Tuttu musiikki on kuin laatikollinen läpikuultavia helmiä ja
kiviä, joiden joukosta saattaa yllättäen löytyä timantti.
Sellainen on Bachin pieni, soitettuna runsaat kolme
minuuttia kestävä preludi, jota sanotaan myös fantasiaksi, BWV 921, sävellaji
c-molli.
Kirjoista löytää tarpeelliset vihjeet näitten pienten
suurteosten paikantamiseen. Sellainen on esimerkiksi pieni g-molli-fuuga. Siitä
on muuten Esa-Pekka Salosen johtama uusi levytys, Stokowskin orkestroimana
siis. Ja rupattelun Bachin urkuteoksista voi tuhota, jos se tuntuu lipsahtavan
d-molli Toccataan ja fuugaan, yhteen säveltäjän tutuimmista teoksista,
rupeamalla puhumaan otsa rypyssä teoksesta Toccata, adagio ja fuuga, BWV 564,
joka on aivan erinomaisen hieno teos. Keskiosa soveltuu mainiosti
hautajaismusiikiksi. Seurakuntien kanttorit osaavat soittaa sen, ja se soi
kauniisti.
Bachia soitettiin ja levytettiin ennen tiukasti DDR:n
hengessä. Sitä en tiedä, istuivatko Stasin miehet ja Hannu Taanila seuraamassa
partituurista, että kaikki sujui säädetyllä tavalla ja tieteellisen
materialismin hengessä. En yhtään ihmettelisi.
Tuo Bach, jota moni pianotuntinsa kesken heittänyt muistelee
aiheellisin kauhun tuntein, ei itse soitettuni juuri eronnut Czernyn etydeistä,
jotka olivat pelkkää kärsimystä eli vaikeita sormituksia mutta musiikkia ei
nimeksikään.
Erilainen tapa soittaa Bachia tuli yhtenä ryöppynä Glenn
Gouldin aina mainittavista Goldberg-muunnelmien levytyksistä pidän itse siis
jälkimmäisestä enemmän kuin siitä ensimmäisestä, joka aikoinaan räjäytti
pankin.
Gouldin kuunteleminen ja hänen esityksistään nauttiminen
helpottui huomattavasti, kun kerran löysin hänet Wikipedian listalta ’Historical
figures sometime considered autistic’. Lukija ymmärtää, että tuollainen
luettelo autistisista ihmisistä on pelkkää arvailua. Minua nyt kuitenkin huvittaa ja helpottaa
ajatella etenkin Aspergerin syndroman oireita, joille juuri Gould on omissa
korvissani antanut soivan muodon. Tuo syndroma ei, kuten tiedetään, liity
lahjakkuuteen eikä älykkyyteen; elämästä selviytymistä se voi haitata.
Autismin sälyttäminen Bachin omille harteille olisi katkera
virhe. Hänen musiikkinsa venyy aivan yllättäviinkin suuntiin. Spotify on oikea
paikka tutkia asiaa. Bachin polyfonisia teoksiaan on levytetty hyvinkin
merkillisillä soittimilla. Neljä saksofonia on oikein hyvä kokoonpano.
Suosittelen lämpimästi. Jopa country-henkinen The Mississippi Guitar Quartet
esittää hauskasti fuugia – ja puheena olevan preludin. Äijillä on akustinen
kitara hallinnassa, ja soitossa on muheva maalainen sävy.
Andrea Padova on säädyllisellä puolella. Hän soittaa
rivakasti. Ei tule mieleen ihmetellä, että hän on nyky-Bachin (J.S. Bach,
Steinway & Sons) kelpo edustaja.
Itse päätyi mieltyä Cyprien Katsarikseen. Kuten nimestä
jotenkin arvaa, alkuperä on Kypros mutta kasvuympäristö Ranska, aluksi pitkään
entiset siirtomaat. Se onkin mainio pohja tulevalle Bach-tulkille. Tien aloitti
Albert Schweitzer, joka siis oli aika arvoituksellinen suurmies lääkärinä
Afrikassa, mutta ensin ja ennen kaikkea urkuri. Hän oli Elsassista (Alsace),
eli 1875 syntyneenä aidosti saksalais-ranskalainen. Hän oli Bachin urkumusiikin
suuri pioineeri, jonka tutkimus (1905) kärsii edelleen lukemisen. Hän ei ollut
DDR-henkinen, vaan korosti tuikeasti Bachin ”kuvituksellisuutta”, johon muuten
itsekin uskon. On teoksia, joissa hän säveltää kuin elokuvamusiikkia
raamatullisiin kertomuksiin.
Katsaris tuntuu olevan holtiton henkilö. Hän vetelee
esimerkiksi tässä kirjoituksessa mainitun fantasian niin että hetkittäin luulee
kuuntelevansa Chopinia. Kun tutkii nuotit, käy ilmi, että tulkinta on kuin
onkin täysin nuottikuvan rajoissa ja hieman erikoinen ”1900-luvun klangi” tulee
Bachin omien kurittomien sointukulkujen kehittelystä. Mutta sama mies sävelsi Kromaattisen
fantasian ja fuugan…
Jos makunne on yhtä huono kuin minun, hommatkaa ja
kuunnelkaa autossa tai julkisen liikenteen kulkuneuvoissa tai niitä saapuvaksi
odotellessanne. Olen laajojen kokeilujen jälkeen tullut siihen tulokseen, että
kantaatit ja passiot menettävät hiukan liikaa dynamiikastaan (Gardner) autossa.
Tällainen piano sopii yhtä hyvin kuin rajuin bebop. Eikä niillä tarkemmin
ajatellen paljon eroa olekaan. Molempia kuunnellessa on monot vinossa.l
Soittakaa Paranoid!
VastaaPoistaSe vain helvetisti ei ole avannut soittamisessa, ja eritoten sen koulutuksessa, ymmärtämämään, mitä musiikissa tapahtui tulloin, relusti yli 40v. sitten.
PoistaYhä nuo kvinttipohjaiset rakenteet ymmrretään virallisten musiikki-instituutioiden taholla merkiksi, jos nytei täydestä soittotaidottomuudesta niin rappiosta tms., siitä etteivät hevarit "osaa soittaa edes kolmisointuja".
Vieläkin tuota kuulee.
Ikään kuin Tommi Yommi, Jimmy Page ja Alvin Lee ... olisivat suoranaisesta vajaasta soittotaidostaan johtuen luoneet hard rock -genreen tavan skulta napakoita kitarariffejä.
Sitten ihmetellään, äimistellään että nuorkepittäjät, jotka levyltä kuulevat, ja tuubista ehkä vielä näkevät, miten se oikeasti menee, haistattavat pitkät sibbeakatemioille sun muille homekorvainstituutioille.
Silloin tapahtui sellaista, että keksittiin äänensärkijä sähkökitaraan. Kun säröä on tarpeeksi, niin ei juuri ole väliä sillä onko kolmisointu duuri vai molli. Jätetään terssi pois, ja saadaan hevariterminologialla "voimasointu".
PoistaKolmisointu ilman terssiä on klassisessa musiikissa "vajaasointu". Soittotaidottomuus ja rappio ovat tässä yhteydessä hyvin vaatimattomia sanoja. Kyseessähän on suorastaan kuolemansynti.
Samanniminen veljeni ei ilmeisesti kykene kuulemaan särökitarasta duuria tai mollia. Sellaisella korvalla pitäisi osata pitää suu kiinni.
PoistaMuseomusiikit ovat loistavaa tapettia...
VastaaPoista"Ei puro vaan valtameri pitäisi hänen nimensä olla" (Nicht Bach, sondern Meer sollte er heißen!)sanoi muuan Ludwig van Beethoven. Hyvin sanottu, saattaa olla että hänestäkin kehkeytyi jotain...
VastaaPoistaAutossa kuuntelemisessa on se vika, että jotkin soittimet, usein esimerkiksi alttoviulu, tuntuvat soivan ainakin omassani samalla tasolla kuin rengasmelu, joten ne jäävät kuulematta.
Bach on varmasti valtameri, mutta tämä puheena oleva preludi on kyllä kirkas puhdas ja vuolas puro.
PoistaKiitos Fantasia-vinkistä! Oma suosikkini Gouldin soittamissa Goldberg-esityksistä on Salzburgin konsertista. Eräät variaatiot soivat siinä poikkeuksellisen selkeästi, mutta myös pehmeästi. Vaikutelma on lähes yliluonnollinen, tai autistinen. Autismin kanssa ollaan aika erikoisten asioiden äärellä, mieleen tulee Tournierin hieno romaanitorso Meteorit. Mutta mielestäni Goldin maine on peittänyt hieman hänen esikuvaansa Tureckia ja hänen hienoa Bachiaan. Samalla tavalla kuin toisen kanadalaisen pianistin, Angela Hewittin uran kohdalla ei mainita yhteyttä Marcelle Meyeriin, jonka ohjelmiston runko oli pitkälle sama kuin Hewittillä. Meyer on erittäin hieno pianisti varsinkin ranskalaisessa repertuaarissa eikä hänen Bachinsakaan ole huonoa. Aika harvan Bach lopulta on huonoa. Askenazyn soittama WTK toimi muuten autossa erittäin hyvin.
VastaaPoistaSaanko panna jokusen sanan Jutta Urpilaiselle ? Jätä JK pois jos sopimatonta ja anteeksi vaivaamisestasi. Mutta jos uutiset tänään 28.6. ja ministerin blogi Demarissaan,niin...
VastaaPoistaIhan kiva ja proaktiivistakin kuten sanot ja demarille sopisi. Ihan nokkelaakin sosiaali-shakki-siirtoketjun ajattelemista. Mutta -asiaan. Tuoltahan se kaikki Kreikassa alkoi. Oltiin nokkeloitu että rahapulassa lainaamisen sijasta myydään omaisuutta. No myytiin lentokenttä ja Goldman Sachsin kokoama rahapiiri saisi ostorahat takaisin tulevien aikojen lenttokenttämaksuista. Vähän sama kuin katsastustointa Suomessa kaupatessa. Ostajia oli kun heillä lupa ajan myötä kerätä katsatusmaksut. Karhua väistät, susi tulee vastaan !
Kreikkaa vastaan tuli erinäisiä spekulantteja -silloin aluksi- jotka horjuttivat uskoa kreikkalaisen euromaan velkojen riskittömyyteen juuri kaivamalla esiin tällasisia lainakierron nokkeluuksia. Löydettinpä rahapiirien mediaan huhumyllyn tehostajaksi joku GS:n kaunotar Lontoosta, kreikkalaisniminen toimihenkilö. Tällainen piisasi sytykkeeksi. Ns. CDS:t kallistuivat ja ensispekulantit keräsivät voittonsa, ja mikä olennaista toisten rahahemmojen kustannuksella kuten pelin henkeen kuuluu. Sitten se vain repesi kun Bryssel alkoi asiaa hoitaa talvella 2010.
Yllä kertaamani ei oikestaan ole mikään huomio Jutta Urpilaisen tomeraa esiintymistä vastaan. Se kylläkin on, että eurokriisin luonne -tai tauti- on erilainen kuin mitä Urpilainen ja euromiehistö on parantamassa tai mitä tänään ja huomenna Brysselissä korjataan. Vikaa ei ole näiden maiden velanhoitokyvyssä, onko joku korkoerä tai uusinta jäänyt tekemättä ? Ei ole. Eikä ollut uhanalainenkaan -jos nytkään- ennen kuin eurokraatit närkästyneinä alkoivat sekaantua sofistikoituneen ja dynaamisesti innovoivan finassikapitalismin autonomiseen etuoikeuteen -nuolla haavansa. Ja panna taas kohta vauhtia kapitalismimme ylävirtaiseen koskeen -siis sen ihmeeseen.
Tämänkertainen tulppa on siinä että valtioiden bondit (Italia,Espanja jne) eivät käy täydestä arvostaan maailman luottovirtojen vakuustaustoina, vaan niitä on pikkasen leikattava koska epäilyksiä pidetään yllä. Siis itse korjausmeininki tuottaa seuraavan häikän ! Kun et minua usko niin usko Sorosta. Hänellä on paradoksille nimikin "reflektiviivisyys" eli sosiaalisen -ihmisten välisen- siis taloudenkin, päättymättömästä ärsyke-kimmoke ketjusta. Se ei ole mekaano vaan sade,valuma,suo,puro,aurinkohaihdutus systeemi. Ihan tajuttavaa.
Somasti juuri tänään kun Urpilainen kirjoittaa vanhaa reseptiä, niin Financial Timesissä on asiaa avaava artikkeli. Siinä Manmohan Singh (IMF) kuvailee kuinka saamispaperit pannaan takuiksi uusille arvonluomiskaupoille ja luottamuksen ylläpitämiselle dynaamisissa hankkeissa ja rajat sivuuttavassa globaalissa. Ja kuinka tämä on ollut jäähtymässä. Jos kauppaosapuolet eivät luota toisiinsa eivätkä toistensa tarjoamiin vakuuksiin,niin kaupat on parasta jättää sikseen. Tämä kun pääsee pahaksi kukin jää panttaamaan omia pelimerkkejään ja keräämään saamisiaan toisilta.
Se olisi se perikato armageddon,josta Paavo Lipponen lausuili 2008 ja jota Gordon Brown kerkesi työntää tuonnemmaksi vielä 2009. Sitten hävisi vaalit.
Onneksi Yhdysvallat -myös Brownin- esimerkistä pakkotyönsi valtiollista rahaa pankkeihin osakepääomaksi eli valtiollisti niitä. Ja pääsi kuivalle maalle. Samoin US autoteollisuutta valtiollistettiiin ja palkansaajarahastoitettiin. Ja startattiin moottorit. Elämme finanssitalouden aikaa ja sellaisen armoilla kunnes ajan kanssa ja asteettain korjattavat korjataan. Eivätkä ole
markkinavoimat tällä kertaa älyttömän ahneina,vaan säikkyinä. Ei se ole enää ihmisestä,vaan systeemin logiikasta. Ja se logiikka on toinen kuin EU:n päättäjien. Se on kerrottu Mehrlingin ja Gortonin kirjoissa ja tänäänkin tuossa Singhin artikkelissa. Vaikeita. Tietysti,mutta siksihän meillä on taloustieteilijät ja ekonomistit. Niin kuin on Saksassakin -ts. jotain merkeliä tästä jutustani uupuu.
Jukka Sjöstedt
Kyllä tieteellinen materialismi-Bachillakin on oma arvonsa, kun muistelee mitä sitä ennen oli. Gouldiinkaan ei oikein saa tuntumaa - siinäkin on jotain "20 Greatest Classic Hits" tyylin mieleen tuovaa.
VastaaPoistaKuunnelkaapa:
VastaaPoistahttp://www.youtube.com/watch?v=UrptYiV25JQ
Hyde Parkin kulman liikennevaloissa
VastaaPoistakaveri luukuttaa täysillä Händeliä,
luulisin.
Jep, sinne asti piti mennä kokemaan
ja näkemään
ennenkuin on voinut itse luukuttaa
wernerin jaakoppia.
Bach.
Miten sitä voisi kuvata.
Mies joka menetti ensimmäisen
vaimonsa varhain, sekä usean lapsensa
senaikaisiin epidemioihin.
Toinen tilanne.
Gallerian seinällä, ylin kolmas/neljäs rivi,
kaksi Rembrandt:n omakuvaa rinnakkain.
Toinen aivan uran alkumetreiltä
osaamista, kykyä ja luottamusta pursuava teos,
Toisessa harmaapartainen vanha mies,
luen myöhemmin - lainavaatteissa,
viimesellä elinvuotenaan,
katsessaan - kaikki.
Palaan useamman kerran salin oviaukkoon,
mistä parhaiten kuvat näkee,
ja sydänalassa kiertää vähän hankalasti.
Kuka sävelsi Rembrandt:ia,
kuka maalasi Bach:ia ?
"Nog hade mannen (J.S. Bach) också annat att tänka på än kontrapunkt - han hade ju 20 barn" Sitaatti Totti Carlander-Reuterfeldt
VastaaPoista