Sivun näyttöjä yhteensä

22. heinäkuuta 2011

Julkisuuden rakenteesta II




Median eli siis politiikan antama informaatio on keinotekoista. Voisi sanoa ettei se ole totta. Myös valehteleminen olisi mahdollinen ilmaus.

Emme tiedä tosiasioita, ja vaikka sopeudumme hyväksymään jotain todeksi, näiden asioiden syy-seuraussuhdetta voimme vai arvailla.

Esimerkki: miten on mahdollista, että Suomi tuli toimeen 1940-luvun lopulla ja alkoi vaurastua hyvin nopeasti 1950-luvulla? Kuuden vuoden ajan melkein koko työvoima oli pidetty tuottamattomissa tehtävissä eli sotatoimissa, ja samanaikaisesti kaikki tärkeät teollisuustuotteet, kuten ruuti (selluloosa) ja patruunat (metallit) oli ammuskeltu pitkin metsiä. Sodan päätyttyä maksettiin sotakorvauksia ainakin puolentoista vuoden bruttokansantuotteen verran.

Saksassa ja Japanissa tapahtui samalla tavalla. Englanti ja Ranska sitä vastoin köyhtyivät, ja Neuvostoliitto alkoi köyhtyä pahasti ja peruuttamattomasti.

Olen kysynyt tätä asiaa monilta kollegoilta, historiantutkijoilta ja taloustieteilijöiltä, mutta toistaiseksi en ole saanut järkeenkäyvää vastausta.

Osa mediaa oli hyvin päättäväisesti moskovanmielistä 1970-luvulla. Silloisia stalinisteja eli taistolaisia muistellaan vielä, enimmäkseen pahalla. Mutta neljännes kansasta sekä kannatti että äänesti vuodesta 1945 alkaen sitä systeemiä, Moskovaa, jonka torjuminen oli vaatinut lähes sata tuhatta kuolonuhria ja kaksi ja puoli sataa tuhatta haavoittunutta.

Olen kysellyt koko ikäni, moniko uskoi vakavissaan rauhanomaiseen rinnakkaiseloon ja kuinka monen usko säilyi Berliinin saarron, Unkarin kansannousun ja Tshekkoslovakian kevään jälkeen. Vastauksia ei ole kuulunut. Ja silti juuri tuo täysin epäuskottava vaihtoehto toteutui. Elelimme rauhanomaisesti ritirinnan, ja käsitykseni mukaan Suomi onnistui pitämään Venäjää siirtomaanaan melkein yhtä tehokkaasti kuin ennen vuotta 1917. Tuotiin öljyä, vietiin junanlasti kerrallaan heikkolaatuisia miesten pukuja, sininen, koko 48, ei niskaa.

Ainoa vastauksen tapainen, joka minulla on esittää, on systeemiteoriaa tapaileva ”järjestelmien muutos”, oikeastaan emergenssi.

Tuo termihän tarkoittaa tapahtumasarjaa, jossa suhteellisen yksinkertaisista lähtökohdista muodostuu vaikeasti selitettävällä tavalla hyvin monimutkaisia järjestelmiä. Käytännön esimerkkejä ovat lumihiutale ja ihminen (oikeastaan kaikki elollinen). Lumihiutaleessa on vain vettä ja roska, kaikessa elollisessa vain neljä emästä, atomeja viisi, happi, typpi, vety, fosfori ja hiili.

Tässä on riittävä älyllinen perustelu systeemien miettimiselle, koska nuo aineet toimivat järjestelmänä, kopioituvat ja toimivat lisäksi koodina. Toisin kuin piparkakkutaikinassa niissä on resepti mukana.

Toisen maailmansodan jälkeen tapahtui systeeminmuutos. Minulle riittää tavanomaisin selitys. Neuvostoliitto yritti elää ryöstämällä ja varastamalla, etenkin satellittivaltioita, ja huonosti kävi. Yhdysvallat valmisti maailman kaikkien aikojen hurjimman jytkyn, tukipaketin jota sanottiin Marshall-avuksi, eli lainasi ulos määrättömästi rahaa ja synnytti siten valmistamalleen tavaralle pysyvän kysynnän. Me tyhmät käytämme sellaisia sanoja kuin kapitalismi tai markkinatalous, vaikka meidän pitäisi ymmärtää miettiä, millainen kapitalismi ja millainen markkinatalous. Selitys ”kapitalismi” tai ”sosialismi” on yhtä valaiseva kuin selitys ”kaikki johtuu rahasta”.

Nyt jokin on pahasti vialla, kun juuri USA on velkaa paljon enemmän kuin maassa on varallisuutta. Ei maksa vaivaa sanoa ”rahaa”, koska sitä voi painaa halvalla. Tämä on informaatiotaloutta, jonka luonne alkaa nyt paljastua. Valtiolla voi olla rahaa ja se voi olla velkaa mutta kellään ei voi olla lompakossa miinus kymmentä dollaria. Informaatio toimii vääränä yhtä hyvin kuin silloin, kun se on totta. Media-politiikan informaation tuntee siitä, että se on niin usein vaikutuksetonta. Tänään avioituu joku prinsessa ja huomenna toinen, jolloin edellinen tapaus katoaa muistista ja mielestä. Ilmiö tunnetaan fysiikasta. Kappaleet törmäävät toisiinsa, mutta siitä ei synnykään uutta kappaletta, vaan energiaa.

Kiinalainen juttu. Korkeaa runoutta.

24 kommenttia:

  1. Blogissa lukee: 'Nyt jokin on pahasti vialla, kun juuri USA on velkaa paljon enemmän kuin maassa on varallisuutta.'

    Voi voi...naita talouden perusasioita. Kyllahan Suomessa keskiverto työmies tai virkamies oli
    sotien jälkeen velkaa paljon enemman kuin hänellä oli varallisuutta. Tamahan olis vain vakuukysymys, ja kiinnostaisi ainoastaa velan antajaa.-- Paljonko velkaa saatoi tai saattaa kantaa, sehan riippuu tulevista tuloista. Ja kansakuntana tätä akseli hoidettiin inflatiolla ja devalvaatioilla. Ja HYVIN MENI !

    Eikö jenkeillä ole muun mussa tämä edellä mainitsemani keino käytössä? Senkun painavat taaloja, panevat inflaation laukkaamaa jne
    niin, etta nykyinen EURUSD (1,44) alkaakin 2,xx tai 3,xx. Ei jenkkien konstit lopu, jos saavat asiat poliittisesti pysymaan läjässä.

    VastaaPoista
  2. Blogistin kysymykseen voi yrittää vastata kysymyksellä: Tunsitteko itse sellaisia jotka uskoivat vakaasti "rinnakkaiseloon"? Tuntemani 60-luvun aikuiset eivät ainakaan uskoneet. Eri asia ketkä TOIVOIVAT sellaista - niitä oli varmaan paljon enemmän. Kyllä armeijassakin oli 70-luvun alkupuolellakin selvää mitä varten siellä oltiin.

    Koulussa opetettiin, että Suomi ei ottanut vastaan Marshall-apua. Mistä hemmetistä ne rahat jälleenrakennukseen sitten tulivat? Arvaisin, että ne lainattiin - lännestä.

    VastaaPoista
  3. ostaisinko tänään siis kilon Marxin pääoma -teoksia vai kultaa.

    VastaaPoista
  4. Cool down, Jukkis, cool down. On semmoinenkin asia kuin konvergenssi.

    VastaaPoista
  5. No, mielestäni voidaan kansanomaista vertausta käyttäen sanoa, että markkinatalous sellaisena kuin me, elikkä siis me informaation vastaanottajat, sen ymmärrämme, ajaa kohta paskat pois rattaista. Vaikeina aikoina ei pitäsi olla sijaa markkinoilla tyhjän myyjille vaikka olisi ostajiakin, koska siihen käytetty raha on pois jostain tähdellisemmästä, jota voisi luonnehtia sanalla jatkuvuus. Tätä tyhjän myyjien pudotusvaihetta markkinataloudessa nyt eletään.
    Tila ja aika ei suo mahdollisuutta määritellä tarkemmin käsitettä tyhjän myyjä, mutta siinäpä kotitehtävä. Milloin olette kokeneet ostaneenne jotain tyhjän myyjältä?
    Itse en ole pitkään aikaan ostanut lööppiuutisia. Silti en myöskään ole voinut välttyä niiltä.
    (Blogivaeltaja)

    VastaaPoista
  6. Ad anonyymi,

    Suomi ei ottanut vastaan Marshall-apua, mikä merkitsi ennen kaikkea sitä, ettei Suomi liittynyt OEEC:hen, OECD:n edeltäjään. Käytännössä apua saatiin. Amerikkalaiset myönsivät Suomelle muutamia aikakauteen nähden suuria dollarimääräisiä lainoja. Osa rahasta kierrätettiin Ruotsin, osa esim. Mannerheimin lastensuojeluliiton kautta.

    Kun varsinaisessa Marshall-suunnitelmassa ei oltu mukana, jäi saatu rahasumma pienemmäksi kuin se olisi parhaimmillaan voinut olla. Suomen kannalta oli kuitenkin merkittävintä, että Euroopan markkinat alkoivat vetää. Sinne meni kaupaksi valtavat määrät amerikkalaisia teollisuustuotteita, mutta myös suomalaista puutavaraa, sellua ja paperia.

    VastaaPoista
  7. "Mutta neljännes kansasta sekä kannatti että äänesti vuodesta 1945 alkaen sitä systeemiä, Moskovaa..."

    Mielestäni näinkin sivistyneen ihmisen, kuten arvoisa bloginpitäjä, tulisi ymmärtää, että suurin osa kommunisteista (SKDL) ei erityisemmin kannattanut neuvostosysteemiä. Se oli heille enemmänkin "pienempi paha", ja ns. kannatus oli paremminkin retoriikkaa. Vähemmistökommunistit (SKP) sen sijaan oli neuvostoliittosuuntautunutta. Ja toimihan Suomessa 60-luvun lopulta kymmenisen vuotta myös maolainen liike, joka oli vielä dogmaattisempi.

    MHI

    VastaaPoista
  8. Ad Omnia: - erikoinen tapaus tämä Erastotenes Aleksandrialainen. Muistamani mukaan olen ollult vuosikausia poikkeuksetta samaa mieltä. Jälleen asian ydin: perinteiset metsäteollisuuden ostajat Euroopassa alkoivat ostaa. Metsäteollisuus oli melkein koko vienti, käytännössä yli 3/4, ja se merkitsi siis valuuttatuloa.

    Toisin kuin kovin moni antaa ymmärtää, sekä ansio- että palkkatulon verottaminen on aika surkeaa puuhaa, parhaimmillaan tulojen uudelleen järjestelyä, jota sanottiin ennen hyvinvointipolitiikaksi. Yritysten verottaminen on hyvin vaikeaa. Jos se onnistuu, yritystä ei kohta ole.

    VastaaPoista
  9. Ad Omnia: - SKDL:n luonteesta olen yksityiskohtaisesti selvillä ja tarkennan, että eräs onni Suomelle oli SKDL:än ohjailemaan tarkoitetun "jäsenjärjestön" SKP:n heikkous. SKDL ei todellakaan ollut puolue samassa mielessä kuin jokin SDP.

    Asiasta on erittäin laaja kirjallisuus. Kimmo Rentola on ehkä paras akateeminen kirjoittaja. Muistelmissa on kiinnostavia; yksi salaisista suosikeistani on Toivo Heikkilän "Paasikivi peräsimessä", kirjoittajana pääministerin sihteeri -44 alkaen. Oikeistolainen vihakirjallisuus (Yrjö Soinista Kauko Kareeseen) on Suomen sisäpolitiikasta sangen vähän antavaa.

    Alueella on tutkimusaukkoja. Yksi aukko on Stalinin ratkaisu niputtaa Suomen kommunistit Ranskan, Italian ja Kreikan kanssa eli jättää heidät vaille tuntuvaa apua. Tämän ratkaisun motiivi on minulle hämärä. USA ja myöhemmin Nato eivät taatusti olisi sormeaan liikauttaneet eikä liioin Ruotsi, jos tänne olisi saatu aikaan 1948 kansandemokratia.

    VastaaPoista
  10. Ad Omnia: - tekisi mieleni julistaa kokonaan pannaan yksityishenkilön ("työmies") ja kansantalouden vertailut. Liikaa peruseroja. Valtio saa "palkankorotuksia", mutta ei joudun työttömäksi.

    VastaaPoista
  11. USA:n lainanotosta ei taida kannataa murehtia niin kauan kuin on lainanantajia! Ei ole Kiina, ei öljymaat eika Saks valitellut vkuuksien puutetta. Katainen ja Urpilainen ovat olleet murheissaan vakuuksista, mutta ei toki USA:n sellaisista.

    VastaaPoista
  12. Jotain merkitystä täytyi olla silläkin seikalla, että Saksan, Japanin ja Suomen sotavarustautuminen oli käytännössä kielletty. Saksan ja Japanin "turvallisuudesta" vastasi USA, mutta kuka vastasi Suomen?
    Hornettien myötä voitiin taas ruveta tärväämään niinkuin muutkin.

    VastaaPoista
  13. Valtiolla on todella isot erot työmieheen verrattuna, mm. verrattomat mahdollisuudet "myydä itseään" moninkertaisesti. Käsittääkseni kaikki erot taitavat olla siihen suuntaan, että "yli varojensa eläminen" on helpompaa kuin työmiehelle.

    VastaaPoista
  14. Imperiumit ovat maailmanhistoriassa kukoistaneet aina suunnilleen pari sataa vuotta. Mikä on, ei pysy. Kun ihmiset hoksaavat, että dollarit ovat paperia - vieläpä epämukavan kapeita toilettikäyttöön - niin tämä nykyinen imperiumi nyykähtää.

    Neuvostoliitto oli yllättävän lyhytikäinen, ilmeisesti luonnonvarojen ryöstö ei haaskauksen vuoksi ollutkaan riittävän tuottoisaa. Mutta Neuvostoliiton sortuminen yllätti kaikki paitsi jälkiviisastelijat. 1980-luvulla oli Helsingin Lapinrinteen bussitunnelin tukimuuriin maalattu "Eesti vapaaksi!". Se tuntui typerältä, suorastaan lapselliselta. Eihän Neuvostoliitto ikinä salli niille itsenäisyyttä...

    VastaaPoista
  15. Täällä Jukka Kemppinen, Kirkkonummi.

    VastaaPoista
  16. Totta on, etteivät kaikki SKDL:ää äänestäneet halunneet Suomeen neuvostotyylistä sosialismia. Ehkäpä vain 5 % halusi, sen verran kaikissa maissa on paskajaakkoja, joille oma etu on tärkempää kuin isänmaan olemassaolo.

    Osa oli tietysti vain niin tyhmiä, etteivät ymmärtäneet mitä tekivät. Vähän niin kuin nyt sanotaan persujen kannattajista.

    Stalin taas oli järkimies, ei mikään fanaatikko, jolle sosialismin leviäminen olisi ollut kaikki kaikessa. Järkimies, vaikkakin kyynisyydessään ja oveluudessaan hyytävä hirviö, joka kohtasi voittajansa vasta Maossa.

    Ehkä hän vain kylmästi laski, että laiha sopu suomettavan Suomen kanssa on parempi kuin lihava ikuinen miehitysriita. Ainakin toistaiseksi. Hänhän oli pitkämuistinen, älkäämme unohtako sitä. Olihan hänellä kuollessaankin kaikenlaisia kivoja suunnitelmia meneillään.

    VastaaPoista
  17. Vaikka Kemppisen mielestä oikeistolaisella vihakirjallisuudella on vähän annettavaa, niin itse imin kiinnostuksen politiikkaan rippikouluikäisenä kirjoista:
    Tähän on tultu Paasikiven linjalta K-rintamaan ja
    Tähän on tultu 2: Paasikiven linjalta Kekkosen kolmanteen.


    Molemmat kirjat kuvastavat vieläkin tavattoman hyvin myös tämän päivän politiikan kiemuroita, käytöstä ja ongelmia. Mikään ei ole muuttunut.

    Äitini kertoi häneltä palaneen pinnan ensimmäistä kertaa totaalisesti kun setäni saapui mökille perheensä kanssa ja valitti viiden minuutin välein kuinka saatanallista ryssät on taas keksineet kun perkeleet vaativat koneet pakattaviksi höylättyyn kakkosneloseen ja ja mistä sitä tähän hätään mistään saa, sekä minä olin kuullut radiosta Burkina Fason pääkaupungin nimen ja viiden minuutin välein hoin ja vastasin kysymyksiin: Ouagadougou.
    Toinen rahoittui aamuyöllä Jaloviinalla ja toinen koivuniemen herralla.

    VastaaPoista
  18. "Nyt jokin on pahasti vialla, kun juuri USA on velkaa paljon enemmän kuin maassa on varallisuutta."

    Yhdysvaltain julkinen velka, josta täällä ja siellä paljon puhutaan, on edelleen alhaisemmalla tasolla kuin toisen maailmansodan jälkeen.

    http://en.wikipedia.org/wiki/United_States_public_debt

    Yksityistä velkaa sen sijaan riittää.

    http://research.stlouisfed.org/fred2/series/CMDEBT

    VastaaPoista
  19. Kun tässä muutama viikko sitten luin, että Saksa oli maksanut viimeisen erän 1.maailmansodan sotakorvauksista pois, juolahti pieleen semmoinnekin kysymys, että kuka peri Suomelta sodan jälkeen ne velat, joilla jatkosota käytiin? Tästäkään ei kouluopetuksessa muistaakseni puhuttu mitään.

    VastaaPoista
  20. "Stalin oli järkimies, ei mikään fanaatikko"

    Samat sanat sanat myös KHO:n presidentti Pekka Hallbergiin, joka ilmoittautui tänään ehdokkaaksi vuoden 2012 presidentinvaaliin.

    Hallberg kertoi olevansa "sydämen asialla."

    VastaaPoista
  21. Bloggarin ajatuskulut hajoavat taas tässäkin kuin tuhka tuuleen. "Ajatustyöstä" ei jää kerrassaan mitään käteen.

    VastaaPoista
  22. ad ano.. Kirjoitti "kuka peri Suomelta sodan jälkeen ne velat, joilla jatkosota käytiin?"

    Helppo nakki, saksan saatavat peri veli venäläinen, muut maksettiin velkojalle! Tosin jotenkin suomalaiset onnistuivat jollain käsittämättömällä tempulla pienentämään Saksan velkoja todella merkittävästi. Näin osa veloista hautautui historiaan ja osa näistä Saksan saamisista maksettiin Neuvostoliitolle.

    VastaaPoista
  23. Ad Omnia: - miksi savupiipussa on jengat ulkopuolella?

    VastaaPoista
  24. Savupiipun kierteet - olen lukenut että ne ovat jäykisteitä jotka ollessaan ulkopuolella samalla estävät tuulta aiheuttamasta värähtelyitä ja siten särkemästä piippua. Nyt en muista missä se samasta syystä johtunut paha siltaonnettomuus tapahtui kun uuden riippusillan kansi ei kestänyt myrskyssä paikallaan vaan tuuli lisäsi siihen vauhtia kuin pikkulasten keinuun kunnes se hajosi.

    AW

    VastaaPoista