entiset peitti.

Näin Murre Murréksi se porstattiin
ja kun aamulla aateloitiin,
niin illalla isien mainehet
jo satavuosihin näyttää voitiin.

Nyt herroille häntää hän heiluttaa
ja kansalle karvoja nostaa
ja meihin kun tohdi hän koskea ei,
niin teille hän koittavi kostaa.

Mut älkää te pentuset peljätkö,
jos kuinka sen kiiltävi hammas,
kun Murresta vaan häntä muistuttaa,
hän lauhkea on kuin lammas.»

Näin hallit ne haasteli irvistäin,
mut mennä ja uskoa heitä! ‑
Kuka koskaan koirilta rauhassa
lie astunut arvon teitä?

6 kommenttia:

  1. Sisältökin oli hyvä, mutta etenkin rytmi sai pauloihinsa.

    iisi

    VastaaPoista
  2. Erinomainen runo. Toiset eivät pidä siitä, että runona tunnettu teos sävelletään, mutta itse pidän tästä Chydeniuksen säveltämänä ja Kaisa Korhosen laulamana versiona. Hiukan siinä on sanoja muutettu (vai tekikö Leino useamman vaihtoehdon?): "Näin piskistä piquetti porstattiin...". Syvemmältä mietittynä sisältö kertoo menneisyyden häivyttämisestä, mikä on hyvinkin mahdollista vaikkapa Ranskan muukalaislegioonassa, Yhdysvaltain todistajansuojeluohjelmassa tai syntyperäisen tšetšeenin muuntautumisessa Putinin ohjelmapäälliköksi. Meillä entiset taistolaiset toimivat europarlamentaarikkoina ja sairaanhoitopiirin johtajina, eikä kukaan enää muista heidän sloganiaan "Pankkien vallasta tankkien valtaan!"

    VastaaPoista
  3. Kissasta ei moista soimauslaulua saisi aikaiseksi. - M:kis

    VastaaPoista
  4. Tuolla on varmaan tarkoitettu jotakin tiettyä henkilöä. Niitähän riitti, soisalonsoinisia...

    VastaaPoista
  5. Leino sanoi hyvin, että kirjoittaminen oli hänelle elanto, eikä hän ollut tehnyt kontrahtia kirjoittaa vain priimaa - usein haukuttu tyhjä helskyttely oli ymmärrettävä ja vain yksi osa häntä. Tämä on kyllä "laatuterästä" vai miten se Lohtanderin esittämä tv-antikvaari sanoi.

    Musiikissa joskus kuulee tai näkee mainiota tahti-tahdilta eteneviä kommentaareja tyyliin: "Avaus on lajityypillinn ja teema mitäänsanomaton. Äkkiä tulee kuitenkin aikalaisille täysin yllättävä soitinnus, ja syntyvää hienoa väriä korostaa omaperäinen modulaatio, josta sittemmin tuli säveltäjän seuraavan sinfonian tavaramerkki - -" (kuvitteellinen esimerkki). Kemppinen pystyisi varmasti vastavaan myös runossa: esimerkiksi itsellä tässä runossa selkäpiissä värähtää ensimmäisen kerran ihailu notkeasta "Mut haukkunut kahletta vailla". Siinä runo minusta etenee tasapainoisesti muodon ja sisällön osalta, vaikla lukija tyytyisi tyhjempäänkin riimiin säkeen lopuksi. On tyydyttävää, että loppu päinvastoin tiivistää asian.

    VastaaPoista