Luottokommentoija puhui asiaa huomauttaessaan perinteisten tyttökirjojen merkityksestä. Se tieto oli säpsähtämisen syy, ettei sellaisia esiintyisi tätä nykyä, ainakaan runsaammin.
Kuuntelin tutkijoiden radiojutustelua tytöistä ja rypistelin kulmiani, koska jokin tuntui puuttuvan pahasti, mutta en keksinyt mikä. Nyt huomaan. Tyttöjen maailma on muuttunut mielestäni väärin ymmärretyin tavoin muka tasa-arvoiseen suuntaan niin että nykyisin myös tytöt mukiloivat heikompia tovereitaan ja kilpailevat siitä, kuka käyttäytyy julkisesti törkeimmin.
Huomaan: se mikä on lisää, on jostain pois. Osakulttuuria voi huoleti pitää nollasummapelinä eli keitoksena, jossa sakeuden lisääminen vie kirkkauden ja lisämaustaminen peittää juurevan maun. Ääneen lausuttava pelko on siis, missä määrin tyttökulttuuri karsii taitoja, joista nuori äiti joka tapauksessa hyötyisi.
Tämä jäi oikeastaan mieleen kun katselin viime pyhänä, miten taitavasti kaksi ensikertalaista, nyt äiti ja isä, käsittelivät ja hoivasivat suvun nuorinta, kesällä syntynyttä.
Joitakin päiviä sitten toinen kommentoija ihmetteli, miksi vanhojen nuorisonkirjojen suomennokset saattavat olla peräti kelvottomia.
”Maailman parhaita nuorisonkirjoja” oli Otavan sarja. Nimi saattoi johtua siitä, etteivät nuo kirjat olleet likikään maailman parhaita. Kun tein rahanalaisia töitä Otavassa alkaen keväästä 1964 löysin itseni myös korjaamasta tuon kirjasarjan suomennoksia, jotka oli ajan tavan mukaan valmistettu repimällä kaksi kirjaa ja liimaamalla sivut kankeammalle paperille.
”Uudenmetsän lapset” ja ”Ryöstölapsi” olivat aivan kauhistuttavan huonoja kielellisesti ja täynnä toinen toistaan hirmuisempia käännösvirheitä. Pian kävi ilmi, että niin olivat useimmat muutkin vuosisadan alun nuortenkirjat. Sain lisäoppia, kun jouduin useammankin kerran suomentamaan ilmenneen tarpeen vuoksi R.L. Stevensonin ”Aarresaaren” tai ”Ryöstölapsen (Kidnaped”), jonkin Defoen vähemmän tunnetun teoksen ja niin poispäin. Tehtävä näet osoittautui hyvin vaikeaksi. – Asian sivusta: merirosvon laulu ”arkulla vainaan viistoista miestä” tuntui kovin kummalliselta. Lopulta löysin karttakirjan, josta ilmeni, että Dead Man’s Chest eli vainaan arkku on pieni saariryhmä Karibian merellä, merirosvojen mieliseudulla.
Vanhassa kulttuurissa eli 1900-luvun alussa näytti olleen tapana, että esimerkiksi leskeyden satuttama rouva sai käännöstöitä kustannusliikkeestä, jos hänellä oli nimeä muista yhteyksistä. Asianomainen ei joissakin tapauksessa osannut lähtökieltä käytännössä lainkaan. Muistan valitettavasti joukon nimiä…
En usko näkeväni hyvää käännöskirjallisuutemme historiaa. Hiljan julkaistu laaja teos on ihmeteltävän yksipuolinen, ja juuri lasten- ja nuorisonkirjallisuus jää mopen osalle. Olisi pitänyt selvittää alan ylpeät rouvat, joista numero yksi oli WSOY:n Inka Makkonen ja sangen merkittävä Otavan Aili Palmén. Maisteri Palménin kirjallisuuden tuntemus ja kielitaito osoittautuivat huikeiksi; hän oli käynyt koulua Sveitsissä ja hallitsi kotimaisten osalla ranskan ja saksan täydellisesti.
Inka Makkosen työnäytteitä ovat satojen muiden ohella Tove Jansson, jonka kirjailijanura alkoi ruotsinkielisellä puolella hiukan yskähdellen, Peppi Pitkätossu, jonka isot ruotsalaiset kustantajat olivat hylänneet epäsosiaalisena, ja Nalle Puh jota oli kummasteltu englantilaisena hölynpölynä. Otavassa ainakin minulle opetettiin jo 60-luvulla, että kielellisesti lapsille kelpaa vain paras. WSOY:llä oli jäljestä päätellen sama periaate.
Sekin on totta, että meillä jopa julkaistaan uusina painoksina suomennoksina ala-arvoisia muinaislöytöjä. Kommentoija mainitsi tässä yhteydessä Joseph Conradin. Hyvä esimerkki. Laaja, kauttaaltaan korkeatasoinen tuotanto on kestänyt ajan kulutuksen itsestään selvästi. Asian tekee hankalaksi Conradin englanti. Koska kerran ryhdyin suomentamaan aivan palkkiosta erästä Conradin romaania voin vakuuttaa kokemuksesta, että kieli on epätavallisen vaikeaa ja suurten purjelaivojen termit teettävät hirveästi työtä. Niinpä. ”Narkissoksen neekerissä” merimiehistä idioottimaisin on suomalainen. Hänen nimekseen sanotaan Wamibo – olisiko meren kulun tutkinnot suorittaneen Conradin korvaan jäänyt ruotsinkielinen murahdus – missä on punkkani?
Kertomasi tuo mieleen kaikki lukemani monet rakkaat käänöskirjat nuoruudestani,myös sadut ja lasten runot tulevat mieleen . Monet hauskat hetket oli Peppi Pitkätossun parissa myös.
VastaaPoistaAikuisempaan makuun oli mieluinen Montgomeryn Sininen linna jota joskus suositeltiin takavuosina kirjallisuusohjelmassa. Vaikuttavaa lukemistoa oli kotimainen sukutarina Margit Herlevi-Harjan kirjoittamana Mäntsälän kartanosta.
Komppaan käsitystä Conradin englannin vaikeudesta. Luin pimeyden ytimen alkuperäkielellä taannoin, ja menihän se toki jakeluun, mutta ei riittänyt edes keskimääräistä aika paljon normaalia parempi englannintaito läheskään kaikkeen.
VastaaPoista”So advised, he gathered the gifts at his feet, pressed them in a bundle against his breast, then looked cautiously at the Russian Finn, who stood on one side with an unconscious gaze, contemplating, perhaps, one of those weird visions that haunt the men of his race.”
VastaaPoista- Conrad, The Nigger of the 'Narcissus'
"kielellisesti lapsille kelpaa vain paras". Kiitos tästä kaikkien entisten ja nykyisten lasten ja lapsille kirjoittavien puolesta.
VastaaPoistaMitä olisikaan lapsuus ja nuoruus ilman kirjoja!
Myös suomesta englantiin käännöksissä olisi korjaamisen aihetta. Eräs tuttavani, joka on ammattikääntäjä ja hallitsee sekä suomen että englannin, huomasi eräässä äskettäin englanniksi käännetyssä suomalaisessa menestysromaanissa jo ensimmäisellä sivulla useita selviä käännösvirheitä.
VastaaPoistaKummasti 'huonojakin' proosakäännöksiä oppii lukemaan nauttien, kömmähdykset anteeksiantaen. Sitä vain huomioi että tämäkin kohta on alkukielellä varmaan jotain aivan muuta, ja jatkaa iloisesti eteenpäin.
VastaaPoistaMaltti tuntuu olevan valttia:
VastaaPoistaAnonyymin eräs tuttava on eräässä menestysromaanissa huomannut lukuisia virheitä!
Ei voi ainakaan vihapuheksi luokitella.
Touko Mettinen
Peppi Pitkätossun molemmat suomennokset ovat mielestäni hieman kiusallisia ja olen joutunut niitä paikoin oikomaan lapsille lukiessani. Tosin, eivätkös suomentajat ole Laila Järvinen ja Kristiina Rikman? Inka Makkonen lienee kustannustoimittaja.
VastaaPoistaAd Anonyymi: - Laila Järvisestä en tiedä muuta kuin että oilen samaa mieltä kuin Anonyymi. Sama kääntäjä suomensi monta Muumi-kirjaa.
VastaaPoistaTäytynee varoa, kun ei tiedä. Kustannusliikkeill oli tekaistuja nimiä, joita käytettiin joskus erittäin paksulla langalla parsittujen suomennosten yhteydessä.
Snusmumrikenin Nuuskamuikkuseksi kääntänyt Laila Järvinen ei suinkaan ole nimimerkki. Wikipedia tietää: http://fi.wikipedia.org/wiki/Laila_J%C3%A4rvinen
VastaaPoista