Julkistaminen

Olen kuullut kollegoilta muutaman kommentin sitaattioikeutta koskevista teksteistäni (Kirjoitukset I ja II). Koska niistä käy ilmi, etten ole onnistunut selkeyttämään asiaa, joudun yrittämään vielä.

Julkistaminen on tekijänoikeuden perusnormi. Näin: Haarmann, Tekijänoikeus ja lähioikeudet, s. 111, ja Kivimäki, Uudet tekijänoikeus- ja valokuvalait s. 64-65.

Sääntöä ei löydy sellaisenaan Suomen tekijänoikeuslaista, mutta se näkyy tekijänoikeuslain 2 §:stä, se määritellään 8 §:ssä ja se mainitaan useasti lain 2. luvussa. Lain 8 §:n mukaan teos katsotaan julkistetuksi, kun se on luvallisesti saatettu yleisön saataviin. Teoskappaleiden saattaminen yleisön saataviin on ”levittämistä”. Olen pahoillani termien sotkuisuudesta. Syy ei ole minun. Ne olivat sotkussa jo ennen syntymääni.

Julkistaminen on eri asia kuin julkaiseminen, ja teoksen julkistaminen tapahtuu vain kerran. Ennen julkistamista teos on täysin suojattu. Sitä ei saa siteerata. Siitä ei saa valmistaa kappaletta yksityiseen käyttöön. Asiasta on jopa korkeimman oikeuden prejudikaatti (”Asekätkentäjuttu”). Julkistamatonta teosta ei voi ulosmitata eikä se kuulu ositettavaan omaisuuteen eikä konkurssipesään.

Julkistamaton teos on tyypillisesti kirjan käsikirjoitus, joka on kirjoittajan hallussa. Sen näyttäminen kustantajalle tai ateljeekriitikolle ei vaikuta asiaan, koska nämä eivät muodosta yleisöä. Maalattujen kankaiden näyttäminen ostajaehdokkaille ei ole julkistamista.

Huomautus että vanhasta kirjasta tehdyn sähköisen versioin tuominen markkinoille, esimerkkinä Kaukoranta-Kemppinen, on kappaleiden valmistamista, on tietysti tosi, mutta siteeraamisoikeuteen se ei vaikuta.

Julkistetusta teoksesta saa ottaa lainauksia. Sarjakuvat -kirjassa saa olla sitaatteja muista teoksista. Kuten 1971, myös 2011 sitaattien on oltava lain mukaisia (vetoamisfunktio, hyvän tavan mukaisuus, tarkoituksen edellyttämä laajuus).

Tekijänoikeuden rajoitukset (lain 2. luku) eivät ole voimassa ennen teoksen julkistamista. Sen jälkeen ne ovat. Julkistamisen ajankohta aloittaa sitaattioikeudessa vanhentumisajan, ei kappaleiden valmistus. Oikeus valmistaa kappaleita teoksesta (painaa) vanhentuu 70 vuoden kuluttua tekijän kuolinvuodesta.

Puhe on nyt sen teoksen julkistamisesta, johon siteerataan, ei sen, josta siteerataan. Jos sitaatti ylittää sallitun, se loukkaa tekijänoikeutta siteerattuun teokseen. Teko tapahtuu, kun teos, johon sitaatti on otettu, julkistetaan, ei aina kun kappaleita valmistetaan. Syyteoikeus vanhenee 3 vuodessa (tekijänoikeusrikkomus) tai 10:ssä (tekijänoikeusrikos), ja korvaus- ja hyvitysoikeus 3 vuodessa.

Rikos tapahtuu, kun se tehdään. Vanhentuminen alkaa siitä. Konkurrenssit ja jatkettu rikos poistettiin laista 1992. Tekijän yksinoikeuksiin kuuluvat julkistamisen jälkeen kappaleiden valmistaminen ja levittäminen. Ne ovat luonteeltaan jatkuvia. Niiden loukkaamisen loppuminen osoittaa syyte- ja korvausoikeuden vanhentumisen alun.

Sitaatin saa ottaa lain määräysten mukaisesti mistä tahansa ja milloin tahansa julkistetusta teoksesta. Kappaleiden valmistamisella ja levittämisellä ei ole merkitystä tekoa eikä sen seurauksia arvioitaessa. Lähteen mainitsematta jättäminen sitaatin yhteydessä silloin kun se olisi ollut hyvän tavan mukaan mainittava ei kyllä mitenkään muunnu ”kappaleiden valmistamiseksi” eikä ”levittämiseksi”. Se on nimenomaan ”muu tekijänoikeuslain vastainen teko”. Eli sähköisen kirjan sitaatteja ei tarvitse käydä uudestaan läpi.

Myönnän että kysymys on vaikea, eikä sitä ole tietääkseni ennen mietitty.  Varmempi vastaus edellyttäisi prejudikaattia tai lain täsmentämistä.

Molemmissa tapauksissa, plagiaatin ja sitaatin, uusi muutettu versio on uusi teos tai muunnelma ja siis uusi teko, ja määräajat alkavat juosta alusta. Sähköinen kirja ei ole muunnelma, jos se on ”kuva” paperille painetusta eli yksi yhteen sama. Jos korkein oikeus sanoo että se kuitenkin on uusi teos, sitten on näin ja sen mukaan eletään.