Haavan lehdet

Toinen kavereista huomasi heti sanoa, kun siinä lasikuistilla istuimme, että koreasti paistaa kevätkesän aurinko alhaalta haavan lehtien läpi.

Kiirehdin myöntelemään, kun olin valokuvaillut juuri niitä ja tammen lehtiä eri vuorokauden aikoihin ja pilvisyyden vaihdellessa. Vihreä on niin vaikea väri, että voi vain onnitella itseään, kun ei ole valokuvaaja, saati taiteilija. Sanoisin että tuosta ikkunasta nytkin näkyvä metsä – taloni on metsässä, ei puiden keskellä vaan metsässä – vaatisi  ainakin 30 eri vihreää, jotta kuva olisi todellisuuteen verrattuna edes sinne päin.

Kuinka ollakaan tällainen Anna-Maria von Bondsdorff on väitellyt näinä päivinä värien asketismista ja syntetismistä vallankin Gallen-Kalelan ja Järnefeltin eräissä maalauksissa. Hän arvelee, että impressionisteista se alkoi, mutta Gauguin merkitsi sitten erikoisen paljon.

Väittelijä on sillä kannalla, että maalaustaiteen suuri muutos 1800-luvun lopulla ja seuraavan vuosisadan alussa ei alkanut muodosta eikä viivasta, vaan väreistä. Viittaus Kandinskyyn, Malevitshiin ja kumppaneihin on hyvin paikallaan. Nyt käsitellään viimein myös Gallenin Kalevala-aiheisia maalauksia ja Afrikan matkan töitä. Niissä ei selvästikään yritetä toistaa, mitä silmä näkee, vaan tulkitsemaan jotain muuta. Tuo muuta sanottiin aikoinaan musikaalisuudeksi tai harmoniaksi.

En ole perehtynyt väitöskirjaan kunnolla, mutta arvelisin, että muuan esimerkki ilmiöstä olisi suureen suosioon kohonnut Schjerfbeck, joka aloitti ”oikeilla” väreillä ja päätyi aika nopeasti pelkistyksiin, joissa taiten karsituilla väreillä on niin suuri vaikutus. Oli suorastaan tipalla, etten tunkenut Ateneumiin katsomaan näyttelyä, mutta oli onneksi se polvi kipeänä, ja Ateneumissa nousu taiteen korkeuksiin sisältää kahdet jyrkät portaat.

Polvileikkaus muuten sujui kuten kuuluukin. Polvesta rassattiin oikein puukon kanssa ylimääräiset roippeet pois. Välillä yrittää jomottaa, mutta kyllä se siitä. Tyyriiksi tällainen tulee, koska eläkeläisenä ja akateemisena pätkätyöläisenä olen työpaikkaterveydenhuollon tavoittamattomissa, kuten oikein onkin.

Mietin siellä narkoosista heräillessäni, millä kisojen joukkueista on kaunein pelipaita. Asketismi voittaa syntetismin. Sanoisin että Espanjalla, joka juoksee pallon perässä heraldiikan perusväreissä, ankaran tyylin mukaan vain kahdessa, jotka ovat punainen ja kulta. Musta (housut) ei ole väri, vaan fyysikkojen ja taiteilijoiden yksimielisen kannan mukaan kaikki värit yhdessä.

Tanska on hieno: lipun värit eli 700 vuoden perinne. Hollannilla oranjelaisten väri on historiallinen ja kampe komea. Ruotsi sinikeltaisen värien suhteessa toisiinsa on kerta kaikkiaan jotain vikaa. Kokonaisuus on vaisu. Brasilian kotipelien asu on hyvä mutta housut pilaavat – siniset. Siis housut ja sukat. Kreikka on hieno.

Katsokaa wikipediasta esim. Dutch national football team ja kaivakaa esiin ”Colours and kits” niin näette kamppeiden historian. Suomalaisen Wikipedian haku, esimerkiksi ”Venäjän jalkapallomaajoukkue” näyttää nykyisen peliasun ja osoittaa, että Putin on kulkenut kohti keisarillisuutta tässäkin. Ainakin 2009 käytössä oli tavattoman tsaarillinen porfyyrin väri.

Tässä kohdin kohtaamme kuitenkin tietotekniikan rajoitukset. Joskus lippuja katsellessani tulin siihen tulokseen, että värit ovat verkkosivuilla usein vähän sinne päin. Sitä ei pidä ihmetellä. Väittäisin tuntevani ainakin HTML:n keskeiset värikoodien nimet, mutta niillä ei pitkälle pötki. Katso fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo väreistä tai sitten

http://en.wikipedia.org/wiki/List_of_colors

jonka värien nimet voi syöttää sellaisinaan koodiin. Klikkaamalla löytää sitten mm. sRGB, HSV ja hex-lukemat.

Kun kuistilla alkoi esiintyä hyttysiä, siirryimme sisätiloihin nauttimaan silliä alle ja hirveä päälle sekä lopuksi parfaitia.

Ystävissä on sama hyvä puoli kuin sukulaisissa. Heistä ei pääse eroon. Tällä kertaa se kesti jopa taideluentatuokion. Aikuisetkin arvostavat iltasatuja. Pankaa korvan taakse!