Sivun näyttöjä yhteensä

11. syyskuuta 2011

Yksin




Otsikko viittaa Juhani Ahoon. Ilmainen neuvo – Aho on edelleen parhaita kirjailijoitamme, mutta hänellä on hitonmoinen määrä huonoja kirjoja. Suosittelen Papin rouvaa ja lastuja.

Suotta se Ahokin kitisi yksin olemistaan ja jouluyötä bordellissa Pariisissa. Meille hyväosaisille yksin oleminen on ajoittain suurinta ylellisyyttä. Yksinäisyys taas on tappava myrkky, joka valuu suoraan vereen.

Jos kirjoittaisin, ja kuka sanoo, etten kirjoitakin, hautomani luonnostelman alaotsikolla Suomen kulttuurihistoria 1991 – 2011, saattaisin laittaa pääotsikoksi Eric Hobsbawmia mukaillen ”Yksinäisyyden aika”. (H:n viimeinen iso kirja oli ”Äärimmäisyyksien aika – lyhyt 1900-luku”.

Perustelu on yksinkertainen. En ole johtanut ajatuksiani seurasta ja kylänkäynnistä keskusteluineen moraalisista periaatteista ja vielä vähemmän ”historian opetuksesta”. Historia on sorakielinen opettaja. Sen luennoilla kuulee väärin. Kuunteleminen ei riitä. On tehtävä myös kotiläksyt.

Kun puhun vain Suomesta ja vain siitä hyväosaisten ja etuoikeutettujen luokasta, joka lukee esimerkiksi blogeja, sanoisin että ihminen on oman itsensä pahin vihollinen.

Välillä minun on vaikea kestää erikoisen omahyväisiä julkisuudessa esiintyjiä, joista pahimmat kirjoittelevat jopa ”sisäisestä sankaristaan”. Minun sisälläni on eksynyt lapsi, joka ei ole sankareista kuullutkaan – paitsi ehkä Aku Ankasta.

En liioin hevin siedä tähdistäselittäjiä, jotka perivät luennosta kaksi tai kolme tuhatta euroa (siinä missä minä perin viisikymmentä), ja valehtelevat taas kerran, että joidenkin noidanvoimien viemänä ihmiskunta kulkee kohti korkeaa tulevaisuutta, jossa kehityksen kärkenä on tämä tällainen Internet.

Ei kai se Internet ole hyvä tai paha sen enempää kuin jakoavain (Bahco, Made in China). Se pon väline, mahdollisuus.

Ihmiskosketusta se ei korvaa. Ajatelkaapa tässä ja nyt keksittyä esimerkki: ystävän tai perheenjäsenen itsemurha. Minkä verran helpottaisi kysellä apua netin keskustelupalstoilta? Kokemukseni mukaan mieleen pujotteleva kysymys ”jos olisin pysähtynyt kuuntelemaan” on aivan kiertämätön. Vaikka vastaus olisi, ettei se olisi auttanut, tuon vastauksen löytäminen ottaa aikaa ja vaatii toisten ihmisten apua.

En oikein osaa sanoa väärin käsittämisen ansat kiertäen, että tarmokkaasti lietsottu mielikuva vanhusten ahdingosta ei ole kaikissa tapauksissa tosi. Olen tuota tointa harjoittanut nyt kymmenen vuotta melkein päätoimisesti. Tänään en mene isää katsomaan, koska Suomi-Ruotsi maaottelu jatkuu televisiossa. Juuri nyt, taas pienessä kuumeessa, hän ei välttämättä heti tunne omia lapsiaan, mutta muutan mieleni maaotteluista – kun vanha ihminen on seurannut niitä yli puoli vuosisataa (isän tapauksessa muistot Berliinin olympialaisten radioinneista 1936 ovat aivan pinnassa), rituaalissa näyttää olevan jotain hyvin kodikasta ja rauhoittavaa.

Kammoksun ajatellessani kasvuikäisiä ja nuoria, jotka joutuvat hakemaan huvinsa koneista pahimmoillaan ilman toisten ihmisten minkäänlaista tukea. Miksi opettajat ja kasvattajat puhuvat elokuvista, peleistä ja verkon muusta tarjonnasta valvonnan ja sensuroinnin hengessä? Eikö olisi viisaampaa heittäytyä mukaan?

En nyt tarkoita, että lihava äiti rupeaisi itsekin räiskimään vihaisia lintuja, mutta kaupitellessaan voileipää ja maitoa voisi kysyä pelin pisteistä.

”Ottoisä” on erittäin tärkeä mahdollisuus. Tässä on yksikin mieleen tuleva malli, joka tuli opettaneeksi puolen kylän pojat puuhaamaan järkevästi mopolla ja sitten moottoripyörällä. Taustalla on oli palkintosijoja Päijänteen ympäriajossa ja sitten trialissa. Nuorten jätkien arvostava mielenkiinto oli siten taattu. (Tyttöjen koneharrastus on kovin uutta perua.)

Tähän mennessä olen tavannut yhteensä yhden isän, joka on opettanut lapsilleen ohjelmointia ja tietokoneiden rakentamista. Sääli. (En patista äitejä, koska niin monet heistä osaavat jo.)


18 kommenttia:

  1. Hieman sekava ja poukkoileva kirjoitus, kuten lienee herra Kemppiselle ominaista?

    Tartun yhteen lauseeseen: "Minkä verran helpottaisi kysellä apua netin keskustelupalstoilta?"

    Ei netin vertaistuen merkitys ole kaikille pappaikäisille varmaankaan aivan selvä asia? Netin vertaistuki on näet paikka purkautua ja parhaimmillaan saada myötätuntoisia vastauskommentteja saman kokeneiden ihmisten parista. Netti todellakin yhdistää lähes kaikenlaisia ihmisiä.

    Kaipuu on suuri asiallisesti hoidettu mielenterveysportaalia kohtaan Suomessa, mutta kun ei ole rahaa, mutta joillakin on. Onhan nimittäin poliisi ollut netissä jo pitkään, mutta miksi eivät ole sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset muuta kuin ehkä marginaalisesti edustettuina. Asiallisesti ja ammattimaisesti hoidettu netin vertaistukifoorumi on keino voimaantumiseen ja kuntoutumiseen, eikä sitä voi pitää kukaan järki-ihminen merkityksettömänä.

    Kannattaa muistaa, että noin 100 prosenttia koululaisista ja opiskelijoista ikäluokassa 14-20-vuotiaat ovat netissä, mutta missä siellä?

    VastaaPoista
  2. Juhani Ahon suomentamana Välskärin kertomukset ovat arkena loppuiltapäivästä olleet jo viikkokausia "must" (Radio Yle 1).

    Loisteliasta.

    Sen sijaan en lainkaan pitänyt defusing- ja debriefing-kirjoitusten sävystä ja intentiosta: olen aika lailla eri mieltä.

    Eihän maailmaa toki yhdestä puusta veistettykään.

    Hyvää pyhää

    VastaaPoista
  3. Hube kirjoitti:
    Ahon lastu Kuinka isä ongen teki (tai jotain sinne päin) on elämäni vaikuttavimpia lukukokemuksia. TV-sarja Ahosta ja Venny Soldan-Brofeldtista sekä Tilly Soldanista oli hyvä, rasittavaa oli vain se, etten voi sietää Ville Virtasta, joka näytteli Ahoa. Tarvittaisiin tosiaan isiä jotka tekevät pojilleen tai poikiensa kanssa onkia, korjaavat mopoja, ovat läsnä. Ihmisen kosketus on parhaimmillaan henkistä yhteyttä. Olen täysin eri mieltä Internetin keskustelupalstojen vaikuttavuudesta, ellei ole ketään, jolta hakea apua kriisissä, ne ovat hyvä korvike. Internet ei ole tosiaankaan hyvä eikä paha, mutta se on todella hyvä jakoavain tai mitä sen kukin haluaa olevan.
    Vanhusten ahdingosta puhuminen on tosiaan tyhjää puhetta, Suomessa vanhusten olot ovat nyt paremmat kuin missään koskaan. Suurin ongelma on se, että ihmiset eivät ymmärrä kuolla ajoissa. Leikittelen tällä ajatuksella: Suomessa on elossa vain yksi sotaveteraani ja ne kymmenet laitokset taistelevat oikeudesta hoitaa tätä yhtä, vaativat veteraaneille hyvää hoitoa eli itselleen rahaa, mieluummin paljon. Tosiasiahan on, että ne veteraanit, jotka ovat vielä hengissä, eivät ole hirveän paljoa menettäneet. Taipaleen sankarit ovat kuolleet, sanoi näyttelijä Taneli Mäkelä jossain elokuvassa.

    VastaaPoista
  4. Setä hassuttelee nyt, implikoi että hänen tapansa kokea merkityksiä ja kuvitella kohtaavansa toisia olisi autenttisempi kuin vaikkapa meidän identiteettiylpeiden kolmikymppisten nörttien lapsuudesta kannettu tapa käydä merkityksellisiä ja henkilökohtaisia keskusteluja kotoisasti täällä Internetissä.

    Siinä olet toki oikeassa, että pelottavan moni on irtaantunut vaarallisella tavalla todellisuudesta. Moni kieltäytyy sitkeästi ymmärtämästä tietokonepelien sisältöjä edes pääpiirteissään. Kuitenkin ihminen, joka puhuu esimerkiksi kovaan ääneen "nettipeleistä" osaamatta erottaa fps-, rts- tai mmrpgpelejä toisistaan, osoittaa yhteiseen kulttuuriimme ja ympäristöömme kohdistuvan älyllisen mielenkiinnon ja lähimmäisiin kohdistuvan kunnioituksen puutetta.

    VastaaPoista
  5. Ad Omnia: - nyt täytyy taas erikseen mainita, että vuodesta 2001 olemme HIITissä, usein minun, nykyisin nuorempien johtamissa tutkimusryhmissä selvitelleet myös nettiyhteisöjen sosiaalisia, psykologisia ja kognitiivisa implikaatioita, ajoittain mm. yhteistoiminnassa taideteollisen oppilaitoksen tai teatterikoulun kanssa mutta useammin eurooppalaisten ja amerikkalaisten yliopistojen.

    Vihjausz että siinä setämmies kirjoittelee asioista, joista on kuullut nuorempien kertovan, menee nyt harhaan.

    Maininta autenttisuudesta osoittaa sinänsä hämmästyttävää oppineisuutta, mutta ei taida oikein auttaa, kun esimerkkinä on palomiehen tai sukeltaja työ. - Omasta kokemisen tavastani en tällä kertaa puhunut mitään.

    VastaaPoista
  6. Ad Antti Liikkanen - kerrotko, mikä oli defusing- kirjoitusten intentio. Olen utelias.

    Intentiosta en tosiaankaan tiedä, mutta selvä poleminen kärki oli, ja se kohdistui niihin tahoihin, jotka pitävät erilaisia onnettomuuksia yksinkertaisesti verkkoviestinnän aiheuttamina.

    Sivumennen - yksi esimerkki hyvin toimivista verkkoviestinnän vertaisryhmistä ovat eräät moottirpyöräilyn lohkot.

    Kun me ryhdyimme HIITissä työskentelemään näiden asioiden kanssa, aloitimme tosin sairaista ja näiden omaisista.

    VastaaPoista
  7. Ad Jukka Kemppinen

    Erilaisissa vastoinkäymisissä on hiukan huonolla tiedolla, mutta runsaalla tunteella luotu kehittyneeseen maailmaan - ei esim Ruandaan - palveluita, jotka on otettu pois sellaisista verkoista, joissa on tehty työtä vähemmällä tunteella, mutta runsaammalla ja osoitetummalla tiedolla.

    Näin vakavia todettuja ongelmia on jäänyt hoitamatta ja voipa jopa olla että sama työvoima on suorastaan aiheuttanut vähemmän vakavia, mutta vaikeahoitoisia häiriöitä.

    "Primum est non nocere" ei ole julkisuuden hemmottelemaa avittajaverkkoa leimannut?

    Se on se intentio, ei suinkaan se, että Tali-Ihantalan "heikot sortuu elon tiellä"-tyyli olisi 1960-luvun Prahan, Pariisin, Lapualaisoopperan ja Vanhan valtauksen voimaratas.

    VastaaPoista
  8. Ad Antti Liikanen: - samaa mieltä. Tämä unohtuu usein.

    Ongelma on eeräällä tavalla sama teollisuusyhteiskunnan joissakin kohderyhmissä ja teollisesti hyvin kehittymättömissä yhteisöissä.

    Kaupunkisuunnittelija Jane Jacobs notsi tämän kysymyksen hyvin näyttävästi puheeksi mm. teoksessaan Strategies of Survival. Viittaan Jacobsiin, koska hän kirjoitti "vanhan teknologian" aikoina. Mieleeni jäivät erikoisesti YK:n ja UNICEF:in hyvää tarkoittaneet jättiläisvirheet, kun keräilykultuureja ja viljelijäkulttuureja siirreltiin paikasta toiseen - liioitellen voisi sanoa, että siitä syntyivät Eritrean - Etiopian sodat.

    VastaaPoista
  9. "Kun me HIITissä ryhdyimme tutkimaan näitä asioita..."

    Blogisti mainitsee usein HIITin ja vastaavien muiden laitosten "hankkeita", joihin hän on osallistunut ja - tietenkin - itse vetänyt.

    Milloinkaan hän ei kuitenkaan kerro, onko näistä selvityksistä ja tutkimuksista syntynyt joitain tuloksia. Edes näiden selvitys- tai tutkimusjulkaisujen nimiä blogisti ei ole kai kertaakaan maininnut.

    Miksi? Tästä jokainen voi tehdä omat johtopäätöksensä.

    VastaaPoista
  10. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  11. Ad Anonyymi: - siksi että HIIT:illä on luonnollisesti oma verkkosivustonsa, jota läydät kysymäsi tiedot ja paljon muuta:
    hiit.fi

    Tutkimuksista löydät täsmälliset tiedot Suomen Akatemian ja TEKESin verkkosivuilta.

    Viimeisin julkaisu on
    Nimeke kA different kind of dimension : aspects on software patents / Perttu Virtanen (ed.), Kenneth Oksanen, Jukka Kemppinen, Eljas Soisalon-Soininen, Nari Lee.
    Julkaistu Espoo ; Helsinki : Helsinki Institute for Information Technology, 2010
    Ulkoasu 155 s. : kuv. ; 25 cm.
    Sarja HIIT publications, ISSN 1458-9451 ; 2010-3.)
    Sarja ( HIIT publications, ISSN 1458-9451 ; 2010-3 )
    Muu ilmiasu Myös verkkojulkaisuna (ISBN 978-952-60-3373-0, PDF).
    Julkaistu myös verkkojulkaisuna ISBN 978-952-60-3373-0.
    Aineisto Tekstiaineisto
    Kieli eng
    ISBN Link978-952-60-3372-3 (nid.)

    VastaaPoista
  12. Ei täällä kaikesta voi puhua, mutta surusta, häpeästä ja itsemurhista kyllä. Ihmisen kosketuskin kantaa verkossa sen verran, että menettäminen tulee mahdolliseksi. Ystävyyksiä voi syntyä ja perhesuhteita hajota.

    Kyllä noissa palomiespuheissa on nyt sellainen klangi, että ruumis olisi tietyissä puuhissa välitön ja aito ja että virtuaalitiloissa toimiminen olisi jotenkin pohjimmiltaan etäisempää ja erilaista -- vähempiarvoistakin -- olemista. Haluan vain korostaa, että savusukeltaminen ja Starcraft -ammattilaisuus ovat kuitenkin ensisijaisesti elämistä tässä samassa pirstoutuneessa todellisuudessa ja että kummassakin puuhassa voi olla joko yksin tai yhdessä.

    VastaaPoista
  13. Suotta,
    Aholla oli vähän vaiheessa (oli isoisäni äidin aikalainen), näillä main se purkas paineitaan kivihommissa, näin.

    VastaaPoista
  14. Missä ihminen on, kun hän on netissä?

    Missä on ero, kun murrosikäinen poika a) kyyhöttää yksin kirja kädessä tai b) kyyhöttä yksin tietsikan edessä?

    Ainakin a) on hyvä ja b) paha.

    VastaaPoista
  15. "Ajatelkaapa tässä ja nyt keksittyä esimerkki: ystävän tai perheenjäsenen itsemurha. Minkä verran helpottaisi kysellä apua netin keskustelupalstoilta?"

    Sattumalta olin tänään itsemurhan tehneen sukulaisen hautajaisissa. Yritän paeta todellisuutta Internettiin. Mutta en pyydä apua täältä. Miten muuten päädyin tähän postaukseen, enhän ole koskaan kuullutkaan tällaisesta blogista? Kuuntelin Tapio Rautavaaraa, ja vastaan sattui kappale Häätanhu, jonka sanoja sitten etsin, ja löysin runoa käsittelevän postauksen.

    Emme luultavasti tapaa enää koskaan, hyvät kirjoittajat ja lukijat. Mutta ehkä tämä oli terapeuttista.

    VastaaPoista
  16. Ad Anonyymi: - toivon että oli terapeuttista.

    VastaaPoista
  17. Tälläkin kertaa kirjoitus kiersi tosiaan siellä ja täällä, ja hyvä niin, mikä jottei. Tyydyn tarttumaan sivujuonteeseen, Ahoon. Omatunto ja Juha lienevät niitä, joilla Aho on lunastanut paikkansa. Mitä Rautatiestä tuumaat? Jotkuthan nauravat sille vielä tänäkin päivänä.

    S.

    VastaaPoista
  18. Tuossa edellä oli perheenjäsenen itsemurhasta.

    On jo jokunen vuosi, kun lähiomainen söi kaikki masennuslääkkeensä, minkä oli tehnyt jo useamman kerran. Tällä kertaa apu ei ennättänyt. Aiempien pelastuskertojen jälkeen oli ollut pitkiäkin ihan hyviä normaalielämän jaksoja.

    Niin miksi puhun asiasta tässä? Edlliset tekstit toivat asian mieleen. En silloin enkä kai nytkään hoitele netissä yksinäisyyttä sinänsä. Omaiseni oli sairaudessaan varmasti yksin ja viimehetkillä yksin, vaikka perheenjäsenet eivät yksin jättäneet kuin hetkiksi.

    Kuullessani puhelimessa kuolemasta palasin mykistyneenä takaisin nettisivulle, jonkinlainen ideointisivusto taisi olla. Laitoin sinne turrana uutta tekstiä, jotain kehiteltävää "lääkityksen valvojaa". Olikohan ajatukseni silloin joku ihonalainen mikrosiru, joka hälyyttäisi yhtälailla ottamattomista lääkkeistä kuin myös liiankorkeista lääkepitoisuuksista veressä. Ja kenties sirun kautta voisi lähteä jonkinlainen hälytys omaiselle tai suoraan ambulanssille ...

    Siis jotain puhetta vaan, kylmän tosiasian kohdanneena.

    Eli netissä olin, nettiin menin. En kai terapoimaan ehkä silti ajatusten tai tunnetilan käsittelyn. Ei sitä enää oikein paperille tule mitään pistettyä. Olisi kovin yksinäistä pistää paperiteksti laatikkoon. Netissä ilmeisesti kokee kirjoittavansa jonnekin, joillekin.

    VastaaPoista