Belgique

Valokuva esittää 1900-luvun alussa kuolleen Belgian kuninkaan Leopold II:n siirtomaahallintoa Kongossa. Ellei lapsi tehnyt valvojan mielestä tarpeeksi työtä, rangaistus oli oikean käden menettäminen.

Professori Tony Judt on britti, juutalais-belgialais-liettualaista sukua. Toisin kuin monet kollegansa eli englantia äidinkielenään puhuvat historiantutkijat hän osaa eurooppalaisia kieliä. Hän on erikoistunut panettelemaan eri valtioita, näkyvimmin Israelia. Se on mielestäni tervetullutta. Myös Ranska, jossa hän opiskeli itsessään École Normale Superieuressa, saa jatkuvasti huutia etenkin oman menneisyytensä manipuloinnista.

Muodin ja kosmetiikan ihmemaa käyttää kykyjään etenkin omaan historiaansa. Judt kiinnittää aiheellisesti huomion myös siihen, että toinen toistaan ihmeellisemmät mielipuolet, kuten esimerkiksi ”marxismin” ”tutkija” Louis Althusser, saavuttavat Ranskassa suurta suosiota ja siten Yhdysvalloissa pysyvästi arvostetun aseman, myös piireissä, joiden luulisi erottavan höperehtimisen vakavasti otettavasti asiasta.

Hän on koonnut The New York Review of Booksissa julkaistuja kirjoituksiaan niteeksi ”Reappraisals. Reflections on the Forgotten Twentieth Century.” Terveellistä ja ravistelevaa. Ei saavuta suurta suosiota, kuten ei saavuttanut mielestäni tavattoman hyvä ”Postwar”.

Sain nyt Judtin avulla uutta tietoa Belgiasta, josta tiesin vain, että se oli kauan maa, jossa ei pidetty naisista, neekereistä eikä lapsista. Katso tässä yhteydessä myös Hergé ja Simenon.

Se oli uusi tieto, että Belgian federalistinen liittovaltiorakenne on maailman monimutkaisin. Keskeisiä parlamentteja on yhdeksän. Jopa poliisilaitoksia on kolme, ja Judtin mukaan ne välttävät kaikkea yhteistoimintaa.

Hän huomauttaa myös, että jalkapallohuliganismin selvittämisestä pederastipiirien murtamiseen poliisin avuttomuus ja virkamieskunnan haluttomuus saattavat vaikuttaa asioiden arviointiin.

Saksalaiset polttivat Louvainin yliopiston keskiaikaisen kirjaston 1914, mutta väitteen mukaan vielä pahempaa tuhoa aiheuttivat belgialaiset itse 1968 jakamalla yliopiston kahtia, ranskankieliseen ja flaamin (hollannin) kieliseen laitokseen, ja kirjaston, niin ikään väitteen mukaan, keskeltä kahtia, niin että toinen laitos sai kirjat A:sta K:hon ja toinen loput.

Tästä oli kieltämättä puhetta, kun kävimme runsas vuosi sitten jommassakummassa Louvainin tai Leuvenin yliopistossa. Eräät ystäväni, etenkin Olli, tietävät näistä asioista paikkakuntalaisina paljon enemmän. Uskollisena omille aatteilleni en anna tietämättömyyden jarruttaa kirjoittamistani.

Useiden lähteiden mukaan ministereitä, poliisipäälliköitä, verojohtajia ja kaikkia muita on Belgiassa valittava ja palkattava aina kolme, oli heillä sitten työtä tai ei. Päähallintopiirit ovat ranskankielinen, flaaminkielinen ja sitten Bryssel, jossa luultavasti erikoistalousalueita ovat EY, OECD ja NATO.

Järjestöissä työskentelevät eivät yleensä huomaa mitään erikoista, mutta katsokaapa heidän silmiään ja ihoaan pitkäaikaisen oleskelun jälkeen! Sen verran olen minäkin käynyt ja kulkenut näissä rakennelmissa, että olen tunnistanut virtuaalimaailman, joka siis voi olla aivan hyvin betonista ja lasista rakennettu ja silti teoreettinen, sanan althuserilaisessa mielessä.

Josta tulee mieleeni, että Belgia on kuuluisa myös taloudellisista väärinkäytöksistä ja skandaaleista; tässä yhteydessä puhe on kuitenkin tapana kiireesti kääntää Luxemburgiin. Brysseliläiset eivät jää usein kiinni. Poliisin lisäksi siellä vaaditaan tuomioistuinlaitoksen hajauttamista niin että maassa olisi esimerkiksi yhdeksän korkeinta oikeutta, kieliryhmien, paikkakuntien ja maakuntien mukaan.

Olenkin miettinyt, miksi belgialainen surrealisti René Magritte on kaikista taidemaalareista minulle läheisimpiä. Hän vetoaa todelliseen minääni, joka käyttää satoi tai paistoi knallia ja sateenvarjoa ja pitää arvossa ennen kaikkea muuta pikkumaisuutta ja suvaitsemattomuutta.

Ranskalaisten perinne on suhtautua belgialaisiin alentuvasti, kuten kaikkiin muihinkin ulkomaalaisiin. Jos suomalainen puhuu täydellistä, virheetöntä ranskaa, häntä arvellaan belgialaiseksi, eikä se huono arvaus olekaan.

Flaamilaisista tiedän vähän. Onneksi Judt tuntuu tietävän paljon ja oleskelleen siellä, isiensä mailla, pitkiä aikoja. Sitä ei tiedä kukaan, miksi maailman timanttikauppa on keskittynyt Belgian Antwerpeniin, jossa kuinka ollakaan juuri Liettuan juutalaiset ovat ammattilaispiireissä arvostettuja.