Ongelma: jos käytän kaikista vakuuttavista vastaväitteistä huolimatta sanaa ”maanis-depressiivinen”, niin onko olemassa vain maanisia ihmisiä?
En tiedä tätä. Tiedän pari mieleen painettavaa esimerkkiä. Eräskin henkilö nousi yliopiston rehtoriksi raa’alla lahjakkuudella saatuaan ennen opintojen aloittamista sodassa Mannerheim-ristin. Ikä- ja upseeritoveri sanoi, että tuolla ihmisellä oli kaksi vaihdetta. Osa aikaa meni niin että vähintään joka toinen vastaantulija revittiin paljain käsin kappaleiksi, tuli kenraali tai vaikkapa korpraali. Toinen, pidempi osa meni korsun pritsillä itkua tuhertaessa. Hän kun oli kaikin puolin niin huono ja kelvoton ihminen.
Kun siis tapaan lahjakkaan maanikon, jään miettimään, millainen hän on kahdeksan kuukautta vuodessa.
Sitäkään en tiedä, onko narsisti osapäivätyö, pätkätyö tai jotain siihen suuntaan, vai jaksaako tuon taudin saanut puhaltaa aamusta iltaan ja yötä päivää.
Huomaan miettiväni aina välillä Kalle Päätaloa, jonka romaanisarja ei mielestäni ole tapahtumien kuvauksena erikoisen tosi. Siitä ajatus liukastelee Linnaan, jonka romaanin teosta on monta uskottavaa kuvausta. Hän oli villitty. Onneksi riitti nuoria poikia kuuntelemaan hetekan reunalla päivän sanaa ääneen luettuna.
Aikalaistodistusten moninaisuus puolestaan tuli mieleen Anssi Sinnemäen kirjasta ”Vastakirja”, joka on yhtä hyvä tai parempi kuin ”Kapina rippituolissa” ja ”Pyhät paikat”. Kirjoittaja, jota en valitettavasti tunne henkilönä lainkaan, on saanut päähänsä lähettää julkaisujaan minulle. Kyllä tämä on oikea osoite.
Hän on pari vuotta nuorempi ja naapuripitäjässä. Se vie mahdollisuudet puolueettomaan lukemiseen. Kokemukset limittyvät omiin kokemuksiin. Kesken kaiken jokin lause tai pelkkä sanankäänne tekee eläväksi jonkin, mikä oli lukijan päässä, antaa sille hahmon, jopa selityksen.
Elämme nyt sellaista aikaa, että Johannes Salmisen ja kai Leif Salmenin vanhennuttua ja rauhoituttua vain Matti Klinge saa julki päiväkirjamaisia kirjoja niin että ne päätyvät ainakin tuokioksi jopa Akateemisen kirjakaupan myyntipöydälle.
Kunpa jollakulla olisi sen verran järkeä, että keskittäisi pienproosan ja runouden verkkoon, suoraan tai erilaisilla vehkeillä tai laitteilla luettavaksi – ja blogitkin nykyistä helpommin tulostettaviksi. Tiedän ettei kirjan tekeminen ole nykyisin teknisesti vaikeaa eikä erikoisen kallista. Levittäminen sitä vastoin on.
Ja jos käy niin erikoisesti, että suurlehti julkaisee arvion, ainakin Sinnemäen edellisen kirjan arvio oli sekava ja nuiva, ikään kuin arvostelijaan olisi iskenyt tarve todistaa, ettei hän ymmärrä lukemaansa.
Tällainen kirja, joka sekoittaa tekstejä toisista kirjoista, toisista ihmisistä ja omista ihmisistä, lyö parhaassa tapauksessa halkeaman akateemiseen perinteeseen. Sinnemäki kyllä hallitsee sen perinteen, mutta hän ei mene mukaan.
On näet todella viehättävää lukea kirjoittajan omista löydöistä. Se ei ole kovin tärkeää, ovatko toiset tehneet saman löydön aikaisemmuin. Akateemisen kirjallisuudentutkimuksen ylittämätön ajatuksellinen este on identiteetti. Kirja, jopa teksti, on jokin, mikä sijaitsee ainakin kolmessa paikassa, kirjoittajassa, lukijassa ja yhteisössä. Siksi se ei ole koskaan sama. Joskus on hyvin helppo ymmärtää, miksi jokin teos on fiksulle lukijalle suurenmoinen, mutta toisen mielestä rujo. Helposti löytyvien, arvovallaltaan ja uskottavuudeltaan vaihtelevista Suurte Kirjojen listoista löytää loputtomiin esimerkkejä teoksista, joita vain jostain syystä pidetään hienoina (minulle John Milton, Menetetty paratiisi), vaikka niitä ei jaksa lukea, ja sitten sellaisia, joista olisi syytä ottaa koppi.
Työlästyin pari päivää sitten Esko Seppäsen kirjaan. Anssi Sinnemäki – näiden kahden nimet voivat hyvinkin tulle mieleen yhdessä – on täsmällinen vastakohta. Tekstissä ei ole keikailua, ja aina kun kirjoittaja haluaa antaa sanan sanasta tai jopa sivaltaa esimerkiksi entistä toveria korvalle, perustelut tulevat samassa lähetyksessä. Oivallista.
Anni Sinnemäen me kaikki luultavasti tiedämme, mutta kuka olikaan Tamara Press? Aikanaan puhuttiin myös Pressin veljeksistä.
VastaaPoistaAjatushautomo EVA:n johtaja Matti Apusen esittämä kaikkien toimittajien poliittisten juurten paljastaminen ja epäilyttävistä vaikutteista puhdistautumisen toteutuminen on Anssi Sinnemäen tytär Annin kohdalla varmistettu kommuuniasumisella ajatushautomo Demos'n johtajan kanssa.
VastaaPoistaTähän loasta vapautumiseen ja hyväntekijöiden otsansa kirkastamiseen intellektuellit osaavat liittää legendaarisen termin "utrensning", Puhdistus.
Maakuntien yksityiset kirjakaupat ottavat hyllyilleen kirjoja ns. B-listalta. Se on ns. A-listasta Akateemisen kirjakaupan laatima puhtaitten kirjojen, vähän suppeampi katalogi.
VastaaPoistaA-lista sisältää kaikki julkaisut joissa on lain vaatima ISBN-koodi. Sellaisen kirjan voi esim. saksalainen Book on Demand- kustantamo tehdä käden käänteessä kenelle hyvänsä.
Ad Omnia: - vien kommentoijilta vastaamisen ilon, kun neuvostouhreilija Tamara Press löytyy suoraan Googlella ja Wikipediasta. Tästä henkilöstä, jonka oikeasta sukupuoleta oli ehkä aiheellista kiistaa, tuli näet myyttinen henkilö ainakin pikkupojille, sellaisille kuin Sinnemäki ja esimerkiksi minä. Ehkäpä näky oli hurja, mutta puolisokeat mummutkin saattoivat sanoa, että joku on "ihan kuin Tamara Press"
VastaaPoistaHiukan samanlainen mutta lähinnä poikien tuntema oli Gordon Pirie, juoksija jolla oli omituisen ohuet olkavarret. Siitä tuli sopiva letkauttelun aihe, kun keskenkasvuisilla oli tapana pulllistella hauiksiin, joiden arveltiin osoittavan ruumiinvoimia, perusteettomasti kai. Jos hauis oli "kuin herne venttiilikumissa", "mies" oli kuin Gordon Pirie.
Urheilullisilla ansioilla noustiin myös kansankulttuuriin - irvistää niin kuin Satopekki (Emil Zatopek).
Voi olla, että linkki on jo tuttu, mutta silti: http://www.blogbooker.com/
VastaaPoistaFillaroin pitkin kaupunkia. Äänikirjaa Kalle Päätalo:
VastaaPoistaIhmisiä telineillä luki korviini Kai Lehtinen. En voinut
välttää oivallusvoittojen ja vertailutappioiden virtaa.
Miten taitavia työmiehiä,mikä organisoituminen,mikä
sisukkuus. Ja mikä kavakuuden kaksipäinen käärme
alkoikaan luikerrella työmaille "Haka ja Ota" niemistä !
Kirja on raportti,välillä puuduttava; aikaseksi
saamisen ikiaikaismanuaali. Näistä premisseistä
johtopäätökset raikaavat:
Pasilan vastarakennettu maapohja nimellä asumispinta-ala neliöoikeus tai sinne päin, alkaa kohta
soida musiikkitalona. Vieressä Kiasma postmodernoi
Kivistön asumiskustannuksina. Tai jos haluat
toisen ilmaisun, Kivistön arvona (kaupungin talousjohdon termi maapankissaan). Et ymmärrä ?
Ihan kohta vuosikymmenen päästä alat tajuta, kunhan
olet lukenut metrin finassi-talous-tekniikkahistoriaa
ja ponnistelut päivittäin jokusen tunnin oman aikamme
kiehovassa euro-finanssi-rahamies kujetuksissa eli
roikkunut netissä (edes yhdellä niistä noin viidestä kiestä jotka pisakorkeoiden jäljiltä osaat). Ei suomenkielisyys jokaiikkaa maailman pahalta ihanuudelta eristä.
Rakennusten välit rahastettakoot autojen leposijoina/ autokieltoplaaneina. Molempi parempi tässäkin
absoluuttisen tuoton hedgerahastossa. Taloyhtiö
saa rahaa myymällä sakotusoikeuden liikemiesten
firmalle. Firma vastavuoroon saa taloyhtiöltä
maksua järjestäessään parkkivalvonnan. Rahaa liikkuu
kahteen suuntaan. Ensin taloyhtiö tienaa kun sakkorysä
pyytää,sitten autot alkavat karttaa katiskaa. Firma jatkaa palvelumaksulaskutustaan.
Lopputulos on oikea ja liikestrategian mukainen. Liikemiehet saavat pikkasen lisää pelialaa ja hynää.
Toisin päin taas asumiskustannukset pikkasen kohoavat mikä pohjoinen sijainti ja routaj(p?)ää huomioiden on ihan asiallista ja innovaatiopolitikaan
mukaista.
Se että oikeustiede ryppyilee, sataa laariin. Yhtiöt
asettuvat myytäviksi isolle ulkomaalaiselle parkkiope-
raattorille. Se tuo kehiin ja kumppaniksi paikalliselle
roshierille hienostuneen paperilaatijafirman. Tuomio-
istuimet hurmaantuvat. Asia nuijitaan muun elämänmuotomme tiivistykseksi -ja Suomensa jatkaa
luovuusseminaarina.
Jukka Sjöstedt
Kiitos kirjavinkistä!
VastaaPoistaJotenkin olen aina onnistunut lukemaan poliittisia kirjoja parin vuoden viiveellä, jolloin niissä on joko ajan patinaa tai sitten voi nauttia omasta jälkiviisaudestaan.
Rupesin juuri lukemaan Esko Seppästä vuodelta 2009, "Hullun rahan tauti". Kun vähän aikaa on kulunut saa tähänkin asiaan perspektiiviä. Mainio sanankäyttäjä Seppänen on, ja saa miettimään omia (varsin erilaisia) näkemyksiä, mutta kieltämättä ajan mittaan tämmöisen lukeminen rasittaa, onnistuu vain pieninä annoksina.
Ovatko vanhat taistolaiset ja heidän jälkeläisensä aikamme "20 perhettä"? Heitä tulee eteen kaikkialla.
VastaaPoistaTuossa on sinulle esimerkki jos haluat tutustua maanis-depressiivisiin narsisteihin:
VastaaPoistahttp://www.amazon.co.uk/Churchill-Biography-Roy-Jenkins/dp/0330488058/ref=sr_1_1?s=books&ie=UTF8&qid=1299657849&sr=1-1
Churchillistä on mainittava yksi merkittävä, poliittisissa johtajissa ehkä ainutlaatuinen poikkeus: hän oli ilmeisesti vaimolleen täysin uskollinen.
Kertoikohan se Linna niille pojille: "Sit siihen tuli yks Rokka, joka ampu ne kaikki vihulliset-- tattatataatatataa--ja yks Lammio sano vaan, et mun polku on ihan ruma, kaipais jotain kaunistusta. -- Rokka jatko siihe et: kuuleha sie - iskee ko miljoona volttia, en rupee, ko miun raskaana oleva vaimo leikkaa ruist Kannaksel - ja vaatii miuuuki välil lomil osallistumaa!"
VastaaPoistaEräästä miehisestä ulokkeesta sanottiin "metrin venttiili ja herne päässä". Tai ainakin me kolkkapojat sanottiin. Kun nähtiin partioleirillä paikallinen Baden-Powell heittämässä pusikkoon vettä.
VastaaPoista"Kalle Päätaloa, jonka romaanisarja ei mielestäni ole tapahtumien kuvauksena erikoisen tosi."
VastaaPoistaVoisiko blogisti ystävällisesti perustella tämän, yleisesti kun katsotaan, että Päätalo ei ole kaunokirjallisuutta sen puuttuvan yleistämisen vuoksi, vaan realistinen, kansatieteellinen kuvaus tietyn kansanryhmän elintavasta.
Meillä Etelä-Hämeessä Satu-Pekka.
VastaaPoistaKohta ne taas soivat ne vaaralliset, ne, joissa on yhä voimaa.
VastaaPoistaRullaati rullallallaa!
Noina vuosina oli omalaatuista se, että meitä suomalaisia kiehtoivat juuri Zatopekin ja Tamara Pressin kaltaiset itäurheilijat. Myös "tekokuu" Sputkik taisi herättää meissä outoa ylpeyttä. Se ei ollut silti sitä mitä nyt "suomettumiseksi" kutsutaan. Mutta mitä se oli?
VastaaPoistaAd Omnia: - Päätalosta - työstä, työsuhteista niin totta. Suhde vaimoon - jää kertomatta jokin masokismi. Miksei se Kalle mennyt Hatanpäälle hakemaan sinne saattamansa naisen henkilötietoja jne. Siis romaanin totuus korostuu. Näin kirjoitetaan. Henkilöitä jää välillä ihmettelemään. Vai oleno liian verenhimoinen? Minä olisin Kallena käynyt vääntämässä nenän Niskaan Kangaslan koulun kilpailevalta rakennusmestarilta ja työnantajalta, joka häntä uskoi. Kalle sanoo lähettäneensä viimeksi mainitulla vapaakappaleita kirjoistaan.
VastaaPoistaPuhe on siis hyvästä dramaturgiasta. Mutta itse en ole kuullut puhuttavankaan tuon sukupolven naisista, jotka eivät oikeasti olisi halunneet lapsia. Ei saanut, ja Kalle ei halua kertoa?
Ad Jari: - samaa asiaa olen ihmetellyt. Se käy ilmi useasta lähteestä. Ei muuten tainnut olla kollegansa Hitler liioin mainittavasti naisten perään.
VastaaPoistaVäärinkäsitysten välttämiseksi: omistan perustamani kustannusosakeyhtiö Tamara Pressin, mutta teokseni "Vastakirja eli miten lapset syövät vallankumouksensa" (toisinaan myös juovat) on kustannusosakeyhtiö Paasilinnan tuote, ei Tamara Pressin. Tamara Press on sinänsä aivan kunniallinen kustantamo, mutta sen resurssit ovat liian niukat "Vastakirjan" mittaisen hankkeen hoitamiseen.
VastaaPoistaToiseksi, Jukka Kemppinen varmasti asiantuntijana kertoo ystävällisesti anonyymille ja meille muille, mistä löytyy pykälä "lain vaatimasta ISBN-koodista".
Aatu oli herrasmies suhteissa naisiin. Kyllä se pökki, mutta vanhanaikainen ja holhoavakin. Se yksityissihteerinsähän tässä kyssässä auttoi historioitsijoita, että miten.
VastaaPoistaAd Omnia:
VastaaPoistaLaki kulttuuriaineistojen tallettamisesta ja säilyttämisestä (1433/2007)
Kansalliskirjasto saa maksuttomat kappaleet kaikista kotimaisista painotuotteista, ääntä, kuvaa tai tekstiä sisältävistä tallenteista sekä verkkoaineistoista. Oikeus perustuu Lakiin kulttuuriaineistojen tallettamisesta ja säilyttämisestä, joka 1.1.2008 alkaen kumoaa aiemman Vapaakappalelain (420/1980) sekä sitä täydentäneen asetuksen (774/1980) samoin kuin Lain elokuvien arkistoinnista (576/84).
Laki kattaa paitsi painotuotteet ja tallenteet, myös kotimaiset verkkojulkaisut, elokuvat sekä radio- ja tv-aineistot. Elokuvaa sisältävien tallenteiden sekä radio- ja tv-aineistojen arkistoinnista vastaa Kansallinen audiovisuaalinen arkisto.
Vapaakappaletoimiston yhteystiedot
Osoite:
Kansalliskirjasto
Vapaakappaletoimisto
PL 26 (Teollisuuskatu 23)
00014 Helsingin yliopisto
Puhelinpalvelu:
(09) 191 44321 neuvonta
(09) 191 44323 aineiston vastaanotto
(09) 191 44340 av-aineisto
(09) 191 44425 verkkoaineisto
Faksi (09) 191 44341
Sähköposti: vapaakappale-toimisto(at)helsinki.fi
= = =
ISBN-tunnus (International Standard Book Number)
Kirjan tai muun erillisteoksen kansainvälinen standarditunnus ISBN
ISBN on kirjan tai muun erillisteoksen yksiselitteinen tunnus. Tunnusta käytetään julkaisujen hankinnassa, kustantajien varastoluetteloissa, laskutuksessa, kirjakauppojen tilausjärjestelmissä, kansainvälisissä ja kansallisissa yhteisluetteloissa, bibliografioissa ja kirjastojen lainausjärjestelmissä sekä tiedonhauissa.
Erillinen ISBN-tunnus annetaan jokaiselle julkiseen käyttöön tarkoitetulle kirjalle tai muulle erillisteokselle, sen jokaiselle julkaisumuodolle (asulle) ja muutoksia sisältävälle painokselle. Sen vuoksi sillä, missä fyysisessä muodossa sisältö esitetään tai välitetään, ei ole merkitystä. Fyysinen muoto voi olla painettu kirja, audiovisuaalinen tai elektroninen tallenne.
Yhteystiedot:
Kansalliskirjasto
Suomen ISBN-keskus
PL 26 (Teollisuuskatu 23)
00014 Helsingin yliopisto
Puh. (09) 191 44327
Faksi (09) 191 44341
Sähköposti: isbn-keskus(at)helsinki.fi
Suomen ISBN-keskuksen aukioloajat toistaiseksi:
Ma ja ke klo 9-15
Ti, to ja pe klo 9-12
Niin, isbn-tunnus on kansainvälinen standardi, mutta mikään laki ei kaiketi pakota sellaisen käyttämiseen?
VastaaPoistaSeuraan muuten pitkin kirjaani Kemppisen blogia ja arvostelenkin häntä paikoin melkein ilkein elkein, mutta vanhana sananvaihdon kehäkettuna hän on reilu eikä rynkää heti kostamaan, mikä on harvinaista suomalaisessa mielipideilmastossa. Siitä kiitos.
Olipa luettava kirja tämä Vastakirja. Kiitoksia tekijälle ja Kemppiselle vihjeestä.
VastaaPoistaJätänkin nyt taistolaiset haukkumatta tänään.
Toisaalta ihmettelen miksi pienkustantajat eivät julkaise kirjojaan nettisivustonsa kautta e-kirjoina.
Nämä suuret kustantajat valittavat kuinka kustannuksia nostaa kirjan saaminen esimerkiksi iPadille sopivaksi.
Kokeilin muuntaa yhtä omaa kirjaani iPadille ja aikaa siihen kului 45 minuuttia. Kirja oli aluksi doc-formaattina ja väsäsin hieman muunto-ohjelmaa. Luettavuus ja toiminnot ovat täysin samanlaisia kuin kustantajien e-kirjoilla.
Eniten minua harmittavat nämä valtiolliset pummit ja pummilait, kuten Kansalliskirjasto ja tekijänoikeuslait, kuten valokuvien suoja-aika, jonka pitäisi olla ikuinen tekijälle ja hänen jälkeläisilleen.
3 vuotta tuo Kansalliskirjasto jaksoi lähestyä minua kirjeillään vapaakappaleista, joita en koskaan lähettänyt. Nyttemmin ei ole kuulunut mitään.
Kerran ajattelin julkaista valokuvakirjan Vapaussodasta. Kuvakirjan, jossa olisi olut noin 100-200 valokuvaa Vapaussodan tapahtumista kuvateksteineen.
Mutta eihän siinä mitään järkeä ollut, koska pummit olisivat omineet hyvinkin nopeasti valokuvat itselleen.
Oletko Jar Mom hiljattain kysellyt valokuvien hintoja kansallisarkistosta? Kuvat on sinne joku antanut ilmaiseksi, mutta kun niitä johonkin tarvitaan hinta nousee niin korkeaksi, että moni kirjahanke hyytyy jo lähtökuoppiinsa. Tosin Tallinnasta saa "pestyjä" historiallisia kuvia, mutta niitä ei oikein viitsisi käyttää.
VastaaPoista"Sotakamreeri"
Ad Omnia: - valokuvien hinnat. Ellei maailma ole ihan muuttunut, nuo käsittelymaksut eivät ole virastojen omassa vallassa. Katsokaapa joku nuoremmaksenne, millainen maksuperusteasetus nyt on voimassa.
VastaaPoistaKansallisarkistossa erilaisissa tehtävissä liikkuneena tiedän, että heillä on ajoittain kaamea riesa sukututkijoista. Sukututkimus on mainio asia, mutta kun sitä käyttöä eivät tahdo kirjat kestää eikä kenenkään aika riitä pieniinkään palveluihin.
Väitöskirjan tekijät sivuuttavat usein esiin nostetun ongelman pyytämällä aineiston, esimerkiksi tuhat kirjettä, tutkijanpöydälle esiin ja sitten apinan raivolla kopioimalla kaiken läppärillä. Ennen kopioitiin käsin.
Valokuvissa sama ei auta. Paha ongelma.
Ad Omnia - tuosta kirjan tekemisestä. Hyvin monet pikkulaitteet syövät tekstiä muodosssa EPUB :molnipuolisesti muuntavia ilmaisohjelmia on paljon, esimerkiksi Calibre. i-vehkeet syvät suoraan pdf-tiedostoja, joten vaivaa ei ole lainkaan. Teksti esimerkiksi Wordiin, siitä valikosta muuta Acrobat ja siinä kaikki. i-vehkeitä hallinnoidaan iTunesista, joka sallii yksittäisen failin siirtäminen suoraan hiirellä lukuohjelmiin,joista eräät ulkopuolisten tekemät ovat parempia kuin Applen omat.
VastaaPoistaLisättäköön se e-kirjan osalta, että taitto menee uusiksi jos haluaa luettavuuden iPadilla vastaavan kirjan lukemista. Siihen kului minulta 40 minsaa ja muuntamiseen iPadille 5 minsaa.
VastaaPoistaHelsingin olympiakisoissa juosseen Gordon Pirien, Iso-Britannia, "tavaramerkki" oli hänen pituutensa.
VastaaPoistaMuistan Pekka Tiilikaisen selostuksista Hgin olympiakisoista 1952 elävästi Tiilikaisen usein käyttämän sanonnan "Pitkä-Pirie."
JarMom: "Kerran ajattelin julkaista valokuvakirjan Vapaussodasta. Kuvakirjan, jossa olisi olut noin 100-200 valokuvaa Vapaussodan tapahtumista kuvateksteineen."
VastaaPoistaNo perhana, oletko varma ettet sittenkin julkaissut sitä?
Minulla on nimittäin juuri sellainen kirja, "Suomen Vapaussota kuvissa", vuodelta 1934.
Tapsa:
VastaaPoistaMainitsemastasi kirjasta puuttuvat hyvälaatuiset kuvat taistelutilanteista, sotilaisten päivittäisestä elämästä, ruumiista, taistelupaikoista jne... joita olisin käyttänyt kuvituksena ja liittänyt mukaan päiväyksen ja tapahtumatiedot.
Enpä oikeastaan tiedä mistä tässä lopultakin keskustellaan. Itse sanoisin, että Anssi Sinnemäen Vastakirja on parhaimpia lukemiani essee pakina muistelma tasolta. Lapualta Helsinkiin. Elämästä ja Helvetiin. Uskosta Toivoon.Levottomuudesta Seestyneisyyteen. Isäukosta Ministerin tyttäreen. Jos minä oikein muistan niin tämä Jukka Kemppinen on Kauhavalta asianajaja Kemppisen poika. Olin n. 1959 Ranta-Lassilan konkurssin pakkohuutokaupassa isäni kanssa, jossa myytiin halvalla rakennusmestari Antti Ranta-Lassila elämäntyö. Se oli rakentamista. Kirjallisuus ei koskaan tule konkurssiin, koska ei ole yleensä mitään menetettäväkään. Ainakaan näissä nimissä joita nyt olen lukenut. Eiköhän me nyt lähdetä eteenpäin kuinka kirjoitaa hyvä essee SKP,IKL, Lapuan liike, Perusuomalaiset,,Kristillisdemokraatit, Kokoomus, Vihreät,RKP ja erilaiset muut vilpittömät yrittäjät, mutta muistakaa 5000 nimeä notta eres rekistöröidään. Ei tässä muuta kuin mennähän katsomaan kuinka Virkiä , VPS, Sisu ja LTU pärjäävät. Muistakaa kuitenkin lukea Sinnemäen Vastakirja.Se kertoo käsittääkseni kertoo menneisyydestä 1960 luku, tilityksestä 1980 luku ja sen jälkeisistä ajoista kirjallisuudesta, politiikasta, eämästä ja vanhemisesta. Tulevaisuus odottaa vain tekijää.
VastaaPoistayst.velj.antti t 1947
Lapualla syntyneenä ja elämäntyöni päämajakaupungissa tehneenä totean vain, että Sinnemäen Vastakirja on parasta esseetä. Erityysesti kun puhutahan Lapuasta ja Virkiästä. Kemppisen ongelma on se, että kauhavalaasenakaan ei ymmärrä pohojalaasta sarkasmia, jota Sinnemäki viljelee. Kemppisen Jukan pitääs tulla kansan parihin, vaikka sielä Kauhavalla olikin lentosotakoulu. Yryhyn anonyymin 6.7.2012 kirjoittamahan tekstiin. Toivoosin, notta Sinnemäki ja Kemppinen useamminkin ottaasivat kantaa, oli sitten asia mikä tahansa, koska Te poijat osaatte.
VastaaPoista"itte lapualaanen"