Sivun näyttöjä yhteensä

4. kesäkuuta 2012

Ain’ laulain


Niin sanottu intellektuelli kirjoittaa ja puhuu parhaassa tapauksessa kuin laulaisi.

Liitän tämän ajatuksen eilisen ja toissapäiväisen kirjoituksen teemoin. Väitän että älymystön edustajat, sekä sellaisiksi tekeytyneet että aidot tapaukset, ovat peräti usein väärässä, eikä siinä ole mitään moittimista.

Esimerkiksi esseistin ei tosiaan tarvitse olla oikeassa ajan analyyseissaan eikä tulevaisuuden tuomioissaan.

Huippunimistä Olavi Paavolainen kirjoitti aivan uskomattoman hyvän pitkän esseen (”Nykyaikaa etsimässä”) Euroopan kirjallisista ja taiteellisista virtauksista. Samassa koottujen teosten niteessä oleva ”Suursiivous kirjallisessa lastenkamarissa” on puolestaan jokseenkin joutava kirjotelma. Saksa-kirjat (”Risti ja hakaristi”, ”Kolmannen valtakunnan varjossa” ovat loistsavia ja oivaltavia. ”Lähtö ja loitsu” eli kirja Etelä-Amerikasta on mainio, ja ehkä kaikkein parastaan Paavolainen antoi lyhyessä Neuvostoliiton kuvauksessaan ja siihen liittyvissä merkinnöissä suursodan alkamisesta. Ne on liitetty samaan niteeseen kuin ”Synkkä yksipuhelu”, joka puolestaan on mielestäni pahasti epäonnistunut teos. Kirjoittaja yritti uudistaa poliittissävyistä kirjoittelua ja käsitystä juuri päättyneestä sodasta, mutta kirjoittikin henkisesti itsensä nurkkaan. Tuotanto jäi siihen.

Erittäin huolellisen ja pitkäaikaisen harkinnan ja vertailun jälkeen ja kuultuani itse luonnossa Paavolaisen kanssa samoissa tehtävissä ja samoissa paikoissa toimineita ihmisiä olen yksi niistä, joiden mielestä teos on ”paranneltu päiväkirja”, joka on virheellisesti esitelty aitoina sota-ajan muistiinpanoina. Sääli.

Monien tämän palstan lukijoiden suuresti arvostama Erno Paasilinna oli toinen kouluesimerkki intellektuellista, pienproosan kirjoittaja. Nyt katsoen hän haukkui silmiin pistävän usein väärää puuta ja vielä väärässä metsässä.

Se ei vähennä tekstien arvoa eikä laimenna niiden nautittavuutta. – Olen kai sanonut ennenkin, että oma kotijumalani Pentti Haanpää, joka oli kirjailija eikä intellektuelli, oli maaimankuvassaan jokseenkin joka asiassa niin väärässä kuin voi. Se ei tunnu missään. Tärkeää on se, että näkökulma ja käsitys on perusteltu. Vähemmän tärkeää on, suostuuko maailma muuttumaan sellaiseksi, jona kirjoittaja sen näkee.

Intellektuellin voi tunnistaa myös siitä, että hänen kirjoituksensa herättävät hyvinkin voimakasta vastustusta. Jonkin Matti Kurjensaaren ajoittain liikuttava pyrkimys suureksi intellektuelliksi kaatui tähän. Kukaan ei jaksanut liiemmin vastustaa häntä, saati ryhtyä väittelemään.

Lieneekö tämän perinteen käynyt jo huonosti? Esiajattelijat tulivat näyttämölle Ranskassa 1700-luvun puolivälissä. On myönnettävä, että perinteen vaikutus on ollut Suomessa vanhastaan vähäinen. Täällä uskotaan paremmin, kun opetus – esimerkiksi hävityn sodan opetukset – puetaan romaaniksi, jonka nimi on esimerkiksi Tuntematon sotilas. Tuo heiveröisyys näkyy myös siitä, että jos sivuutamme kirjallisuusesseen, näkyvät hahmot ovat olleet meillä kovin vahvasti ruotsinkielisiä, kuten vaikkapa Donner, Kihlman ja Tikkanen voimiensa päivinä. Mielenkiintoista kyllä Leif Salmen, joka julkaisee jatkuvasti, ei ole saanut ääntään kuuluviin suomenkielisellä puolella johdonmukaisen korkeasta tasostaan huolimatta.

Tilanne herättää kysymyksiä tällaisena muutoksen aikana, kun sekä sanomalehdistö että kirjankustantaminen ovat, siis minun käsitykseni mukaan, peruuttamattomasti ja auttamattomasti alamäessä. Mielipidevaikuttaja tai poliitikkojen suosimaa termiä käyttäen ”arvojohtaja” tarvitsee ison yleisön. Sellaisen tarjoaa vain suuri sanomalehti tai televisio. Kummallakaan suunnalla ei ole merkkiäkään muutoksesta. Entisten intellektuellien tehtävän täyttävät itse asiassa varsin hyvin kuukausipalkkaa nauttivat tai ainakin yleisesti välineeseensä samaistetut toimittajat.

Kirjoituksen moraali? Ajatus jonka taisi esittää menneen vuosisadan suuri intellektuelli Albert Camus hankittuaan itsensä entisten taistelutovereiden, varsinkin kovan linjan kommunismin harrastajien hampaisiin kieltäytymällä palvomasta Neuvostoliittoa ja sen toimia.

”Pahinta ei ole petos – isänmaan, kansan, aatteen, toverien pettäminen. Pahinta on se, että pettää itseään.”

23 kommenttia:

  1. Toisenkin laisia esimerkkejä epäonnistuneesta intellektuellista kuin Matti Kurjensaari on. Ajatellaanpa vaikka Matti Klingeä. Kukaan ei kiellä etteikö hän olisi intellektuelli - mutta ketä oikeasti kiinnostaa mitä hän sanoo?

    VastaaPoista
  2. ”Pahinta ei ole petos – isänmaan, kansan, aatteen, toverien pettäminen. Pahinta on se, että pettää itseään.”

    Camus'n ajatus on hiukan epämääräinen ja monimerkityksinen, joten tulkitsen sitä omalla tavallani.

    Epäselvä tai ei Camus oli kuitenkin niin selväjärkinen ja rehellinen, että hän mielestäni ajautui Putoamisessa oman ajattelunsa umpikujaan paljastaessaan Jean-Babtiste Clamencen [jota pidän Camus'n raadollisen itseironisena omakuvana//vrt. Kellariloukon mies] humanistisen puolueettomuuden helpoimmat ja itsekkäimmät motiivit eikä vain niitä vaan johdonmukaisen ja positiivisen humanismin jos ei aivan mahdottomuutta niin ainakin eräänlaisen masokismin.

    Loppuun asti rehellisen humanistin korvissa nimittäin kaikuu tuo sama J-B Clamencen kuulema jokeen putoavan naisen vaimea huuto ja loiskahduksen ääni, joka muistuttaa häntä omasta henkilökohtaisesta syyllisyydestään: et auttanut, vaikka olisit ehtinyt ja voinut.

    Säännöllisesti mieleen palaava muisto, joka musertaa Clamencen illuusion omasta oikeamielisyydestään, on itsessään eräänlainen piinakoppi, jossa ei mahdu nousemaan ylös eikä lepäämään jalat suorina. Tällainen on todellisen humanistin masokistinen positio.

    Jos etsii oikeaa itseään-pettämättömyyttä, niin Putoamisen päähenkilön elämäntarinasta sen löytää. Samalla lienee varsin ymmärrettävää [joskin turmiollista], että piinakopin sijaan niin monet ihmiset valitsevat 'aatteekseen' yhtä aikaa abstraktin ja naivin ihmisyys-imaginaation sekä ideologisesti ja psykologisesti patologisen suvaitsevaisuus-kaksoissidoksen - nuo kaikkien itsepetosten ovelimmat käärmeet.

    Rauno Räsänen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole varma, ymmärsinkö, mutta jos, niin kovasti olen samaa mieltä tuosta loppukappaleesta.

      Isäni, vuonna 1912 syntynyt ja vain kansakoulun käynyt viisas mies, tarjosi yhtenä keskeisenä elämänohjeena juuri tuota ajatusta, että itsepetos pahinta ja sitä erityisesti tulee välttää. Tokko hän tuota Camus'ilta oli kuullut.

      Poista
    2. Kas vain. Piti kirjoittaa puoliksi anonyymina, mutta lipsahti 'koko' henkilöllisyys vahingossa julkisuuteen. Allekirjoitus on siis tarpeetonta herkkua.

      Poista
    3. Vielä kuvan kanssa - toisaalta se viimeistään todistaa tapahtuman vahingoksi.

      Poista
    4. Kyllä se oli vahinko [tai enintään freudilainen lipsahdus], mutta en pysty todistamaan asiaa. Jään näin ollen sekä julkisen mielipiteen että 'oikean' oikeuden armoille. Kuva 'päivitetään' lähitulevaisuudessa.

      Poista
  3. otan tämän blogin ehdokkaaksi Erkon perinnön jatkajana.

    Kenen olkapäähän Tuomioja turvaa halutessaan tietää mitä suomenkielinen kansa todella ajattelee?

    Kannuksen Kennedy on saanut jo virkavapautta Nokiasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omaansa.
      Jolla on järkeä, se käyttäköön sitä surutta.

      Poista
  4. Miksi Klinge kiinnostaisi ?
    Snobihan hän vain on..

    VastaaPoista
  5. "Intellektuellin voi tunnistaa myös siitä, että hänen kirjoituksensa herättävät hyvinkin voimakasta vastustusta."

    Erittäin hyvä huomio. Erno tietenkin oli kouluesimerkki tästä, hänhän lyttäsi kirjoituksissaan myös intellektuellit tai sellaisiksi itseään kutsuvat. Ei tainnut arvostaa muita kuin itseään tämän suhteen. No, ehkä Haavikko sai hiljaisen hyväksynnän..

    VastaaPoista
  6. Tiedä näistä intellektuelleista tai muista esikuvallisista. Joka tapauksessa Juha Sorvisto ja kaverinsa perustivat Interbankin 1988. Se rupesi tuottamaan tukkumääräisiä eriä rahaa pankkisysteemiimme. Sitä ennen oli tehty vain talletuspalasia. Ja näitäkin vain yhdessä velalliseksi antautuvan ihmisen kanssa. Interbank oli edistysaskel. Se teki maksuvälineistöä pankkien kesken eikä tarvinnut ketään empivää velka-ikeellistettävää haramaan vastaan ja jarruttelemaan. Rahavolyymit löivätkin Suomessa tuollaisia 20 - 30 prosentin vuositahteja.

    Rahan asennusala (financial engineering) loikkasi euron aikana eteenpäin. Yksi upeus on kriisiä venyttävä interbankvälitys EKP:n ja haarakonttoreiden (ml. Liikasen) välillä. Soros kertoi lauantaina kuinka nykymenolla Bundesbankilla on 2012 lopulla biljoonan (am.triljoona) saamiset muita EKP-sivutoimipisteitä kohtaan. Tarvitsevat valtiot ovat siis kynänneet ns.keskuspankeissaan euroja kukin tykönään ja tiskin alta lipasseet rikkaammilta kuten Saksalta (ja rikkasta esittävältä Suomelta) lisäeuroja entisten päälle -siis uusia, ei keltään pois. Ihan kelpo rahaa ostaa Bemaria ja automaattimetroa.

    Luoton hämäyksen ; huiputuksen petoksen, pulppuava kekseliäisyys ei tikahdu vahingoniloonkaan. Moni Mike "roskalaina" Milkenin tai Juha Sorviston rohkeuksista on estblismentin rutiinia jo ennen kuin keksijät itse ovat kerinneet ulos vankeustuomioistaan.

    No, viime keskiviikkona yhteispuhelussa Angela Merkeliä prässättiin oikein joukolla. Obama, Hollande ja Monti kiskoivat Saksalta päätöstä yhteiseurooppalaisesta pankkipelastuksesta. Se on omistajapanosta Saksalta , jota osakeomistuerää vastaan, eli jonka syömiseksi sitten tehtäisiin tappio- eli alaskirjauksia. Rva Merkel harasi vastaan. Herrakolmikko toisti vaatimuksensa kolmasti -aina äkeämpänä. Merkel kielsi kolmasti. Ensin englanniksi ja sitten saksaksi. Kuinka tällaista voidaan vaatia. Että Berliini panee omaa rahaa ja toiset sitä vastaan kuittaavat tappionsa ? Voidaanpa hyvinkin. Saksa pelastaisi itsensä pahemmalta / juuri tätä luotto on. Ei se kulu käytössä, se vetreytyy. Tai sitten ei. Asia riippuu -toive/pelko-realiteeteista. Miten näistä voisi tiedetietää ? Ei kuinkaan.

    Rahamutaatio etenee äkistikin ja hirviötä pukkaa eikä kukaan oikein tiedä näistä -ihmistekoisista- innovaatio-olioista. Mutta jos ajattelee kuinka pirusti uutta rahaa -ja valtiovastuista- on ikään kuin vahingossa luotu EKP-sisäsiittola-interbankvälityksessä, niin arvaisimpa asioiden kääntyvän hyviksi. Ilmeytyy näet tuoreita vakoja versoa rehn-virkakelpoista kamaa -ja kriisi jää taakse.
    Se mikä ylläolevasta ei ole pitemmässä juoksussa treenattua,on tämän aamun Telegraphista.
    Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rahaa; siis mitä rahaa?!

      Money as debt:
      http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=60syRrYTiC8

      Ja kun vielä ollaan kiinni EU-paholaisessa, tässä on lisää:
      ESM: http://www.youtube.com/watch?v=myzgAHVBg_s&feature=player_embedded
      (löytyy varmaan englanniksikin)

      Poista
  7. Pahinta ei ole petos – isänmaan, kansan, aatteen, toverien pettäminen. Pahinta on se, että pettää itseään.”

    Hyvä esimerkki aforismista: sen voi joko nielasta pureksimatta - tai sitten ruveta pohtimaan. Esimerkiksi, voiko pettää muita pettämättä itseään? Mikä tämä "itse" oikein on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, jos tuota aforismia nyt oikein alkaa ajatuksen kanssa pohtia, niin onhan se osoitus aikamoisesta itsekeskeisyydestä: ei se mitään, että petin maani ja toverini, mutta että - nyyh - petin itsenikin...

      Itsensä pettämisen esimerkeistä lähinnä tulee mieleen taistolaisuus, vaikka kyllä siinä yhtä suuri osuus oli opportunistisella tyhmyydellä.

      Poista
    2. Alkulause on tarkoitettu porukan hereille saamiseen.

      Nuo argumentit toimivat yleisesti ja Ranskassa erityisesti.

      Poista
  8. Ns. totuutta voi olla vaikea määrittää lyhyellä aikavälillä ja siten sitä onko oikeassa vai väärässä. On asioita, joissa totuus selviää nopeammin. Esim. vakavasti sairasta ongelmallista potilasta hoitava intellektuellilääkäri voi perustella diagnoosinsa vaikka kuinka hyvin, mutta jos hän on väärässä ja potilas kuolee, niin hän ei ole hyvä lääkäri, vaikka retoriikka olisi miten ylevää.

    VastaaPoista
  9. JK: "Nyt katsoen hän haukkui silmiin pistävän usein väärää puuta ja vielä väärässä metsässä." Blogistin provokaatiota tai ei, mutta tämä väite kaipaisi oikein vankan perustelun esimerkkeineen sillä kuilun tämän puoleisessa metsässä edelleen EP:n sanoista löytää paikkansa pitävää asiaa vaikka suodattaisikin paljosta sanotusta puolet pois.

    "Köyhät keräävät markkoja. Rikkaat eivät kerää markkoja, vain niiden arvon."

    "Nerokkaat johtajat sovittavat yhteen kaksi mahdotonta: työväen asian ajamisen ja sen vastustamisen."

    VastaaPoista
  10. Kemppinenkin on intellektuelli - Paavo Lipposen arvoasteikolla.
    Mutta ketä hänen sanomisensa todella kiinnostaisi?
    Niin, kun ei tiedetä, mitä hän tse asiassa sanoo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksi käyttää passiivia? Onko tarkoitus joukkoistaa oma ymmärtämättömyys?

      Poista
  11. Niin, meitä on niin moneksi, on Ernon tapaisia ennustajia ja sitten näitä palsturin tapaisia jälkiviisaita. Jännä havaita kuinka Jukka vuodesta toiseen jaksaa muistuttaa kuinka erehtyväinen Ernokin saattoi olla. No, se suotakoon, ei se Nostradamuskaan aina osunut oikeaan. Taisi kirjoitella tuhansia ennustuksia joista muutama kait osui aika likellekin.

    VastaaPoista
  12. Minä taas kysyisin, että:
    a) mitä me tiedämme Pentti Haanpään maailmankuvasta,
    b) mikä oli oikea maailmankuva vv. n. 1920-1950, johon Haanpään väärää maailmankuvaa verrata ja
    c) mikä on nykytietämyksen mukaan oikea maailmankuva?

    VastaaPoista