Suomi on vapaa maa

Ennen, kun juoppojen kuskaaminen oli poliisimiesten elämäntehtävän keskeinen osa, ainakin joka toinen kyytiin otettu muista karjahtaa, että Suomi on vapaa maa. Se kai tarkoitti, että vapaata miestä ei saa panna putkaan.

Olin itse puhumassa suuna ja päänä digitaalisesta kuilusta noin vuodesta 2 000. Silloin tarkoitimme, että tekniikka kehittyy ja rahaa tulee mutta ei kaikille. Kuilu avautuu. Alettiin puhua 80 – 20 –yhteiskunnasta. Luvut tarkoittavat prosentteja.

Tästäkin asiasta toiset ovat puhuneet paremmin ja laajemmin. Mainitakseni vain yhden Juha Siltala on työskennellyt tosissaan ja esittänyt havaintoja, joita ei voi ohittaa. Puhe oli aluksi valkoisten äitien pojista ja sitten työelämän huonontumisesta.

Kirjat eivät ole helppotajuisia. Yksinkertaiset asiat eivät useinkaan ole.

Kaikki muuttui suureen taloudelliseen romahdukseen, jonka alkua elämme nyt.

Seurauksista vanhan suomalaisen herravihan nousu on nyt näkyvissä. Sitä ei näe, mihin se johtaa.

Herrat pettävät kansaa. Herrojen puheita ei pidä uskoa. Mutta ketä ovat nämä herrat?

Jotkut lukijoistani eivät huomaa tai ole huomaavinaan, etten kirjoita tiedonantoja. Pyrkimys on kirjoittaa vähintään kolmesta asiasta yhtä aikaa.

Niinpä hyppään historialliseen esimerkkiin, jonka nimi on ”merkillinen tappio” (Marc Bloch, L’Etrange Défaite, 1940). Blochin – aikakauden johtaviin kuuluneen historiantutkijan ja mukanaolijan – analyysi Ranskan romahduksesta Saksan hyökkäykseen 1940, on ollut keskustelun ja laajojen lisätutkimusten aihe.

Yksi Blochin selityksistä kenraalien kyvyttömyyden ohella oli ranskalaisten sisäinen hajanaisuus ja eripuraisuus. Nykyaika tuskin muistaa, miten vahva oli kuningasta haikailevien upseerien ja lyhytnäköisten teollisuusmiesten liitto ja miten rikkinäinen kommunistien ja sosialistien yrittämä kansanrintama. Ja maassa oli miljoonia tosi köyhiä, jotka eivät kiinnostaneet ketään.

Seuraus oli yksinkertainen, perikato.

Armeijahan oli monin kohdin vahvempi kuin Saksan, mutta johto kelvoton, koulutus heikko ja henki huono. (Saksassa oli 30-luvulla toteltu Stalinin käskyä, jonka mukaan vihollinen oli sopuileva työväenliike, ei natsipuolue.)

Johtopäätös: Suomi oli kansalaissodan jäljiltä pahasti haljennut maa, jossa suuri talouspula oli kuitenkin kääntynyt jälkikäteen arvioiden yllättävän tasaiseksi vaurastumiseksi. Talvisotaan johtaneet Neuvostoliiton mielettömyydet huipentuivat Terijoen hallitukseen, ja talvisota oli niin näkyvästi tavallisen ihmisen suursuoritus, että alkoi syntyä yhteisiä päämääriä. Tärkein sellainen päämäärä oli tietysti hengissä selviäminen, ja samaa sukulaisille.

Kaikki ei ole taloutta.

Oli mielenkiintoista ja pelottavaa lukea Sirkka Hämäläisen eilinen syntymäpäivähaastattelu, joka oli täynnä epäluottamusta taloudellisiin asiantuntijoihin ja taloudellisiin toimijoihin.

Obama on sanonut muutaman kerran ääneen, mikä on nyt suurin vaara: ”social unrest” eli yhteiskunnallinen levottomuus. Sellaista aiheuttaa vääryyden kokemus ja tosi tai luuloteltu aavistus, että yhdet lihovat toisten laihtuessa.

Suomessa tätä skenaariota ei ole kai vielä esitetty.

Kun tässä blogissa kirjoitetaan 15 vuoden takaisista asioista, joita jotkut pitävät kauheina ja jotkut – kuten minä – eivät, asialla on merkitystä oireena jostain.

Verkkoon kirjoittavat ihmiset ovat vaarattomia. Paitsi ehkä piraattiliike, joka todellakin voi olla oire jostain.

Entä minä, perunko tässä jotain väitteitäni? Tietääkseni en. Sanon vain, että voin olla surkeasti väärässä tärkeimmissä asioissa. Ei ole ansiokasta haukkua väärän puun juurella, kun metsä palaa.

Kuva saattaa liittyä television jääkiekko-otteluun, tai sitten ei.