Hiukan sain tuohon kuvaan tuttua ilmettä. Laskivat äidin
kanssa olleensa vakia nyt runsaat 72 vuotta. Kotiin palatessa ajattelin kirjaa.
Olen itse tutenut ihmisiä, jotka olivat syntyneet 1860- ja 1870-luvulla ja
kokenut useita maailman mullistuksia. Sodankäynnin luonteen muuttumisesta kertoo
kylliksi että isoisä kävi seitsemän sotaa (heimoretkiä ja ne normaalit), isä
kolme, kun Lapin sota lasketaan erikseen, ja min en yhtään.
Paikalla oli yksivuotias, joka on menettämässä asemansa suvun
nuorimpana, kun eräs kuuluu olevan
miinus 5 kuukautta vanha.
Eräskin kauhavalainen sanoi aikoinaan, että kun tuo
Kemppinen kaatuisi ja löisi komian nenänsä kiveen. Hetken mietittyään hän
täydensi, että ei siitä apua olisi. Kyllä se todistaisi, että se oli sen kiven
vika.
Eilen kirjoitin aiheesta ”Lyö nenäsi takkakiveen”, vaikka en
käyttänyt Vaasan-Jaakon otsikkoa. Tarinassa kerrotaan maisterinplantunun
opintomatkasta kotikulmilla takausmiestä etsimässä, opintolainoihin. Ei löydy.
Tarinan opetus on, että sitä sopii lyödä kerran, kaksi tai useammin noukkansa
kiveen, ja voi olla, että ennen pitkää uskoo. Nenään sattuu aina vain
kamalammin, mutta kiveen ei tule raapaustakaan.
Kielikuva on aika hyvä. Viesti ei ole sellainen, ettei
kannattaisi yrittää, vaan tyytyä elämän tavallisuuteen. Sitä vastoin sen voi
oppia, ettei ole pakko yrittää ikkunasta sisään, jos on ovi vieressä.
Tuo sukupolvi joutui oppimaan harvinaisia asioita. Heille
opiskelu ja työn saaminen oli tavattoman helppoa, kuten myös meille,
vanhimmille lapsille. Toinen maailmansota oli ollut monenkin mitan mukaan
maailmanhistorian thän mennessä suuri mullistus. Nämä olivat jälleen
rakentajia, mutta heidän esimiehensä olivat vanhoja. Melkein kautta maailman
oli vanhojen miesten aikakausi, Churchill Englannissa, Adenauer Saksassa, da
Gasperi Italiassa, Paasikivi Suomessa, eivätkä de Gaulle ja Franco olleet
varsinaisia nuorukaisia.
Tältä sukupolvelta jäi jossain määri tiede ja taide
tekemättä. Moni asia, joita pidetään aatteellisina tai kulttuurisina, oli
käytännön sanelema. Luettiin, mentiin töihin, perustettiin perhe – suuri perhe.
Opportunismi eli kiipijyys oli sukupolven sairaus. Papinpojista
tuli kummasti niin vasemmistolaisia, että Moskovan kommunistejakin hämmästytti.
Tässä on kuitenkin näköharhaa mukana. Esimerkiksi suomalainen oikeisto,
kokoomuspuolue kannattajineen, jota siis satun tuntemaan kohtalaisesti, tyytyi
enemmittä mutinoitta virkanimitysjärjestelmään ja hallituskoalitioihin, joissa
heillä ei ollut paljon sanan sijaa.
Kukaan ei ole oikeassa. Parhaassa tapauksessa ihmiset
osaavat reagoida taustansa ja taipumustensa mukaisesti ajan yllätyksiin.
Juuri siksi on aihetta olla huolissaan siitä, että suvut ja
sukupolvet ovat jääneet niin vähälle huomiolle. Aika moni yhteiskunta on
edistynyt vanhojen naisten viisauden varassa. Vanhoilla miehillä on heilläkin
ollut merkittävä asema senkin jälkeen, kun ovat siirtyneet elinkeinoista pois,
esimerkiksi syytinkitupaan, ohjakset edelleen luovuttaneina.
Toimitusjohtajilla näyttäisi olevan sama tilanne kun
komppanian päälliköillä sodassa, ja pataljoonan komentajilla. Liikkuvuus on
kaikki kaikessa. Jalkojen täytyy kantaa.
Mutta ehkä meiltä on hiukan unohtunut eläkekeskustelujen
huumassa, että vanhat saattavat osata juuri sen, mikä nuoremmilta on hukassa.
He esimerkiksi muistavat tuon ajatuksen nenästä ja takkakivestä ja osaavat olla
jupisematta ”haasteellisuudesta” ja ”tahtotilasta”.
Hitaus tarkoittaa muutakin kuin verkkaisuutta. Hitaus,
inertia, on myös kappaleen taipumus vastustaa liiketilan muutosta. Sitä ei
jarrutella, mikä on vauhdissa. Pysähtyneen kappaleen liikkeelle saaminen vaatii
paljon enemmän ponnistusta kuin sen liikkeellä pitäminen. – Taisin vahingossa
pitää lyhyen puheen isäni puolesta ja pyytämättä. Toivon että ajatus kuitenkin
välittyi kirkkaasti ja kuuluvasti.
Miehekkään kaunis kirjoitus.
VastaaPoistaMuistutit, ettet ole kokenut yhtään sotaa. Sama täällä, koska olen 1949 syntynyt.
VastaaPoistaSiiranmäen ja Vuosalmen kokenut isä ei kotona puhunut kotona sodasta, mutta kun syksyllä 1960 menin klassilliseen lyseoon, se iskettiin heti mieleen. Historian opettaja ja rehtori julisti meille pojille, että Suomi on aina tapellut ryssää vastaan.
"Te pojat, te joudutte myös samaan", rehtori ennakoi.
Sitten hän käski meitä polkemaan jalkaa tahdissa, ja lausui runon:
"Kaunis Karjala, on täynnä monttuja,
ja joka montun reunalla,
on ryssä paskalla".
Kuuluvasti tahdissa jyskytettiin lautalattiaa.
Näin Kuopiossa 1960.
Perkele! Te Kemppiset olette pikäikäistä sukua.
VastaaPoistaKullervon olen tavannut joskus vähän yli parikymppisenä eräässä lakiasiassa. Asia oli kuitenkin hänen mielestään niin mitätätön, että ohjasi minut Borenius@Kemppisen sivuhuoneeseen jonkun harjoittelijan pakeille koska pappa Keppinen huomasi heti, ettei tästä saa mitään aikaiseksi. Kulut maksoi vakuutusyhtiö jollen väärin erehdy.
" ... eivätkä de Gaulle ja Franco olleet varsinaisia nuorukaisia."
VastaaPoistaei, ja jälkimmäinen fasisti.
Ei siitä niin kauan Eroopassa ole että voisi huokaista.
Kiitos kirjoituksesta. Mielelläni lukisin blogia painetussa muodossa ja vähän enemmän kerrallaan. Olisiko mahdollista saada nämä jutut kirjamuodossa, vaikkapa aihepiirittäin jaoteltuna? Hyvää tekstiä on valmiina ja eikä kirjan painaminenkaan nykyään paljon maksa. Uskoisin, että lukijoitakin riittäisi.
VastaaPoistaAnonyymi (viesti 2 tässä ketjussa): tuon Kuopiossa kuulemasi raikkaan runon minäkin opin ekaluokkalaisena vuonna 1962 Tampereella Kissanmaan kansakoulun pihalla. Samassa koulussa opettaja opetti ensimmäiset kuulemani venäjän kielen sanat: Novaja Zemlja, oikein lausuttuina. Siellä oli tömäytetty kaikkien aikojen suurin maanpäällinen ydinkoe. Jos joskus kuolen syöpään, syy voi olla altistumisessa silloisiin pitoisuuksiin, joiden rinnalla Tshernobylin vaikutus Suomessa oli pientä.
VastaaPoistaKullervo oli kunnon miäs ja erinomaanen advoseeraaja! Mutta poijastansa tuli tuallaanen risuparta ja kaiken maailman viisastelija, notta jumalauta!
VastaaPoistaPaasikivestä ja kumppaneista: olen itsekin ihmetellyt, että samalla kun elinikä kasvaa, päättäjät nuorenevat. Väyrystäkin pidettiin liian vanhana presidentiksi.
VastaaPoistaVäitän, että johtajuus on kateissa. Ei siinä mielessä kuin yleensä sanotaan että tarvittaisiin joku, joka komentelisi vielä enemmän tai olisi vielä itsepäisempi. Tarkoitan siinä mielessä, että johtajan tehtävä olisi miettiä päämääriä eikä keinoja.
Jääkiekossa ja politiikassa ajatellaan, että johtajan tehtävä on maksimoida tuotto. Jos hän ei onnistu tai "möhlää" muuten, hänet ajetaan hommastaan haukkujen kera.
Jos johtaja on vain tarpeeksi saavutuksia kerännyt ovela valkku, kuka sitten asettaa päämäärät? Ikäänkuin siitä ei oikein edes haluttaisi puhua.
Jotenkin tähän sopii vanhojen sorsinta. Kuolemaansa odottavaa on hieman hankalampi painostaa ja houkutella kuin maailmanvalloitusta odottavaa uraohjusta.
Kemppisten nenästä tuli mieleeni hauska ilmaisu yiddishin kielestä.
VastaaPoistaSCHLEMIEL: a man who manages to break his nose when he falls on his back.
lähde: Leo Rosten: Joys of Yiddish
terv. lauri huuskonen,Manse
Onnea 91 vuotta täyttäneelle Kullervolle ja 1-vuotiaalle lapsenlapsenlapselle! Siinäpä todella hyvinkin 90 vuotta väliä.
VastaaPoistaSanoit: Mutta ehkä meiltä on hiukan unohtunut eläkekeskustelujen huumassa, että vanhat saattavat osata juuri sen, mikä nuoremmilta on hukassa. He esimerkiksi muistavat tuon ajatuksen nenästä ja takkakivestä ja osaavat olla jupisematta ”haasteellisuudesta” ja ”tahtotilasta”.
VastaaPoistaTuo "haasteellisuus" tarkoittaa: p**seelleen meni ja "tahtotila" en mä tiedä mutta menköön.
Voi että minä rakastin sinun isääsi. Luin niitä lapinkirjoja kun olin 8 - 12 v. Sitten minusta tulikin lapinhullu.
VastaaPoista