Sivun näyttöjä yhteensä

14. maaliskuuta 2011

Natsi sotsi




Olin tietysti hämmästynyt, että eduskunta vaalivilkkaudessaan riehaantui, kun pääministeri sanoi opposition edustajia epäisänmaallisiksi.

Niinpä sain taas arvokasta tietoa. Sana todella on latautunut. Siitä kertovat eiliset kommentit.

Minulle ”kunnia – isänmaa” etenkin kiveen hakattuina ovat molemmat lievästi vastenmielisiä termejä hyvin yksinkertaisesti syystä. Niitä on käytetty niin paljon väärin.

Kritiikki alkoi vuosituhansia sitten. Tohtori Samuel Johnson loi 1700-luvulla lentävän lauseen ”isänmaallisuus on roiston viimeinen veruke”. (Patriotism is the last refuge of a scoundrel.)

Sanasta ”kunnia” mieleeni tulee islamiin liitetty ”kunniamurha” tai natsien ”Blut und Ehre”, veri ja kunnia.

Kansallisuus tuo muistuman sanasta ”epäkansallinen” (Unvölkisch), joka riitti sotasaksassa ampumisen perusteeksi, ja sanan ”epäamerikkalainen”, joka oli 1950-luvun alussa raskas ja vaarallinen soimaus (unamerican activity).

Onneksi en ole tavannut sellaisia sanoja kuin ”epäsuomalainen”. Perussuomalaisten itselleen ottama nimitys on hiukan lapsellinen. ”Peruskahvi” tarkoittaa nykyisin jotain muuta kuin espressoa tai lattiea (”regular coffee”). Sitä vastoin ”perusoikeus”, joka on melkein sama asia kuin ihmisoikeus, on korkea asia.

Kansallisuusaatteesta eli nationalismista on kirjoitettu erinomaisia kirjoja myös suomeksi. Itse sana on yllättävän nuori. ”Nation” – espanjan kielestä levinneenä, tarkoitti mm. yliopiston osakuntaa (”Nylands Nation”), ja sitten siitä tuli poliittinen haukkumasana. Agathon Meurman kirjoitti vähän tunnetussa arvostelussaa ”Seitsemästä veljeksestä”: ”Tämä ei ole se Suomen kansa, jonka minä tunnen”. Muunnelmia on esitetty mm. ”Tuntemattomasta sotilaast ja” ja ”Juhannustansseista”.  Jotkut ihmiset haluavat määrätä, mikä on kansallista ja mikä ei.

Jotkut kommentoijat erehtyivät puhuessaan tasa-arvosta. Sotasaksassa natsit olivat tasa-arvoisempia kuin muut, ja heidän puolueensa nimi oli ”kansallissosialistinen työväen puolue”. Stalin muutti mielensä sodan aluettu ja jätti maailmanvallankumouksen hyvin vähällä alkaen korostaa ikuista äiti-Venäjää – vaikka asukkaista oli jo silloin puolet muita kuin venäläisiä.

Minulla Suomi kaikkineen on kaukana ihanteesta mutta samalla minulle paras maa. Haluan asua täällä ja kuolla täällä. Jollekin toiselle jokin toinen maa voi olla se paras. Kaiketi paljon riippuu kielestä ja lapsuuden kokemuksista.

Kansanmurha (genocide) oli sotien jälkeen käyttöön tullut termi, joka esiintyi myös valtio sopimuksissa. Kun se on aika kömpelö, sen rinnalle nousi ”joukkotuhonta”. Kansallismurhien historia ulotetaan usein Karthagon hävittämiseen, mutta itse asiassa Vanha testamentti on täynnä verenhimoista yllytystä joukkotuhontaan. Termiä muutettiin varmaan samasta syystä kuin murhapoltosta tuli rikoslaissa tuhopoltto tai tuhotyö.

Yhden asian haluaisin vielä kuulla kommentoijilta. Miksi heidän kommenttinsa lipsahtavat hanakasti somaleihin tai etiopilaisiin. Suurin maahanmuuttajryhmä näitä yli kymmenen kertaa suurempi on venäläiset, virolaiset tässä yhteydessä heihin luettuna.

Venäläisistä meillä on kokemuksia, eivätkä ne ole järkiään hyviä. Mielestäni nykyisten kanssa tulee pois tiehensä toimeen, ja meillä on paljon yhdistäviä piirteitä, kukaties enemmän kuin ruotsalaisten kanssa.

Suomalaisilla on joukko sellaisia kauniita piirteitä, joita Topelius käski Maamme-kirjassaan meidän viljellä – olemme hiukan yksikertaisia  mutta luotettavia, ja valitettavasti hiukan viinaan meneviä.

Nato-optio on osoittautunut vaikeaksi. Eikö olisi helpompi yrittää liittyä Venäjän federaatioon? Karjalan kysymyskin ratkeaisi kerralla.


38 kommenttia:

  1. Kemppinen - Edellisessä jutussasi julkaisit tällaisen kommentin:

    "Hieman aiheen sivusta, mutta esitän kysymyksen onko Jyrki Virolainen "tullut hulluksi", kun ei julkaise kommentteja asiallisia(kaan), vaan kirjoittelee itse blogiinsa ja kysyy vastauksilla ja vastaa niihin kysymyksillä! Hänhän on blagioinut Tuomari Nurmiolta tekniikkansa..?"

    Vastaavanlaisiin anonyymien minuun kohdistamia kommentteja olet julkaissut jo aiemminkin. Toivon, että tämä käytäntö ei enää jatkuisi.

    Kuten olen jo kertonut, minä yritän pitää blogissani yllä tiettyä tasoa. Siksi en julkaise täysin asiattomia kommentteja. En tee sitä, vaikka nuo pöhköt kuinka ruikuttaisivat asiaa ja haukkuisivat minua tällä sinun palstallasi!

    VastaaPoista
  2. Odotetaan ensin että Venäjän Federaatio liittyy Natoon, ja sitten liitytään Venäjän Federaatioon, niin sekä länsi- että itämieliset saavat täyttymyksensä.

    VastaaPoista
  3. Miksi pitäisi liittyä naapuriinsa? Menettää oma vapautensa. Ei kai edes asunnonomistaja Kemppinen niin tee?

    VastaaPoista
  4. Nimismiehillä rovasteilla ja muurarimestarella oli vielä
    vastuuohjakset hyppysissään ennen Välimeren Euroopan
    hukuttamista rahaan. Rahaahan syntyy siten että
    liikepankki ottaa tasevasemmalle varoiksi (aktiivoiksi !)
    Espanjan valtion obligaatioita. Taseoikealta se vetää
    paksulla tussilla euroreinin Madridiin. Sieltä raha vyöryy
    Aurinkorannan tornittamiseksi ja kojuttamiseksi.

    Nyt sitten kun korkotaso on alimmillaan,velanhoito
    vaikeutuu. Ensi alkuun finanssikriisi nosti korkorahastojen
    kirjauksia ja managerien palkkioita. Sitten tämäkin
    vaihe rahakynäilyä tuli päätökseensä. Mutta ongelmat ovat
    voittamista varten,eikä innovaatiosuoni ehtynytkään.
    Alettiin huhuta kreikkalaiskaunottarista pankkiiripiireissä,
    tilastojen kaunisteluista ja velkojen kätkemisistä
    tiestön elinkaarivuokriksi.

    Tästä päästiin valtionlainojen uusintamiskorkojen
    moninkertaistamiseen samalla kun palkkioperusteita
    rukattiin arvopohjalta kassavirtapohjaisiksi. Ja taas
    managerit pelastivat elämäntyylinsä rahoituksen.

    Eliittien vaihto muurarimestareista insinööriekonomeihin ja
    näiden rikastuttaminen oli Maastricht. Nyt kun timo soineja
    ilmaantuu hyhmälöitä myöten,alkaa paikallisväen köyhdyttäminen. Vieraiden sisäänmuuttohinkua on
    suitsittava kuristamispolitiikalla.

    Kultivoituneemmin näitä asioita selvittää monikin vanhojen
    kulttuuriperinteiden kantaja maailmalta. Purevasti älyä
    säästelemättä ja tiedonavaruuttaan häpeämättä asioita
    selvittää päivälehtitiheydellä Telegraphin Ambrose
    Evans-Pritchard -on on pohjanperiltä viikinkiveneellä
    maihinnousseita.
    Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
  5. Jyrki, Jyrki älä tyrki, vaan tee miehen työ
    Pyri samaan tasoon kuin Kemppinen...

    VastaaPoista
  6. Jarkko Tontti on esittanyt Pen-klubin julkaisussa helmikuulla kovaa tekstia tastakin teemasta. Hesarikin uutisoi Tonttia.

    VastaaPoista
  7. Hönö, hönö, älä aina vaan hönötä,
    yrittäsit joskus kirjoittaa myös muita kuin hönötyksiäsi.

    Blogisi näyttää olevan typpösen tyhjä teksteistä!
    Oletko aina niin hönössä, ettet pysty?

    VastaaPoista
  8. Tuohon kommenttien lipsahtamiseen somaleihin ja etiopialaisiin epäilen syyksi kateutta. Kateutta henkilötasolla. Ovathan mainittuja kansallisuuksia edustavat ihmiset useimmiten rodullisesti aika ylväitä ilmestyksia, komeita suorastaan, jos heitä vertaa suomalaisiin löysälihaisiin velttoposkiin.
    Rodullista kateutta se on.
    (nenäherNe)

    VastaaPoista
  9. Jyrki Virolainen miten blogisi "tason" voi mitata tai arvioida, kun et salli vastaväitteitä ja kunnon keskustelua?

    Antaisit Veikko Lavin sanoin: "kaikkien kukkien kukkia"..

    Jarkko Tontti tuo vastavalittu Suomen Penin uusi piällysmiäs heitti juuri sellaista ja "kovaa" kritiikkiä Mannerheimista, josta erkkikin tykkää. Pidän asioiden kyseenalaistamisesta ja kunnon keskustelusta aina kun paikkaa on ja jos siihen tälläisellä "pienemmillä vehkeillä" varustetulla sivistymättömällä maan matosella on jota kuta kenties uuttakin näkökulmaa.

    Oliko Mannerheim sotarikollinen 1918 tapahtumien johdosta, kun ns. "pikaoikeudenkäynneissä" ja ilman lahtasi tuhansia punaisia ja punaisiksi luultuja? Mielestäni oli!

    VastaaPoista
  10. "Yhden asian haluaisin vielä kuulla kommentoijilta. Miksi heidän kommenttinsa lipsahtavat hanakasti somaleihin tai etiopilaisiin."

    Syy lienee se, että ehkä kulttuurillisista ym. syistä juuri näistä ryhmistä tulee lähinnä vain ns. ikuisia eläkeläisiä - porukkaa, joka on muiden taakkana kehdosta hautaan. Toinen syy voi olla se asenne ja arvomaailma, jota nämä edustavat.

    Ero muihin maahanmuuttajiin on todella suuri. Muissa ryhmissä on havaittavissa tilastojenkin valossa aivan erilainen ote mm. työntekoon ja integroitumiseen osaksi Suomea ja suomalaisia.

    - voisiko se olla näin yksinkertaista ?

    VastaaPoista
  11. Jos ajattelevalla ihmisellä olisi kiire hautaan, hän olisi järjestänyt varainhankinnan hautaustoimistoille siten, että kutakin lahjoituseuroa kohden valtio antaisi kaksi lisäeuroa, mutta kun hän haluaakin elää, niin hän järjesti ko. kuokkakeräyksen Hankenille.

    Ihminen haluaakin kuulua valituista valituimpiin jo täällä maan päällä.

    VastaaPoista
  12. Narsisti tuo (kukka kaunein) sanoo: "eräs kukassani käynyt mehiläinen oli väittänyt toiselle nupulle, että kukkani estolinja oli aiheuttanut meden ylivuodon nupun puolelle. Heh.heh".

    Mehiläinen kiistää kaiken ja toteaa, että narsisti valehtelee.

    Tuo kukka kaunehin vielä kehaisi, että hänen "kävijämääränsä on tasaisessa nousussa" ja siis taso vain paranee..

    Mahiläinen sanoo, että hänen kävijämäärä on varsin vähäistä n. 20.000 ½ vuodessa, mutta hänen nuppuaan katselee pitkähkön ajan aina 20-100 mehiläistä kerralla, joten mettäkin piisaa.

    VastaaPoista
  13. Pyydän anteeksi, että minäkin nyt tänne ylivuodan. Yritin äsken lähettää Virolaisen blogiin tällaisen kirjoituksen:

    Yritin lähettää asiallisuudeltaan ihan linjassa olevan kommentin
    blogiisi. Toin siinä esiin, kuinka kategorinen lausumasi
    "pysäköinninvalvontamaksut on maksettava" ei välttämättä ole hyvä ohje,
    jos ei oteta ollenkaan huomioon, ovatko kyseisessä tapauksessa
    olosuhteet olleet sellaiset, että maksu tullut edes oletetun sopimuksen
    mukaisesta pysäköinnistä (tai siis virheestä).

    Närkästys "sensurointiasi" vastaan johtuu siitä, että itse viljelet
    epäasiallisuuksia (nakukuvia ja muiden asiallistenkin kommenttien
    höpsöttelyä), mutta kun joku muu käyttää sarkasmia sinun mielipiteittesi
    vastaisten näkemysten mausteena, punakynä iskee.

    Tämä selittänee ylivuodon Kemppisen blogin puolelle.


    mutta Virolainen ei tätäkään katsonut aiheelliseksi julkaista. Kommentoi kuitenkin tällä tavalla.

    Kysehän ei ainakaan minun kohdallani ole linjan kritisointi sinänsä, mutta modereointilinjan kritisointi.

    Tämän laitan nyt omalla id:lläni vaikka Virolaisen blogiin yritin anonyyminä.

    VastaaPoista
  14. "Minulle ”kunnia – isänmaa” etenkin kiveen hakattuina ovat molemmat lievästi vastenmielisiä termejä hyvin yksinkertaisesti syystä. Niitä on käytetty niin paljon väärin."
    Miksi mennä henkisesti merta edemmäs kalaan. Ajatelkaamme "suomalaisena isäänmaallisuutena" niitä hengen neroja, jotka loivat suomalaisen kultuurin (esim. Snellman, Kivi, Sibelius, Leino), niitä sankareita, jotka taistelivat venäläistämistä vastaan ja itsenäisyyden puolesta viimeksi 1939-45 sekä lopuksi niitä taitavia valtiomiehiä, jotka aikojen kuohussa pitivät maamme hengissä, kuka taistellen (esim. Ryti) kuka taitavalla myntyvyyspolitiikallla. Mitä on sitten "suomalainen kunnia"? Se on yksikertaisesti se kansalaisarvostus, mitä edellä mainitut teoistaan saavat. Ei se sen kummenpaa ole eikä meidän tarvitse tinkiä omasta isämmaallisuudestamme sen tehden, etä jotkin/kaikki suurvallat ovat käyttäneet käsitettä väärin.

    VastaaPoista
  15. ad JYRKI VIROLAINEN

    Olisikohn niin, etta sita saa mita tillaa?

    VastaaPoista
  16. Jarkko Tontti sanoo, että kieli on hänen isänmaansa. Hänen äidinkielensä suomi varmaankin.

    Niin on minullekin, vaikka en omista Suomessa mitään muuta kuin huonekalut, ruukkukasvit ja metrittäin enimmäkseen kirpputorilta ostettuja kirjoja. Mutta olen isänmaallinen, sillä ilman isänmaata on vaikeaa säilyttää äidinkieli.

    Yhdeksän vuotta siirtolaisena kaikin puolin miellyttävässä monikulttuurisessa maassa Kanadassa opetti minulle, että oli vaikeaa ja usein miltei mahdotonta ylläpitää omaa äidinkieltään ja varsinkin lasten ja nuorten äidinkieltä Suomen ulkopuolella, vaikka puhuimme aina kotona suomea.

    Jotkut asuvat vuosikausia ulkomailla ja kehuvat, että kieli säilyy. Heillä on varmaankin varaa matkustaa kotimaahan kerran pari vuodessa. Mutta tämä ei ole taloudellisesti mahdollista kaikille, ei varsinkaan kaukana kotimaasta asuville lapsiperheille. Internet on tietenkin parantanut tilannetta, mutta se voi korvata vain osan kielestä. Siinä ei tulee tunteen kieltä, joka on tärkeää esimerkiksi luovuudelle.

    Maahanmuuttajan äidikieli ei säily muutamalla oppitunnilla koulussa. Sitä täytyy puhua sen lisäksi ainakin kotona, ja se onkin vaikeaa, jos vanhemmat ovat kokopäivätyössä ja näkevät lapsiaan vain muutaman tunnin päivässä.

    Kaikkiaan yli 10 vuotta ulkomailla asuneena, koen että Suomessa ei tajuta sitä, miten vaikeaa kielen säilyttäminen ja rikastuttaminen on.

    Siihen tarvitaan isänmaa.

    Olen Pen-klubin jäsen ja maksan edelleen jäsenmaksuni, vaikka en pidäkään Jarkko Tontin vihapuheista.

    VastaaPoista
  17. Miksikö somalit ja etiopialaiset ovat ei-pidettyjä? Kyselin kerran samaa asiaa.

    Nyanssien vaikutus viettiin. Kaikki rakastavat hoivaviettinsä kautta suuripäisiä ja isosilmäisiä koiran- ja kissanpentuja.

    Useimmat tuttuni ajattelevat somalialaisten ulkonäöstä heidän olevan vastenmielisen, luihun ja varkaannäköisiä.
    Samanlaista ajattelua eivät herätä Kenian neekerit, tai zulut, joita pidetään ylväinä, sopusuhtaisina ja komeina.


    Nyymiölle:

    Odottelinkin jo milloin joku taas ratsastaa Mannerheimilla panettelun kautta mediakuuluisuuteen. Ja eikös lantakasasta noussut kirjaltaja Jarkko Tontti.

    Jos enkelit eläisivät tänä päivänä, ei heistä tehtäisi joulukoristeitä, muutoin kuin kuuseen hirtettäväksi, ollen samalla tuomittavina rikoksista ihmiskuntaa vastaan.

    VastaaPoista
  18. Voi hyvä tavaton tuota Virolaista. Kannattikohan älähtämällä paljastaa kalikan kalahtaneen?

    Mutta se ei ollut kommenttini aihe, vaan se oli tämä:

    Ei kai hyvä asia voi muuttua huonoksi sillä, että asiaa ymmärtämättömät käyttävät sitä väärin? Samalla perusteella pitäisi kai tuntea lievää vastemielisyyttä kaikkinaisia teräaseita kohtaan, kokkailussa välttämättömästä keittiöveitsestä alkaen.

    Niitäkin on käytetty niin paljon väärin.

    Eikö lievästi vastemielisten tunteiden kohteeksi pitäisi käytetyn välineen sijasta rajata tiukasti ne väärinkäyttäjät?

    Eikä sillä kohtaa tarvitse enää edes lievennellä.

    VastaaPoista
  19. Latte ei muuten ole kahvia, vaan maitoa.

    VastaaPoista
  20. Jos ne, joilta olen pyytänyt apua eivät auta niin minä en voi elää ja silloin joku typerä äijäkerho haki oikeutta omille poliittisille ajatuksilleen eikä välittänyt, että rahan niminen poliittinen salapuolue kiilaa joka kerta sen jokaisen ajatuksensa kanssa tasaisesti läpi kaikkien puolueiden koska yksilöt sen politiikan alapuolella toimivat rahan ohjaamina, ei politiikan.
    On kuin hölmöläisille puhuisi. Jos politiikka on kilpailu suuren kehän kannalta niin ihmisen oma kehä elämistä ajatellen on hyvin pieni: minä ja minun vuokrani. Ei siis siinä kohtaan tarvitse toisten poliittista apua vaan tarvitsee vain jonkun joka ei myy poliittiseksi uhriksi.

    Ja jos kirkko tämän aloitti olisi ollut tuhat kertaa helpompaa antaa elää ja hakea omaa työtä ja tehdä työtä kuin jättää vapaaksi riistaksi (mikä kertoo heidän tarpeestaan oppia uhreista) vain siksi, että tajuaa taas jotain elämän menosta kun on saatu olla mukana tappamassa syytön ja vielä nainen.

    Sitten nämä kirjaavat sen Jeesuksena omiin typeriin odotuspapereihin ja niin hehkutetaan jälkipolvelle, että Jeesuslapsi syntyi halleluja, ja typerimmät ihmiset noissa lahkoissa on heti messissä. Heille se on vapautus ja ihme.

    Mutta naiselle, jota sorretaan (ja vielä historian kehän mukaan eli suurimman mahdollisen kehän mukaan) asia on kauhistus ja miten kakaramainen maailma - niin voi vain sanoa: ettekö te ihmiset opi mitään???

    Logiikka on kehä.
    Se on kehä, iso tai pieni mutta pienen ihmisen elämä ei onnistu jos se laitetaan selittämään koko maailmanhistoriaa ja näyttämään miten raakoja ovat: minä sen olen jo kokenut.

    Missä olisi filosofi tai pappi joka ei olisi näin ahdas ettei näe mistä on kyse? Elämme 200-lukua ja sadut kulkevat isoille miehille ensin??

    VastaaPoista
  21. Tänään Hesarissa skandinavian kirjeenvaihtaja Kauhanen heiluttelee natsikorttia suomalaisten päiden yllä.

    Hänen mielestään professori Harrison, joka kirjoitti Suomessa harjoitettavan “... vihamielistä argumentointia jotakin kansanryhmää vastaan...” (ja siten suomenruotsalaisten kohtelu on rinnastettavissa juutalaisten kohteluun 30-luvun Saksassa), oli oikeassa.

    Miten ruotsalainen historian professori voi olla noin tietämätön? Ja miten suomalainen toimittaja voi olla noin typerä?

    Kysehän ei ole suomenruotsalaisista vaan ruotsin kielestä. Kysehän ei ole edes suomenruotsalaisten oikeudesta omaan kieleensä ja ruotsin kielen oikeuksista Suomessa.

    Kysehän on vain siitä, että onko jokaisen Suomessa pakko opetalla ruotsia.

    Kun emme halua, niin se tekee meistä Harrisonin ja Kauhasen mukaan natseja.

    JK: "Minulla Suomi kaikkineen on kaukana ihanteesta mutta samalla minulle paras maa. Haluan asua täällä ja kuolla täällä."

    Mutta sinun isovanhemmillesi Karjala ei siis ollut paras maa, koskapa he muuttivat mieluummin sieltä pois kuin jäivät asumaan ja kuolemaan sinne venäläisten kanssa?

    Miettikääpä kaikki suomalaisuuden vähättelijät tätä.

    VastaaPoista
  22. Vastaan Kemppisen kysymykseen (somalit/venäläiset), vaikka sitä aiemmin jo yritin kysymällä, eikö objektiivisesti somali ole meille vieraampi kuin venäläinen (virolaisista puhumattakaan).

    Englanniksi on mainio ilmaisu "pet hate", vähän kuin lempivastustajan ja ceterum censeo -aiheen yhdistelmä. Väitän, että venäläinen on meille oma "pet hate". Turkulaisten tai ruotsalaisten kiusaaminen on pelkkää pelleilyä, siinä ei ole aitoa toiseutta eli pelkoa (vähän kuten virolaisten korostettu asema pikkuserkkuina ei ole aivan aitoa läheisyyttä, vaan siinä on pääpaino määreellä "pikku"). Venäläisissä aitoa toiseutta on, ja historiamme tekee siitä kovin legitiimiä (siis oikeutettua eli ymmärrettävää, ei laillista eli hyväksyttävää).

    VastaaPoista
  23. Suomi voisi ilmoittautua Guinnessin ennätysten kirjaan joukkotuhonnan, etnisten puhdistusten ja keskitysleirien keksijänä.

    Jukka Kemppinen

    VastaaPoista
  24. Menee asiaan viereen, mutta ajankohtaiseen,

    Laittakaapa googleen STUK, niin pääsette tietoyhteiskuntamme kehittyneimmälle sivulle
    http://www.stuk.fi/

    Huh, Huh..

    VastaaPoista
  25. Isänmaallisuuden yksi suomalainen ilmentymä on Jokamiehenoikeus.

    Se on vapaan maan vapaiden miesten yhdessä sopima yhteisten luontovarojen nautintaoikeus.

    Se kattaa metsässä, vesillä ja niityillä vapaan liikkumisen ja yhteisen ilman haistelun. Metsän sienet ja marjat kuuluvat myös tähän Suomalaiseen nautintaoikeuteen, syö tai myä minkä itse poimit.

    Suomen jokamiehenoikeus on tarkoitettu maan asukkaille.
    Se ei tarkoita Globaalia, vapaata riisto, johonka värvätään orjia maailman ääriltä. Se on tarkoitettu hengissäpysymiseen omalle väelle.

    Vain vapaille miehille.

    VastaaPoista
  26. Taitavat olla nämä hänöt ja alot niitä kemppisen "veljenpoikia"...jonkinlaisia tukihenkilöitä näemmä.

    VastaaPoista
  27. Professorit Virolainen ja Kemppinen painivat pääosin eri sarjoissa. Kumpaakin tarvitaan.

    Sitäpaitsi Virolaisen julkaisemat kuvat ovat usein huippuluokkaa eikä mitään pornoa.

    VastaaPoista
  28. Erkki, joka esittäytyi ex-linnakundiksi, näyttää nyt löytäneen vihdoinkin oman henkisen kotinsa Jukke-sedän huomasta...

    VastaaPoista
  29. Erkki K. Laakso esittää blogissaan 13.3., että Jacob Söderman olisi nimitettävä KKO:n jäseneksi.

    Erkin blogin otsikko on paljon puhuva:

    "Eikö pres. Tarja Halonen voisi nimittää Jacob Södermania KKO:n?

    VastaaPoista
  30. Jokamiehenoikeus kaikille parkkihuligaaneille...

    VastaaPoista
  31. Olispa kiva jos bloggerissa olisi mahdollisuus saada lähetetyn kommentin ip-numero näkyville :)

    VastaaPoista
  32. Pitäähän Jakken jotenkin "kanavoitua vaikuttavalle jakaranda jakkaralle", että on aseet erkkipoikaa jahdata ja yrittää lahdata.

    Virolainenkin on löytänyt anonyymiutensa. Onnittelut!

    VastaaPoista
  33. Nämä älyköt/tosikot, joiden "käsialan arvaan", esiintyvät juuri tavalla, miten minun on erään kirjanoppineen väittänyt esiintyvän blogissaan!

    Eiköhän tämä tullut näytetyksi tässä ja nyt. Tuohon anonyymin mainitsemaan "Jukke setään", olin jo tutustunut 9v, joten paskan jauhannan vois lopettaa.

    VastaaPoista
  34. Kantsiis varmaan lukea enempi, kuin pelkät "otsikot" blogeista?

    VastaaPoista
  35. JK: "Stalin muutti mielensä sodan aluettu ja jätti maailmanvallankumouksen hyvin vähällä alkaen korostaa ikuista äiti-Venäjää – vaikka asukkaista oli jo silloin puolet muita kuin venäläisiä."

    Sosialismi yhdessä maassa -ajatus kai viedään Stalinin piikkiin? Jotain sellaista, että ensin on maa (pakko)kollektisoitava sekä raskaasti teollistettava, vasta sen jälkeen on mahdollista tehdä vallankumouksesta vientituote?

    Eräänlainen perusneuvostoliittolainen sovellus kehitysavusta siis ("ensin omat nurkat kuntoon ja sitten, jos hyvin käy, voidaan auttaa muita")?

    Maailmanvallankumous taisi pitkälti henkilöityä Trotskiin? Trotskilaisuus taas taisi ainoana asiana olla Stalinin NL:ssa fasismiakin pahempi brändi? Oikeaoppiselle neuvostovaltiolle ei käynyt mikä tahansa kumous, vaikkapa se mitä puuhattiin 1930-luvun lopulla Espanjan Kataloniassa.

    Maailmansodan sytyttyä neuvostonationalistinen sosialismi joutui sitten ottamaan äitivenäläiset myytitkin apuun, päästämään ortodoksisen kirkon ikeen alta jne.

    VastaaPoista
  36. Jukan loppukateettiin vois todeta, että meillä ei ole mitään "NATO-opitiota". Tuo on täyttä sumutusta!

    Eräs NATO:n korkea upseeri oli hiljan todennut, että "Suomen liittyminen NATO:n olisi ongelmallista Venäjän suhteen" ja tällä tarkoittu USA:n ja Venäjän nykyisin hyviä suhteita.

    Entäpä meidän stallarit ja stasikätyrit. Emme ole vielä "putsanneet kotipesää". Tämä jo sinänsä lienee probleema suomelle.

    VastaaPoista
  37. Erkki, sana Suomi kirjoitetaan isolla!

    Muuten oikein hyvä, jatka samaan malliin!

    JS

    VastaaPoista