Sivun näyttöjä yhteensä

2. toukokuuta 2009

Maigret, Jules Amedée François



Maigret, jota siis ei ole olemassa, syntyi 1887 Keski-Ranskassa Saint- Fiacressa 13.2.1887. Hän kuoli korkeassa iässä turistibussin töytäisemänä 1972. Huonokuuloisuus vaikutti todennäköisesti tapaturmaan. Rouva, Louise, o.s. Leonard, puoliso vuodesta 1912, eli vielä useita vuosia.

Äiti oli kuollut synnytykseen. Isä Evariste Maigret menehtyi keuhkopussin tulehdukseen jo 1908, jolloin Jules joutui keskeyttämään lääketieteen opintonsa Nantes’ssa ja siirtymään Pariisissa poliisiksi. Hän sai jo varhain runsaasti kokemusta ja monipuolisen koulutuksen.

Aika paljon sankarista kertoo, että pariskunta asui samassa huoneistossa, 132 Boulevard Richard-Lenoir, vuodesta 1912 säädettyyn eläkeikään, jolloin Maigretit siirtyivät Meung-sur-Loiren kylään, pappilaa muistuttavaan vanhaan taloon.

Kun työpaikka, Quai des Orfevres, on Pariisin keskustassa Citén saarella vasemman rannan puolella, ja asunto lähellä Place de la Republique’ia, satun tuntemaan maiseman kohtalaista paremmin. Minua on vetänyt vasemmalle rannalle latinalaiskortteleihin 60-luvun alusta, ja nyt jo kuollut kälyni puolestaan asui iät ajat Republiquen tuntumassa.

Porvarillista, säntillistä seutua – mutta väliin jäävä Le Marais on jännittävä. Asuin siellä kuukauden 1979. Tänään kauhistelin Googlen karttaohjelmaa, joka näyttää Pariisin keskustan kadut talo talolta. Mittakaava on hiukan toinen kuin meillä, koska periaatteessa aivan tavalliset kerrostalot ovat hyvinkin sata – sataviisikymmentä vuotta vanhoja.

Simenonin ja siis Maigret’n Pariisi on tavallisen ihmisen kaupunki, jossa ei juurikaan esiinny älymystöä, opiskelijoita, taidetta eikä muuta kummallista. Se on pienen ihmisen ja vanhojen tätien kaupunki.

Kirjojen viehätys ja hiljan alkanut jankutukseni niiden suurenmoisuudesta liittyy kieltämättä osittain siihen, ettei tuota kaupunkia ole enää olemassa. Ainakin liikenne on tappanut sen.

Maigret’n poikkeuksellisen arvostettu asema rikospoliisissa ei johdu vain hänen ammattitaidostaan. Hän oli sodan ajan Englannissa kenraali De Gaullen Vapaan Ranskan turvallisuusvastaavana everstin arvolla. Maigret ei milloinkaan viittaa tuohon aikaan, mutta se käy ilmi kirjoista.

Maigretit eivät ole kaupallista kirjallisuutta. Paris Review’n haastattelussaan 1950-luvulla Simenon – Coletten ja André Giden koulima kirjoittaja, jo julisti tuhoisaksi jollekin ajatellulle yleisölle kirjoittamisen ja sen miellyttämisen. Kirjoittaminen on kärsimystä, joka tuottaa parhaimmillaan epätäydellisiä tuloksia ja joskus harvoin jonkin omenan, tuolin tai baaritytön, jolla on painoa, omassa tuntemattomassa ulottuvuudessaan.

Simenon taitaa olla ainoa tietämäni kirjailija, joka on toteuttanut näennäisen proosamuodon sisällä ja jopa toimintakertomusta mukaillen puhtaasti lyyrisen tuotannon, jossa mieliala, mielentila ja syvästi erikoinen tapa nähdä ihmiset ja maailma ja kertoa niistä, on toteutettu johdonmukaisen raivokkaasti.

Suomeksi voi suositella esimerkiksi seuraavia teoksia (1931-, suom. 1953 -):
Komissaario Maigret'n ensimmäinen juttu
Maigret epäonnistuu
Maigret epäröi
Maigret erehtyy
Maigret Hollannissa
Maigret huvittelee
Maigret kanavasululla
Maigret kansainvälisessä seurassa
Maigret kilpasilla
Maigret kotikylässään
Maigret koulussa
Maigret maalaiskapakassa
Maigret matkustaa
Maigret muistelee
Maigret murhaajana
Maigret New Yorkissa
Maigret oikeudessa
Maigret on kärsivällinen
Maigret puolustautuu
Maigret pelkää
Maigret psykiatrina
Maigret raivostuu
Maigret rajan pinnassa
Maigret syrjästäkatsojana
Maigret uskoutuu
Maigret vastatuulessa
Maigret Vichyssä
Maigret viettää lomaa
Maigret virittää ansan
Maigret vuokraa huoneen
Maigret'n revolveri
Maigret'n tyttöystävä
Maigret ja aave
Maigret ja gangsterit
Maigret ja harmaasilmäinen rouva
Maigret ja hotellin kahvinkeittäjä
Maigret ja humalasalko
Maigret ja hänen lapsuudenystävänsä
Maigret ja hänen vainajansa
Maigret ja ilmiantaja
Maigret ja kadonnut asiakirja
Maigret ja kahvilanemäntä
Maigret ja kaitselmuksen hevosmies
Maigret ja kunnon ihmiset
Maigret ja kuollut kauppamatkustaja
Maigret ja Latvialainen (1. Maigret!)
Maigret ja lauantaipäivän asiakas
Maigret ja matkalaukku
Maigret ja mies Seinen rannalta
Maigret ja Monsieur Charles (viimeinen!)
Maigret ja mies siltojen alta
Maigret ja penkillä istuskelija
Maigret ja Picrattin tanssijatar
Maigret ja selvänäkijä
Maigret ja sukulaispoika
Maigret ja tappaja
Maigret ja tarkastaja
Maigret ja taskuvaras
Maigret ja tienristeyksen valot
Maigret ja turskanpyytäjät
Maigret ja valikoiva varas
Maigret ja vanha rouva
Maigret ja vanhukset
Maigret ja varjokuva ikkunassa
Maigret ja vastahakoiset todistajat
Maigret ja viinikauppias
Maigret ja yksineläjä
Keltainen koira
Murha Rivieralla
Rouva Maigret'n ystävätär
Sumujen satama
Tuomarin talo
Ystäväni Maigret
http://www.trussel.com/maig/maistat.htm


(Oma valintani on Tout Maigret omnibus, jossa on noin kahdeksan romaania nidettä kohti – kaunis kirjain ja miellyttävä paperi.)

5 kommenttia:

  1. Viisikko kuiskausten saarella
    Viisikko ja majakan salaisuus
    Viisikko nummella
    Viisikko pulassa
    Viisikko jälleen yhdessä.....

    Kumpia on enemmän Viisikoita vai Maigret-kirjoja?

    Mutta missä kirjassa Maigret olikaan Suomessa? Siitähän tehtiin jopa elokuva, joka vahvisti suomalaisten mainetta humalikkojen ja vodkan ryyppääjien maana.

    "Otatteko vodkaa, komisario? Me suomalaiset juomme aina vodkaa näin aamuisin."

    VastaaPoista
  2. Viisikkoni luin onneksi säädetyssä iässä, eli lukutaitoisena mutta ymmärtämättömänä, ja Maigret'ni valitettavan säädyttömästi samassa ahmimisiässä.

    En tunne asiaa lainkaan, mutta minusta tuntuu että pakolaishallintolaisten ja paikalleen miehitetyiksi jääneiden välillä täytyy olla erikoinen ristiriita: sankaruus ja aatteen palo lienevät verrattomasti helpompia vieraalla maalla kärvistellen paluusta menneeseen kultamaahan unelmoivile, kuin kotona arjen kauhuja sameilla kompromisseilla ja mutaisella yhteistoiminnalla yrittäville, joile sankaruus on menolippu Walhallaan, ei paluulippu kotiin.

    VastaaPoista
  3. Simenon taitaa olla ainoa tietämäni kirjailija, joka on toteuttanut näennäisen proosamuodon sisällä ja jopa toimintakertomusta mukaillen puhtaasti lyyrisen tuotannon, jossa mieliala, mielentila ja syvästi erikoinen tapa nähdä ihmiset ja maailma ja kertoa niistä, on toteutettu johdonmukaisen raivokkaasti.

    Virginia Woolfiahan pidetään lyyrisen proosan uranuurtajana. Ja mitä oma rajallinen lyriikan ymmärrykseni sallii, sanoisin että ei syyttä.

    Viitteitä tuosta mielialan ja mielen läpi kertomisesta ja sen näkymisestä tekstissä lyyrisenä otteena on sitten toki monellakin kirjailijalla. Esimerkkinä tulee nyt mieleen Juha Itkonen.

    VastaaPoista
  4. Luettelo suomennetuista Maigret- kirjoistako ei vielä ollut edes täydellinen? Mielenkiintoisia näkökulmia ainakin Minulle löytyi blogista.

    VastaaPoista
  5. Kas, mikä kirjallinen sattuma: Maigret on syntynyt samana vuonna kuin Koskelan Akseli.

    VastaaPoista