Sivun näyttöjä yhteensä

11. maaliskuuta 2010

Kilta, pitsi



Esitystäni kuunneltiin harvinaisella mielenkiinnolla, väsymättömästi.

Sitä kumminkin toivon. Näin näkyy merkityn Rauman Killan pöytäkirjaan vuonna 1934.

Paikka oli poikaseminaarin sali. Kokouksen jälkeen nautittiin ateria, joka oli maittava.

Saapuvilla oli yksi sukulainen ja yksi vanha kaveri sekä kolmattakymmentä uutta tuttavaa.

Kun pitää luentoja ja esitelmiä, niistä saattaa koitua arvaamaton hyöty. Parhaimmillaan ja pahimmillaan julkinen puhuminen – luonnollisesti ilman käsikirjoituksia ja kunnon muistiinpanoja – on kuin vaeltamista jäälakealla. Ammattitaitoa tarvitaan, kun jää alkaa notkua alla. Joskus tulee kylmä kylpy; sama koskee tietysti kirjoittamista.

Nyt olin menossa pitämään yliopistoluentoa, joten olin valmistautunut erinäisiin puheisiin yhteisöllisyyudestä. Puhuessani aloin miettiä, että entäpä jos kahden Suomen asemesta onkin kolme Suomea.

Jos mennään tästä eteenpäin, tullaan maakuntiin ja suuralueisiin ja pienalueisiin. Mielen pohjalla oli kuitenkin paljon puhuttu jako 80 – 20, joka on totta, tai potenssilain ”pitkä häntä”, joka on vielä hurjempi.

Nyt käsitin, että kun en pidä yhdistyksistä enkä seuroista ja jos on pakko mennä juhlapäivällisille, karkaan heti kun silmä välttää, tähän näkyy olevan syitä.

Tässä nyt vain sattui olemaan koolla väkeä, joka osoittautui minulle kaikkein tutuimmaksi. Olen kieltämättä eksynyt porukkaan Cambridgen takahuoneissa, kuuluisien kustantajien ja kirjailijoiden seuraan, osallistunut Washingtonissa kuunteloppilaana kokouksiin, joiden osanottajien vaikutusvalta hirvittää, ja istunut pitkissä mustissa autoissa. Sattuuhan sellaista, mutta siitä ei pidä ymmärtää.

Valitettavasti en tiedä, vieläkö kirkonkylien herrasväkeä on olemassa; pelkään että ei ole. Mutta tässä oli käsillä pienen kaupungin väkeä. En tietenkään tehnyt kyselyjä, mutta kaikilla näytti riittäneen puhdasta vaatetta päälle.

Ilmiön syy on varmaan Rauma, erikoinen perinne. Todellinen syy on kukaties mittakaava. Kun paikkakunta on sopivan pieni, ihmiset tututustuvat ja tuntevat.

Koska ihmiset olivat tavallisia, vapaan ammatin harjoittajia, opettajia ja sen sellaisia, kukaan ei ottanut itseään erikoisen vakavasti eikä juhlallisesti. Kilta oli säilyttänyt perinteitä, jotka viittasivat menneisiin aikoihin ja juhlallisiin salaseuroihin, mutta ellen erehdy, kaikki pitivät menoja vitsikkäinä.

En osaa sanoa vapaamuurareista, kun en tunne tuota järjestöä, mutta nuoruudessani istuin pari kertaa joukoissa, joissa terotettiin, että on suuri kunnia päästä näin hienoon seuraan. Häivyin vähin äänin.

Jätän kysymyksen riippumaan ilmaan: yhdistys- ja järjestötoiminta hiipui 1970-luvun poliittisuuden jälkeen ja vuosituhannen vaihteen kahden puolen levisi käsitys, että ihminen tulee toimeen omin nokkinsa, kunhan vetää toisia raskaasti retkuun eikä koskaan tunnusta mitään.

Olisiko tuuli kääntymässä? Olisko sosiaalinen media vain sosiaalisen itseorganisoitumisen ilmenemä, jonka rinnalla tekniikka olisi toisarvoista?

Ajatus on reipastuttava. Sellaiset maat kuin Italia, Saksa, Ruotsi ja Suomi sekä tietyisti Neuvostoliitto ovat syntyneet seurojen ja salaseurojen ympärille ja kasvaneet niistä. Naurakaa vain, mutta eläinsuojeluaate ja raittiusliike olivat kerran valtavia yhdistäviä tekijöitä muualla ja meillä.

17 kommenttia:

  1. tekniikka on aina toisarvoista mutta se pitää hallita, tai klaarata kuten sanotaan.

    VastaaPoista
  2. Blogi on kuin filosofin luento, sosiaalinen media sakamelska jossa jokainen voi olla filosofi.

    VastaaPoista
  3. Minäkin olisin päässyt Leijoneihin. Ja rotareihin. Mutta kun ne ei hualineet.

    VastaaPoista
  4. Sosiaalinen media ja yhteisöllisyys ovat vain taikatemppuja rahastukselle.
    Luonnollisesti yksilön on "kiva" olla median luomassa yhteisössä, joka yleensä on julkaisun keskustelufoorumi.
    Näillä keskustelufoorumeilla kerätään vain kävijämääriä, joiden mukaan mainostulot määräytyvät.
    Esimerkiksi eräällä keskustelufoormilla on 13.000 viestiä, jolloin "ERI KÄVIJÖIKSI" voidaan merkitä 400.000 käyntikertaa. Tai 71 viestiä, joita on käynyt lukemassa ja/tai kommentoimassa 18.000 "ERI KÄVIJÄÄ"

    Toinen "yhteisöllisyys on säätiö. Uuden vaalirahoituslain ohessa esimerkiksi Stiftelse för ett tvåspråkigt Finland -säätiö antaa esimerkin lainkiertämisestä, joten vastaavia säätiöitä muutkin puolueet kuin RKP, tulevat perustamaan hyvin nopeasti. Tämä RKP:n säätiö on jakanut 3 vuodessa yli 2 miljoonaa euroa salaista vaalirahaa.

    Tai sitten on erilaisia "yhteisöjä", joiden jäsenmäärä on 800 ja jotka ilmoituksensa mukaan edustavat "tavallisia suomalaisia" ja tätä "yhteisöä" kuuntelevat jopa lainlaatijat.

    VastaaPoista
  5. JarMom: "Sosiaalinen media ja yhteisöllisyys ovat vain taikatemppuja rahastukselle."

    Miksei... sitähän yritykset tietysti toivovat ja niinhän ne internetin mielellään näkivät silloin kun se suurella hypellä syntyi.

    Mutta sosiaalinen media on muutakin. Se on itse asiassa vaarallinen kapine yrityksille, sillä ensimmäisen kerran markkinoinnin historiassa se toteuttaa vanhan hokeman "asiakas on kuningas".

    Se toteuttaa sen siksi, että sosiaalisessa mediassa kaikki kääntyy yllättävän helposti päälaelleen: kun tähän asti kaikissa muissa medioissa yritys on "tuottanut sisältöä", jota se on ystävällisesti jakanut sopivasti annostellen "asiakkaille" - niin nyt tämä ylhäältä-alas-malli keikahtaakin helposti ja äkkiä alhaalta-ylös-malliksi:

    Sosiaalisessa mediassa myös "asiakkailla" on vastaava mahdollisuus "tuottaa sisältöä", ja jakaa se hetkessä kaikkialle maailmaa miljoonien muiden nautittavaksi.

    Kiteyttäen: yritykset eivät pysty hallitsemaan sosiaalista mediaa, vaikka miten yrittäisivät. Ja kyllä ne pojat yrittävätkin, muutkin kuin kiinalaiset.

    Eläköön sosiaalinen media, eläköön vapaa media!

    VastaaPoista
  6. Mikko L kirjoitti...

    Minäkin olisin päässyt Leijoneihin. Ja rotareihin. Mutta kun ne ei hualineet.


    Ei muakaan sen jälkeen kun järjestin pienen teatterin.
    Voihan sitä vaikka mihin mustanaamioklubiin liittyä, jos on hobbya.
    Mä jaan noista Thorstein Veblenin näkemyksen, että ovatten joutikaan (tai ehkä pyrkyryydessä toisiaan tukevan) jengin kotkotuksia.

    VastaaPoista
  7. Jostakin syystä ensimmäiseksi mieleen tuli waqf - eli se Allahin muslimeille jättämä ikuinen perintö - maa - dar al-islamia - ja sellaiset tutuiksi tulleet sanat kuin jihad ja sharia.Tuo perintö on kuulemma jakamaton. Sitten tuli mieleen tämä - assassiinit - http://fi.wikipedia.org/wiki/Assassiinit - josta on juonnettu mainio peli - http://www.youtube.com/watch?v=ct2kbLBuSOg - jonka trailerit on melkoisen häikäiseviä, ja joka ilmeisesti erityisesti kiinnostaa niitä, jotka eivät ole vielä ehtineet kokea tuota kaikkea jossakin vaiheessaan.

    Sitten tuli mieleen se joukko joka oli joskus hulluna ihmeisiin - siis poppamiehet sekä kuninkaalliset, ja joista kehittyi se mikä nyt on alkanut hajoamaan, ja jonka hännänhuippuna on on tuo kaikentietävä, jonka paras kaveri on joku toinen samanlainen. Siis sellainen, jolle köyhyys merkitsee pelkästään keskustelun aihetta, eli ärsykettä. Kuten vaikkapa keksi koiralle.

    (Sen keskustelun toimivuutta halutaan kaikentietävän mukaan parantaa tällä uudella 3% laskentatavalla.)

    Siis se juttuhan meni näin: eräänä synkkänä ja myrskyisenä yönä kauan kauan sitten, kun sitä ihmiselämän tarkoitusta oli oikein urakalla mietitty, ja todettu, että mitään niin mitätöntä tuskin oli missään edes olemassa, niin keksittiin salaseura, jolle annettiin nimeksi demokratia, ja jonka erinomaisuutta todistamaan keksittiin kone, jolle annettiin nimeksi vapaus äänestää, ja jonka mainostettiin olevan vielä parempi keksintö kuin mitä se salaseura oli. Ja koska kaikki halusivat nähdä tuon erinomaiseksi mainostetun uuden keksinnön, se laitettiin laatikkoon jossa oli pieni reikä, josta sitä pystyi katselemaan, ja josta sille pystyi lähettämään lyhyitä ihailun osoituksia.

    Nyt kun asiat ovat kehittyneet ja edistyneet, niin tuon reiän tarkka kokokin on sitten onnistuutu määrittelemään. Se on hiukan alle 3%, kaikkeudesta (jonne toki olemme edelleen matkalla yhä kiihtyvämpään tahtiin).

    ps.
    Sosiaalinen media - tai arvoisan blogistin esille nostama ajatus siitä mitä sellainen ehkä voisi olla, on ainakin ajatuksena lohduttava. Ehkä toivoa vielä on, ehkä pitkitämme loppuamme hiukan, venytämme sitä muutaman vuoden kohti kolmatta tuhatlukua. Hampaat irvessä twitteriä takoen ja facebook auki. Ensimmäinen viestini tulee olemaan (kai noita pitää alkaa sen uuden toivon takia kohtapuolin käyttäämään) tämä: OLEN VALMIS LÄHTÖÖN MILLÄ HETKELLÄ HYVÄNSÄ!

    VastaaPoista
  8. Örväsin vähän,
    mikäpä muu kuin sosiaalisen kanssakäymisen irl foorumi tuo, kun hipsin tästä lähikapakkaan kattomaan Urholta Ässät-KalPa-matsin.
    Henki korkealla
    (Kalpa yleensä juuri tässä vaiheessa "ei kestä menestystä" )
    :)

    VastaaPoista
  9. Hieno pohdiskelu julkisen puhumisen merkityksestä. Jyrki Habermas olisi varmaan tyytyväinen.

    VastaaPoista
  10. -rh.

    Minäkin jaan Torstai Web-Leninin linkkejä suoraan @Poliisin Nettivinkkeihin, varsinkin rasistisesta Mustanaamioklubista. Eläköön Ita-Saksan ilmiantomentaliteetti.

    VastaaPoista
  11. Pikkukaupunkilaisuus ei meillä ole kaupungin koosta kiinni niin kuin mäen kokokaan ei oikeasti ole kiinni sen laen korkeudesta merenpinnasta, vaan sen suhteellisesta ylävyydestä välittömään ympäristöön. Se vain menee kaupungeissa toisinpäin eli sen pahemmin pikkukaupunkismi iskee mitä vähemmän ympärillä on tasapainottavia taajamia. Esimerkiksi Jyväskylä on nykyään pikkukaupunkimaisempi kuin paljon pienemmät Porvoo, Kouvola tai Järvenpää, joissa pk-seutu sekä tasa-arvoisehkot Kotka/Lahti ja Lappeenranta/Kerava pitävät veren sen verran liikkeessä että seurapiirit eivät enää saostu tulpaksi kuin ennen tai vieläkin jossain Turussa tai Oulussa.

    VastaaPoista
  12. Julkisen esiintymisen lajeja on rutosti, itse harrastan viikoittain puhetta, luennointia ja/tai juontamista. Kaikki aivan erilaisia.

    Juhlapuhe on uskottavin kun sen esittää ikäänkuin se olisi kirjoitettu, mikä onnistuu parhaiten jos se todella on sitä, ja pruju on ankkuriksi mukana.

    Luento ei saa muistuttaa nimeään, nyky-yleisö menee loveen nimenomaan Kemppisen fortesta,, vapaalta vaikuttavasta assosioinnista. Vaikka eihän se ole flow'n varma merkki, ei vaahto ole sitä veneissäkään. Koko aihe pitäisi silti ehtiä annetussa ajassa, vakiosivistyneen porinan ammattilainen, musiikkitoimittaja Jan Granberg on varoittava esimerkki siitä, että hyväkään sivupolku ei korvaa yleisölle keskenjäänyttä pääreittiä.

    Juontajana pitää olla samat ominaisuudet kuin kokouksen taitavalla puheenjohtajalla: hyvä valmistelu mahdollistaa niukan napakkuuden, jota tärkeämpää on vain osata päättää ajoissa.

    VastaaPoista
  13. Minä suhtaudun happamasti siihen miten käytetään termiä sosiaalinen media.
    Minä käytän välineestä nimistystä media ja sitten se mitä tehdään sosiaalisessa mediassa on yhteisöllistä viestintää.

    Mutta 13 vuotta sosiaalisessa mediassa yhteisöllistä viestintää ja yhteisöhallintaa tehneenä olen sitä mieltä, että yritys voi ohjata sosiaalista mediaa, jos se tietää mitä tekee ja haluaa tehdä sen.

    VastaaPoista
  14. "Yritykset" eivät ymmärtäneet 1970- ja 1980-luvuilla mitään kehittyvästä Internetistä.
    "Hype" tuli kuvioihin vasta 90-luvun lopulla, mutta suurimmat firmat eivät tajunneet muutosta. Tunarit yrittivät siirtää vanhan liiketoiminnan verkkoon sellaisenaan ymmärtämättä, että maailmassa oli jo miljoonien Internet-asiantuntijoiden ja käyttäjien yhteisö.
    Toisaalta, eivät ne firmat ymmärrä vieläkään jotain Googlea lukuunottamatta, mutta se onkin sitten jo toinen juttu.

    VastaaPoista
  15. Tuomariko ei tiedä miksi rangaistaan.

    Liian helppo vastaus on se, että laki sanoo niin.

    Jos laki ja lainkäyttö eivät rankaise tai tekevät sen liian lievästi, sen tekee joku muu. Se ei ole järjestyneen yhteiskunnan tai oikeusvaltion tunnustmerkki.

    Onkohan se niin varmaa, että vaaralliseen rikokseen taipuvainen henkilö, ei todellakaan mieti teosta seuraavaa rangaistusta ja sen ankaruutta (pelotevaikutus).

    Joka tapauksessa sen ajan, jonka henkilö on vapautensa menettäneen rangaistuslaitoksessa, hän ei riko lakia sen ulkopuolella (paitsi mahdollisella lomallaan).

    Ankarista rikoksista on siis rangaistava ankarasti. Rankaisemattomuudesta tai liian lievistä rangaistuksista kärsivät muut tahot kuin tekijät.

    VastaaPoista
  16. Onpa virkistävää lukea edellä olevia kommentteja ja tietysti Kemppisen blogia Rauman Killan tiimoilta ja muiltakin tiimoilta. Tuli mieleeni, että tällaisessa salaseurassa, mitä em. kommenttien kirjoittajat minä mukaan lukien olemme tässä juuri nyt muodostamassa eroaa vain hitusen muista seuroista salaisista tai julkisista. Mitä tulee pikkukaupunkimaisuuteen on syytä mainita sellainenkin näkökohta, että pikkukaupunkimaisuus ei ole maantieteellinen ilmiö, vaan asenneilmaston pitkäaikainen tila, mieliala, melkein maailmankatsomuksellinen maailman jäsentämisen sen hetkinen tai pitempiaikainen ei annettu, vaan kunkin subjektin itsensä omaksuma psykologis-sosiaalinen elämisen muoto. Siinä suhteessa se sopii niin Jyväskylään kuin Raumaankin, mutta myös Helsinkiin. Niinpä Roomassa kaupunginosat ovat kuulemma pieniä kyliä, jossa kaikki vähänkin kauemmin asuneet tuntevat toisensa paitsi näöltä myös puheiden ja huhujen kautta. Päätänkin tämän kommenttini raumalaisittain "Gyl, gyl, sanos leiliki".
    Pasi Tanner

    VastaaPoista
  17. Onpa virkistävää lukea Kemppisen blogia Rauman Killan tiimoilta ja muiltakin tiimoilta. Salaseuroista tulee heti mieleen, että tämäkin kommenttien antajien joukko, minä mukaan lukien muodostaa myös salaseuran, jossa keskustellaan asioista, kuten seuroista, salasista ja julkisista. Se, että emme istu yhdessä nauttimassa herkuista saman pöydän ääressä tiettynä hetkenä, ei kelpaa kriteeriksi seuraisuudesta. Olemme selvästi nyt samanseuraisia. Paikka ja matka ovat väljähtyviä määreitä, mitä osoittaa sekin, että kommenttien laatijoina me istumme yksiksemme, kuka herlsingissä, kuka Kirkkonummella tai Prahassa muiden sitä sen kummemmin edes kysymättä. Seurausväittämä on tietenkin, että pikkukaupunkimaisuudestakin on heti kärkeen iskettävä pöytään uusia määritelmiä: pikkukaupunkimaisuus ei ole mikään maantieteellinen ominaisuus. Se on pikemminkin kunkin ajattelijan tai olijan oma tapa muodostaa käsityksensä asioista, ihmisistä, uskaltaisiko väittää, jopa maailmasta. Pikkukaupunkimaisuus on kaiketi maailmankatsomuksellinen - ehkä jopa muita poissulkeva - olemisen senhetkinen tila, oletettuun mielipideilmastoon sopeutunut lyhyt- tai pitempiaikainen katsomuksellinen asenne tai jopa asento. Siihen tilaan ei pelkkä paikkakunnan toteaminen riitä. Pikkukaupunkimaisuus asuu niin Raumalla, Jyväskylässä kuin Helsingissäkin, mitä viimeksi mainittua on kuitenkin vaikea havaita, kun ympärillä on tasapainottavina tekijöinä keravalaiset ja vantaalaiset. Kertovat asiaan perehtyneet, että Roomassa kukin kaupunginosa on kuin italialainen kylä, jossa kaikki vähänkin kauemmin asuneet tuntevat toisensa, ei vain ulkonäöltä, vaan myös tarinoiden ja huhujen perusteella. Totean tähän loppuun raumalaisittain: "Gyl gyl, sanos leiliki"
    Pasi Tanner

    VastaaPoista