Ajatusvirhe II

Vastakkainen kanta lääkäriasiassa johtaa kysymykseen aktiivisesta ja passiivisesta kuolinavusta eli eutanasiasta. Tilanne menee mahdottomaksi, jos kuka tahansa lääkäri rupeaa kollegojaan viisaammaksi tulkitessaan ”tuloksetonta kärsimysten pitkittämistä”.

Esimerkki ei ole itsestään selvä. Saksassa tuomittiin pieni määrä lääkäreitä ja Ruotsissa ei valitettavasti ketään epäinhimillisistä toimista vajaamielisiä kohtaan. Sotien jälkeen tuomioistuimet uskalsivat viimein julistaa lukemattomien eurooppalaisten ällistykseksi, että totteleminen voi olla rikos. ”Noudatin vain käskyä” oli satojen tuhansien henkilöiden puolustus. Yleensä se tehosi, muta onneksi ei aina.

Lääkärin on joskus toimittava omantuntonsa eikä lain mukaan, useimmiten ei. Vastaavanlaisia ammatteja on paljon. Tuomarin on paha hylätä velallisen ajamaa velkomiskannetta sillä perusteella, että hänen tuli velallista sääli ja velkoja on tarpeeksi rikas jo ilman tätä rahaa. Jos tuomari on tuota mieltä, hänen pitää kanteen hyväksyttyään juosta tuomitun perään ja lahjoittaa hänelle omasta lompakostaan summa, joka hetki sitten tuomittiin maksettavaksi. Ele voi olla kaunis, mutta ei viisas.

Toimiminen esimerkiksi ”Anne Frankin päiväkirjasta” ilmenevin tavoin juutalaisperheen piilopaikan ilmiantajana tai hollantilaisen poliisin ominaisuudessa Auschwitzin junaan saattajana on juuri suvaitsemattomuuden suvaitsemista.

Moni vakuutti – usein kai valheellisesti, usein kai rehellisesti – olleensa näissä tehtävissä suurissa sieluntuskissa. Ne tuskat eivät paina verrattuna sellaiseen suvaitsemattomuuteen, että eräiden omituisesti määriteltyjen ryhmien – kuten homojen – elämistä ei suvaita, vaan heidän surmataan. Natsijohto tiesi mitä oli tekemässä. Siksi yksiselitteisiä tappokäskyjä löytyy vähän. Osa arkistoista on Neuvostoliitossa, joka ei ollut kiinnostunut suvaitsevaisuudesta eikä laillisuudesta, mutta sitä vastoin hyvin kiinnostunut asiakirjoista, joita käyttäen ihmisiä voi uhkailla ja kiristää. Juutalaisvainot jatkuivat Neuvostoliitossa ja Puolassa vielä toukokuun 1945 jälkeen.

Hollantilainen poliisi saattoi siis olla sitä mieltä, että juutalaiset ovat ikäviä ihmisiä, mutta ei heitä nyt kuitenkaan tappaa tarvitsisi.  Tämä on suvaitsevaisuutta. Kun hän toimi toisin, hän edisti suvaitsemattomuutta. Jos hän teki sen peläten omaa henkeään, tilanne on taas toinen.

Mielenkiintoista kyllä, sellaisia tietoja ei näytä olevan olemassa, että joku saksalainen tai Saksan vasallimaan viranomainen olisi saanut maksaa suvaitsevaisuutensa hengellään. Jopa Itärintaman pahoista pahimpina pidettyjen joukkomurhaspesialistien (Einsatzgruppe) tehtävistä pyydettiin ja päästiin vähemmän kammottaviin tehtäviin.

Tästä jälkimmäisestä ongelmasta on kirjoitettu monta hyvää kirjaa. Yksi niistä on Styronin ”Sofien valinta”. Mutta oman hengen vaarantaminen käskyjä noudattamalla oli tietenkin sääntö, ei poikkeus. Sen tekivät (lähes) kaikki sotilaat.

Kun edellä on ollut puhe elämän kunnioittamisesta, ihmisestä ja yksilöstä, olisiko mielettömien ja hirvittävien käskyjen totteleminen ihmisen lajipiirre vai kulttuurien kehityksen ydin?

Miten tähän filosofiaan liittyy poliittinen aate, jonka mukaan maahanmuuttajien määrää on vähennettävä ja maassa jo olevien muukalaisten olot on muutettava ikäviksi?

Ei mitenkään. Tuo on aidosti mielipide, poliittinen kanta, joka koskee yhteisten asioiden hoitoa. Jokaisella on oikeus tuohon mielipiteeseen ja sen ilmaisemiseen. Mielestäni ei ole erikoisen vaikeaa osoittaa rajaa tuon mielipiteen ja väestöryhmiin kohdistuvan väkivallan välillä.

Syrjintä on väkivaltaa.  Suomessa ja periaatteessa EU:ssa valtiolla on monopoli syrjintään ja muuhun väkivaltaan. Valtio saa syrjiä esimerkiksi esimerkkieni lääkäreitä, edellyttäen että asiasta on säädetty laissa. Tuo edellytys täyttyy Suomessa.

Kunnianloukkaus on nyky-yhteiskunnassa henkistä mukilointia eli siis väkivaltaa. On lupa kirjoittaa: kansanedustaja NN, vastustan mielipiteitänne enkä voi hyväksyä niitä. Ei ole lupa kirjoittaa: kansanedustaja NN on lurjus ja sika, jota pitäisi pistää turpaan. Ihmisarvoa on kunnioitettava, vaikka se ei ole tieteellisesti perusteltavissa. Ihmisen asenteet ja mielipiteet eivät vaikuta hänen ihmisarvoonsa.