Olemme eläneet Suomessa niin kauan ilman sidottua mittaa, että myös opettajat ovat unohtaneet, mistä on kysymys. Kun lyriikka hoipertelee löysän sanomisen suossa utuisten kielikuvien alla, rokkarit ovat korjanneet saaliin ja ansainneet suosion.
Juice Leskinen oli Suomen paras runoilija ja Eppu Normaali ja Gösta Sundqvist ja Jukka Virtanen ja Veksi Salmi ovat runouden suuria nimiä.
Nyt WSOY on pitänyt kiinni siitä, että Shakespearessa kaikki runo käännetään mittaan.
Kolmas noita: ”… marjakuusisilpun tein / kun pimennys kuun valon vei; juutalaisen maksan perään / heitän turkkilaisen nenän, / tataarilta laitan huulet, / padan porisevan kuulet; / huora lapsen ojaan heitti, / kuristi ja multaan peitti; / lapsen sormen pataan heitän, / siinä kiehutan ja keitän; / limaiseksi keitto muuttuu, / pukin sappi vielä puuttuu…”
”Sammu, sammu, lepattava liekki! / Elämä on vaeltava varjo, kehno näyttelijä, / joka temppuilee ja rehkii näyttämöllä / hetken, eikä palaa. Se on hullun loru, / täynnä huutoa ja vimmaa, mutta mieltä vailla.”
Kalevalamitan teoria on kokenut monta vaihetta. Selitykset perustuvat liiaksi latinan runomittoihin, joiden tulkinta puolestaan perustuu osittain arvailuihin.
Suomen mitallinen runous sai surmansa, kun Jylhä ja Sarkia kehittivät mitat virheettömäksi. Kun virheet poistettiin, runoihin ei enää nähnyt sisään.
Rossi käyttää puolisointua ja rikkoo tarvittaessa rytmin, koska sointi on pääasia ja sisältö heti sen perään. Se ei ole tärkeää, seuraako mitta jonkun kuivettuneen käppänän päähänpistoja.
Jos Macbeth tuntuu rajulta, suosittelisin kesälukemiseksi Kalevalaa. Se sitten on mahdottoman hyvä kirja. Se on jännittävä, vitsikäs, romanttinen, selkeä ja arvoituksellinen. Se on osa meidän synnyinmaatamme, koska sen ja Kantelettaren kielestä on oikein ja väärin siirtynyt puheeseen niin paljon.
"Terve, kuu, kumottamasta, / kaunis, kasvot näyttämästä, / päivä kulta, koittamasta, / aurinko, ylenemästä!” – Yrittäkääpäs lukea tuo TAta TAta TAta TAta niin kuulette, ettei se niin mene. Pääpaino on sanan ensimmäisellä tavulla ja sivupaino kolmannella. Viimeinen säe on ”virheellinen”. Näyte on osa hymniä, jollaisesta Schiller olisi ollut ylpeä (”Freude, schöner Götterfunken” eli Beethovenin 9. sinfonian finaalin lauluosuus menee ”kalevalamitalla”).
Yksi mestarillisimmista runoista on Kantelettaresta:
”Kun mun kultani tulisi, / Armahani asteleisi,
Tuntisin ma tuon tulosta, / Arvoaisin astunnasta,
Jos ois vielä virstan päässä, / Tahikka kahen takana.
Utuna ulos menisin, / Savuna pihalle saisin,
Kipunoina kiiättäisin, / Liekkinä lehauttaisin;
Vierten vierehen menisin, / Supostellen suun etehen.
Tok mie kättä käpseäisin, / Vaikk' ois käärme kämmenellä;
Tok mie suuta suikkajaisin, / Vaikk' ois surma suun eessä;
Tok mie kaulahan kapuisin, / Vaikk' ois kalma kaulaluilla;
Tok mie vierehen viruisin, / Vaikk' ois vierus verta täynnä.
Vaanp' ei ole kullallani, / Ei ole suu suen veressä,
Käet käärmehen talissa, / Kaula kalman tarttumissa;
Suu on rasvasta sulasta, / Huulet kun hunajameestä,
Käet kultaiset, koriat, / Kaula kun kanervan varsi.”
Samaa mieltä.
VastaaPoistaMinusta hauska esimerkki erilaisista käännöstavoista (en ehkä muista sanasta sanaan):
VastaaPoistaCatullus:"Nil nimium studeo Caesar tibi nubere malle.Nec scir utrum sis albus an ater homo".
Oksala:"Caesar en suosiotas minä liioin kärkkyä tahdo,en edes tietääkään musta vai valkea liet"
Kemmppinen:"Valtion päämies,olet minulle siinämäärin yhdentekevä,etten edes muista nimeäsi"
Saarikoski:"Koskaan en Caesar ole persettäs nuollut,yhdentekevää on mulle olet elossa tai kuollut"
Runouskin on taukojen rytmittämää musiikkia. Runous paperilla, ei ääneen luettuna, on partituurin heiluttamista ilmassa. Harva osaa lukea välimerkit päässään oikein; ne ovat taukopituuksien ja niihin liittyvien sananpainotuksien nuotteja.
VastaaPoistaMutta vielä harvempi osaa lukea ääneen siten että puheeseen syntyy persoona ja persoonalle karismaa. Juju on understatementissa.
Tämä postaus on itse kuin hyvä proosaruno, tarkat ilmaisut.
VastaaPoista"Runoon ei näe sisään" - en ymmärrä tuota ihan, tuntuu kuitenkin kuin osuisi juuri oikeaan.
"Kuivettunut käppänä" - Oksalan-dynastia?
Mitaton runous on kuin sarjallinen musiikki. Juuri päinvastaisilla keinoilla ne saavuttavat aivan saman tuloksen, sulottomuuden.
Hassua että tuolla minun kolossani, blogissa, syntyi mietiskelyä Ilmattaren aitoudesta.
VastaaPoistaLiittyy siis siihen maailman syntyyn, sotkan munaan. Minulla ei ole Kalevalaa kotona nyt, sattuneesta syystä, että en voi tsekata, mutta yksi kommentoija arveli Ilmattaren tulleen Lönnrotin omasta päästä.
Suomalaisia kansanrunoja on niitäkin jo julkaistu niin paljon, että ihmiset voivat kyllä palailla alkulähteille jos huvittaa. Valitettavasti pitäisi olla lähellä sitä Kansalliskirjastoa.
Tuo rakkausruno on ehdottomasti maailman kaunein. Kai sitä voi niin sanoa, suomalaisena.
Siinäpä suomalainen rakkausruno. Samanveroinen on mielestäni Kalevalan Iso tammi, työn ja työnteon apoteoosi.
VastaaPoistaMuutamia vuosia sitten, kun Kirsti Simonsuuri julkaisi Shakespearen sonetit omana käännöksenään, Eppu Normaali itse käänsi Parnassoon ainakin pari sonettia näyttääkseen, että kyllä suomi taipuu vielä mittoihinkin.
VastaaPoistaJos Eput ei enää jaksa tehdä musiikkia samalla tahdilla, niin ainakin laulusolisti voisi kääntää kerrankin sonetit kunnolla suomeksi.
Sitten voisi suomentaa vaikka Humea ja Berkeleytä...
Muistelen, että Suomen kirjallisuuden hsitoriasta on julkaistu jonkinlainen moniosainen suurteos siihen aikaan, kun sellaisia vielä julkaistiin. Siinä oli Martti Haavion osuus kansanruneoudesta. Hän julisti tuon Kantelettaren runon yhdeksi maailmankirjallisuuden suurimmista rakkausrunoista jylhine vertauksineen ja vastakkaisuuksineen. Enpä ole eri mieltä.
VastaaPoistaAd Ripsa: Kalevala ja jokunen selitysteoskin, muiden muassa, löytyy ens' hätään vaikkapa Gutenbergistä. Isäntämme tarjoaa ystävällisesti linkinkin sinne, tätä kirjoitettaessa tuossa oikealla puolella. Hyviä lukuhetkiä!
VastaaPoistaMutta pidetäänkö runon kaikista kymmenistä toisinnoista edelleen lähtökohtaisimpana sitä, jonka Kaisa Korhonenkin laulaa ja joka alkaa: "Jos mun tuttuni tulisi, ennen nähtyni näkyisi,tietäisin tutun tulosta, arvajaisin astunnasta..."?
VastaaPoistaKoskas ne kansanrunouskeräyksien helmet eli törkyrunous saadaan sieltä kassakaapista julkistukseen? Voisi runouden suosio nousta piikkimäisesti. Hetkeksi.
VastaaPoistaMenipä ilta Kanteletarta lukiessa. Edellisestä lukukerrasta onkin parikymmentä vuotta. Moni säe riemastutti! Esim. tämä:
VastaaPoista"Kuti, kuti, kultaseni, sinisukka sulhaseni, punaposki puolisoni, tääll' on nuori neitosesi. Käypä tuota katsomahan, tule yöllä yksinäsi, jottei jälki jäällä tunnu, jalan isku iljangolla."
Ja tämä, jossa hauska alku:
"Miks' on silmäni sipakat, näkimeni näin häpäkät?"
Tämäkin hymyilyttää:
"Mont' on sulhoa minulla, yks' on Yrtti, toinen Tortti, kolmas koito Paalikkainen, neljäs Nerkko niemen päässä, viies Vinnyrin Tapani, kuues kainu Karjalainen, seitsemäs sepän Simana, kaheksas on Kaitaparta, yheksänsi Yrjä raukka" jne.
"...Kalevalan Iso tammi, työn ja työnteon apoteoosi."
VastaaPoistaToisen tulkinnan mukaan se on silminnäkijä kuvaus Kaalijärven meteoriitista. Nykytietämyksen mukaan aika osuvakin.
Kuvasta päätellen tulossa on huono käpyvuosi.
VastaaPoistaAd Omnia:
VastaaPoistahttp://kansankulttuuri.110mb.com/kanteletar/index.html
Tämä on Lönnrotin 1. ja 2. painoksen teksti. Suosittelen.
Lainaamastani runosta ei ole alkuperäistä eikä oikeaa versiota. Se on niin tunnettu kaikkialta. Minä olen omalta kohdaltani sitä mieltä, että lopun onnelinen nousu "kuuluu" tekstiin.
Kyllä nykyrunous on sekä voimissaan, että heikossa hapessa. Esimerkkejä molemmista löytyy, kunhan on aktiivisempi. Sikäli se ei poikkea muusta taiteesta.
VastaaPoistaJa jos alaa aletaan lyömään yleisesti löysänä ilmaisijana, niin voisi olla tarkka omista lyyrisistä aseistaan. Suossa ei mielestäni suinkaan hoiperrella.