Sivun näyttöjä yhteensä

3. maaliskuuta 2011

Sirpaleet




Meillä on Facebook-sivullani lyhyt keskustelu, johon antoi aiheen Heikki Hiilamon kirjoitus uudessa Tieteessä tapahtuu –lehdessä. Katsokaa sieltä; kirjoitus on ilahduttava, koska siinä mainitaan nimeltä henkilöitä, jotka joutuvat huonoon valoon.

Kirjoituksessa selvitetään, että tupakkateollisuus onnistui myös Suomessa manipuloimaan myös tuomioistuimia. Muuan historian professori antoi lausunnon, jota Hiilamo todistelee yksipuoliseksi. Kaksi nyt Korkeimman oikeuden jäseninä istuvaa henkilöä, Tulokas ja Kantor, osallistui asianajajina eli ennen tuomarin uralle suistumistaan tupakkateollisuuden puolustamiseen käyttäen myös keinoja, joita Hiilamo sanoo Yhdysvalloista käsin johdetuksi manipuloinniksi.

En ota kantaa oikeusjuttuun, jonka tunnen vain hovioikeuden lainvoimaisen ratkaisun lukeneena.

Otan kantaa siihen, että Hiilamon ajatuksia ei saa sivuuttaa. Ne ovat hyvin tärkeitä. Lukekaa ihmeessä. Teksti löytyy verkosta.


Jutussa on kysymys oikeudellisesti hyvin keskeisestä asiasta, tietämisestä ja tietämisvelvollisuudesta. Mitä tupakoijat tiesivät tupakoinnin vaarallisuudesta ja mitä alan teollisuus? Mitä heidän ”piti tietää” eli saattoi olettaa tienneen.

Kysymys on melkein sama kuin rikosoikeudellisen ja osittain vahingonkorvausoikeudellisen tahallisuuden. ”Löi toista puukolla keskivartaloon, vaikka yleisen elämänkokemuksen mukaan sellaisesta voi seurata kuolema.”  Ja tuomittiin taposta, vaikka itse väitti muuten vain huitaisseensa. (Olen lyhentänyt perustelua. Siitä on monta versiota ja se on rikosoikeuden rakastetuimpia riitelyn aiheita – tietoisuus, todennäköisyystahallisuus jne.)

Hiilamon perustelut ovat vakuuttavia. Tupakkateollisuuden puolustusstrategia on loogisesti ristiriitainen – tupakan terveyttä pahasti vaurioittavaa vaikusta ei ole todistettu ainakaan nyt ratkaistavassa tapauksessa, mutta tupakoija oli varmasti itse tietoinen tuosta vaikutuksesta, eikä siten voi vaatia korvauksia.

Hiilamon perusteluja vastaan huomautan sävyisästi, että ne soveltuisivat melkein sellaisenaan valtion vastuuseen viinanmyyjänä alkoholivaurioista, jotka ovat todella paljon suuremmat kuin tupakan aiheuttamat.

Eikö olekin erikoista, että valtio varoittaa monin tavoin viinan vaaroista, mutta myy vain? Ja eikö olekin totta, että koko syytä vahingoista ei oikein voi sälyttää ihmiselle, joka arvelee, että kai se valtio tietää, ja kyllähän herrat ja lääkärit kuljeskelevat muki kourassa itsekin.

Lukija tietää, ettei tämä ole sofismi. Viimeistään tuotevastuulainsäädännöstä lähtien valmistaja tai välittäjä on pantu maksamaan terveydelle todistetusti vaarallisten aineiden toimittamisesta kuluttajille.

Lukija ymmärtää, että alkoholiesimerkkini ei ole oikein tästä maailmasta, koska ainoa keino olisi kieltolaki, ja sitä on kokeiltu jo, erittäin huonoin seurauksin.  Sekä tupakka että viina vahingoittavat alaluokkaa – tämä on todistettu myös aivan viime aikoina. Eihän köyhistä ole niin väliksi…

Se iso asia on todellisuuden sirpaloituminen. Vien argumentin loppuun asti. ”Yleistä elämänkokemusta” ei enää ole olemassa. Etenkin me lakimiehet ja kollegamme papit uskottelemme, että on olemassa jokin kultainen keskitie, jokin ”yleinen huolellisuusvelvollisuus”, jokin tapa, jolla ”hyvä perheenisä” huolehtii asioista. Joskus on, joskus ei. Jossain on, jossain ei ole.

Ratkaisumalleja? ”Oikeutta heti paikalla” on joskus vapaustaistelijan, joskus sarjamurhaajan iskulause. Vanhuus ei ole opettanut minua paremmille tavoille, kuten osoitan jutun kuvalla (lippalakki on siinä nimetystä putiikista lahjuksena saatu). Sen se on opettanut, että radikaali pettyy aina. Kaikkein suurin, lähes sietämätön pettymys ja pelon paikka on radikaalin hankkeen tai haaveen toteutuminen. Jos kuvakirjojen taivas olisi olemassa, en haluaisi sinne tuomariksi. Se mahtaa olla riitaisa paikka.

44 kommenttia:

  1. Tupakalla ja alkoholilla on yksi merkittävä ero:

    Tupakalla ei ole mitään terveyttä edistäviä vaikutuksia. Alkoholi kohtuullisesti käytettynä vähentää joitain sairauksia ja hieman lisää joitain.

    VastaaPoista
  2. Jukka hyvä!

    Sinun lienee nyt myöhäistä pyrkiä KKO:n jäseneksi näyttämällä julkisesti kuluvasi piippumiehiin.
    KKO:n on otetaan jäseniksi vain savuketeollisuuden advokaatteja, kuten tähän mennessä Tulokas ja Kantor. Kumpikin heistä tuli tehtävään muutenkin hieman "savuverhon takaa."

    VastaaPoista
  3. Valtio on alkoholin myynnillään valinnut pienimmän pahan politiikan. Vastuutaan se toteuttaa hoitamalla myös "itse aiheutettuja" sairauksia yleisen terveydenhuollon järjestelmässä.

    VastaaPoista
  4. Kymmenen vuotta vanhainkodissa kulkeneena olen viisastunut. "Ennenaikainen kuolema" tarkoittaa kuolemaa seisovilta jaloin, kotona, metsästysretkellä kuten naapurini. Jospa se on silti parempi kuin ne 5-10 muistamattomana ja unohdettuna ennen kuolemaa laitoksessa tai kotiinsa lukittuna.

    Tupakointi aiheuttaa välillisesti ennenaikaisia kuolemia, 70-80 vuoden iässä. Työikäiset taas ennenaikaisesti tappaa alkoholi.

    VastaaPoista
  5. Miks sää irvistelet? Eikö savu maistu?

    VastaaPoista
  6. Jukka,

    väitteesi "yleistä elämänkokemusta ei enää ole olemassa" johtaa itse asiassa myös siihen toteamukseen, että nykyinen alioikeuslaitos on vanhentunut. Siinä suurimman osan jutuista ratkaisevat lainoppineet tuomarit. Lopuissa jutuista on mukana keskiluokkaa edustavia lautamiehiä.

    Perinteisesti on ajateltu, että kukin alioikeus on tietoinen tuomiokuntansa "yleisestä elämänkokemuksesta". (Lautamiehet kertovat pääkaupungista tulleelle tuomarinnulikalle, että paikkakunnalla on, syytetyn kertomuksen mukaisesti, tapana kanniskella puukkoa mukana tanssireissuilla.) Jos yleisellä alioikeudella ei elämänkokemusta ole riittävästi, käytetään erityistä oikeuspaikkaa, vaikkapa sotaoikeutta (käräjäoikeutta sotilasjäsenin vahvistettuna) tai merioikeutta, tuomassa alalle merkittävää elämänkokemusta tuomioistuimeen. Näistä on kuitenkin pyritty luopumaan lainkäytön eheyttämiseksi.

    Jos otamme väitteesi vakavasti, tulisi siitä seurata alioikeusjärjestelmän pirstominen henkilöpohjaisesti määräytyviin oikeuspaikkoihin. Tällöin kuhunkin alioikeustyyppiin saataisiin valittua jäseniä, joilla on kokemusta elämästä. Esimerkiksi narkomaaneja tuomitsemassa pitäisi itsestäänselvästi olla nykyisiä tai entisiä narkkeja lautamiehinä, jotta he pääsisivät vertaistensa tuomiolle. Vastaavasti talousrikosasioissa tulisi vaatia esim. kirjanpitopuolen ekonomia asiantuntijajäseneksi oikeuteen.

    VastaaPoista
  7. Ad Erastotenes Aleksandrialainen: - esittämistäsi syistä asiantuntevien todistajien käyttäminen lisääntyy, blogissa käsitelty Hiilamo todistelee, että he ovat joissakin tapauksissa (tupakkaoikeudenkäynneissä) ostettuja.

    Tämä on siis mielestäni hälyttävää, vaikka olen erittäin tottunut esim. patenttijutuissa professoreihin, jotka ovat keskenään täsmälleen eri mieltä. Tuomioistuimelle riittää, että erimielisyyden aihe ilmoitetaan.

    Kokemuksesta tiedän, että talousrikosasioissa on sellaisia, joiden kanssa osa hovioikeuden jäsenistä on vaikeuksissa, ja tuskin KKO:ssakaan tilanne on toinen. Tunnen tuomareita, joilla ei ole aavistustakaan, mitä alaskirjaus tai varausten purkaminen tarkoittaa, ja olen tavannut juristeja, jotka vaativat, että jokin maksu on suoritettava vararahastosta.

    Luullakseni yhteisen ajattelutapamme mukaan tuomarikunnan vastahakoisuutta kouluttautumiseen olisi jaksettava moukaroiden. Silmäni aukenivat lopullisesti, kun olin 90-luvulla amerikkalaisilla tuomarikursseilla, joilla opetettiin talousrikoksiin liittyen vaikeita asioita. Princeton professorin pitämä vainkahden päivän tilastomatematiikan kurssi pakollisine harjoituksineen oli todellinen ilmestys. En liioin osannut olla ihailematta muutamia amerikkalaistuomaeita, joilla oli selvästi kokeneen KHT-tilintarkastajan taito lukea taseita.

    VastaaPoista
  8. Ad Anonyymi: - irvistelen, ettei räkä valuisi kurkkuun. Piipunpolton alkeita muuten.

    VastaaPoista
  9. Ad Anonyymi: - "valtio"... Erinomainen vastaus.

    Tosin nähdäkseni valtio ei voisi jättää hoitamatta itse aiheutettuja vaurioita, esimerkiksi liikallihavuudesta johtuvia tai itsemurhaa yrittäneitä. Väittäisin että esteenä olisi perustuslaki.

    Mutta tämä ei tietenkään heikennä argumenttiasi.

    VastaaPoista
  10. Ad Alo: molemmat ovat anksiolyyttejä. Niitä parempi ahdistuksen helpottaja on liikunta.

    VastaaPoista
  11. Mustavalkoisessa maailmassa kaikki on tietysti selkeää: Kun professorille maksetaan palkkiota, on hän tietysti maksettu mies ja tutkimustulokset manipulointia. Kun takana on vielä "paha teollisuus", on asia jo valettu betoniin ja kaikki "edistykselliset" rientävät tuomitsemaan - ilman, että kukaan on perehtynyt itse tutkimukseen tai sen tuloksiin. Eiköhän jokaisen oikeudenkäynnissäkin esitettävän asiantuntijalausunnon uskottavuus ratkea itse argumentaation tai tutkimustulosten uskottavuudella, ei muilla seikoilla.

    VastaaPoista
  12. "Eihän köyhistä ole niin väliksi…"

    Ei se ihan näinkään ole. Meidän Lippajärven kyläkaupassa näkee "rupusakkia" hyvienkin ihmisten joukossa. Mitä ruppasempi mieronkulkija, sitä varmemmin ne pörräävät Peli-Automaattien kimpussa. Euro ja toinen livahtaa koneen nieluun!
    Varaa on kyllä peleihin, vaikka kaupan ostokset, pukeutuminen, pläägät jalassa kielivät jotain muuta.

    Kyllä köyhillä on väliä, viimeisetkin lantit revitään pois pienten toive-ajatusten ja haaveiden katteeksi.

    VastaaPoista
  13. Mitä tulee itselle vahingollisiin toimintoihin, palataan kysymykseen vapaasta tahdosta. Minusta vapaa tahto ja valinta ovat sinänsä illuusioita, mutta totta kai "valinnan" hyvyyteen vaikuttaa käytettävissä ollut tieto ja kognitiiviset ja emotionaaliset resurssit. Eli henkilö, jolla on heikommat lähtökohdat, tekee huonompia valintoja (kait tämän nyt pitäisi olla itsestään selvää).

    Minusta ihan niihin kognitiivisiin ja emotionaalisiin lähtökohtiinkin on mahdollista vaikuttaa yhteiskunnan tasolla, yhteiskunnallisilla keinoilla. Ne ovat sellaisia pieniä epämediaseksikkäitä keinoja kuin panostaminen perheneuvontaan, nuorten mielenterveystyöhön ja kaikkien saatavilla oleviin kouluikäisten lasten harrastustoimintoihin.

    Oleellisinta itselle haitallisten valintojen välttämisessä on kuitenkin tieto. Tästä syystä esimerkiksi huumevalistus on todennäköisesti pääasiassa vahingollista. Virheellisen, pätemättömän tiedon levittäminen rikkoo luottamuksen ilmapiirin ja luo vastakkainasettelun halun tietää ja halun kontrolloida välille. Päihteistä pitäisi kertoa tosiasiat (tämän hetken paras neutraali tieteellinen tieto), ja vain ne. Siis sellaiset asiat, joita ei ole nykyään poliittisesti korrektia julkaista edes Helsingin Sanomien sivuilla. Internet ja tiedon likimain vapaa saatavuus on johtanut siihen, että koulujen huumevalistuksessa valistettavien tietotaso on kenties heikko, mutta valistajien on luultavasti vielä heikompi.

    Tämä yhteiskunnallinen ilmapiirimme, jossa tietoon suhtaudutaan jonakin pelottavana ja vahingollisena, masentaa minua. Turvallisuuden illuusio tuntuu hyvin monille olevan tärkeämpi kuin todellisen turvallisuuden ja riskien tarkkarajainen kartoittaminen.

    VastaaPoista
  14. Ad Anonyymi: - äläpä kuitenkaan sekoita asioita. Professorin lausunto rinnastuu asianosaisen kirjelmään. Tuomarit pitävät itsestään selvänä, että se on "puolueellinen" eli edustaa näkökantaa, ei kokonaisuutta.

    Kirjoitin asiantuntevista todistajista ("asiantuntija"), jota kuullaan valan velvoituksin. Se on aivan eri asia. Kärjistys: syytetty saa valehdella, todistaja joutuu linnaan väärästä valasta.

    Jos kuitenkin lukisit kirjoituksessani tarkoitetun Hiilamon artikkelin, asiasta on mustavalkoisuus kaukana. Ongelmaksi on osoitettu se, että professorin lausunto näyttää perustuvan tarkoitushakuisesti valikoituun tutkimusaineistoon. Se ei ole tiedettä eikä sellaista saa esittää tieteenä.

    Aivan kuin esitettäisiin tutkiustulokset otsikolla "Suomalaisten asenteet murtomaahiihtoon kilpaurheiluna" ja jätettäisiin epäilevät tai kielteiset kannanotot kokonaan mainitsematta.

    Tai esitettäisiin lausunto lääkkeestä mainitsematta kontraindikaatioita eli haittavaikutuksia.

    VastaaPoista
  15. Ad Virolainen - Koskaan ei ole liian myöhäistä.

    Kerrotaan, että ex-hovioikeuspresidentti Markku Arponen olisi vastikään pestautunut kotikaupungissaan Kuopiossa töihin sikäläiseen hallinto-oikeuteen.

    VastaaPoista
  16. Vanhempani polttivat kukin pari askia Kenttiä ja Marlboroa päivässä, joten lapsuuteni oli kovin savuinen.
    Joskus vuonna 1963 ajelimme veneellä mökille saareen, jolloin tutavamme veti esiin vihreän Norttiaskin. Sai yskänkohtauksen pärskimisineen ja mustine limoineen. Isäni tokaisi, että kuolet vielä keuhkosyöpään. Johon 6 vuotta myöhemmin kuolikin.
    Tuttavat polttivat ja osa heistä lopetti savuttelemisen 60-luvun lopulla, koska tiesivät vaaroista.

    Kyllä tupakoinnin vaarallisuudesta paljonkin puhuttiin 60-luvulla tupakoitsijoiden parissa.
    Kotonani se oli tuolloin yleinen keskustelunaihe kymmenen tupakoitsijan kokoontuessa olohuoneeseemme tupruttelemaan. Voi sitä savun ja köhimisen määrää.
    Kummallista kuitenkin että kaikki viinalla ja tupakalla läträävät sukulaiseni elivät onnellisemman ja pidemmän elämän kuin raittiit. Eivätkä olleet köyhiä tai työläisiä.

    VastaaPoista
  17. Ad Kemppinen:
    En sekoita, vaan päinvastoin blogisti hämmentää. Tarkoitin mitä kirjoitin. Asiantuntijatodistajankaan uskottavuus ei ratkea sillä perusteella, kenen kutsumana hän todistaa (hyvä partti vs. paha partti) tai onko hän saanut työstään mahdollisesti palkkiota vai todistaako hän vain hyvän asian puolesta. Uskottavuus ratkeaa siis todistuksen sisällön ja pätevyyden perusteella, josta meillä ei liene tarkempaa tietoa. Hiilamon kirjoituksen perusteella en nyt pitäisi häntä tässä suhteessa aivan riippumattomanakaan lähteenä.

    VastaaPoista
  18. Kun professori tönäisee auktoriteetinuijalla oikeuden vaakaa, niin tuomari ei välttämättä pysty palauttamaan vaakaa tasapainoon, vaikka kuinka yrittäisi.

    [Ks. Nudge&Thaler&Sunstein]

    VastaaPoista
  19. Ad Anonyymi et alii: - en pidä minäkään Hiilamoa riippumattomana enkä edes puolueettomana lähteenä. Tuomariksi en kelpaisi itsekään - mielestäni tupakkaoikeudenkäynnit Suomessa osoittavat lainkäytön rajat. Nämä ovat poliittisia ongelmia, joissa laki on paras ratkaisu.

    Se on sitten mielenkiintoinen kysymys, olenko väärä henkilö puhumaan asiasta, koska tupakoin. Omasta mielestäni olen - pidän nykyistä lainsäädäntöä erittäin tarpeellisena, mutta vieroksun työnantajien ja naapureiden näin saamaan kiusaamisasetta, koska en usko, että pelkkä tupakan haju vahingoittaisi terveyttä. Vastenmielisyyden tunteita se aiheuttaa, kuten myös hien haju.

    VastaaPoista
  20. Tokaisenpa kyynisesti, että paskat ihmisestä, mutta mitä hän ilmastolle ja luonnolle tekee tälläkin, elämiselle tarpeettomalla tupakehtimisellaan?

    Tupakan viljelyyn tarvittavat miljoonat hehtaarit, lannoitus, kastelu, raaka-aineen käsittelyyn tarvittavat, valtavat kiinteistöt masiinoineen, liukuhihnoineen, lauhdevesineen.., pakkausteollisuuden osuus, varastointi, kuljetukset, markkinointi, kauppojen hyllykilometrit, savu ja häkä ilmakehässä ja loppusijoituksena koko ketjun päässä tupakan-natsat ja kääreet pitkin maita ja mantuja siroteltuina...

    Tupakoijat, ette te pelkästään omien keuhkojenne tai teidän kyttäykseen sairastuneiden naapurienne terveyden uhalla tointanne harrasta.

    VastaaPoista
  21. Äitini muistaa nuoruudestaan naapurinisännän, jonka hyvin allergiset tyttäret joutuivat aterioimaankin omissa huoneissaan, koska heidän isänsä piti niin kovasti tupaikoitsemisesta. Ajat ovat tältä osin aivan erilaiset nykyään - sisätiloissa ei enää juuri polteta.

    VastaaPoista
  22. Luinko Hiilamon aiemmin ja nyt Kemppisen huonosti, mutta todetaan nyt varmuudeksi erikseen, että lääkärienkin harhalausunnoista tupakka-aiheista on aiempaa kokemusta.

    VastaaPoista
  23. AZd Rienzi: lääkärien harhalausunnoista on runsaasti kokemusta ja näyttöä.

    VastaaPoista
  24. Ad Valto Ensio: - totta, mutta sama koskee pernalastuja, purukumia, puhumattakaan pullotetusta vedestä, jonka kaupitseminen on moninkertainen ympäristörikos - todella, vakavasti.

    VastaaPoista
  25. Valto Ensiolle:

    Lehmät ja varsinkin lampaat tuottavat piereskelyjensä ja märehtelyjensä kautta valtavan määrän metaania, johon asiaan ilmastohörhojen kannattanee pian puuttua.

    Jos näiden lisäksi tapamme vielä kaikki kiinalaiset, intialaiset, puolalaiset ja muut hottentotit ja mustan magian harrastajat, on meitä paljon vähemmän ihmiskunnassa kuluttamassa lannoitteitteita, vettä, kiinteistöjä, varastointeja, kuljetuksia...
    *väsynyttä sarkasmia*

    VastaaPoista
  26. Valtiota ei voi estää myymästä alkoholia mutta se voi verotuksella tapattaa enempi, näin 2007 juuri vaalien alla tiedejulkaisussa:

    "Alkoholiveron alennus lisäsi alkoholiin liittyviä äkillisiä kuolemantapauksia kahdeksalla viikossa, osoittaa Helsingin yliopiston oikeuslääketieteen laitoksen, Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen ja Alkoholitutkimussäätiön tekemä tutkimus.
    ..
    Vuositasolla alkoholiin liittyvien äkkikuolemien lisäykseksi laskettiin 420. "Tulos on hyvin
    linjassa sen tiedon kanssa, että alkoholin kulutus lisääntyi jyrkästi
    vuonna 2004 veronalennuksen jälkeen", tutkijat toteavat.

    http://www.tiede.fi/uutiset/uutinen.php?id=2883

    Koitin katsoa maakuntalehtiä jne. ja tuota uutista oli silloin hyvin vaikea löytää niistä. (Tästä pitäisi tehdä oma pieni mediatutkimus). Ovatko lehdet tai toimittajat usein sidoksissa valtioon tai kansan enemmistöön ? Vai miksi monet lehdet pitivät pientä ääntä (hiukan pimittävt) just vaalien alla tieteelistä tutkimustulosta 420 kuolemasta by hallituksen alkoveroale ?

    MrrKAT

    VastaaPoista
  27. Minkäslaisia piippuja Kemppisen sedän kokelmista löytyy? Piiputtelijalta varmaankin löytyy kokemusta monenlaisista erilaisista prasusekoituksista, olisi mukava lukea pieni lastu aiheesta.

    --Ei vielä setäikäinen piiputtelija

    VastaaPoista
  28. Vaikuttava kuva, pakko sanoa. Siinä pällistää hurjempi mies, kuin mitä kirjoitusten perusteella ajattelisi.

    Jotenkin napsahtaa mielle suomalaisten maineesta väkivaltaisina merimiehinä Saksassa. Jopa jääkiekko tulee mieleen, en tiedä miksi.

    Ja kaikki tämä jotakin kunnioituksen taustasävyä vasten. Ja se vasta erikoista on.

    VastaaPoista
  29. Tuo mainio lehtihän on usein kuvannut tai kantanut värikkäitä vaiheita ja keskusteluja. Värikäs sisältö antaisikin perusteen täydentää nimeä: Tieteessä sattuu ja tapahtuu.

    VastaaPoista
  30. Mikä olisi hyväksytty ja sivistynyt kuolinsyy?

    Miksei viina kuolinsyynä käy?

    VastaaPoista
  31. Ad JarMom:

    Muutamien viimeaikaisten kommenttiesi perusteella ymmärrät toisia (kuvitteellisia) salaliittoja paljon paremmin kuin toisia.

    VastaaPoista
  32. JK, yritin kommenttini ekakappaleessa vihjaista, että kyllä minä ymmärrän kaikenkaikkiaan jo ihmislajin pelkän olemassaolon paisuneen mittoihin, jota ekosysteemi ei enää kestä. Tupakointi on vain yksi saastuttamisen muoto mm. muovitöryn lisäksi jota tuotetaan niin turhaan, niin turhaan. Tupakkateollisuuden muista haitoista, kuin sairauksien aiheuttamisista ei paljoa puhuta.

    Mutta ehkä tupakoiden kaikki tämä tietoisuus olisi minunkin helpompi kestää.

    Tässäkin keskustelussa kaikkine tupakkaoikeudenkäynteineen ollaan huolissaan vain ihmisen keuhkoista, ä´ät ilmakehän tarvitsemista hiilinieluista jotka voivat kovin huonosti nykyään.

    VastaaPoista
  33. JarMom, lukaise Jonathan Safira Foerin "Eläinten syömisestä" (Atena 2011) niin lehmienkin piereskely asettuu oikeisiin uomiinsa aamukahvipöydässäsi pekonivoileipää narskutellessasi ja kananmunaa voilla höystäessäsi. Piristyy sarkasminhalusikin.

    Se kun ei ole lehmien vika että niitäkin on liikaa.

    Ei näihin ympäristökysymyksiin kummoisilla älynlahjoilla varustettuja ilmastohörhöjä tarvita, etteikö tajuta pelin olevan jo aika selvä. Minäkin riitän sellaisen arviointiin vallan mainiosti, en nimittäin kovin korkealle itseäni arvosta älyn osalta.

    Kun oli tupakoinnista enimmäkseen puhetta, niin luulin, että kommentoidaan nyt sitten siitä.

    Sitä halusin ehkä vain kysäistä, savolaisittain sanojen lomassa, monestiko otetaan esille itse tupakkateollisuuden aiheuttamat ympäristöhaitat itse tupakan ihmispololle aiheuttamien terveydellisten vaarojen lisäksi?

    Mutta lieköpä tälläkään sitten väliä.

    Tarpeeksi ei ihmisiä listi tupakka, ei viina, ei liikenne eivätkä aseet tai nälkä lain suoman suojan turvin.

    Jäljelle jäävät meteoriitit, ekokatasrofit ja ydintalvet.

    Mitä tulee "väsyneeseen sarkasmiisi" kiinalaisten jne tappamisesta käsipelissä, ilman ydinaseita, niin se taitaa olla mahdoton ajatusleikkinäkin. Sitä paitsi on laitonta puuhaa jo edes uhata sellaisella. Vaikka ethän sinä uhkaa kun jossittelet vaan. Väsyneesti.

    Niin kuin minäkin.

    VastaaPoista
  34. Maissipiipussa oli mukava pössytellä hassista. (Tästä on yli 10 vuotta aikaa - tai tarvittaessa yli 20 vuotta, että eihän se ole enää rangaistavaa, eihän?) Mutta niin vaan äkkiä kirahvipariskunta rouskutti ikkunani alla koivupuiden latvuksia. Se, itseasiassa, ihmetytti minua. (Paljon muutakin kummallista tapahtui mutta jääköön kertomatta. Ennen kun lensin perseelleni.)

    Piiputtelu ei ole aina terveellistä.

    VastaaPoista
  35. Tuo professorivainaa oli kova tupakkamies ja perso rahalle. Henkilön tunteneena sanoisin, että helposti narutettavissa ko rooliinsa.
    Hän ei muuten itse ollut missään tekemisisssä tupakan haittojen tutkimisessa vaan antoi lausuntonsa anatomian asiantuntijana, "tutkijakokemuksensa" perusteelle.

    VastaaPoista
  36. Valto Ensiolle:

    Kiitos kirjavinkistä. Lukaisen.
    Isoisä kasvatti virginialaista tupakkaa pihapellollaan joskus vuonna noin 1915. Sukuvika tämä tupakointi.
    Ja sen tiedän, että yhden tupakkatonnin kuivattamiseen tarvitaan noin 50 tonnia puuta.

    Kun noin 80-vuotia vanhus kuolee ikääntymiseen ja monien tautinsa joukosta löytyy keuhkosyöpä ja vainajan on todettu olleen tupakoitsija, tulee hänestäkin tilastoitu tupakoinnin aiheuttama kuolema.

    Tänään on hyvä päivä ajatella positiivisesti. Huomisesta en tiedä.

    VastaaPoista
  37. "Tupakkateollisuuden puolustusstrategia on loogisesti ristiriitainen – tupakan terveyttä pahasti vaurioittavaa vaikusta ei ole todistettu ainakaan nyt ratkaistavassa tapauksessa, mutta tupakoija oli varmasti itse tietoinen tuosta vaikutuksesta, eikä siten voi vaatia korvauksia."
    Ehkäpä paljolta pahalta olisi vältytty, jos tupakkaoikeudenkäynneissä olisi puhuttu enemmän sosiaalisesti hyväksytystä riskistä ts meidän yhteiskunnassamme hyväksytään tupakanpoltto- ja myyminen, vaikka se aiheuttaa sairauksia ja kuolemaa.

    VastaaPoista
  38. Tuosta lahjalippiksestäsi: sehän on hieno!

    Lippiskulttuuri taitaa olla tosi amerikkalaista, kun siellä jo oikeuksillakin on lippiksensä (mutta ei kai peruukkeja). Koskahan lippikset rantautuvat Suomen oikeuslaitokseen? Nimikoituja kuivamustekyniä olen sentään nähnyt.

    Viina ja tupakka. Olen joskus miettinyt, olisiko unelmahomma olla Alkossa markkinointipäällikkönä.
    Siinä voisi huonompikin myyntitykki pärjätä. Jos vielä optioita saisi...

    -osku

    VastaaPoista
  39. onkohan yksilöllä käyttöä yleiselle elämänkokemukselle. parempi olisi puhua yhteisestä elämänkokemuksesta, niin asia rajautuu jotenkin käsitettävän kokoiseksi. yleistä ei voi todentaa, mutta yhteisen voi... yhteisesti

    VastaaPoista
  40. Mihin sen räkän pitäis valua ellei kurkkuun? Piippuunko? Kummallista touhua, tuo sauhuttelu.

    VastaaPoista
  41. Kaikille tänään ja kaikkeen liittyen:

    Voiko olla niin että mitä enemmän dataa, sitä enemmän hälyä?

    Mitä enemmän tietoa, sitä enemmän myös eturistiriitoja ja väärinymmärrystä?

    Missä kohtaa piti ajatella? Data vai sen soveltaminen -kohdassa?

    Miksi täällä(kin) fiksut ihmiset miettivät mitä ovat ja mistä, eivät niinkään mitä ehken tekevät?

    VastaaPoista
  42. jospa logiikkaa: puu on kasvi. kasvin palamistuotteet on tunnettu haitallisiksi tuhansien vuosien ajan. tupakka on kasvi - ainoa kasvi, jonka palamistuotteiden vaarallisuudesta pitää vieläkin erikseen muistuttaa. ja ihan korkeinta myöten on pitänyt käydä kysymässä kuka kantaa riskin savukaasujen imemisestä... herrajumala!

    VastaaPoista
  43. Aletaanko Facebook-kavereiksi?

    T: Kansakoululainen

    VastaaPoista
  44. "Hiilamon perusteluja vastaan huomautan sävyisästi, että ne soveltuisivat melkein sellaisenaan valtion vastuuseen viinanmyyjänä alkoholivaurioista, jotka ovat todella paljon suuremmat kuin tupakan aiheuttamat."

    Esitän vastaväitteen: prof. Aurejärven argumentti tupakkaoikeudenkäynneissä kuului, että tupakkaa olisi saanut markkinoida tappavana mutta ei haitattomana. Myös KKO:n mukaan teollisuus menetteli lainvastaisesti kiistäessään terveyshaitat. Ei ole väitetty, että Alko syyllistyisi samaan.


    VastaaPoista