Sivun näyttöjä yhteensä

3. toukokuuta 2009

Kivet eivät hymyile



Chesterton toisteli, että onnelliset ihmiset eivät hymyile. Voi olla niinkin.

Kirjoittajana hän erottuu edeltäjistään ja useimmista seuraajistaan joutavanpäiväisyyden ymmärtäjänä. En mene sanomaan, miten hän tyylin taiturina sen ilmaisi, mutta hämmennys ja ilo itsestään selvän (obvious) käsittämisestä on hänen puumerkkinsä.

En ole vieläkään unohtanut esseetä, jonka voisin etsimällä löytääkin. Hän selostaa innostuneesti, miten jännittävää on seurata vesijuovien kilpailua junan ikkunassa: mikä niistä tavoittaa ensimmäisenä karmin. Siinä jäävät sekä Arsenal että Manchester syrjään. Tuskin hän potkupalloa seurasikaan. Sillä ruholla hän olisi joutunut ostamaan kaksi istumapaikkaa.

Hän esittää tuon itsestään selvän ihmeellisyyden joskus nurinniskoin. Robinson Crusoen tyyppinen seikkailija ja toimen mies, tietenkin britti, huuhtoutuu Englannin rannikolle ja alkaa tehdä havaintoja ja koota hylkytavaraa tarpeisiinsa.

Chestertonin ”Isä Brown” saattaa sisältää saman kritiikin, joka näkyy kätkettynä monissa kunnon kirjoissa ja erinomaisissa elokuvissa. Kenelläkään tuomarilla ja useilla poliiseilla ei ole edellytyksiä ymmärtää asioiden arkisia ytimiä. He ovat aivan liian koulutettuja, aivan liian etäällä.

Fritz Langin unohtumattomassa rikoselokuvassa ”M – kaupunki etsii murhaajaa” valtoimenaan riehuva lastenmurhaaja ja – oletettavasti – lapsiin sekaantuja sekoittaa sekä poliisien että rikollisten markkinat. Niinpä nämä ryhtyvät kumpikin tahollaan jäljittämään samaa uhria. Rikolliset ehtivät ensin; ratkaisevan sysäyksen antaa sokea kerjäläinen, joka tuntee uhrin viheltelystä, Griegin Vuorenpeikkojen tanssista.

Loppukohtauksessa rikolliset ovat kokoontuneet tuomitsemaan uhriaan hylätyn tehtaan romuiseen kellariin. Uhri huutaa, etteivät nämä ole mitään todellisia oikeuden miehiä. ”Tuomarit” vastaavat tuntevansa lain ja esittelevät ansionsa – murhapoltto, ryöstö, murtovarkaus jne. Niin ja niin monta vuotta. ”Me tunnemme lain.”

Vuosikymmeniä minua häiritsi tieto, ettemme me tuomarit tienneet tuon taivaallista Kallen ja Jallun viinakekkereistä, jotka päättyivät väkivaltaisuuksiin. Joskus vedettiin Andersonin äänenvaimentajalla eli Mora-puukolla kurkut poikki. Kun poliisi tunkeutui asuntoon, apuun tarvittiin lumilapiota, koska tyhjiä pulloja, piimäpurkkeja ja makkarankuoria oli metrin kerros. Eikä kukaan paikalla olleista tai käyneistä kuollakseenkaan muistanut, kuka oli kuollut ja miksi.

Tuomarit eivät lue jännitysromaaneja. Tavallisesti he sanovat saavansa sellaisesta kyllikseen työssään. Se on tyhmä ajatus. Suullisilla käsittelyillä ja pöytäkirjoilla ei ole suoria, selitettäviä yhteyksiä todellisuuteen.

Tutkimissani maissa virkatuomariksi ajaudutaan lähes poikkeuksetta yliopistolta, jonne taas on menty suoraan koulun penkiltä. Monissa maissa etiketti edellyttää, ettei tuleva tuomari pidä yllä yhteyksiä edes toisiin lakimiehiin, ja tieto tavallisten ihmisten elämästä, toiveista ja peloista on satunnaista ja epätäydellistä.

Niin lainkäyttö on kuin piparkakkujen leipomista. Käytettävissä olevat muotit määräävät tuloksen, eikä muotteja ole paljon.

Kielikuva näyttää edellyttävän vertauskohtaa. Taiteilija on savenvalaja, keraamikko, joka antaa savelle muodon. Märällä savella ei ole omaa muotoa, kuten ei elämälläkään. Mutta tämä muoto lähtee ihmisen kädestä ja mielikuvituksesta.

Chestertonin hillitön suhtautuminen tavalliseen ja arkiseen on aivan sama kuin Simenonin. Chesterton oli jopa kiihkeä katolilainen, ja Simenon vakaumuksellinen ateisti. Kun molemmat takertuivat kirjoissaan rikosten selvittämiseen eli totuuden selville saamiseen, tulee mieleen, että molemmat ovat joutuneet hiukan tyylittelemään ja typistämään elämää saadakseen sen paremmin vastaamaan toiveitaan.

Näistä herroista johtaa suora reitti J.R.R. Tolkieniin, joka nosti uskottelun ennennäkemättömiin korkeuksiin. Hän loi maailman, jossa mikä tahansa saattaa osoittautua aivan muuksi kuin luullaan.

Chestertonin ”Mies joka oli Torstai” kertoo muun muassa poliisista, joka soluttautuu anarkistien ryhmään. Lopulta käy ilmi, että kaikki muutkin ryhmän anarkistit ovat poliiseja ja soluttautujia, paitsi ehkä monihahmoinen Sunnuntai.

Niin muokkaa virkakunto todellisuutta.

13 kommenttia:

  1. Simenon oli tuottelias kirjailija, joka harrasti ilotaloissa ja bordelleissa käyntejä. Muistelmissaan hän kertoo maanneensa yli 2 500 naisen kanssa.

    "Raskas" työ vaatii kevyet huvit.

    VastaaPoista
  2. Jos Simenonin naimapuheet pitävät paikkansa, niin äijän täytyi kusella käydessään olla kuin huilunsoittaja, joka peittelee reikiä.

    VastaaPoista
  3. Meillä Suomessa Simenonin kaltainen mies pantaisiin linnaan ja vikkelästi sittenkin naisen arvon alentamisesta.
    Meillä saa panna koko elämänsä ja omaisuutensa likoon, että saa jyystää edes yhtä silloin kuin hän suvaitsee.
    On se niin väärin.

    VastaaPoista
  4. Kun täällä aiemmin olen kehunut Chestertonin Father Brownia, Kemppinen on oikeutetusti toppuutellut, ettei kyseessä ole Chesteronia parhaimmillaan. Nyt saan tilaisuuden taas mainostaa, että Father Brown on parasta ajattelevan lukijan aurinkotuolilukemista, stereotyyppisissä dekkarikuorissa on aforismintasoista nautiskeltavaa kuin Wodehousella lajissaan myhäiltäviä kompia.

    Simenon'on naisista: saamisiaan noin räknäävän osalta ei taida olla eroa bordellin, ilotalon tai surutalonkaan välillä, samaa härdelliä tuollainen. Kai Mäkelä juuri fundeerasi Talouselämässä, ettei ole väliä omistaako 300 vai 3 miljoonaa, kunhan tulee toimeen: tarpeentyydytyksen laskeva rajahyöty. Eikö Balzac nähnyt sen jopa negatiivisena? Vaikka muuten hän ymmärsi määrän päälle.

    VastaaPoista
  5. Chesterton todisteli, ettei ole köyhän miehen dalai-lamaa.

    Ehkä se oli vain tämän kulttuurin tuote, jossa viina tuhoaa ja altistaa jo teini-iässä mielihyvähermoradat - ja oikeastaan juuri silloin.
    Tai se on muuan aseita siunaavan organisaation järjestämä konfirmaatio - tasalakkiformaattiin painaminen tuossa samassa, tärkeässä hermoston kehittymisen iässä.
    Kukaties.
    Onnelliset ihmiset eivät hymyile. Voi olla niinkin. Ovat niin sisäänpäin kääntyneitä pikkuporvarillisessa taivaassaan.

    VastaaPoista
  6. vaan olisipa hauskaa jos kansalaiset tuntisivat lain niin kuin tuomarit ja osaisivat varjonyrkkeillä niihin kipeisiin kohtiin, joista löytyvät joustot kohti todellisuutta. Hidastusi päätösten tekemisen tahti.

    VastaaPoista
  7. Yleensä tuomareilla on kuitenkin se sama yhteys tavalliseen elämään kuin muillakin tallaajilla: oma perhe, suku, ystävät, tuttavat. Ammatti ei merkitse sitä, etteikö perheessä voisi olla koulusta karkailevaa huumeisiin harhautunutta alaikäistä, viinan kurimuksessa pyörivää pikkuveljeä tai hoitopaikkaa vailla olevaa höperöä vanhusta. Tai ne tuomarin ihan ikiomat ongelmat, joista ei parene huudella isommalle porukalle. Eiköhän siinä perstuntuma elämään säily.

    Osku

    VastaaPoista
  8. miehellä, joka näkee naisessa vain reiän, on reikä päässä.

    VastaaPoista
  9. Isäukolla oli kirjahyllyssään liki kaikki David Humen Cardy-sarjan kirjat. Kirjojen kansien kuvissa oli brittiläinen pilliinviheltävä passipoliisi (päähineestä päätellen).

    Tässäpä linkki erääseen sarjan kirjan kanteen (Cardby ja poika):
    http://www.huuto.net/fi/showitem.php3?itemid=102421050

    Flash kaiketi tulee olla asennettuna, että linkin näkee.

    Että, olikohan D.Humen Cardby-sarja mitenkään sellaista kirjallisuutta, että asiasta kannattaisi jonkun ryhtyä muistelemaan ja mainitsemaan.

    VastaaPoista
  10. Oskun mainitsema elämänkokemus on käytännössä se alue, jolla lautamiehet olivat vuoden 1993 uudistuksessa: perhe ja rikos. Vastoin yleistä luuloa, juridiikka ei siihen pääty, vaan siitä alkaa.

    VastaaPoista
  11. Tarkka arjen ja ihmisten havainnoitsija oli myös Jacques Tati ja koko tuotantonsa ajan huolissaan nykyajan ja ihmisen kohtaamisesta.
    Samalla tavalla kuin tuomarit, niin suuri osa muistakin virkamiehistä ja poliitikoista siirtyvät koulusta kouluun ja sieltä suoraan virkaan, käymättä edes siinä työelämässä (ja todellisuudessa) missä suurin osa suomalaisista elää ja joiden asioista he päättävät.

    VastaaPoista
  12. "käymättä edes siinä työelämässä (ja todellisuudessa) missä suurin osa suomalaisista"

    iso osa kuitenkin elää virkamiesten elämää. mutta se on totta. laki on sollen ja elämä sein. jos väliin ahdetaan kovasti sanktiota, syntyy kapinaa... ei hyvinvointia

    VastaaPoista
  13. JK:
    "Tutkimissani maissa virkatuomariksi ajaudutaan lähes poikkeuksetta yliopistolta, jonne taas on menty suoraan koulun penkiltä. Monissa maissa etiketti edellyttää, ettei tuleva tuomari pidä yllä yhteyksiä edes toisiin lakimiehiin, ja tieto tavallisten ihmisten elämästä, toiveista ja peloista on satunnaista ja epätäydellistä."

    Eivätkö ammattituomarit ole Suomessa toivoneet lautamiehiä poistettaviksi alioikeuksista häiritsemästä professionaalien oikeudenjakajien työtä?

    VastaaPoista