Sivun näyttöjä yhteensä

27. maaliskuuta 2010

Emännät



Yksioikoisen feminismin aika voi olla ohi. Muistan kun historian tutkijat ja arkeologit löysivät patriarkaatteja ja matriarkaatteja eli isän tai äidin hallinnoimia kulttuureja.

Ajattelutapa on oudon epäonnistunut. Tuntuisi viisaammalta pohtia miehen ja naisen, pojan ja tyttären, poikien ja tyttärien suhteellista painoa ja muistaa, ettei tämä ole kaksipaikkaista logiikkaa, vaan liukuva skaala.

En aikoinani tahtonut lainkaan käsittää, mitä uudet helsinkiläiset tuttavani tarkoittivat ajaessaan ”työläisten ja talonpoikien” asiaa, koska he olivat ”riiston kohteita”. Olin kasvanut Pohjanmaalla itse näkemään, että työläiset, joita oli paljon, olivat pienipalkkaisia ja etenkin puukkosepät myös poliittisesti kiivaita. Muutamaa pirtukauppiasta lukuun ottamatta kylän varakkaimmat olivat ”talonpoikia”, joista muuan hyvin muistamani omisti kuusi yhden manttaalin tilaa. Yli sata hehtaaria viljeltyä ei ollut edes harvinaisuus. Nämä riistetyt talonpojat olivat joko entisiä IKL:n ja Lapuan liikkeen kannattajia tai sitten maalaisliittolaisista uppiniskaisimpia.

Kuulin myös naisten alistetusta asemasta. Sekin hämmensi, sillä oli hyvinkin yleistä, että emännät huolehtivat talon rahavaroista ja antoivat isännälle kauppala- tai kaupunkimatkalle käteistä harkinnan mukaan ja ankarin tilintekovelvollisuuksin.

Sekä Lapualla ennen sotia että Kauhavalla sotien jälkeen kunnallispolitiikassa oli raskaan sarjan emäntiä, sanan useissa merkityksissä.

Kukaties Kauhava on jonkinlainen poikkeus. Yritystoiminnassa kudonta oli suosittua, ja bisnestä pyörittivät melkein yksinomaan naiset.

Tämä tuli mieleen, kun aamutelevisiossa väitteen mukaan juhlapukuna muotiin tullutta körttivaatetusta esitteli kaksi pätevää naista, joista toinen on tuttavani, Ilta-Sanomien toimittajasta maakuntalehteen palannut Heli K.

Körttiemännän kirkkoasu oli niin tyylikäs, että en ihmettelisi, jos siitä tulisi vaihtoehto kohdittain hiukan omituisille ja hyvin kalliille muinais- ja kansallispuvuille.

Ellei Eleniuksen Jaska anna kirjallista suostumusta, en pidä itse itseäni oikeutettuna körttivästin käyttämiseen, vaikka olisi kieltämättä hienoa, kun lukisi ”111” takin hännässä. Miehen takissa oli näet kolme halkiota. Solmion tai taitetun kauluksen pitäminen oli maailmallisuutta. Jos joku olisi jo pannut asiaa merkille, olen oman käsitykseni mukaan körttiläisyyteen kallellani.

Televisio jututti myös kahta naispuolista ehdokasta Helsingin piispan virkaan. Mistähän kaikesta olisi vältytty, jos emännät olisivat päässeet pappisvirkoihin jo ennen sotia? Kasvatus ja sielunhoito sujuvat perinteisesti heiltä, ja naisia on ollut hyvin paljon kutsumusammateissa, esimerkiksi kansakoulunopettajina.

Panin merkille järjenvastaisiin ajatuksiin erikoistuneen Luther-säätiön leikkipiispan, joka yhdessä muiden hurma- ja räyhähenkien kanssa puhuu johdonmukaisesti Raamatusta kirkon perustuslakina. (Haukkumanimi on M. Lutherin – Schwärm- und Rottgeister). Eräät ovat sairaalloisen kiinnostuneita sukupuoliasioista, kuten naisista ja homoista.

Taudinkuva on selvä. Kiivauden syy on pelko. Jotkut pelkäävät omaa ihmisyyttään.

Kielikuvassa perustuslaista ei ole järkeä teologisesti eikä juridisesti. Laki tarkoittaa sääntöjä, joiden rikkomisesta on haitallinen seuraamus. Kahta maailmanuskontoa on kuvailtu lakiuskonnoiksi. Kristinusko ei ole sitä. Raamattu sisältää mielenkiintoisia käskyjä ja kieltoja muun muassa sopivista ja saastaisista ruoka-aineista, uhreista, papeista. Lisäksi siinä on hurjia kertomuksia massamurhista ja muuta, mistä on vaikea eristää käskyjä tai kieltoja. Filistealaisetkin on jo hävitetty eikä faarao ole ajankohtainen uhka.

Uskonnosta lain löytävät ihmiset ovat viime vuosituhansina osoittautuneet oman edun tavoittelijoiksi. Toistelen lakia vastaan uskon kuvauksen latinankielistä versiota Paavalin kirjeestä – ”argumentum non apparentium” ojentautumista sen mukaan, mitä ei nähdä.

16 kommenttia:

  1. Eikö nyt olisi kuitenkin suotavaa, että nämä sukupuoliasiat pidettäisiin ihan omana tietona. Siellä makukammarin puolella jokainen voi toteuttaa ihan mitä tahansa pervesioita kaikessa kotirauhanssa. On perin kummallista, että naispappeus ja ns. homokysymys hallitsee vain ja ainoastaa luterilaista kirkkoa pohjoismaissa. Kukaan ei edes oleta että muut denominaatiot tai muut uskonnot antaisivat naisille mitään oikeuksia sielunhoitoasioissa. Pidän tilannetta kummallisena. Jos joku erehtyy arvioimaan esimerkiksi naisen asemaa muhamettilaisten keskuudessa, niin olet rasisti ja jopa perussuomalainen. Viime päivinä asia on nähty massiivisena vyörytyksenä. Eikö noita suviksia hävetä?

    Perinneasut ovat noloja. Hyvin noloja ja ne voisi kieltää. Aloittamalla vaikka körttipuvuista. Seuraavaksi voisi ilmaista vastalauseen ashkenasi-ryhmän puolalaisen aatelismiehen pukua imitoivan perinneasun suhteen. Ja jatkaa namibian herero-kansan naisten nolosta saksalaismatamin puvusta. Yhteistä noille kaikille on niiden tarkka ajoittaminen ja täydellinen mysteeri, miksi juuri nuo tietyn mallin asut ovat saaneet kosmisen perinneaseman.

    Jotta purnaus olis täydellinen, niin ilmoitan mielipiteenäni pohjamaalaisten käytöksestä, asenteista ja jussipaidoista: ne ovat yhtä noloja kuin teekkarivitsit ja -jäynät. Onneksi teekkareita ei enää ole, kiitos Aalto-korkeakoulun.

    VastaaPoista
  2. En ole käynyt kirkolliskokouksissa, enkä tunne liioin papistoa. Joukkoviestimistä oppimani perusteella näissä tilaisuuksissa kuitenkin puolet ajasta käytetään ihmisen sukupuolielämän käsittelyyn.

    Henkilöt, joilla ei ole erikoisempia edellytyksiä käsitellä näitä asioita, käyttävät kaiken aikansa käsitelläkseen näitä asioita.

    Olisi paljon parempi, jos tämä elämänala siirrettäisiin pois päiväjärjestyksestä ja annettaisiin väen painua matkoihinsa ovet paukkuen, jos siltä tuntuu. Jos hyvin käy, niin sen jälkeen kirkko saattaisi olla muutakin kuin maan suurin seksiklubi.

    VastaaPoista
  3. Osa 2
    Yrjö Massa kirjassaan Kulttuurin ongelma - Oswald Spenglerin historianfilosofiassa kirjoittaa: "Korkeakulttuurin kesän ja syksyn käsittävä myöhäisaika on Spenglerin mukaan suurten uskonnollisten muutosten aikaa. Se alkaa reformaatiolla, joka merkitsee kansanomaisen uskonnon nousua varhaisajan yhtenäisyysuskonnon suuria muotoja vastaan ja pyskimystä sen alkuperäisen aatteen puhtauteen. Spenglerin mielestä reformaatioon ei kuulu oleellisesti uskonnon jakautumisilmiö, vaikka maagisen ja faustisen kulttuurin piirissä onkin niin tapahtunut. Reformaatio on gotiikkaa, joka vapauttaa uskonnon maaperän sielusta ja johtaa sen kaupunkilaiseen hengellisyyteen."

    Ja purjehdittuaan tuon jälkeen puritanismin (Pythagoras-Muhammed-Cromwell jne) kautta ajatukseen, että credo, quia absurdum väistyy kriittisen ymmärryksen tieltä, ja tuollaisen mystillisyytensä menettäneen uskonnon papeiksi ovat nousseet filosofit, joiden pääjulistuksena on viisaus - sofia, Yrjö Massa kirjoittaa seuraavaa: " Jumalan tilalle astuu nyt voimakäsite, iankaikkisuuden tilalle luonto, joka ajatellaan järjelliseksi mekanismiksi, ja hyve, joka käsitetään tiedoksi. Valistusajan valveillaolon varsinainen ilmaus on uusi 'maailmankatsomus', jonka jumalaton valomaailma sisältää vain sen, minkä terve ihmisymmärrys tunnustaa todeksi. Jokaisen korkeakulttuurin valistusajassa tapahtuu Spenglerin mielestä euhemeristinen ilmiö, jolloin helvetti käsitetään huonoksi omaksitunnoksi, paholainen alhaiseksi himoksi ja Jumala luonnon kauneudeksi. Spengler toteaa, että tämän jälkeen kukoistaa enää vain sivistymättömän rahvaan keskuudessa vanha mystillis-metafyysinen alku-uskonto, jonka pietistisissä ja metodistisissa herätysliikkeissä nousee puritanismin tuloksena syntynyttä järkeisuskontoa vastaan."

    Sähkökitaraa ei vielä tuolloin osattu verrata piispansauvaan.
    http://www.youtube.com/watch?v=kcB6SgkG4AE&feature=fvst

    Niinpä mieleen tulikin, että voiko esimerkiksi juoppo olla pappi, tai pitääkö papin uskoa ilmastonmuutokseen? Ja tietysti se, että mitä sieltä Raamatusta saa saarnata ja mitä ei... siis kun se Raamattu loppuu näin; " ja jos joku ottaa pois jotakin tämän profetian kirjan sanoista, niin Jumala on ottava pois sen osan, mikä hänellä on elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kirjoitettu. Hän, joka näitä todistaa, sanoo;'Totisesti, minä tulen pian'. Amen, tule, Herra Jeesus! Herran Jeesuksen armo olkoon kaikkien kanssa. Amen."

    Raamattu taitaa lähinnä tänä päivänä useimmille merkitä jonkinlaista symbolia - siis joko hyvässä, tai sitten huonossa, ja oli sen asian kanssa sitten miten vain, niin ihmisen taitaa nykyään olla melkoisen vaikeata ankkuroida itseään iankaikkisuuteensa yleensä ottaen minkäänlaisten keinojen avulla. Kaikkeahan on kaiketi kokeiltu.

    VastaaPoista
  4. Osa 1
    Se todellinen herran temppeli taitaa kyllä olla tavaratalo - siellä nuo trenditkin vaihtuvat nopeammin. Josta mieleen tuli tämä;

    Any organised social group is always a stratified social body. There has not been and does not exist any permanent social group which is 'flat' and in which all members are equal. Pitirim Sorokin

    Ja toisaalta se, että onhan niitä naisia käynyt siellä avaruudessakin.

    “What is it that makes a man willing to sit up on top of an enormous Roman candle, such as a Redstone, Atlas, Titan or Saturn rocket, and wait for someone to light the fuse?” Thomas Wolfe

    Joten väliäkö tuolla oikeastaan, siis sillä kuka on pappi. Kaikki ymmärtääkseni käy. On homoja, on niitä jotka olivat ennen miehiä, pedofiileja ei ole kaiketi vielä löytynyt Suomesta (sellainen siis on kai vielä sopimatonta papille) - ja naisiahan on ollut jo pitkään pappeina, joten asia ei ole uusi - ja tarkalleen ottaen nainen ei kuulu tähän kategoriaan sillä eihän siinä ole mitään epäluonnollista jos on sattunut syntymään naiseksi, kuten ei tietysti siinäkään jos on sattunut syntymään homoksi. Eli kai lesbokin voi olla pappi. Josta tulee tietenkin mieleen se, että voiko lesbo pappi vihkiä kaksi homoa avioliittoon? En tässä halua ketään panetella, koska sellainen olisi mielestäni typerää. Asioista pitäisi vain voida puhua oikeilla nimillä. Kuten esimerkiksi voisiko se kenttäpiispa olla nainen, ja jos voi, niin koska se asepalvelus tulee naisille yhtä pakolliseksi kuin miehillekin?

    “Philosophers are adults who persist in asking childish questions.” Isaiah Berlin

    To have a liberal temperament is a kind of psychological boon, To be able to understand that someone you disagree with is not just a terrible creature but somebody with whom you disagree. Peter Gay

    Epatage

    Ja voihan mieskin synnyttää lapsia. http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=1616086

    Siis ainakin jos miehellä on jostakin syystä kohtu, jota ilmeisesti ei ole arvoisan blogistin mainitsemalla Luther-säätiön leikkipiispalla - jolla siis on ilmeisesti mulkku, joka ehkä on oikeaoppisten puolella tulevaisuudessa pakko tarkistaa, ennen kuin ehdokas kelpuutetaan kyseiseen leikkipiispan vaaliin - siis kun sitä ei koskaan voi varmasti tietää jos on vaatteet päällä, eikä aina silloinkaan;

    http://www.mccullagh.org/photo/1ds-3/drag-queen-folsom-street-2

    http://www.fotopedia.com/albums/DF6z7_nB5QI/entries/GmNFcC7tmh4

    Helpompaa tietysti olisi jos kaikki kelpaisi.

    VastaaPoista
  5. PELKO: "Kiivauden syy oli pelko".

    Kauan sitten jututin Kannaksen loppukahinoissa 1944 ollutta miesta, joka puhui antautuneitten venalaisten tappajasta/jista. Hanen lyhyt analyysinsa oli: "pelkuri ja paskahousu tappaa"!

    Joka tapauksessa, kummalloinen asia tuo pelko.

    VastaaPoista
  6. Anonyymi,

    kyllä teekkareita vielä on. Tampereen teknillinen yliopisto, toinen säätiöyliopistomme, elää ja voi hyvin. Siellä kaikki vähintään toisen vuosikurssin opiskelijat ovat teekkareita. Ensimmäisen vuosikurssin opiskelijat, fuksit, eivät tuohon kunnianimeen ole oikeutettuja.

    VastaaPoista
  7. Anonyymille: ei ole olemassa autonomista aluetta nimeltä Pohjanmaa. Siksi ei voi puhua pohjanmaalaisista. Sen sijaan voi kyllä puhua pohjalaisista, jolla tarkoitetaan etelä-pohjalaisia, siis ihmisiä jotka asuvat Etelä-Pohjanmaalla.

    Sitten on olemassa Keskipohjanmaa ja Pohjois-Pohjanmaa. Ja kaikenhuipuksi Peräpohjola.

    Nämä kaikki ovat kulttuurialueita eikä niillä ole mitään tekemistä valtionhallinnon idioottimaisten maakuntajakouudistusten kanssa.

    Siellä näyttää olevan yksi erityisalue, Pohjanmaalla, ja se on Etelä-Pohjanmaan Järviseutu. Se eroaa monella tavalla muusta Pohjanmaasta. Tulotasoltaan se on alle muun Pohjanmaan, kielellisesti se on savolaiskiilaa, eikä siellä ole lakeutta vaan järviä.

    Kauhava ja Lapua, kuten blogi-isäntämme aivan oikein sanoi, ovat sekä suurten tilojen että hyvin monipuolisten yritysten, nyrkkipajojen aluetta. Emännistä sielläpäin en tiedä, mutta kylläkin tietyistä matriarkaattia muistuttavista suvuista Nurmossa ja Alavudella.

    Nämä lapsena tapaamani matriarkat, useimmiten körttejä, paheksuivat Kauhavan ja Lapuan iikolleja.

    VastaaPoista
  8. Kemppinen:

    Laki tarkoittaa sääntöjä, joiden rikkomisesta on haitallinen seuraamus.

    Riippuu kuka tai mikä luo nämä säännöt, jolloin lain positiivisesta rikkomisesta voisi seurata positiivinen seuraamus yhteiskunnallisesti, mutta negatiivinen yksilölle.
    Tämä kai riippuu moraalikäsityksistä, tai luonnonlakien noudattamisesta, kuka tai mikä ne kulloinkin määrittelee.

    Kommunismi oli lakiuskonto. Mutta yhtenäistä maailmanuskontoa tai -lakia on mahdoton saavuttaa, koska aina löytyy vastuttettavia lesbooneja, tai homoliineja. Eihän egomme muuta salli. Paitsi laki egoismia vastaan.

    En oikein usko näihin "raskaan sarjan emäntiin". Oma tätini oli sellainen. Mutta alustalaisensa, karjakot, lypsäjät, peltomiehet perheinensä elivät äärimmäisessä kurjuudessa vielä 60-luvulla.
    Olisi joskus kiva tietää kuinka paljon sotien jälkeen oli näitä leskiemäntiä eri vuosikymmeninä ja mikä vaikutus heillä oli maatalouden muutoksiin. Tuskin vaikutus oli positiivinen.

    Jos oikein olen kuullut, niin esimerkiksi naisopettajat sotien aikana olivat niitä pahimpia kiihkoilijoita.
    Pois se käsitys naisista lempeinä, auttavina, ystävällisinä, empaattisina...

    VastaaPoista
  9. Joopa, on ne teekkarivitsit aivan kauheita.

    Aina olen Äpy-lehden ostanut, jos on kohdalle sattunut lehtikauppias. Mutta siis vain paheksumismielessä, jotta taas olisi päivittelyaiheita. Sama se on myös tuon nettipornon kanssa. Joskus on tullut sitäkin tuijotettua, mutta vain ja ainoastaan peheksumismielessä. Hyi hyi, ettäs kehtaavatkin kaiken kansan nähtäväksi revitellä intiimialueitansa.

    VastaaPoista
  10. Kyse lienee semanttisesta ongelmasta.

    Ehkäpä jumala raamattua sanellessaan ei kohdassa "usko, toivo ja rakkaus; ja suurin niistä on rakkaus", tarkoittanutkaan "ja suurin niistä on seksi", vaikka siltä se tuntuu.

    Errare humanum est. Ignoscere divinum.

    Erehtyminen on inhimillistä. Iloista antajaa jumala rakastaa.

    VastaaPoista
  11. ad Tapani : Kiitos ansiokkaasta kommentista.

    Muistikuva nuoruusvuosiltani kertoo , että kukaan heistä joiden kanssa olisin kopulaation tahtonut suorittaa , ei suuresti piitannut taivaallisesta rakkaudesta , jolloin viimeksi mainitsemasi argumentti jäi sitä käyttäessäni kovin voimattomaksi.

    Kokonaan ilman en kuitenkaan jäänyt.

    Jumalan kiitos.

    VastaaPoista
  12. Teekkareita oli ainoastaan teollisuuskoulussa, polyteknillisessä opistossa ja alasajo alkoi kun teknillinen korkeakoulu siirrettiin Helsingistä Esbohon. Viimeinen naula teekkariarkkuun lyötiin Aalto High Schoolin myötä. Teekkareita ei koskaan ole ollut sen paremmin Tampereella, Oulussa tai lappeen Rannassakaan, vaikka noilla paikkakunnilla niin kuvitellaankin.

    VastaaPoista
  13. KORTTI VIRRET

    Jossain vanhassa elokuvassa olen nahnyt korttilaisten verrenveisuuta, joka tuli suoraan sielun pohjilta. Mistaan en ole loytanyt kasettia tms, jossa korttivirret olisivat samalla "latauksella". -- Tietaisko joku, mista loytais tallaista aitoa ja voimakast vorrenveisuuta?

    VastaaPoista
  14. Ad Anonyymi: - verkossa Körttikauppa (ks. Googlella).

    Oma suosikkini on kyllä edelleen Martti Talvelan äänityssarja Siionin virsiä ja herännäisvirsiä.

    VastaaPoista
  15. Päivän kaksi ensimmäistä kommenttia ovat jopa tämän blogin mittapuun mukaan hyvin kirjoitettuja; mikä ei tietenkään tarkoita, että olisin samaa mieltä. Jari Lehtiselle rohkaisuksi, että tietysti hän voi kommentoida, voihan ja pitäähän politiikkaakin kommentoida, vaika ei olisin käynyt eduskunnassa tai tuntisi ylempää virkakuntaa. Toki siinä syyllistyy silloin siihen, että pitää ääntä suhteellisin vähän edellytyksin, mutta eväiden suhteen blogistan on seisova pöytä.

    Minkään tuntemani kristillisen kirkkokunnan hartaus- (jumalanpalveluselämä) tai hallinnollisissa tilaisuuksissa (kuten kirkolliskokouksessa) ei puhuta seksistä lähellekään puolta ajasta; uutisointi vain saa sen siltä tuntumaan. Samoinhan eduskuntakin puurtaa viikossa jopa satojen hankkeiden kimpussa, mutta toimittaja Henrikssonin sinänsä ansiokkaissa viikkokatsauksista voisi äkkinäinen luulla, että kyse on vain vaali-, vero- tai tukirahoista ja nekin nokkapokkas suuressa salissa opposition ja hallituksen kesken. Voisiko jopa uutisoinnin määritelläkin poikkeusasioiden esittelyksi, mikä onkin oikein. Älköön kukaan sen perusteella muodostako kuvaansa normaalista.

    Suomen suurin sex club tulosten eli pariutumisen perusteella tuntuisi olevan urheiluseuroissa tai sekakuoroissa.

    Itselläni seksi toki on elämän keskiötä, mutta ei mitenkään uskoni. Silti on todettava, että jotain kummallista meidän suhteessamme seksiin on, vaikka ei kunnioittamani Augustinuksen perisyntiä sisäistäisikään tai ihailemani Origeneen esimerkkiä seuraisikaan. Jos nimittäin ajattelemme muita perustarpeitamme, huomaamme selvän eron: voisitteko kuvitella illasta toiseen suosittua kalliin ovimaksun paikkaa, jossa show'n kohokohta olisi jännittävän musiikin säestyksellä tapahtuva mutkikas koreografia, joka huipentuisi siihen, että juuri ennen valojen sammutusta uhkean kuvun alta paljastuisi - mehevä pihvi! (Esimerkki on huono parafraasi C. S. Lewisin alkuperäisestä)

    VastaaPoista
  16. Ad Rienzi: Oikein hyvä.

    Amerikkalaiset saarnaajat tuomitsivat Sarah Bernhardtin Babylonin portoksi, joka on saapunut turmelemaan Amerikan. Kiitokseksi Bernhardt lähetti Chicagon episkopaaliselle piispalle kirjeen ja shekin. ”Tapanani on kiertueella käyttää 400 dollaria mainontaan kullakin paikkakunnalla. Koska olette tehnyt puolet työstä, lahjoitan täten seurakunnallenne 200 dollaria.”

    VastaaPoista