Kenen vastuu

Tämä on oikeastaan jatkoa eiliselle. On tullut mielenkiintoisia oikeustapauksia. Korkein oikeus muutti hovioikeuden ratkaisun, kun valitus oli jätetty tutkimatta myöhästyneenä. Se oli, kuten selvittely osoitti, tullut käräjäoikeuden tietojärjestelmään sähköpostina ajoissa, mutta sähköposti oli heittänyt sen roskapostin puolelle, josta se ilmaantui vasta määräajan kuluttua umpeen.

Mutta vahingonkorvaus. Se on hankala sana. Se tarkoittaa kahta hyvin erilaista asiaa.

Sopimussuhteessa esimerkiksi virheellisen tavaran toimittanut myyjä on vahingonkorvausvastuussa ostajalle. Tätä sanotaan sopimusvastuuksi. Sopimussuhteen ulkopuolella vahingon varomattomuudella aiheuttanut on vastuussa vahingon kärsijälle. Luentoesimerkki: yleisellä alueella oleva kaivanto jätetään yöksi ilman kulkuesteitä (pukki, siima) niin että kulkija putoaa pimeällä kaivantoon ja loukkaa itsensä.

Tekijänoikeudessa – etenkin verkkojakelussa – korvausperusteet ovat sekaisin ja korvaussummat ovat kohonneet ajoittain mielettömyyksiin. Osasyy on tuomioistuinten ja erittäin sotkuisen lainsäädännön. Itkettävä todiste oli Ruotsissa julkaistu ehdotus uudeksi tekijänoikeuslaiksi – siinä ei ole juuri mitään uutta, ja juuri ne ongelmat, jotka häiritsevät pahasti ihmisten tavallista elämää, on jätetty huolellisesti ratkaisematta.

Internetissä voi joutua poliisin mielenkiinnon kohteeksi ja vaikeuksiin jopa noudattaen kohtuullista varovaisuutta ja pysyttelemällä tyydyttävän kunniallisena.

Selostan tässä vertauskohtana uuden ennakkotapauksen, jossa vahingonkorvaus oli samaa suuruusluokkaa kuin joissakin viime aikojen tekijänoikeusjutuissa.

Neste Oyj joutui lopulta maksamaan vahingonkorvauksia noin 200 000 euroa, kun sen varustama bensa-asema oli saastuttanut vuosien kuluessa maaperää pahanpäiväisesti.  Asema oli lopetettu ja tontti myyty. Sitä ei voinut käyttää ennen maamassojen vaihtamista, ja Neste ilmoitti, ettei se vastaa mistään. Korkeintaan toimintansa jo lopettanut yrittäjä voitaisiin panna maksamaan.

Polttoaineen toimittajan ja bensiiniaseman ylläpitäjän suhde on mutkikas. Vaihtoehtoja on ollut useita. Joskus yrittäjä on ollut aidosti itsenäinen, vaikka öljyfirma on omistanut pumput  Joskus tiskin takana on ollut pelkästään öljy-yhtiön palkkaamia työntekijöitä. Epämääräinen yhteisnimitys on ”franchising”.

Termi on syytä liittää yleissivistykseensä. On hyvä tietää, onko R-kioskilla kassakoneen ääressä palkollinen vain henkilö, joka saa itse päättää jostain. Viimeksi mainittu alkaa olla harvinaista. S-market on aina osuuskunnan eli SOK:n tai sen yhteistyökumppanin toimipiste, mutta K-marketissa on ainakin toistaiseksi yksityinen kauppias, joka toimii yrittäjänvastuulla.

Odotan kiinnostuneena, milloin Wahlroos tai joku muu keksii franchising-pohjaisen pankin konttorin. Se olisi näppärää. Jos pankin konttorista loppuvat rahat, Nordea tai Sampo tai Osuuspankki  voisivat ilmoittaa, että he eivät sitten vastaa mistään, kun tämä onkin paikallisen, lähes varattoman pikkuyrittäjän henkilökohtainen bisnes. – Menetelmä alkaa olla suhteellisen suosittu. Kansalainen tilaa kalliin muuton tunnetulta firmalta. Kun on käynyt ilmi, että operaatio menikin aivan poskelleen, muuttoliike ilmoittaa, että sopimuksen tekijä olikin, kuinka ollakaan varaton kommandiittiyhtiö, ja sen omistava suuryritys ei niin ollen vastaa vahingoista.

Nesteen oikeustapaus on tärkeä, koska siinä tuottamuksesta riippumaton, niin sanottu ankara vastuu on kylmästi ulotettu öljy-yhtiöön. Ratkaisu on epähavainnollinen, koska laki on muuttunut tässä välissä pariinkin kertaan. Periaate on tärkeä. Noin isossa asiassa Neste, joka olisi tietenkin voinut olla ABC tai Teboil tai vastaava, ei päässyt livahtamaan vastuusta. Sivullinen voi luottaa siihen, että kuuluisa nimi, joka on katolla valomainoksena, on vastuussa.

On syytä käsittää pikkuyrittäjien asema. Esimerkiksi Prisman edessä on kesällä vihannesta ja marjojen myyntiä, joka voi olla luonteeltaan lähellätorikauppaa ja vallan vailla yhteyttä tavaratalon toimintaan.