Alruuna

Alruuna eli mandrago on perunan sukulainen, ja lajiin kuulu Mandrake, Mandragora officinarum. Kun sen vetää maasta, se huutaa ja kiljuu ja surmaa kaikki, jotka kuulevat tuon äänen.

Viimeksi mainittua ominaisuutta ei valitettavasti ole todennettu tieteellisesti eikä myöskään koskaan havaittu. Siitä on kuitenkin puhetta arabialaisessa perinteessä, ja myrkyllinen tämä kasvi on tunnetusti.

Olen kehittänyt poliisille ja armeijalle uuden, väkivallattoman lähitorjuntamenetelmän vaivalloisen ja vaarallisen maserin sijaan.

Poliiseille ja sotilaille opetetaan Taika-Jimin harrastama hypnoottinen liike, jonka näkijältä rysähtää paska housuun.

Asiasta ei ole klliinistä näyttöä, mutta oletettavasti tuollainen valitettava takaisku, suolen tyhjentyminen, lannistaa muutoin pirteänkin häirikön. Retentio- eli virtsanpidättämiskyky voi sekin reistailla. Kukaties Taika-Jimiltä riittäisi sormenliike tähän, jolloin menetelmää voitaisiin käyttää pippurikaasun sijasta varsinkin pakkassäällä.

Taika-Jim oli muutaman sukupolven vakio – ruotsalainen Bull’s tai mahdollisesti Laszlo (jonka olen totta vieköön tavannut) - kaupitteli kaikkiin suomalaisiin kakkos- ja kolmoslehtiin ainakin Taika-Jimin, Mustanaamion ja Helmin ja Heikin.

Toistaiseksi epäselvästä syystä lehdet pantiin keksimään näille syndikoiduille sarjakuville erilaisia nimiä. En keksi tekijänoikeudellista syytä - eikä tekijänoikeushai Walt Disney Corp. näytä liioin näkevän sankareiden nimissä ongelmia, kunhan rahat maksetaan. Tosin Aku Ankka debytoi Suomen lehdistössä mainiolla nimellä Ankka Lampinen, joka ei sitten jäänyt käyttöön. Katso asiasta lähemmin Kaukoranta-Kemppinen, usein mainittu teos, passim.

Suorittamani laajan kyselytutkimuksen mukaan (kaksi henkilöä) jokainen kansakoululainen tunsi Taika-Jimin, Nardan ja Lotharin. Muistaakseni päähenkilö oli meillä päin ”Salaperäinen Mr. Jack”, jossain ”Maaron” ja jossain ”Mandrake”. Mustanaamio oli Suomen Sosialidemokraatissa ”Urja”. Helmi ja Heikki ja tanskalainen Ferdnand esiintyivät hekin milloin milläkin nimellä.

Amerikkalaiset ovat arvioineet ja joku on kirjoittanut Wikipediaan, että 1934 aloittanut Taika-Jim oli sarjakuvan ensimmäinen supersankari (taistelee naamioituneena rikollisia vastaan yliluonnollisin keinoin).

Väite on selvästi triviaali. Juuri samanlaiset naamio silmillä pitkin seiniä kipuavat ja katolla hyppivät trikoomiehet olivat varhaisen elokuvan keskeistä kamaa. Ainakin Ranskassa on tehty hellä henkiinherätyselokuva Judexista.

Sarjakuva oli huokea levityskanava. Muistan oikein hyvin Bob Kanen varhaisen stripin ”Lepakko” (Batman), joka otti todella tuulta alleen vasta vuosikymmeniä lehdissä ilmestyttyään. Teräsmies ei ehkä menestynyt elokuvana niin hyvin kuin sarjakuvana. Suomessa luin sitä ennen Aku Ankka –lehden aloittamista (1952) markkinoita hallinneesta sarjakuvalehdestä, jonka nimi oli ytimekkäästi Sarjakuvalehti. Julkaisija oli Yhtyneet Kuvalehdet.

Kaikkea muuta kuin triviaali tieto on Lothar – he olivat Taika-Jimin kanssa amerikkalaisen viihteen historian ensimmäinen rodullisesti hälyttävä pari. Värillisiä oli esiintynyt sarjakuvissa ja ennen kaikkea varieteessa iät ajat, mutta valkoisen ja ei-valkoisen yhdistäminen oli uutta.

Lothar oli aluksi raavas pölvästi, joka puhui tyyliin ”minä mennä”, mutta osoittautui pian sivistyneeksi afrikkalaiseksi kuninkaanpojaksi.

Suosittelen arvoisille lukijoille psykiatri Hannu Lauerman kirjan taskukirjalaitosta” Usko, toivo ja huijaus: Rohkaisusta johdattelun kautta psykoterroriin”. Kirjoittajan muistikuvien vääristymisestä esittämä on nähdäkseni erittäin terveellistä asiaa. Olin myös hyvilläni Oliver Hawk-vainajan esittelystä. Hän oli lavahypnotisoija eli viihdeyrittäjä. Hän esiintyi nuorisoseurantalolla kouluaikoinani. Taitava mies tämä O. Hakasalo. Kirjan mukaan hän oli saanut idean ja innoituksen elämäntyöhönsä Taika-Jimistä.