Kirjoitus I

 

Luullakseni tätä näkökohtaa ei ole lainkaan käsitelty tekijänoikeutta koskevassa kirjallisuudessa eikä liioin oikeudessa. Se on kuitenkin juuri nyt hyvin ajankohtainen ja tärkeä.

Ainakin eräässä tekijänoikeuden loukkaustilanteessa selvittely katkeaa alkuunsa ja tekijänoikeusneuvostoon tai oikeuteen ei lainkaan mennä, koska syyteoikeus ja oikeus saada vahingonkorvausta ja hyvitystä ovat vanhentuneet.

Tällainen tilanne voi olla sitaattioikeuden ylittäminen.

Sitaatti on siis tekijänoikeuden rajoitus. Tekijänoikeuslaki 22 § (24.3.1995/446):” Julkistetusta teoksesta on lupa hyvän tavan mukaisesti ottaa lainauksia tarkoituksen edellyttämässä laajuudessa.”

Kansalliskirjasto julkaisee piakkoin kirjoittajien luvalla digitaalisessa muodossa teoksen Kaukoranta – Kemppinen, Sarjakuvat. Teoksessa on erittäin runsaasti kuvasitaatteja, lähes joka toinen sivu. Nuo lainaukset ovat yksittäisiä ruutuja eri sarjakuvista, muutamissa tapauksissa puolen sivun tai jopa sivun kokoinen sarjakuva, jossa on alkuperäisteoksen sivu kuvattuna.

Kirjamme tieteellisyydestä ei tarvitse keskustella. Se on ilmestynyt kahtena painoksena, 1972 ja 1982. Kirjaa on käytetty aika laajasti ainakin oheisteoksena yliopistoissa ja siihen näkee viitattavan opinnäytetöissä. Etenkin Heikki Kaukorannan osuus oli perustutkimus. Ennen tätä suomalaisesta sarjakuvasta ei tiedetty paljon. Kaukoranta kävi Yliopiston kirjastossa läpi jokseenkin kaikki mahdolliset julkaisut ja kartoitti sekä suomalaiset että Suomessa julkaistut sarjakuvat.

Itse asiassa muuallakaan maailmassa ei ollut viittä – kuutta useampaa yleisesittelyä sarjakuvasta, jota ei varmaan ollut pidetty tutkimisen arvoisena. Siten myös oma osuuteni, sarjakuva muualla, sisälsi aika paljon uutta tietoa, jota oli koottu mm. sanomalehtien historiikeista. Esitys tuotiin myös kirjoitusaikaan kiinni. Silloin suosioon noussut amerikkalainen underground- sarjakuva oli hyvin edustettuna, ja tietoja oli saatu osittain piirtäjiltä itseltään. Luulisin ettei esimerkiksi Robert Crumbista ollut laajemmin puhuttu Suomessa 1972.

Kaikki kuvat liittyivät tekstiin eli tekstissä esiteltiin erilaisia teoksia, vaikkapa ”Bringing up Father” (Vihtori ja Klaara) ja selvitettiin sarjan varhaisvaiheen jugend-vaikutteiden suhdetta McCayn ”Pikku-Nemoon”. Ja molemmista oli näytteeksi kuvat.

Siteeraamiseen ei tarvita tekijän suostumusta. Kuvat julkaistiin sitaattioikeuden nojalla. Nyt Kansalliskirjasto haluaa tietää, kuka joutuu vastuuseen, jos esimerkiksi Disney tapansa mukaan pillastuu (vaikka Disneyn kuvia on kirjassa hyvin vähän).

Vastaukseni on: ei kukaan. Siteeraamisoikeuden ylittäminen olisi sellainen muu tekijänoikeutta loukkaava teko, jota tarkoitetaan tekijänoikeuslain rangaistussäännöksessä (56a §). Vaikka teko katsottaisiin – epätodennäköinen ajatuskin – tekijänoikeusrikokseksi, rikoslain 49 § 1 määräämän enimmäisrangaistuksen mukaan syyteoikeus vanhenee kahden vuoden kuluttua teosta.

Korvauksen vanhentumisessa on vahingonkorvauslakiin otetun viittaussäännön mukaan sovellettava tällaisessa tapauksessa uutta lakia velan vanhentumisesta. Yleinen vanhentumisaika on kolme vuotta.

Jos teoksesta otettaisiin nyt kolmas painos kirjana eli paperille painettuna, uusia sopimuksia ei tarvittaisi. Hyvin vanhan käytännön mukaan kustannussopimus koskee ”ensimmäistä ja seuraavia painoksia ja laitoksia”.

Jos siteeraamisoikeutta olisi loukattu, loukkaus olisi edelleen tapahtunut 1972. Sähköinen versio ei ole uusi painos. Silti se on sama teos, kun se on verkossa reprottuna eli juuri entisen kaltaisena. Kustantaja tarvitsee uuden sopimuksen – mutta tämä on sopimusoikeudellinen sääntö, ei tekijänoikeutta. On tapana sanoa, että edes ”kaikki oikeudet” ei sisällä sellaisia teknisiä menetelmiä, joita ei lainkaan tunnettu sopimusta tehtäessä. [Jatkuu…]