Sopimus

Todellisuudessa korkein oikeus äänesti juuri sopimuksen syntymistä koskevasta asiasta pysköintijutussa.

Lähtökohta on L varallisuusoikeudellisista oikeustoimista, juristeille ”oikeustoimilaki” ja toimittajille näemmä ”sopimuslaki”, mikä on sekä virheellinen että harhaanjohtava nimitys.

Toisin kuin Saksassa ja hieman toisin kuin Englannissa ja USA:ssa meillä sopimus syntyy tarjouksesta, johon on vastattu hyväksyvästi. Ilmiötä kuvataan ”tahtojen yhtymiseksi”. Mieleen tulee nopeasti Englannin lähes aina väärin ymmärretty ”consideration”, joka on lähellä meidän oppikirjojemme termiä ”velvoittautumistahto”.

Termi tuli käyttöön 1700-luvulla riideltäessä siitä, oliko mahdottoman sanomalehtimainoksen lupaus ”puffi” eli kauppiaallista kehumista eli epämääräistä mainontaa vai oikeudellinen sitoumus.

Ongelmia aiheuttavat tulkintatilanteet, joissa ei tiedetä, onko tahdonilmaus kehotus tarjousten tekemiseen vai tarjous. Tarjouksesta ei näet oikeustoimilain mukaan voi peräytyä, jos se on ehditty hyväksyä.

Tämä sopimuskäsite ei ole ikiaikainen. Vapaa sopimus ja etenkin sen tukeminen tahtoon on oikeastaan 1800-luvun ilmiö (vapaa tahto jne.) ja liittyy taloudellisiin muutoksiin. Roomalainen oikeus sisälsi runsaasti rituaaleja ja määrämuotoja ennen kuin päätyi suhteellisen mutkattomaan sponsio-tyyppiin.

Juristeille: paras esitys velvoiteoikeuden kehityksestä roomalaisen oikeuden pohjalla on vanhan Sohmin korvannut R. Zimmermannin Saksan, Ranskan ja Englannin oikeutta yksityiskohtaisesti, rinnakkain kehittelevä laaja teos The Law of Obligations: Roman Foundations of the Civilian Tradition (Clarendon Press, 1312 p.) . (Kirjan mainetta ehkä rajoittaa se ongelma, että lukeminen edellyttää sujuvaa latinan taitoa).

Pysäköintijutun kaltaista tilannetta nimitetään nykysyin reaalisopimukseksi, ennen innominaattikontrahdiksi.

KKO:n perustellujen ydinkohta on:”... tällöin osapuolten toimintaa tarkastellaan siltä kannalta, millainen toiminta voi määrätyissä olosuhteissa olla objektiivisesti tarkastellen tyypillisesti osoitus sopimussuhteen syntymisestä tai sitoutumisesta noudattamaan tiettyä järjestelyä. Tietty menettely tietynlaisessa toimintaympäristössä voi siis johtaa siihen, että sopimuksen ja siihen perustuvien velvoitteiden katsotaan olevan olemassa...”

Vähemmistö P. Aarnio ja I. Rautio perustelivat paremmin:” Muuhun kuin nimenomaiseen tahdonilmaisuun perustuvan sopimuksen syntyminen edellyttää, että sopimukseen hiljaisesti sitoutuva osapuoli voi ymmärtää menettelynsä merkitsevän sopimukseen sitoutumista ja on tietoinen sopimuksen olennaisista ehdoista. Tällaisia sopimuksia voi syntyä esimerkiksi julkisessa liikenteessä, jossa kuljetuspalvelu yleisesti vallitsevan käytännön mukaan on maksullinen. Tietoisuutta sopimuksen syntymisestä ja ehdoista koskeva vaatimus on perusteltua asettaa sitä tiukemmaksi, mitä merkittävämpiä tai odottamattomampia ehtoja sopimus asettaa.”

Oivallista! Ennen joukkoliikenteen tarkastusmaksuja luentoesimerkkinä käytettiin kulkuneuvoon (bussi, raitiovaunu) kiipeämistä. Vaikka ihminen ei sano mitään, hän sitoutuu käyttäytymisellään suorittamaan lipun hinnan kuljetuksesta.” Esimerkki tähdentää kulttuurisidonnaisuutta.

Aarnio ja Rautio rajaavat ovelasti perusteluista pois ”shrinkwrapit”. Esimerkiksi tietokonelevykkeen sisältävään pakettiin pujotettu ”sopimus” ei ole sopimus. Se on korkeintaan myyjätahon mielipide sopimusehdoista. Oikeuskäytännössä vakiosopimusten ehtoja, kun ne ovat myyjän sanelemia, tulkitaan suppeasti tai jätetään jopa soveltamatta.

Jos siis postilaatikostanne tulee kirje tai moniste, jossa väitetään, että olette juuri ostanut (sitä tai tätä), paperin voi viedä roskiin jopa ilman kuluttajansuojalainsäädännön tukea. Vastaavasti rahtitavaran lähettäjä ei juurikaan voi vedota suulisesti tiskin yli ”sopimaansa”, koska kuljetusoikeus on vanhastaan niin yksityiskohtaisesti säänneltyä.