Hyviä neuvoja

Hyvä neuvo: älkää uskoko hyviä neuvoja.

Joskus voitte tehdä poikkeuksen. Vaikeita eettisiä kysymyksiä koskevat kirjoitukseni (Ajatusvirhe I-II) tuottivat vaikeita käytännön kysymyksiä.

Havahduin huomaamaan, että kun nyt puhutaan ja marssitaan ja puhutaan rekisteröidystä parisuhteesta, ihmiset eivät tiedä juuri mitään adoptiosta eivätkä muutenkaan parisuhteen oikeusvaikutuksista. Tarkoitan siis tässä parisuhteetta eläviä ihmisiä ja aviopareja.

Adoptio eli lapseksiotto ja isyys ovat ehkä asioita, jotka tulevat vastaan suhteellisen harvaa.

Perintö on asia, jonka kanssa joutuu tekemisiin melkein jokainen. Jos itse jätetty perintö tai vanhempain perintö on luokkaa ”sata metriä etumatkaa” tai kuten eräällä hyvin kuuluisalla kirjailijalla, jonka perukirjan laadin kauan sitten, kahdet kengät ja viisi pulloa (tyhjiä), tilanteeseen liittyy silti byrokratiaa.

Perukirja on tehtävä.

Ohje: tavallisimmissa tapauksissa virkku maallikko saa perukirjan syntymään ilman kalliin juristin apua. Ohje kaksi: kallis juristi voi kyllä osoittautua halvemmaksi vaihtoehdoksi.

Hullukaan ei mene liikejuristien juttusille. Jäämistöasiat eli siis perunkirjoitus, ositus ja perinnönjako ovat onnen omiaan vihreille junioreille tai jaloviinalta löyhähtäville eilispäivän sankareille. Ne eivät siis ole vaikeita, mutta kohdin hiukan konstikkaita.

Tämän blogikirjoituksen tarkoitus: miettikää huolellisesti te, jotka omistatte asunnon tai kesämökin, olisiko aihetta tehdä lahjakirjat ja antaa omaisuutta rintaperillisille eli lapsille nyt heti ja mielisuosiolla.

Perustelu: jos sinulta jää leski tai jos jäät itse leskeksi, perheasuntoa rasittaa lesken asumisoikeus. Käytännössä se merkitsee, ettei asuntoa voi myydä eli perilliset eivät saa rahaa. Käytännössä asunto on hyvin usein ainoa merkittävä omaisuuserä. Ette muuten uskoisi, miten vähän koti-irtaimistosta saa myymällä. Kulta ja vähä hopeakin menevät kilohintaan, uudesta kodin elektroniikasta ei saa mitään ja ehkä ihailua herättäneestä kirjastosta (1 000 huipputason romaania) saa ehkä sata – pari sataa euroa, jos hyvin käy. Runous menee roskiin. Tietokirjat ovat vanhentuneita.

Olemme lähisuvussa vilisevien juristien voimin järjestelleet vanhempiemme talouden järkiperäisesti. Perheasunto, jossa äiti asuu nyt yksin, on kalliin postinumeron alueella Espoossa. Niinpä sen nykyinen omistaja on rikas veljeni. Kesähuvila on viisaan veljeni omistuksessa, asianmukaisesti lainhuudatettuna.

Kotisairaanhoito ja erilaiset laitokset selvittävät tarkasti vanhusten tulot ja omaisuuden ja ymmärrettävästi pyrkivät siirtämään ne asianomaiselle kaupungille tai kunnalle. Siksi kaksi mummoa voi maksaa samasta hoidosta toinen x euroa / kk ja toinen kymmenkertaisen summan. Jos syy on tekemättä jätetty ositus miesvainaan jälkeen, voin vain surkutella.

Hoitolaitoksessa tai sairaalassa hoidettavan vanhuksen itse maksamat yrittäjäeläkkeet tai eläkevakuutukset voivat nostaa kuukausimaksua huimasti.

Lahjaveroprosentti ei ole paha. Ajatus omaisuuden osan lahjoittamisesta ennakkoperintönä niille, jotka tarvitsevat varoja kipeästi nyt, esimerkiksi perheen perustaneille, on periaatteessa erinomainen. Liian usein käy niin, että esimerkiksi usein mainittu isäni on vuosikausia tarvinnut rahaa noin 20 euroa kuukaudessa (hoitomaksu menee tililtä), koska hän ei tarvitse eikä halua muuta kuin soittaa joskus puhelimella ja käydä parturissa. Edes kanttiinin kahvi ei kiinnosta eivätkä iltapäivälehdet. Osastolle tuleva HS saa sitä vastoin suuren huomion. Kuolinilmoitukset luetaan ensin.

Jos takana on päättyneitä avioliittoja tai esimerkiksi ottolapsi, ”proaktiivisuus” eli suomeksi päättäväinen suunnittelu on välttämätöntä. Tehkää niin!