Onko Suomi olemassa?

Eilinen kirjoitus oli eskapistinen eli todellisuutta pakoileva. Olen peloissani siitä, miten pahaksi taloudellinen tilanne menee ja miten syviä ovat niistä aiheutuvat yhteiskunnalliset mullistukset. Siksi tuntuu välillä tyynnyttävältä tehdä jotain aivan muuta. Olen näin toiminut, mutta nyt se muu ei käänny blogiksi. Työn alla olevia patenttioikeuden kysymyksiä on pidetty pitkään erittäin vaikeina eikä kenenkään muun kuin noin kymmenen asiantuntijan tarvitse huolehtia niistä.

Eilinen kuva esitti nykyisen Suomen aluetta vain siksi, että siihen merkityt muinaisjäännökset ovat ongelmattomasti kenen tahansa tavoitettavissa. Karjalasta on aineistoa sekä karttoina että suomenkielisenä tekstinä, ja hyviä lyhyitä yhteenvetoja sisältää juuri eilenkin mainostamani ”Karjalan synty” (Viipurin läänin historia I). Uusinta tutkimusta on tehty yhdessä venäläisten kanssa ja melkein kaikkialle on päästy.

Tutkimustuloksilla ei ole sinänsä mitään käytännön merkitystä.

Yleissivistyksen ja tässä blogissa harjoittamani propaganda ja kiihotustyön kannalta on vaikea vastustaa kiusausta tehdä vakiintuneita ja vallitsevia ns. totuuksia kyseenalaisiksi.

Sodat Venäjää vastaan alkoivat 1400-luvun lopulla. Tätä nykyä näyttää pitävän välipäätä. Noissa sodissa oli mukana ”suomalaisia” eli aivan oikeita esi-isiämme. Heitä oli molemmilla puolilla.

Hyvin karkealla kädellä piirretty etupiirien raja sattui olemaan jo rautakaudella sama kuin Stalinin välitön tavoite 1939, Kymijoki.

Esimerkiksi Mikkelin (Savilahti) perusti Novgorod. Puhe ei siten millään muotoa ole ”rajantakaisista” ja toista uskonnon muotoa tunnustaneista ihmisistä.

Suomen muinaisuus on suurelta osin temmattu tuulesta. Pienenä esimerkkinä olkoot muinaispuvut, joita nähdään myös Linnan kutsuilla. Kun tekstiilit eivät tahdo säilyä maaperässä, on hiukan vaateliasta nimittää niitä rekonstruktioiksi. Minä puhuisin fantasia-asuista.

Lähin sukukansamme on venäläiset. Saamelaiset, joiden esi-isät sinnittelivät jopa jääkauden yli sulan Jäämeren rannoille, ovat etäistä heimokantaa. Meillä on kummalliset geenit, mutta toistaiseksi niistä ei voi päätellä paljon muuta kuin sen, minkä tiedämme ilmankin, että olemme valtaosin syrjässä asuneita, metsäläisiä.

Innostuneimmat ruotsalaiset nimittelivät meitä kiivastuksissaan mongoleiksi. Asiassa voi olla hiukan perääkin. Mongolivalta ulottui 1500-luvulle sinne, minne Suomesta muutti seuraavalla vuosisadalla väkeä väärää uskontoa ja esivaltaa pakoon (Tver).

Olen itse romantisoinut omia sukutaustojani puhumalla ja kirjoittamalla Savon ja Karjalan vedenjakaja-alueen asukeista, joilla lienee ollut yksi aatteellinen pyrkimys, päästä herroja pakoon, olivat nämä sitten venäläisiä tai ruotsalaisia. Siinä hankkeessaan he onnistuivat hyvin. Siis – käpykaartissa jo 1000 vuotta!

Suomalaisia emme ole, ruotsalaisiksi emme halua tulla – olkaamme siis venäläisiä? – Kuten sanottu, tämän suuntaisi yrityksiä ovat sukunimeni kantajat tehneet, erittäin huonolla menestyksellä. Venäläisillä näet näyttää olleen ainakin nuo tuhat vuotta erittäin kielteinen käsitys erilaisista tsuudeista ja tsuhnista.  Tappavat jos saavat kiinni.

”Suomen heimon” keksivät Runeberg ja Topelius, Lönnrotin säveltäessä ja Snellmanin säestäessä. Hyvä ja silloin muodikas keksintö. Suomi itsenäistyi täysin tapaturmaisesti joulukuussa 1917. Päivä oli synkeä ja vettäkin satoi. Ja sitten joku päästi pirun pullosta.

Ymmärrän hyvin muukalaisvihamielisyyttä. Suomessa on jäljitelty Ruotsin mallia (sodan aikana Hitlerin menestyessä Saksasta ei sitten yhtään pakolaista, paitsi taattuja ay-demareita, mutta sodan päättyessä 1945 yhtensä 200 000, heistä osa suomalaisia). – Eihän meillä, herra isä, ole Ruotsin kokemusta vähäväkisten kansansirpaleiden alistamisessa ja ahdistamisessa!