Sivun näyttöjä yhteensä

8. maaliskuuta 2010

Kaksi kuvitelmaa



Sanomalehdessä tietämättömyydestään ylpeilevät henkilöt Lasse Lehtisen johdolla ovat keskustelevinaan Koskenniemestä ja kirjallisuudesta. Aiheena on elämäkertateos.

Näkökulma on surkean suppea, koska se käsittää korkeintaan sotavuodet ja 1950-luvun.

Kun Koskenniemi tuli kirjallisuuteen 1906, runouden suurin nimi oli Eino Leino, joka eli ja julkaisi vielä 20 vuotta.

Poliittinen taistelu Suomen kulttuurista kävi silloinkin kuumana. Leino herätti ihastusta mutta hänestä ei ollut kansalliseksi keulakuvaksi. Siihen toimeen ryhtyi Koskenniemi.

Meillä oli kaksi vahvaa suuntausta, joita voisi luonnehtia väljästi liberaaliksi ja konservatiiviseksi. Vanhasuomalainen, paasikiveläinen linja voitti 1918, pehmeämpi hymyilevä Apollo sai odottaa 1950-luvulle asti.

Liberaali, osin selkeästi nuorsuomalainen linja oli tuottanut Sibeliuksen, Gallén-Kallelan ja monia muita – viimeisenä kuoli Joel Lehtonen. Konservatiivinen linja asetti Koskenniemen Turkuun professoriksi väitöskirjaa vailla olleena maisterina 1920-luvun alussa, ja koskenniemi vaikutti professorina, rehtorina ja akateemikkona normeilla ohjaamiseen.

Hän haki normit Saksasta ja Ranskasta sekä antiikista. Suuri ihanne oli Goethe ja normien kanssa askarteleminen näkyi etenkin vieraisiin kieliin syntyneiden runomittojen taivuttelussa ja samalla runojen ja aforismien sisällössä.

Koskenniemen tuotannosta on vaikea löytää rakkautta, lämpöä, toveruutta tai edes huumoria. Hyvin keskeistä on antiikin malleihin tukeutuva itsesääli.

Akateemisesti ja hierarkisesti johdettu kulttuurielämä oli keskeinen osa Suomen politiikkaa hyvin kauan. Koskenniemi ja hänen aisaparinsa Maila Talvio kykenivät suorastaa sanelemaan suurimman kustantajan, WSOY:n julkaisupolitiikan.

Siitä ei ole tietoa, missä määrin he vaikuttivat kahdenmerkittävän lyyrikon, nimittäin P. Mustapään ja Aaro Hellaakosken pitkään vaikenemiseen, joka päättyi vasta sotien jälkeen.

Mielenkiintoista kyllä nämä kaksi olivat myös tohtoreita, toinen kansanrunouden, toinen maantieteen. ”Jäähyväiset Arkadialle” ja ”Huojuvat keulat” leimattiin merkkitapauksiksi, vaikka kumpaakaan ei ole totuttu liittämään runouden modernismii.

Toisin kuin lehtikeskustelijat me emme ole velvollisia ottamaan kantaa Koskenniemen teksteihin ja niiden elävyyteen. Tiedämme jokseenkin selkeästi, että ne oli muotoiltu vallinneitten eurooppalaisten esikuvien mukaan, ja Koskenniemen itse kirjoittamat kritiikit osoittavat, että hän edellytti muiltakin näiden normien huomioon ottamista.

Suosittu kysymys Koskenniemen suhteesta sotaa käyvään Saksaan ei ole erikoisen kiinnostava. Sotaa käyvät saksalaiset osoittivat monia kertoja, minkä verran he antoivat arvoa ihailijoilleen. Jopa P.E. Svinhufvud pyöri jatkosodan aikana Saksanmaalla etsimässä tukea mutta ei päässyt edes johtavien natsien puheille.

Paasikivi nimitti vanhat oikeistomiehet akateemikoiksi, Koskenniemen yhtenä heistä – toinen sangen oikeistolainen oli Yrjö Kilpinen ja kolmas A.I. Virtanen. Itse asiassa luettelo on pitkä.

En osaa sanoa, miksi Paasikivi menetteli näin. Joko hän oli taitamaton tai sitten hyvin ovela. Ehdottaisin edellistä. Paasikiven ura on erehdysten kirjavoima, ja osa niistä erehdyksistä oli todella suuria.

Poikkeuksia oli, mutta Kekkonen valloitti kulttuurielämän pala palalta ja osa osalta kannalleen. Seuraavat presidentit arvioivat, ettei ihailijoita taiteilijoita tarvita hovimiehinä. Siinä he olivat epäilemättä oikeassa.

Koskenniemen vaikutus oli hyvin vahva yli 50 vuotta – hän kuoli 1962. Hänen saksa- ja antiikkiharrastuksensa ei osoittautunut kestäväksil

En ihmettele. Kirjallisuudessa ja taiteessa vaikuttavat yhtaikaa, rinnan tai päällekkäin muoto ja sisältö. Koskenniemi palvoi muotoa. Viimeksi kuluneet vuosikymmenet on useimmiten ajateltu, että muoto ja sisältö ovat vaihdannaisia eli sisältö määrää muodon ja päinvastoin.

Meillä on – modernismin piirissä – suuri määrä tässä mielessä ”koskenniemeläisiä” kirjailijoita. Heidän runonsa tai proosansa muistuttaa muute koristetaidetta, esimerkiksi Fabergé-munia – pinta voi olla hyvin taidokas, mutta sisällä on tyhjää.

Tämä oli muistiinpano tämän maanantain Turun kulttuurihistorian luentooni.

26 kommenttia:

  1. K:
    Suosittu kysymys Koskenniemen suhteesta sotaa käyvään Saksaan ei ole erikoisen kiinnostava. Sotaa käyvät saksalaiset osoittivat monia kertoja, minkä verran he antoivat arvoa ihailijoilleen.

    Siinä suhteessa ei tietenkään erityisen kiinnostava; kyllä rationaaliset tieto-taitotaitomiehet, ylpöt ajoivat ohi (natsi)Saksan maalla.
    Mielestäni ihmiskäsityksen kannalta natsimieliset ovat mielenkiintoinen tapaus: heillä on yhteinen nimittäjä, omaksuttu ihmiskuva, jonka vaikutuksesta voi löytää merkkejä sieltä täältä - työstä ja taiteesta.

    Kuten Koskenniemi itse sanoi, ihminen on ainut olento joka rakentaa itse häkkinsä.

    VastaaPoista
  2. HIENO BLOGITEKSTI: Tunnen sivistyvani ja piristyvana tallaisesta tiukasta yhteenvedosta ja "kuvitelmasta". Tunnen sielussain muuttuvani kultturellimmax.

    VastaaPoista
  3. Osa 3
    Ja ollakseni - laitan perään vielä muutaman runon. Kippis.

    Mistä minä muka olen kotoisin,
    siis kun joskus kyselen sellaisia itseltäni.
    Itsekseni.
    Mistä minä tulen, mikä päivä se oli, mikä päivä nyt on. Mitä silloin tapahtui.
    Mitä nyt tapahtuu.
    En juuri puhu siitä. En näe unia. En kuvia.

    En koskaan havahda yössä miettimään sitä mitä olin,
    enkä sitä mitä en ollut.
    En vaikka yö viipyy
    kuin
    välähdys siitä mitä joskus olin.
    ja kuin välähdys siitä mitä joskus oli.

    Mennen pois sinne missä syvyys merkitsee enemmän kuin pinta.
    Sinne missä loputon levittää siipiään.

    Kuin se joka ei mene pois.
    Ja kuin se joka menee.
    Kuin hukkunut.
    Kuin kaivattu.
    Kuin se jota ei enää ole.
    Ja se joka joskus oli.

    Vartioiden vanhaa taivasta
    eloon jäänyttä sitä,
    jota ei ollut.

    ---

    En ole koskaan syntynyt uudestaan niin, että sen muistaisin.
    En tähtien syvyyksissä
    enkä juoksuhautojen pohjalla.

    Minulla ei koskaan ole ollut lankaa millä kutoa, tuollaisia ikuisuuksien asuinsijoja.
    Ei myöskään niitä joissa olen ollut,
    eikä niitä joissa en ole.

    Pimeys kyllä miellyttää minua.
    Ei siksi että haluaisin kohdata kuolemani yksin.
    Sillä tiedän, että kuolemani ei odota minua,
    koska siinä ei ole tilaa odotukselle.

    Se on siinä mielessä valmistautumaton,
    kuin sellainen mistä viivani rakentuivat silloin,
    kun minua ei vielä ollut.

    Se on kuin se mitä olen, ennen kuin kukistun.

    ---


    Kun pimeyden
    kiinnitin
    alleni,
    ja kun
    uteliaana sitä seurasin,
    ilmestyi viereeni tyhjästä
    keltainen ja melkein läpinäkyvä
    muisto.
    Jostakin, jonka olin luullut olevan kuin sen, jonka luulin pudonneen sieltä
    missä en ollut koskaan käynyt.

    Yksinään,
    kaipaavana kuin jokin haihtumaton.
    Sellainen joka valuu pisaroiden
    maahan, ohi alttarin.

    Ja siksi kiinnitin sen huolella sinne,
    minne en nähnyt, ja minne en koskaan näkisi.
    Koska seisoin oven vieressä odottamassa.
    Valmiina kuin poismeno.
    Kuin moite läpitunkemattomassa
    hiljaisuudessa.

    VastaaPoista
  4. Osa 2

    Sävellän tähän hiukan proosaa keventääkseni :

    - Se oli päättänyt tappaa minut, ei siinä vaihtoehtoja oikeastaan ollut. Toisinkin olisi voinut käydä. En ole oikeastaan miettinyt koko asiaa lainkaan, koska siinä ei juurikaan ole mitään mietittävää. Maailma on täytetty pahuudella ja typeryydellä, ja se koskee myös eläimiä.
    - En olisi aivan noin varma asiasta.
    - Niinkö? Minusta niiden viattomuutta korostetaan liikaa. Ne ovat mitä ovat; villeyden ja vihan välinen ero on hyvin kapea. Oikeastaan en ole varma edes onko sellaista olemassa. On aika helppoa puhua petoeläimistä tai laumaeläimistä tai kotieläimistä, koska toden ja teeskentelemisen välillä on niin pitkä asteikko. Tarpeet määräävät kuitenkin viime kädessä eniten, ja se koskee tietysti myös ihmisiä.
    - Minusta tottumus merkitsee vähintään yhtä paljon.
    - Niin tietenkin, mutta se ei ole sielullinen voima. Ihmisiä ohjaillaan käskyillä, ja mitä jyrkemmillä, sitä helpommin he siihen alistuvat, koska alistuminenkin on pelkästään tarve, joka pitää vain osata ensin herättää käskemällä ihmistä oikealla tavalla.
    - Ehkä niin. Minusta pahanolon tunne on ainoa voima joka täällä enää hallitsee. Tuo muu seuraa vasta sen jälkeen. Halu itse etsiä jotakin totuutta ei merkitse enää mitään, paitsi korkeintaan noiden etsijöiden keskinäistä riitelyä asiasta. Totuus ei nykyään merkitse muuta kuin omaa mielipidettä, ja oikeutta sanoa se. Itse en oikeastaan välittäisi olla koko asian kanssa minkäänlaisessa tekemisessä. 

    Mä voisin vielä enemmänkin kirjoitella tästä aiheesta - elämänkaunasta. Siitä kuinka nämä "oikean uskon" edustajat ennen - ja nyt sen rahanpalvonnan nimissä - likaavat ja tekevät epäilyttäväksi kaiken, jolla on jotakin suurempaa henkistä sisältöä, kuin se mitä he haluavat sille antaa. Ja miten: viemällä siltä sen hyvän omantunnon (Nietzsche). Syyllistäminen on ajanhenki. Se joka haisee kaikkialla. Kaikki on matalaa, likaista, katoavaa, kertakäyttöistä, tuomittavaa, viallista jne - loputtomiin. Uhkakuvien maailma. Aino asia joka jotakin merkitsee on rikkaus, ja ne ihmiset jotka sitä edustavat - siis myös ne joilla on sitä ns poliittista valtaa (julkisuuskin käy).

    Vonnegutin viimeinen 2005 ilmestynyt kirja oli nimeltään A Man Without a Country.
    Sieltä löytyy tämä Vonnegutin runo - Requem

    When the last living thing
    has died on account of us,
    how poetical it would be
    if Earth could say,
    in a voice floating up
    perhaps
    from the floor
    of the Grand Canyon,
    “It is done.”
    People did not like it here.

    VastaaPoista
  5. Osa 1

    Kun joskus lukee sanomalehtiä niin mieleen tulee esimerkiksi se että voisi olla lukemattakin.Tämä >>> juttu taas on liian pitkä.

    Kukakohan oli Koskenniemen esikuva - cliché. Kukakohan sitten oli Paasikiven esikuva - par préférence à... Ja kenen tai keiden esikuva Koskenniemi sitten oli. Koskenniemi taisi olla kuitenkin jo 1950-luvulla melkoisen sivussa yhdestä ja toisestakin asiasta - siis toisin kuin vaikka se Paasikivi, joka oli käytännön mies - ei teoreetikko. Siis kylmä talouspoliitikko (kovin tuttu tyyppi) - mutta ei kai ainoa omana aikanaan (kuten ei nytkään).

    Johtuisiko tuo koskenniemeläinen modernismi siitä, että modernismi oli alkujaankin täällä Suomessa enemmänkin asenteellinen kuin sisällöllinen asia - siis sekä "sen" vastustaminen että puolustaminen. (Onhan niin ollut monesti sen jälkeenkin, vaikkakin hiukan muunlaisissa asioissa. Esimerkiksi tämä vihreä aate - tai vasemmistolaisuus sellaisena kun se nyt tunnetaan).

    Ehkä myös yksi ongelma tuon jotenkin ymmärtämiseksi on nykyisin siinä, että se yhteinen arvopohja puuttuu. (Siis vähän samalla tavalla, kuin tuo vääntö siitä Jumalan olemassaolosta, ja vaikkapa niiden ev.lut.kirkkoon kuuluvien määrän laskusta - siis ei se ateistien tms määrä siksi nouse, että ihmiset olisivat jostakin syystä "viisastuneet ja valistuneet", vaan siksi kun sitä yhteistä arvopohjaa ei enää siinä asiassa samalla tavalla löydy kuin joskus ennen).

    VastaaPoista
  6. Ad Omnia: - modernismi taiteessa ja jopa tieteessä (Freud, Einstein) - liittyi usein norminvastaisuuteen ja rationaalisena pidetyn riitauttamiseen. Ehkä Nietzsche on kiäypä esimerkki.

    Koskenniemeläinen normien lujittaminen on tässä mielessä traditionalismia.

    Vastaakainasettelu saattaisi liittyä siihen, että kirjallisuuden modernismi oli myös Suomessa vahvasti ruotsinkielistä (Södergran, Parland), tai Venäjältä tulevaa (Södergran, Parland).

    Musiikissa ja maalaustaiteessa modernismi korosti epäkansallisuutta. Useiden johtavien nimien kansalaisuutta onkin joskus vaikea muistaa: Kandinsky, Picasso, Hindemith, Alban Berg.

    Sekä taisteleva bolshevismi että nousevanatsismi omaksuivat jo 1920-luvulla erittäin kielteisen asenteen näihin ilmiöihin.

    Suomessa nimike (modernismi) tuo meleen ekspressionismi (Tyko Sallinen).Edes arkkitehdeillä ei ollut helppoa. Jopa "osuuskauppafunkis" sekä varhainen Alvar Aalto nimettiin rumuuden perikuviksi, koska kauneutta oli opittu hakemaan julkisuvun kipsikoristeista.

    VastaaPoista
  7. Nyt tekisi mieli huutaa kuin Rauno Repomiehelle: "Lääkkeet, lääkkeet!"

    VastaaPoista
  8. Ja kauempaa historiasta voisi hakea johtolankaa.
    Paasikivi oli turvattinsa lukenut ja toimi vähäisessä ominaisuudessaan ruuben zevien kolleegana.

    VastaaPoista
  9. Tiedämme jokseenkin selkeästi, että ne oli muotoiltu vallinneitten eurooppalaisten esikuvien mukaan, ja Koskenniemen itse kirjoittamat kritiikit osoittavat, että hän edellytti muiltakin näiden normien huomioon ottamista.

    Uudelleenmuotoilemisen taito ja tahto ovat ne, joiden takia länsi pian kuolee. Koska jokainen pyrkimys osoittaa oikeat virheet syödään sisään väärään systeemiin (joka on pyhä joillekin, samalla kansa tyhmettyy ja polttaa omat älykkönsä yhä pienenevällä siltarummulla) systeemi ei muutu lyhyen tähtäimen onneksi ja elämän jatkuvuuden kannalta epäedulliseksi lopputulemaksi. Ja tätä eivät nikkarimiehet ja siltarumpulaskijat oikein snaijaa, jos sen snaijaisivat eivät syyllistyisi ns. katu-uskottavuuden kautta minkäänlaiseen huoraamiseen. Nyt käsite "uskottavuus" on saamassa niin suuria piirteitä ja merkityksiä, että todellinen usko myydään jonka jälkeen kansa ei voi enää mihinkään uskoa: welcome to Africa, Sudan is waiting (se joka ei tajunnut miten siellä hitto soikoon voidaan teloittaa lapsia ja naisia kirkoissakin). Se tulee tästä samasta syndroomasta: kun aivot eivät enää erota mikä on uskottavuus ja mikä on katu-uskottavuus ja mikä on usko: silloin hermeneuttinen ympyrä on tehty hirttosilmukaksi oman pään ympärille.

    Ja sano minun sanoneeni; se alkaa ns. hyvän nimissä tai uskottavuuden tai saatananmoisen mies-narsismin takia.

    VastaaPoista
  10. "Jopa P.E. Svinhufvud pyöri jatkosodan aikana Saksanmaalla etsimässä tukea mutta ei päässyt edes johtavien natsien puheille."

    Eikö tuo tapahtunut talvisodan aikana? Silloinhan tilanne oli ihan erilainen.

    VastaaPoista
  11. Mielivaltaisesti yhdistetyllä aate- ja kulttuurihistoriamössöllä leimataan ja mustamaalataan "sujuvasti". Suorastaan kirjoitetaan historiaa mielen mukaan.

    Olisinpa luennolla seuraamassa, onko opiskelijoissa yhtään, joku kysyy kemppisläisen opetuksen mielekkyyttä.

    Suuri visionääri vai sekopää?

    VastaaPoista
  12. "Hänen saksa- ja antiikkiharrastuksensa ei osoittautunut kestäväksil"

    Jos tarkoitat saksalaisen kulttuurin joutumista poliittiseen epäsuosioon, se tapahtui vain epäsuosijoiden omaksi vahingoksi. Antiikin epäsuosio olisi (jos sellaista esiintyisi) katastrofi.

    VastaaPoista
  13. Estetiikan suhteen ehkä on niin että jugend toi meille koristeellisuuden, joka valtasi kaikki paikat.

    Vähitellen tyyli rapistui ja siitä alkoi tulla halpaa kitschiä. Rajan vetäminen on edelleen vaikeaa.

    Ekspressionisteja ei juuri kirjallisuudessa ollut muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Kysymys runoudessa on myös visuaalinen: riimit ovat helppoja.

    Helppoutta vastaan kirjallinen modernismi varmaan nousikin aluksi. Mietityttää tuo mitä olisi modernistinen muotokieli vailla sisältöä. Esimerkkejä?

    VastaaPoista
  14. Art...OLD MODERN

    Enpa tieda tuosta taiteen sanoilla selittamisesta?! En yleensakaan taida ymmartaa taiteesta yhtakas mittaan, mutta tasta vanhasta modernista maalaustaiteesta pidan hitosti. Ei jarjestaan, mutta joukossa on sielua hivelavan hienoja toita. Olis sitten vaikka Kandinsky, Paul Klee, Cezanne, van Gogh naita pienempimaiseisia mainitakseni...

    Olihan se Picasso nayttely Helsingissa meikalaiselle hieno tapaus. Siella oli yksi tosi hyva tyo meikalaisen makuun, muu valtaosa on aika lailla roskaa.

    On vaan harmi, etta taman "modern art":in alla on jo yli 90% tata uudempaa potaskaa. Isoista paikoista sentaan loytaa tata vanhaa modernia, kuten Pompidou centerista, Lehmbach Hausin kokoelmista, (jotka nyt on siina modernin taiteen modernissa talossa kun Lehmbach Hause rakennetaan uusix). Kylla Stuttgartin taidemuseokin kanmnattaa tassa mielessa katsoa.

    Lieneeko yleensakaan aihetta puhua tasta modernista maalaustaiteesta noin yleensa, kun tama uudempi moderni on niita polkupyoria ja rautanauloja ynna muuta sellaista "hienoa".

    VastaaPoista
  15. Kirjallisuuden kausi on ollut erikoinen, kaksi kirjailijaelämäkertaa herättävät poikkeuksellisen kärkevää keskustelua, toki eri perusteilla. Haavikon osalta ymmärsin kaiken, vaikka en paljoa tiennyt, Koskenniemestä kuvittelen tietäväni perusfaktat hyvin, mutta keskustelun laineita en tajua. Kemppisen puheenvuoro on tosin (kerrakin) hyvin ymmärrettävä, ihmettelenkin mitä mahtoi jäädä huomaamatta.

    VastaaPoista
  16. Onko kauneus siis parempaa jos sen etsiminen on vaikeampaa? Ehkä, sillä sellainen taito osoittaa suurempaa kulttuurista pääomaa, josta voi olla hyötyä kun haluaa siirtää geenejä tuleville polville.

    mutta suoremmin tuo taito on tietysti hyödyksi omassa, vaikkapa arkkitehtien, sosiaalisessa yhteisössä. Toisaalta menestyminen menestyminen missä tahansa yhteisössä voi auttaa menestymään myös parinhankinnassa.

    Josko vaikeamman kautta löydetty kauneus tuottaa jotain erityistä lisäarvoa kokijalleen on sitten sivujuonne samasta teemasta.

    VastaaPoista
  17. Kyllä Koskenniemessä on täytynyt olla jotain särmää, sillä ei kai Taanilan sukupolvi muuten olisi hänen takiaan herneitä nenään vetänyt. Heil Koskenniemi, meil Kekkonen. Täytyykin mennä ja hankkia tuo Häikiön kirja Koskenniemestä. Ehkäpä se kertoo sitten minulle mikä Veikko-Anterossa oli niin kauheaa.

    VastaaPoista
  18. -rh:lle

    Kuten Koskenniemi itse sanoi, ihminen on ainut olento joka rakentaa itse häkkinsä.

    Joskus mietin näitä, kuuluisiakin, lentäviä lauseita ja sanontoja. Ja.
    Jotenkin tulee mieleen, ettei niissä ole päätä eikä häntää, jos ajatusta tarkemmin miettii.
    Lapsellista hölötystä ovat, muka-ego-älykkyyteen liittyen.

    VastaaPoista
  19. Ad Anonyymi: - Svinhufvud Saksassa - välirauhan aikaan aikaan. Jatkosodan aikana paljon jyrkempää Saksa-mielisyyttä kuin Mannerheim.

    VastaaPoista
  20. Ad Kari Rydman - Koskenniemen käsitys saksalaisuudesta - saksalaisen ja saksankielisen kulttuurin merkityksestä olemme luullakseni samaa mieltä. Konservatiivinen suomalainen saksanmielisyys ei noteeranntu Mahleria, Alban Bergiä jne. Kirjallisuudessa esim. Hesse ja Kafka tulivat myöhään ja sitten tämä näkyvä joukko Böll, Grass jne. 60-luvulta alkaen.

    VastaaPoista
  21. Kaunis mies tuo Koskenniemi.

    VastaaPoista
  22. Osa 4

    JK: "Vastaakainasettelu saattaisi liittyä siihen, että kirjallisuuden modernismi oli myös Suomessa vahvasti ruotsinkielistä... tai Venäjältä tulevaa."

    Jag har bara menat att ni aldrig skulle behöva nöja er med intet.

    Eli mieleen tuli Pär Lagerkvist.
    (Wikipedia)
    I Bödeln (1933, även drama) gestaltas ondskans problematik på ett pregnant sätt i en medeltida miljö och dubbelexponeras sedan med nutida brutalitet, innan bödeln själv tar till orda i ett tal som sätter människans eviga skoningslöshet, kyla, längtan och godhet i relation också till kristendomen. I den första delens primitiva medeltida krogmiljö är bödeln främst synonym med ondskan, i den moderna restaurangscenen vänder sig satiren tydligt mot nazismen men bödeln höjer sig till sist över detta förfall. Boken var också en av de skrifter som brändes av de tyska nazisterna 1933; i Der Stürmer kallades Lagerkvist en "judenknecht" (judedräng), något han enligt sonen Ulf tog som en hedersbetygelse.

    Monenko suomalaisen kirjailijan kirjoja Saksassa tuolloin poltettiin?

    Platonin mukaan mimesis eli jäljittely on kolmantena arvossa totuuden jälkeen. Moderni realismi, eli se joka alkoi muotoutua Ranskassa 1800-luvun alkupuolella - eli kirjallisuuden todellisuudenjäljittely - halusi irrottautua tuosta perinteestä. Kyse oli enemmästä kuin ylevän ja groteskin sekoittamisesta (mitä romantikot olivat harrastaneet).

    Kun formalismi alkoi määrätä taiteen tavoitteita, niin sitä voidaan myös pitää eräänlaisena yrityksenä etäännyttää taide kokemuksista (maalaustaide soveltui tuollaisen teoretisoinnin välineeksi parhaiten luonteensa takia).

    It is a widely accepted notion among painters that it does not matter what one paints as long as it is well painted. This is the essence of academicism. There is no such thing as good painting about nothing. - Mark Rothko

    Formalismi (jota on vaikea kuvitella ilman modernismia) oli sitten tienviitta tielle, joka teki taiteesta pyhää ja eristynyttä, sekä erikoistunutta, että etääntynyttä. Eli taidetta, joka ei käsitellyt jokapäiväisen elämän tunnesisältöä lainkaan.

    Näin astutettuna, taide pyrki jäljittelemään ainoastaan aikakautensa äärimmäisiä piirteitä - vaikeatajuisuutta ja kokeellisuuden vaikutelmaa (jälkimmäinen trendi on helposti havaittavissa esim. arkkitehtuurissa), minkä seurauksena, ja melkein puolivahingossa, siitä kehittyi eräänlainen yhteiskunnallinen omatunto - mitä se ei voinut olla, mutta minkälaisena se laajasti haluttiin nähdä, ja johon erilaisten maailmanparantajien oli helppo tarttua. Taiteella oli vihdoin kunnollinen"tehtävä".

    Ja kaiketi monet vieläkin näkevät sillä olevan sellaisen.

    Ainakin Suomessa vasemmisto näki sen kaiken pelkästään omana missionaan, vaikka eivät kummankaan osapuolen näkemykset noista taiteen "tehtävistä" kovin paljoa tainneet erota toisistaan. (Kirjallisuuden puolella ne silloiset modernistit olivat sopivasti siinä välissä syljeskeltävinä.) Jos et ole meidän puolellamme, olet meitä vastaan.

    Joseph Beuysista antiikin taide kuului vanhaan taiteeseen, ja Marcel Duchamp kuului hänen mukaansa muinaistaiteeseen. Kyse oli modernismista ja siitä mitä se merkitsi toisen maailmansodan jälkeen.

    VastaaPoista
  23. AD Kari

    Antiikin epäsuosio jatkunut jo ammoisista ajoista.

    VastaaPoista
  24. Jukka Kemppinen kirjoitti...

    Jatkosodan aikana paljon jyrkempää Saksa-mielisyyttä kuin Mannerheim.
    [..]
    Konservatiivinen suomalainen saksanmielisyys ei noteerannt

    niin...
    Saksamielisyys ja natsimielisyys ovat vissi kaksi eri asiaa, vaikka ne tuossa Kemppisellä samaistellaan niin- ja näinpäin - ei varmaankaan tarkoituksellisesti.
    Natsit saattoivat aatteellisessa sekasotkussaan ryöstöviljellä esimerkiksi saksalaista filosofiaa, antroposofiaa, (mutta myös mm. Kalevalaa mistä pojoja suomelle) mutta vain etsiäkseen pönkkiä omalle patologisensairaalle ihmis- ja maailmankuvalleen, tai löytääkseen magiaa, menetelmiä käyttöönsä.

    VastaaPoista
  25. Päinvastoin Petja - jo muinaiset roomalaiset diggasivat antiikkia.

    VastaaPoista
  26. Nykyiseen saksalaisuuteen näyttää kuuluvan oleellisena osana se, että maksetaan EU:n rupusakin ylivarojen eläminen sillä perusteella "että me saksalaiset olimme niin pahoja". Toivon että saksalaisuus pääsisi vihdoinkin irti Villen ja Aatun ajoista, sillä tuo vaihe oli sittenkin vain gansterivälisoitto Saksan historiassa. Olen aina pitänyt saksalaisista ja tulen myös pitämään. Ylipäätänsä suurin osa siitä hyvästä joka Suomeen on tullut rajojemme ulkopuolelta on etupäässä saksalaista tuontitavaraa (Ruotsin kautta).

    On surullista että mm. kaunista saksankieltä ei enää opiskella kouluissamme kuten vielä 40 vuotta sitten. Siis kaikkiko tämä angloamerikkalaisuus vain Aatun takiako?

    VastaaPoista