Toisin kuin läheskään aina panin auton radion päälle
noustuani valoon, joka pysäköintihallin jälkeen rämisi ja kirkui varhaiskesää.
En kuullut kuka soitti ja mitä mutta kun kappale alkoi, tuumin että Mozartin
F-duuri sopii tähän mainiosti. Kauppakassissa oli oivallista lammas-bratwurstia
ja toisessa pussissa eri puolilta pääkaupunkiseutua tilauttamani kirjaston
kirjat. Jopa pensasmustikat ovat osoittautuneet myös tänä vuonna, sanoi rouva,
makeiksi ja mainioiksi.
Ei ollut sivua soitettu ennen kuin olin ihastuksesta mykkä.
Varmasti joku nuori venäläinen? Juuri sellaista Mozartia, jota ihmisen
aineenvaihdunta todella tarvitsee – pelotonta agogiikkaa ja fraasit pitkiä ja
vaikuttavia kuin järkälemäisyydessään valtavat unet.
Lisäksi tuo pianosonaatti, jota melkein jokaisen vaimon on
soittanut, on kuin oivallinen kiinteistön valvontajärjestelmä. Sisään pääsevät
kaikki asialliset ihmiset (people of good faith). Rosvoja ei olekaan. Ja
äänessä on sellaista rosoa, joka Mozarrt-soitosta yhäkin jää kovin usein
puuttumaan. Marsipaanista pursotettu Mozart on yhäkin yleinen.
Bach ja Mozart, heidän pianokappaleensa jotka tietenkin on
sävelletty aikakauden soittimille, ovat edelleen sivuuttamattomia. Molemmilla
herroilla on runsaasti kappaleita, jotka pystyy selvittämään teknisesti
soitettuaan uskollisesti Aaronin vihkot läpi eli siis kehitettyään
motoriikkaansa ja hermostoaan kilkuttamalla pianoa viisi tai seitsemän vuotta.
Näiden kahden säveltäjän suuri tehtävä on tehdä nuorelle
harjoittelijalle selväksi yksinkertaisuuden harha. Vaikka kappale tuntuisi
pysyvän sormissa, kuten esimerkiksi Bachin kaksiääniset inventiot ja muutamat
Das Wohl-Temperierte Klavierin preludeista, on aikaista iloita. Kun niitä on
jonkin aikaa soittanut, teosten syvyys ja outous alkaa tulla yhä selvemmäksi.
Ajoitukseni oli niin täsmällnen, että kuin hiukan hidastelin
soratiellä, Alla Turca oli valmis, kun oikaisin lakkini lippaa ja ihmettelin
vielä kerran kaikkia omenapuita, jotka kukkivat kuin raivon vallassa.
Radiokuuluttaja kehaisi, että siinä oli sonaatti
turkkilaisine marsseineen, ja odotin jännittyneenä tietoa nuoren ja lupaavan
pianistin nimestä. Se kerrottiin. Vladimir Horowitz.
Kävelin kotiin hiukan pökertyneenä ja muistin, että levytti
se piru kaksi Mozartin pianokonserttoa ja useampi sonaatteja. Rouva istui
oikein alas, kun kuuntelimme sitten saman uudelleen levyltä. Ei siitä mihinkään
päässyt. Maininta Horowitzin nerokkuudesta kuulostaa samalta kuin kertoisi
uutisena, että Sibelius oli musikaalinen mies.
Olen aikoinani, vieläpä ennen Internetin tuloa, koonnut
tiedot siitä, mitä Horowitz ja Rubinstein (ja Glenn Gould) eivät levyttäneet.
Ne ovatkin kiinnostavia listoja. Neron tuntee rajoituksista. Tämä on
yleisempikin havainto. Hyvän asiantuntijan tunnistaa siitä, että tämä sanoo
kiemurtelematta: en tiedä. Hyvä taiteilija sanoo silloin tällöin: en osaa.
En ole vieläkään aivan varma siitä, onko piano lainkaan
soitin. Liian vaikea se joka tapauksessa on. Olemme kaikki hyvin selvillä
siitä, että nimenomaan pystypianot kehittyivät 1800-luvulla varakkaiden
porvarisperheiden lahjattomien tyttärien tarpeisiin. Lahjakkaat pantiin
musiikkiopistoon, jossa heidät nopeasti nitistettiin. Luin joskus aikakautensa
suuren virtuoosin Ferruccio Busonin sovinistisen muistiinmerkinnän, että täällä
kauheassa Helsingin kaupungissa pohjan perillä nuoret neidit muistuttavat
seudulle ominaisia pieniä kaloja, joita myydään kauppatorilla myös savustettuna
ja halstrattuna – ja soittavat samalla lailla.
Busoni, joka siis pyöri täällä 1888-1890 ja oli Sibeliuksen
kaveri, osuu kyllä mielestäni harhaan myös silakoita koskevassa maininnassaan (se
on Välimeren alueella tuntematon, sillin Itämeressä elävä alalaji).
Miettikääpä, kun palailette ostamasta Horowitzin levyä, joka
oli joutunut hukkaan – Kosmoksen ja usean muun perinneruokalan paistetut
silakat on juhlava herkku. Mielestäni sille vetää vertoja vain muikku, mutta
muikkua ei taas oikeastaan kannata pyydystää suuhunsa muualla kuin Savonlinnan
kauppatorilla, jossa pojilla on nuotta Pihlajavedessä. Tai no, saman kaupungin
Seurahuoneen saavillinen muikkuja lankulla ei kyllä liioin jätä yhtäkään silmää
kuivaksi.
Musiikista en tiedä tuon taivaallista, korkeintaan etäältä ihailen, mutta kerran Kuopion ravintolassa olen syönyt paahtoleivällä kevyesti suolattua muikun mätiä.
VastaaPoistaIlman klaviaarisäestystä.
iisi
Busoni on runnellut myös Bachia sellaiseen kuntoon, että hyvä jos miehen Das Wohltemperiertes Klavier -editiosta tunnistaa säveltäjän virtuoosimyöhäisromanttisten esitysmerkintöjen takaa. Itse soitan silti DWK:ni Busonin editiosta, kyseiset vihkot sai nimittäin joskus takavuosina markalla jonkun ammattilaisille tarkoitetun nuotiston poistomyynnistä. Eivät olleet enää urtext-aikoina Busonit oikein huudossa.
VastaaPoistaBach ja Mozart, heidän pianokappaleensa jotka tietenkin on sävelletty aikakauden soittimille, ovat edelleen sivuuttamattomia.
VastaaPoistaMun mielestä Sibelius oli oikeassa: Chopin´lla oli se joku pianotatsi, ja claude debussy ja robert schumann olivat siitä jäljillä.
Tietysti oli muitakin, mm. Satie, ei mikään pitsinnyplääjä hänkään.
Siinä Radiopersoona ohjelmassa jonka ääreen Kemppinen joku aika sitten minutkin yllytti, Taanilalla oli kanttia sanoa että Fredrik Suuri oli mulkku. Luonnehdinta oli alunpitäen lausuttu kirkossa, ja kansallistajunnalliseksi hengenravinnoksi sen keitti joukkosyöttämömme lööpit eli seinäriimut. Ne Forumin päädyn liki-ilkoset rantakansan tyttäret ovat sama kuvakielellä. "Osta shortsit, säihkysääret kaupanpäälle". Urkupauhun väliin pistetty Taanilan heittosana oli se "kiroili kirkossa" kuten muistat -lööpitysuhrina sinäkin. Sehän meidät kansaksi yhdistääkin. Kukaan eikä mitenkään pääse tämän pirunkirkon julistusta pakoon. Tuskin enää tainnutettuna haluaakaan.
VastaaPoistaPohjanperillä usea esine hakee oman sovellutuksen. Esimerkiksi ratsukosta tuli talvisotaan hiihtäjä ja hevoskärryistä rahdinajoon reki. Pystypiano teki varmaankin omat erityiset elämys- ja tekeytymiskujeensa arktisille sivistysimpyeille, jotka hra Ferruccio Bussoni naulasi sijoillensa. Yksi rodullis-trokeelainen seikka olisi kiva lisätä. Kun siellä Euroopassa tänään kai pelastavat Espanjaa kirjanpitäjiltä, niin Suomessa nämä samat kynämiehet olivat talouskehityksen kulmasalvosten kirvesmiehiä ja hirsikertojen korottajia -kunnes Deloitte,E&Y,PricewaterhauseCoopers ja se neljäs, toivat uuden opin näillekin perille ja Kansallistalkoiden jälkeisen aikakauden.
Espanjaa heikottaa, luulosairauttaan. Ihmisillä on kivasti saamisia pankeilta ja talletuksillaan voivat maksella toinen toisillensa mitä kivaa yhdessä puuhaavatkaan. Antolainauksesta kertyy korkotuloa eli virkailijoiden palkat ja konttorien siivoukset hoituvat. Mikä mättää? Se että pitäisi soveltaa tavarakauppaan tehtyä kirjanpitoa. Kun varastoon kertyneet saamiset ihmisiltä pysyvät ja kestävät isältä poikaan, niin se onkin heikkoutta ja avunhuudon paikka ! Koskapa makaava varasto maatuu ja uudet vuosimallit tekevät varaston epäkurantiksi. Että nurin vaan,vaikka raha ei haise. Eli ei mätäne. No epäkurantiksi sen pesetan teki kun tuli kiiltävämpi euro -että sikäli varasto vanheni.
Alaskirjaus ja tappio, kuten Mikkelin kauppaopistossa opitaan ja Rehnin autotarvikekaupassa tehtiinkin. Ja osoittautui että Cambridgessä funtsittiin samoin,mark to market pankeihinkin ja saadaan volaa ! Hitaamat jäävät jalkoihin ja MBA:t elävät herroiksi. Piisaa sponsata Joroisten kamarimusiikkiakin.
Mikäkö tässä tällä kertaa minua nyrppii. Se että Martti Saario kirjoitti hangelle ja ihan toisin. Meillä tuliterät koneet , iso ja kelpo varasto vartavasten kirjattiin alas, tekeydyttiin vähempi voitolliseksi kuin oli todellinen asianlaita -ja talous porhalsi saavutuksesta toiseen. Varaston aliarvostus ja liikapoistot olivat näitä runosäkeitä. Ja soitto soi. No talous oli tuolloin kansan- ja tavarataloutta. Ei osinkotaloutta. Sitten Saario jäi pois. Goldman Sachs ja Merrill Lynch ja Barclays astuivat kateederiin ja Eduskunnan valiokuntiin. Saatiin pääomatalous.
Varovaisen kirjanpidon sijaan asennettiin anastava. Yhteisomaisuus talvisodassa puolustettu, ja uudeenkohotettu setelienleikkauksen, pakkokasvusysteemisen taituruuden avulla ja työnkunnialla, kaupittiin ulos tärviöön -tai Kiinaan.
Tänään sitten puhelinkokoustavat ja jotain isoa päätetään Wall Street Obaman ja Kiinan Puolueen painostamina -nämä sentään tietävät mitä kapitalismiin vuonna 23 jrt kuuluu,jälkeen reaganthatcher.
Jukka Sjöstedt
Muikuista puheen ollen: lounaissuomalaisen Säkylän Pyhäjärven muikut ovat myös tosi hyviä, taitavat olla yleensä vaan suurempia kuin Saimaasta pyydetyt.
VastaaPoistaKiitos aamunavauksestasi; tuli oikein hyvä ja kirkas mieli tälle päivälle!
VastaaPoistaBo Widerberg´in filmissä Elvira Madigan vuodelta 1960 musiikkina on Mozartin pianokonsertti nr21 C-duuri; mielestäni koko filmin pointsi on juuri musiikissa.
Savonlinnan opiskeluajoista jäi mieleeni kylmät talvet, pienet myymälät Olavinkadulla (voita suoraan saavista), Viipurinrinkilät, rahkapiirakat sekä Olavinlinnassa seikkailut.
Jos silakoista puhutaan niin minulle kyllä kelpaavat vain ne perinteiset, kotona Outin paistamat mutta Horowitzista olen, rajoitetussa puitteissani, samaa mieltä. M:n joku sonaatti se oli, sitten muuta häneltä ja lopuksi Ständchen.
VastaaPoistaSatuin autoradiosta kuulemaan saman esityksen, ja pakko oli se kuunnella loppuun asti, jotta soittajan nimi selviäisi. Sonaatti oli muuten A-duurissa, se Alla turca a-mollissa.
VastaaPoistaMaistelin juuri aamukahvipöydässä erinomaista lohta musiikilla höystettynä. Jotenkin kummasti tuli samalla lehtiä selatessa mieleen, että mikä ihme siinä onkaan, että jos joku juristi alati korostaa tarvetta perustella tuomioita ja kannanottoja puolesta ja vastaan, eli siis pro et contra, hän sitten harvinaisen olemattomasti soveltaakin sitä vaatimusta itseensä.
VastaaPoistaNiin, ei pitäisi tyrkkiä, vaan tehdä joskus miehen työ!
Poista.....luin sanan "pystypianot" väärin , lause aukesi aivan uudella tavalla...
VastaaPoista"Löysin" viikko sitten aiemmin vain ohimennen noteeraamani Olli Mustosen levytykset Shostakovitshin preludeista. Mikä motoriikka, mikä hermosto! Sävellyksetkään eivät ole hullumpia.
VastaaPoistaSiis tarkoitat levyä, jossa ovat sekä Shosta että Bach?
PoistaHauska on myös Pekka Kuusiston kanssa tehty levy, jossa Mustonen soittaa Beetovenin viulukonserton, siis pianolla. - Muistelisin, että sovitus on Beethovenin oma.
Ja tietyisti Mustosen Skrjabin...
B-S-levykin on hyvä, vaikkei niin räpsähtävä kuin tarkoittamani Shostakovitsh-Alkan-levy (Decca), joka palkittiin Gramophone Awardilla 1992.
PoistaAd Omnia: - kommentoija kysyi aikojen takaisesta kirjoituksesta, ja vastaan tässä, koska asia on tärkeä. Blogi voi olla oikeudellisesti aikakautinen verkkojulkaisu, jolloin blogisti mm. on vastuussa kommenteistakin.
VastaaPoistaNähdäkseni tämä blogi on kouluesimerkki, koska ilmestymme harvinaisen säännöllisesti.
Ks. Laki snanvapaudesta joukkoviestinnässä.
Jos ei ole ravintola Sammon muikkuja syöynyt, ei ole Kuopiossa käynytkään. Irene Partasen riisipiirakat nostan herkullisuudessaan muikkujen rinnalle. Lihapiirakoista voi ihmetellä Kuopiossakin, että millaisten ehtojen vallitessa lihapiirakkaa voi sanoa lihapiirakaksi. Hanna Partasen hihnakukko ei ehkä petä, mutta kalakukon voi ennakkoluulottomasti ostaa myös pieneltä toripöydältä.
VastaaPoistaYlpeänä ilmoitan, että nämä Kuopion kuuluisuudet on kokeiltu eikä kommentoijan puheissa ole vastaan väittämistä.
PoistaViimeksi Sammossa taisi muikkuvadinisäntänä olla Markku Arponen, ja se seuraan kuului mm. Jyrki Virolainen smaoin kuin Matti Tuovinen. On siitä siis muutama vuosi kumminkin. Mutta suloisen jälleennäkemisen toivossa!
Taisit tarkoittaa Matti Tolvanen. Satuin istumaan Sammossa samaan aikaan. Sinua en tunne henkilökohtaisesti, mutta osan muista läsnä olleista herroista kyllä. Nautitte muikkunne takahuoneessa, jonka seinällä on Suomen ehkä surkein Taistelevat metsot -jäljennös.
PoistaKemppinen voisi joskus käsitellä "Päivystävä dosentti"-ilmiötä. Hänellä lienee kokemusta omalta kohdalta ja vierestä nähtynä, oman radio-ohjelman kautta myös median kulmasta. Tyydyn tässä vaan yleisiin ajatuksiin - onko se hassumpi joka aina kysyy (samalta) vai joka aina vastaa (oli asia omassa fokuksessa tai ei); voiko lähdekritiikin delegoida lähteelle; miten erottaa asia-argumentti polittisesta jne.
PoistaOlen ennenkin täällä ihmetellyt resurssikkaiden lehtien, kuten Helsingin Sanomat tai The Economist, valmiutta ottaa kantaa omasta päästä - pääkirjoituksissa kannanotto toki kuuluukin asiaan. "Just go" painosti Economist Berlusconia useasti, ensikerran jo 1998 kansikuvassa (joka siis on esillä ympäri maailman lehtimyynneissä) ja esitti pitkiä perusteluja, jotka heti ymmärsi taloudellisiisi mutta samalla poliittisiksi. "Parkkisakko" ja "Finnairin turvaamistoimi" -asioissa, joista sinänsä en tässä todellakaan lietso keskustelua tänne, Hesari on omaksunut kannat, joiden perusteita moni on luullut pääosin asiantuntemukseen perustuviksi. Parin päivän takaisessa ykköspääkirjoituksessa oikein väännettiin rautalangasta viisikohtainen teesistö, josta nolosti näkyi kirjoittajan tukeva asiantuntemattomuus. Mutta se siis sinänsä ei ole tämän kommentin pointteja, vaan ne mekanismit ja ajatukset, tilanteet ja tunnelmat, jotka tässä ovat päällä.
Täydennyksenä, että luin juuri tuoreimmasta Gramophonesta kehut Olli Mustosen Skrjabin-levystä ja ilokseni huomasin että se sittenkin on Spotifyissa. Ei löytynyt nimellä Mustonen vaan pelkästään säveltäjätiedolla kirjoitettuna "Scriabin".
VastaaPoistaІ was suggestеԁ thіs blog by mу сousin.
VastaaPoistaI am nοt ѕurе whеther thіs post is writtеn
by him as noboԁy else κnоw ѕuch
detailed abοut mу problem. Үоu're amazing! Thanks!
Stop by my page ... Property for Sale
Ηurrah, that's what I was searching for, what a data! existing here at this web site, thanks admin of this website.
VastaaPoistaHere is my webpage - payday loans