Taivalkoski on satunnaisen kävijän silmään aivan Kalle Päätalon nimen ympärille varustettu. Kävijämääristä ei ole tarkkaa tietoa. Päätalo-museon eli Kallen kotitalon oppaana toimiva naisihminen mainitsee, että kun keksittiin parkkaus- eli pöllinkuorimiskilpailut, osanottajia oli 1500. ja hurjimmat harjoittelevat jo nyt seuraaviin kisoihin.
Mietin olisiko näistä kylistä nähtävyyksiksi ilman kaikkia niitä satoja tuhansia kirjoja. Olisi, kirjailijalle. Eletyn elämän maku on vahva, mutta nyt se elämä alkaa tietysti olla ohi. Taivalkosken sähkölaitos patorakenteineen vaikuttaa vaatimattomalta, ellei ymmärrä, että runkoverkon rakentaminen alkoi vasta Imatran kosken valjastamiselle. Kirkonkylät valmistivat itse itselleen sähkön. Syrjäkylille sitä ei liiennyt.
Ajoimme Inkiän suuntaan, katsoimme Koston koulun, joka oli kaikesta huolimatta hyvin paikallaan, ja jatkoimme Kynsiperään. Soiden väreistä ei voi olla pitämättä. Laskin kuinka monta vuosikymmentä siitä on, kun olen tosissani soita kulkenut. On niitä kyllä monta.
Tässä mökissä ei ole sähköä. Blogi on ajatus lähettää kirkonkylästä samalla kun perehdymme tarkemmin Jalavan kauppaan ja käymme katsomassa tarkemmin Päätalon, joka on todellisuudessa hyvin hoidettu kotiseutumuseo ja esineistöltään runsas ja varmaan myös Päätalo-keskusta, jonne kuuluu siirretyn Kallen työhuone eli kirjojen syntymispaikka.
Onneksi on Ikea. Illalla olisi tietysti ollut pimeässä vähän outoa, mutta tuossa on ikkunalla kolmekin Ikea-nimistä valokennolla toimivaa taskulamppua, kuulemme kaksi euroa kappale. Niiden välissä näkee keihästää suuhunsa jopa kuuluisia Kitkan muikkuja, naapurikunnan puolelta siis.
Suomessa ei taida olla vastaavia pyhiinvaelluskohteita kuin ”Pentinkulma” Linnan ympärillä, kohteita Sillanpään Hämeenkyrössä ja tietysti Aleksis Kiven Nurmijärvi.
Täällä on kuitenkin erikoisuutena oikeiden paikan- ja henkilönnimien käyttäminen. Hiltu-Jakin perillisiä eli Hiltusia asuu Jokijärven vastarannalla ja kirjoista tuttujen sukunimien käyttäjiä taitaa olla ABC-huoltoaseman kahvila puolillaan.
Päätalo ei varmaan tehnyt tuota ratkaisua hyvällä. Hänen elämänsä Taivalkoskella sotien jälkeen kunnan rakennusmestarina oli kirjoista päätellen huomattavan epämiellyttävää. Hullun pojan asema yhteisössä ei kummasti kohene, vaikka olisi lukenut itsensä melkein herraksi.
Päätalon kirjat ja niiden maisemat, Taivalkoski, Kiestinki, Siiranmäki ja Messukylä eivät ole idyllejä. Hänen kirjojana on arvioitu kovin psykologisesti, koska siihen on toki aihetta. Se on jäänyt huonolle huomiolle, että hän kuvasi yhteisöjä laveammin ja tarkemmin kuin kukaan toinen.
Kaikki Päätalon kirjat ovat sotakirjoja. Mikään ei ollut helppoa. Aina oli vaanimassa, sekä näennäisen rauhan että sodan aikana, nopea kuolema tai sitäkin nopeampi häpeä.
Kirjojen maisemassa vasta käsittää, miten poliittisia ne ovat. Puolueisiin liittyviä kannanottoja niissä on vähän mutta sitä enemmän perittyä asemaa ja perittyä kovuutta huonompia ja etenkin toisia, toisenlaisia kohtaan.
Minä kovasti luulen, että Päätalon on nyt ajankohtaisempi kuin taloudellisen nousun vuosikymmeninä.
Ajatus tuli mieleeni, kun nyt satuin juuri käymään rikkaalla Lapualla ja olen tässä Taivalkoskella, jota ei ole vauraaksi kiitetty.
Teema on erilaisuus, toisenlaisuus, toiseus. Eheytyminen on haluttu nähdä kirjallisuudessa ja ajattelussa elämänohjelmana.
Eurooppa on integroitu eheytetty niin että se alkaa olla aivan rikki. Talous on elvytetty henkihieveriin. Yllättäen Taivalkosken ympäristö ja sen kouriin koskevaksi oletettu todellisuus on yhtä virtuaalista eli vain mieleen rakentuvaa kuin muukin todellisuus. Mutta täällä on kuitenkin Jaamantie, saunoja, aittoja ja talleja ja jo syksyllä tienvarsiin kerättyjä aurausmerkkejä, jotta elämä saa kulkea.
Pitkiä ajatuksia herättää kulkuyhteys etelästä. Kuusamo, kaikki sen golf ja pujotteluhiihto ja täysien ja tyhjennettyjen viinapullojen runsaus on todellinen vastakohta Taivalkoskelle, jonne lentokentältä ajaa alle tunnin. Mutta Kuusamopa onkin Helsingin eli euroopan etäpesäke, Taivalkoski ei.
Olen maleksinut hautausmaalla jossa 1/3 vainajista - ainakin jos voi luottaa noihin hautakiviteksteihin - oli Kemppaisia. (Ei siis Kemppisiä.) Se oli Hyrynsalmella... muistaakseni. No, oli miten oli, en haluaisi nähdä heidän rintaperillisiään missään ABC-kahvilassa, silti. (Toisaalta, jossainhan heidänkin tietysti täytyy käyrä sumppinsa ryystämässä? Essolla!)
VastaaPoistaNiin.
VastaaPoistaRukalle ajaessani olen kaiholla katsellut Taivalkosken tienviittaa mutta ns. yleiset syyt ovat estäneet käyntini siellä. Olisiko ollut juuri Koston koulu jossa yläpohjan purut alkoivat kuumeta ja Kalle joutui niitä pöyhimään? Joku koulu alkoi pullistella seinistään ja Kalle joutui virittelemään metallitukia kirityssysteemeineen. Sellaisia tankojahan näkee varsin viljalti hirsirakennuksissa joissa väliseinät ovat liki anhittomissa.
Olihan ne aikoja kun suuret ikäluokat kasvoivat kouluikään ja selkosissakin rakennettiin kiireellä kouluja. Oma kansakoulunikin Latovainiossa on ollut jo vuosikymmeniä muussa käytössä mm. kennelinä.
Jaamantie... eikös se kulkenut pitkin Jokijärven jäätä.
VastaaPoistaNythän suunnitellaan Taivalkosken rauta- ja vanadiinikaivoksen uudelleen avaamista, joten kohta siellä rytisee taas. Nuoruudessani olin töissäkin Vanadiinitehtaalla.
Kalle oli "eturivin työmies" myös kirjailijana. Valtava tuotanto ja menneen "maailman" yksityiskohtien tarkka hallinta. Rehellinen mies, joka oli ajoittain "häntäsä kanssa pääsemättömissä". Miehen kunnia ja sen säilyttäminen ovat asioita, joita varsinkaan nuoret naistoimittajat eivät tajua.
VastaaPoistaHiljaiset, ihmisistä ja infrasta köyhät alueet ovat tämän päivän suurinta ylellisyyttä. Tulevaisuudessa raharikkaat ostavat syrjäisiä tiloja Taivalkosken tapaisilta kehityksen väliinputooja-seuduilta.
VastaaPoistaErikoisuutena tullaan tarjoamaan alueita, missä kännykkäverkko ei toimi ja valokuitu on tuntematon. Siellä ihminen voisi rauhoittua ja työskennellä luovasti, tai olla työskentelemättä. Joskus tarvitaan paikkoja, minne pääsee pakoon tietoa.
Oikeasti kuitenkin Taivalkoskella on vähintään yhtä arvokasta elämää kuin keskuksissa, mutta valtavirta keskuksissa saa median kaiken huomion. Toisin kuin usein ajatellaan, ihminen kuitekin elää, vaikkei ole julkisuudessa.
Kai se niin on, että ne jotka ennen vanhaan väittivät vasemmistodemareita isänmaattomiksi ääliöksi, olivat oikeassa.
VastaaPoistaVai onko parempaa selitystä sille, että vasemmistodemarien painostuksesta luovuimme muka Suomen maineen takia jalkaväkimiinoista tilanteessa, jossa mahdollinen vihollinen ei luopunut. Myös korvaavista aseista luovutaan muka Suomen maineen takia.
Sen sijaan Suomen maine ei paina vaakakupissa paskaakaan, kun vasemmistodemarit pitävät kynsin hampain kiinni vaalikiimassa antamastaan vakuuslupauksesta. Ei kuulemma vaikuta maineeseen, sanoi Halonen.
Kataista ihmettelen myös. Eikö Kreikan pelastamisessa ollutkaan kyse suomalaisista työpaikoista ja hyvinvoinnista?
Jos olisi ollut, hän hajoittaisi hallituksensa.
Niin siinä sitten kävi kuin entiselle likalle: kunnia meni, mutta maine kasvoi.
Kai tässä voi jo tunnustaa, että meikäläinenkin on vuosia sitten luvatta tunkeutunut Kallioniemen pihamaalle. Saavuttiin paikalle sen verran myöhään, että museo oli jo sulkeutunut. Kun ketään ei näkynyt paikalla, asteltiin muina miehinä portista sisään ja tepasteltiin kartanolla. Oli siinä oma tunnelmansa.
VastaaPoistaBlogistille kysymys, että eikös se Hiltu-Jakki ollut sukunimeltään Hiltula? Tai oikeastaan alunperin Väisänen, mutta koska Jaakko Väisäsiä oli kyläkunnalla kolme (mm. Huonompi Väisänen ja Parempi Väisänen), Jakki otti nimekseen Hiltula. Hän taisi olla myös Hiltu-Iikan veljenpoika, ellen nyt aivan väärin väärin muista.
Mestari muistaa noteerata kappeeraiteisen aseman siinä Isokummun kohalla. Synkkä tarina niin vankien kuin paikallisväen kannalta. Ja yhtä vähälle käytölle jäänyt kuin Ylä-Syvärin kenttärata tai Uuksusta Mägriään rakennettu rata.
VastaaPoistaNo joo.. Eikös ne "Iijokisarjat myyneet muutaman kappaleen"..
VastaaPoistaKalle oli jokamies ja mies ylipäätään paikallaan, joten se siittä!
Ad Omnia: - selvitys Hiltu-Jakista taitaa olla oikea. Isokumpu, entisen rautatien paikalla oleva tie ja sen vieressä vankileirin paikka nostattavat karvoja.
VastaaPoistaEhkä pelkästään Päätalon ansiosta Jokijärvellä näkee - näin uskon - entisen, kovan maailman uskottavaj näköisenä. Rakennuksia on uudistettu, mutta nähtävää on. Kirkonkylässä on suorastaan museoita Jalavan kauppa ja Karvonen.
Ei taida olla paljonkaan niitä punaisia valoja, joita päin voisi kävellä siellä taivalkoskella. Se vain on helpompaa täällä siviilissä :) monella tapaa. Elämä - jos sen oikein oivaltaa.
VastaaPoistavaan mistä nimi taivalkoski? myetki + muįđhįš + muįđhįd = muotka ~ taival muotkakoski? veneiden vetotaipaleisiin järvien välillä olleiden kannasten tai koskien ...
VastaaPoistaminne sieltä piti veneitä kantaa? eivätkö uskaltaneet laskea?
vaan kuka paikannimistä on kiinnostunut, niin näitä sanoja guuglettamalla on tarjolla lissee savilaista sananrieskoo: "Elias Lönnrot on kertonut:Mitä Savon nimeen tulee – – kertoi rovasti Brunou Mikkelissä minulle seuraavaa. Muinaistarun mukaan, jota vielä meidän päivinämme kertoellaan, ensimmäiset suomalaiset saapuivat tänne vesitse. Kauan he olivat
VastaaPoistaturhaan koettaneet löytää jotakin mökkiä, luultavasti anastakseen sen,ensin karkoitettuaan sen omistajan. Viimein he näkivät savun nousevan kalastajamökistä, jonka omistaja muuan lappalainen oli ollut. Ihastuneina
tästä he olivat moneen kertaan iloissansa huutaneet: Savu, savu! Tämän muistoksi he antoivat sille niemelle, missä mökki oli, Pirttiniemen nimen
ja sille lahdelle, johon tämä niemi pistäytyy Mikkelin kirkkolahden pohjukasta, nimen Savulahti, jota sittemmin käytettiin lahden lähi-
seutujen nimenä, mistä lopulta muodostui koko maakunnan nimi (Savolax). (ELM s. 41–42.)
vuan mie oon kyllä karjalasta, pohjoiselta puolen ja tält puolelt rajjoo :)
asiahan on niin että,(tämän kuulin aidolta savolaiselta)että silloin kun ensimmäiset suomensukuiset ihmiset saapuivat näille main niin jossain polunmutkassa oli tienviitta jossa luki "savoon"niin kaikki jotka osasivat lukea menivät sinne.
PoistaKiitos Kemppiselle kun raportoit "pienen pyhiinvaeluksesi" vaiheista ja sen tuomista tunnoista. Kävin itsekin tänä kesänä Kallioniemen lähellä, mutta kun oli portti suljettu, niin enpä mennyt kuikkimaan, etenkin kun olen siellä aikaisemminkin käynyt, tosin pihamarkilla vain silloinkin.
VastaaPoistaErikoista että juuri Sinä olet kiinnostunut Päätalon kirjoista tai hänen vaiheistaan. Lienetkö monta niistä lukenut? Itse luin kaikki kirjat vuoteen 1981 saakka eli Koillismaa -sarjan ja Iijoki -sarjan. Ihmisiä telineillä oli kyllä iso pettymys kun se oli niin erilainen muihin verrattuna.
Erikoista sikäli, että noin näppituntumalla sanottuna kovin monet "lukeneet" tuntuvat vierastavan Päätalon kirjoja. Meillä oli kotona 1970 -luvun alussa nakara kielto ettei niitä "paskakirjoja" saanut tuoda kirjastosta lainaan kotia. Hyvä jos sai muitakaan kirjoja...
Se tietenkin heti lisäsi kiinnostusta noihin kirjoihin. On niissä ollut monia hauskoja juttuja kuten Vikke Nilon reissut, olikohan ne Viimeinen savotta kirjassa ja Kairankävijässäkin. Muttaa on se sanottava, että kyllä Kalle antaa itsestään aika rujon kuvan. Olisikohan hän ollut jonkinlainen lievä asperger -tapaus? Meni aina ali mistä aita oli matalin, eli siis vain vaikeimman kautta!
Minua maalaispoikana kiinnosti kovasti se elämäntapa ja kaikki asiat kuinka silloin elettiin. Olen 1960 syntynyt ja omat vanhempani elivät tuota samaa aikaa, jota siis Kalle kuvaa kirjoissaan lapsuudestaan Taivalkoskella, Kainuussa. Minua kiinnostivat arkiset kuvaukset elämästä ja työnteosta, esim. savotan teosta, savottaelämästä, uitosta, vapaa-ajan vietosta jne. Mistään muualta en ole vastaavaa kuvausta ja tuiollaista elämänpiiriä löytänyt, vieläpä noin hyvin kuvattuna kuin Kalle Päätalon kirjoista.
Nyt en ole vieläkään alkanut jatkamaan Päätalon lukemista vuodesta 1981 eteenpäin, vaikka on se joskus mielessä käynyt... monta kirjaa on tullut tuon vuoden jälkeen ja taitaa monta vielä tulla kun on niin monta "mestarin sivua kustantajalla aikaisempien teosten stilisointien tuloksena jemmassa".
Kuollut mies ja julkaisee kirjan joka joulun alla...
Ylä-Syvärin kenttäradastapa tuli mieleeni hieno sivusto täynnä totakuvia.
VastaaPoistaPala Suomen historiaa
http://www.palasuomenhistoriaa.net/
Valtavasti valokuvia sota-ajalta
Ylä-Syvärin kenttärata
Yksi jatkosodan historian tuntemattomimpia aiheita on kenttärautateiden rakentaminen.
Suomalaiset rakensivat pioneerieverstiluutnantti Eero-Eetu Saarisen alaisuudessa Ylä-Syvärin kapearaiteisen rautatien 6.7.1942-11.2.1944 välisenä aikana muun muassa helpottamaan 7. divisioonan huoltokuljetuksia, alueen linnoittamista ja puolustamista.
Tässä galleriassa esiteltävät ainutlaatuiset kuvat ovat peräisin meille tuntemattomaksi jäävän radanrakentajan yksityisalbumista, ja ne ovat omiaan valottamaan niitä suuria saavutuksia, joihin suomalainen pioneeriaselaji kykeni jatkosodassa.
http://www.palasuomenhistoriaa.net/kuvat/rata/
"Se on jäänyt huonolle huomiolle, että hän kuvasi yhteisöjä laveammin ja tarkemmin kuin kukaan toinen."
VastaaPoistaLuulen, että Päätalon pysyväksi arvoksi jää se, että hän kirjoissaan tallentaa tuo koillismaalaisen pienviljelijä/metsätyömies/tukkkilainen elämäntavan siten, että vielä satojen vuosien päästäkin pystytään kirjoittamaan tutkielmia (á la La Roy Ladurien "Montaillou") ja opintonäytteitä tuo dokumentoivan tyylin ansiosta. Suurta kaunokirjallisuuttahan Päätalo ei ole sen vuoksi, että hän ei ole osannut tiivistää ja syntetisoida asiaa.
"Hullun pojan asema yhteisössä ei kummasti kohene, vaikka olisi lukenut itsensä melkein herraksi."
VastaaPoistaJuuri tuosta syystä jo keskiajalta saakka on sanottu, että "kaupungin ilma tekee vapaaksi". Kaupunkilainen on oman onnensa seppä ts arvioidaan omian ansioiden (tai varallisuuden) perusteella kun taas maalla jokainen on isänsä poika tai isoisänsänsä pojanpoika ja vanhoja vihoja ei haudata. Ja ne jotka tähän asemaansa muutosta yrittävät haudataan lähimpään suohon niinkuin 1918.