Sivun näyttöjä yhteensä

6. huhtikuuta 2009

Reppulit ja muut




Tavallaan tämä on iljettävää ekshibitionismia, mutta luultavasti naisille ja lapsille vaaratonta. Tavallaan tämä on kuin Loiri esittämässä Leinoa, pekoraali vailla vertaa.

Mutta siis henkilökohtaisuuksiin: aloin lukea Tolkienia, enemmän kuin 30 vuotta ajastani jäljessä.

Ehdotan syyksi tällaisen lukemiselle, että yritän pohtia, miten paljon muut kuin kirjalliset syyt vaikuttavat lukemisiin ja mieltymyksiin.

Ensi tuntuma on korkeintaan suuntaa antava. Olen lukenut jotain pari sataa sivua. Jo pari sivua osoitti, että lause kulkee aivan verrattoman hienosti, ja pian oli myönnettävä, että kerronta on nautittavaa – näennäisesti hyvinkin verkkaista ja viipyilevää. Tässä tapauksessa se luultavasti merkitsee taitavaa sommittelua ja tarkkuutta.

Luulen että välinpitämättömyys Tolkienia kohtaan johtui keikaroinnista ja ylimielisyydestä ja toiseksi siitä, että kirja oli WSOY:n (ensimmäinen osa Tammen).

Kirjallinen keikarointi ilmenee etenkin niin, ettei halua tunnustaa mitään ajankohtaista ja suosittua hyväksi, ellei ole itse huomannut sitä ja pääse evankelioimaan asiasta toisille.

Siinäkin tapauksessa, että kuulee muilta itse jo tuntemastaan pitää välttämättä keksiä jokin omituinen perustelu.

Ylioikeuksissa on sellaisia tuomareita, jotka kirjoittavat jotain ainakin omasta mielestään nasevaa päätöskonseptiin, ja toisia, jotka kirjoittavat on-merkin (=) ja nimikirjaimensa. Jälkimmäiset siis hyväksyvät esittelyssä omaksutun lopputuloksen ja perustelut.

Tarkastavalta jäseneltä ja puheenjohtajalta vaatii luontoa hyväksyä esittelijän mietintö eli perusteluehdotus sellaisenaan. Jokuhan voisi luulla, että tässä laiskotellaan. Siksi esiintyy aika paljon muutoksia, jotka ovat oikeastaan tarpeettomia.

Jossain muistini pohjalla on kuvia hämmästelystä: mitä ovat nämä ihmiset, jotka muuttavat ”sen vuoksi” muotoon ”sen johdosta” ja tuonnempana taas päinvastoin.

Eräät ylevät henkilöt ovat siteeranneet hyväksyvästi roomalaista runoilijaa, joka ilmoitti vihaavansa tungeksivaa rahvasta ja näyttävänsä sille närhen munat, tai jotain sinne päin (Horatius, Carminum Liber III 1).

Vaimoni oli vastuussa Otavan lasten- ja nuortenkirjoista ja itse olin Otavassa vastuussa milloin mistäkin. Vuonna 1974 pidin sen vuoksi erittäin epätodennäköisenä, että WSOY sattuisi julkaisemaan mitään todella hyvää.

Ehkä Tolkienin tunnistaminen olisi vaatinut malttia ja terävyyttä, joita olin vailla.

Seuraavaksi luen varmaan Harry Potterit, koska niistäkin minulla on mielipide, joka ei perustu mihinkään.

Asia on kai itsestään selvä, mutta Kersti Juvan yhdessä Eila Pennasen kanssa tekemä Tolkienin suomennos on tolkuttoman hyvä.

Tämä oli siis lisänäkökohta ikäkauden ja mielikirjallisuuden yhteyteen – keskenkasvuisena sitä ei ole välttämättä vielä oppinut kovin koppavaksi. Siten saattaa olla helpompi innostua siitä mistä muutkin ja ennen kaikkea olla tekemättä itsestään numeroa.

Kai se vitsa on väännettävä nuorena. Kuten tämän jutun kuvassa lienee tapahtunut.

21 kommenttia:

  1. minä olin koppava jo nuorena. setäni väitöstilaisuudessa sain vaimoltaan kuulla. kolmekymmentä vuotta sitten. eilen sain kuulla sen veljeltään, että pienenä olin ärsyttävän leuhka. ihan kiva. omasta mielestäni olin ujo ja arka. maailma näyttää niin erilaiselta eri suunnista. nykyisin kun näen leuhkan ja äänekkään, osaan ajatella, että siellä se pieni ujo ja arka kokoaa voimiaan maailmaa vastaan tietämättä miten oikein pitäisi olla.

    VastaaPoista
  2. Tässä asetelmassa on kyllä toinenkin ulottuvuus ja siitä ei ole kukaan vielä puhunut. Ja taitaa olla niin, että kun Obama saa energianhinnat alas poistamalla väärät kilpailut rauhoittuu realibisnis, sen mukaan kansa ja tästä voi kouludisipliinit sitten lähteä. Mutta miksi nämä arvoisat ylimieliset akateemiset eivät tietäneet miten maailmaa johdetaan, miten asiat ovat linkitetty toisiinsa jne vaan sitä piti lusikoida vastahakoisille kakaroille...lusikka kerrallaan ja samalla koittaa olla harmiton kulkuri, jotta vastaanotto säilysi.

    VastaaPoista
  3. Tolkienia luin nuorena ja silloin se oli hurja elämys. Myöhemmin yritin uudelleen ja yrittämiseksi se jäi. Samoin kävi elokuville, jotka ilmeisesti voisivat olla huonompiakin. Ehkä aika olisi jälleen kypsä Keskimaan vaelluksille, vaikka hyllyn niteen fontti on syntisen pientä! Tunnistan kyllä blogistin kuvaaman asennevamman. Oksasen Puhdistukseen tartuin hanskat kädessä - onneksi tartuin.

    VastaaPoista
  4. Vanhempi tyttäreni oppi lukemaan 7-vuotiaana, vähän ennen kouluun menoa. Ensimmäinen kirja, jonka hän luki, oli Taru sormusten herrasta, kolme osaa.Hän makasi viikon sängyssä ja luki. Minä vein aina voileipiä ja ruokaa, että pysyi hengissä. Siitä on nyt 35 vuotta.
    Parenpi myöhään kuin kuin ei ollenkaan, Jukka! Näytät aloittavan kolmannen elämäsi.

    VastaaPoista
  5. Tolkienia olisit voinut kyllä lukea englanniksi. Se on nättiä ja tyylikästä englantia, niin kuin vain englannin kielen ja kirjallisuuden proffa vapaa-aikoinaan voi kirjoittaa.

    Englanniksi lukien on myös helpompi omaksua haltijoiden kieli.

    Tuli vain mieleen kun taannoin julmistelit etteivät ihmiset edes romaaneja lue englanniksi!

    VastaaPoista
  6. Saanko tuoda voileipiä sitten kun se aika alkaa? Voisin tuoda tuplia; dubbelsmörgare med myky saltgurka och massor med gott.

    VastaaPoista
  7. Totta puhut, suomennos on huippuluokkaa - henkilöiden (mm. Reppuli) ja paikkojen (mm. Järinmöyremä) nimet ovat suorastaan herkullisia.

    Jaana Kaparin Potter-suomennoksissa on nimistön kohdalla samanlaista nautittavaa mielikuvituksen lentoa.

    Hyviä lukuhetkiä!

    Citizen Jane

    VastaaPoista
  8. Toivon hartaasti Kemppisen lukevan Potterit! Ja kommentoivan niitä täällä. Näin välttyisin niiden lukemiselta, kuten olen välttynyt Tolkieninkin. Delegointi on kaiken a ja o.

    VastaaPoista
  9. Suosittelen alkutekstiä ensilukemiseksi.

    VastaaPoista
  10. Christopher Lee kertoi Peter Jacksonin mammuttimaisen elokuvaprojektin aikana, että hän lukee Tolkieninsa aina vuoden välein uudestaan.

    Itse olen tyytynyt hillitympään uusintatahtiin. 3-5 vuoden välein on hyvä.

    (Olen sitä mieltä, että Potter-käännöksessa Jaana Kapari ei tee niin vakuuttavaa työtä kuin Kersti Juva Sormustrilogiasa. Rohkelikot ja huispaukset ovat lähempänä Hobitti-kirjan ensimmäistä suomennosta "Lohikäärmevuori", Tammi, 1973, suom. Risto Pitkänen. Mutta tämä on toki vain lukijan, ei tekijän mielipide.)

    VastaaPoista
  11. Kemppinen:

    "Luulen että välinpitämättömyys Tolkienia kohtaan johtui keikaroinnista ja ylimielisyydestä ja toiseksi siitä, että kirja oli WSOY:n (ensimmäinen osa Tammen)."

    En voi tietenkään kenenkään muun vaikuttimista sanoa sitä enkä tätä, mutta itselläni lukemista ohjaa se - yllättäen! -, mikä sattuu milläkin hetkellä kiinnostamaan. Kokisin luonnonvastaiseksi tilanteen, jossa perehtyisin kaiken maailman menninkäiskertomuksiin (ei kirjallinen kannanotto) ilman että taustalla olisi mitään omakohtaista löytämisen ja ymmärtämisen intohimoa. Ja toisaalta, vaikka kaikki sattuisikin kiinnostamaan, niin kaikkeen ei voi silti perehtyä - pitää siis tehdä valintoja.

    Olisiko siis olemassa myös ihan hyväksyttäviä ja ymmärrettäviäkin motiiveja olla aina seuraamatta kulloisia kulttuurin eri alojen muotivirtauksia, olivatpa ne sitten taiteellisesti miten korkeatasoisia tahansa?

    P.S. Onko muuten mistään enää saatavilla YLE:n Kemppisen jaksoja? varsinkin alkupään lähetykset jäivät lataamatta koneelle. Ne kun vaan ovat niin mukavaa aamukahviseuraa..

    VastaaPoista
  12. Alkaa tulla vastaan niin herkullisia voileipiä, että panen joukkoon omianikin. Jos sattuu jotakuta hiukomaan.

    Murretaan Linkosuon pyöreistä hapankorpuista (niistä, joissa on kuminaa) sopivia paloja. Puserretaan päälle mittunen tälli Kavlin voileipäpikkelssiä (varokaa vähärasvaisia jäljitelmiä). Sen päälle painellaan Grana Padano-juuston paloja, paksuus 3- 5mm (sitä kiilanmuotoista, joka on punertavassa pakkauksessa). Koristellaan teelusikallisella nuppukapriksia ja rouskutellaan hartaasti.

    Juomaksi, etteivät hampaat ravistu, sopii vesi, vissy, ölperi, kuohukka, punkku, valkkari, rosetti, kosander, voimavirvokkeet, itse kunkin mieltymysten mukaan.

    Näillä eväillä lukee vaikka Tervoa!
    Puhdistus oli parempi.
    Keittiössä Kunnaksen Ilkka

    VastaaPoista
  13. = ok

    ______________________________

    Hallinto-oikeudessa näitä katseltiin. Hellyttävin muisto TSH-kirjasta on, kun menin viisivuotiaan miltei kummityttöni syntymäpäivän rääppiäisiin kirja lahjana. Loppuillasta sitten aloin lukea ääneen ja toisen sivun jälkeen sekä tytär että äiti olivat syvässä unessa.

    VastaaPoista
  14. Elämä on satua hyvä Kemppinen. Elämämme yhdistää koivu ja tähti. Mutta Lilius ei pääse taivaaseen sanoit vuonna 2006 - mutta minä katsoin tarkasti kuvaa missä hänen silmät ja otsa näkyy ja huomaan, ettei hän ole punatukkainen. Eikö sanota, ettei punatukkaiset pääse taivaaseen. Joten Liliuksen hiusväri on ihan toinen.

    Silmätkin ovat ihan tummia. Pelkää tai on vihainen tuo sinun satuolentosi.

    VastaaPoista
  15. Hienoa. Kemppisestä paljastuu yllättäen ihan inhimillisiä piirteitä.

    Vaan milläs hän onkaan aloittanut Tolkieninsa? Silmarillion vai Sormusten herra?

    Sinne ja takaisin on Tolkienia kera Lewisin.

    VastaaPoista
  16. Suomalaisittain voi sanoa, että Kemppinen on Tolkienissa kolmikymmenisen vuotta myöhässä, kuten hän tekikin, alkuteosten osalta voi puhua jo puolesta vuosisadasta. Hippiliike otti teokseen hajamielisen intensiivisen syleilyotteen myös muualla, mutta meillä kirjan adaptaatio sai selvästi eri sukupolven perusvireen kuin Britanniassa.

    Kirjoissa mennään suvannot hitaasti ja action nopeasti, Jacksonin elokuvassa (mielestäni se on ehjä kokonaisuus eikä trilogia) toisinpäin. DVD:n kommenttiraidalla käsikirjoittajarouvansa nauroikin, että Jackson pääsi elementtiinsä juuri niissä kohdissa, joissa manuksessa seisoi lakonisesto: "Then they fight". Sinänsä ohjaajassa on kyllä muitakin kvaliteetteja, minkä Heavenly Creatures jo osoitti.

    Elokuvan musiikki löi John Williamsin hänen omassa lajissaan, asiaa korosti elokuvan osien lomittuminen Star Warsin surullisiin "etko-osiin". Niissähän oli muutoin tarinan ja tekniikan laatusuhde täysin päinvastainen kuin Jacksonilla, vaikka Sormus-elokuvissa molemmat aspektit olivat huikeasti korkeammalla tasolla.

    Tolkienin innoittama (muu) kuvataide ei ole puhutellut minua koskaan, se on kovin usein vaivaannuttava sekoitus puberteettista teeskentelyä ja toritaiteen hienovaraisuutta. Olisi kiinnostava nähdä mitä Hayao Miyazaki saisi aiheesta esiin, poikansa Le Guin -elokuva tosin antoi varoituksen katsantokantojen yllättävistäkin eroista..

    Kuunnelmista voi kehua BBC:n CD:llä saatavilla olevaa Sormuksen versiota, tosin saman firman Sinne ja takaisin on kamala. Äänikirjoissa Heikki Määttänen, minun sukupolvelleni läpituttu lastenohjelmaääni, teki kuolemansairaana hienon esityksen. Tolkienin itsensä lukemat pätkät osoittavat miten kaukaista sukupolvea hän olikaan; äänikirjojen kuningas on sir Derek Jacobin lukema.

    Jos Kemppinen haluaisi tutustua Potteriin, elämystä koko rahalla tarjoavat Stephen Fryen lukemat unabridged-versiot, niitä saa kaksilla kansilla: Children ja Adult, kuten itse kirjojakin.

    Suomennoksista puheenollen pitää muistaa, että Rowling lataa sanastoonsa oman mutkikkaan kielipelinsä, kun taas Tolkienilla, kielitieteilijällä, kielellä pelaaminen oli isommassa mittakaavassa ja siksi selkeämpää. Esimerkiksi Reppulin (Baggins) ja Tylypahkan (Hogwarts) kääntämisessä on ollut kyse aivan eri toiminnosta.

    VastaaPoista
  17. Suomennettu Taru Sormusten Herrasta on hyvä meille suomenkielisille. Myöhemmin luin ensimmäisen osan englanniksi, ja kieli toi mieleen Englannin. (Kontu = Shire)

    VastaaPoista
  18. Pojalleni THS oli ensimmäinen kirja, jonka hän luki. Taisi aloittaessa olla juuri täyttänyt viisi.
    Tämä vei sitten kirjojen pariin niin nopeasti, että ehti lukea nelisenkymmentä oikeaa romaania ennen kuin meni kouluun. Koska minä pidin lukemisesta ja elimme kahden siihen asti, että poika täytti kahdeksan, olin hänelle esimerkkinä ja ylen monasti vietimme iltamme sohvalla lukien, jalat huovan alla limitysten.

    Ensimmäinen kirja, jonka hän pyysi, oli englannin sanakirja, nimipäivälahjaksi samana vuonna kun luki TSHn.
    "-Isi, onko kirjoja jossa sanotaan, mitä asiat on englanniksi?"
    -"On, semmosia sanakirjoja"
    -"Voinko mä saada semmosen vaikka nimipäivälahjaksi?"
    -"Voihan se onnistua. Mihin sä nyt semmoista tarvitset?"
    -"Mä haluun isona tehdä elokuvia ja suomalaiset elokuvat on niin huonoja, että pitää tehdä elokuvia englanniksi."

    Tämä tie voi sitten niin, että poika aloitti englannin opiskelun itsenäisest ennen kuin täytti 6v. kääntämällä lelujensa käyttöohjeita sanakirjan kanssa sanasanalta. Sitten hän kävi koulunsa englanniksi, jolloin jossakin vaiheessa, joku viranomainen merkitsi hänelle englannin äidinkieleksi.Näin ummikko suomenkielisen yksinhuoltaja isän pojasta tuli englanninkielinen.

    Vaan pääuomaan palatakseni.

    Aloin seurustella vaimoni kanssa, kun poika oli kahdeksan. Lukuharrastus oli heti heitä yhdistävä tekijä. Vaimoni sanoi, että oli perin kotoista tulla ensikertaa meille, kun poika istui sohvalla, vilkaisi kirjasta ylös, ja totesi ystävällisesti, mutta samaan aikaan kärsimättömästi, "Päivää, tervetuloa... Jos sopii, minä luen tämän luvun ja tulen sitten seurustelemaan." Vaimoni, joka ei ole mikään lapsiystävällisyyden malli, sanoi että hänestä tuntui, että kyllä hän tästä voi selvitä.

    Englanninkieliseen kirjallisuuteen poika aloitti matkan siis lelujen käyttöohjeiden kohdalta, sitten sarjakuvien ja nuorisokirjojen kautta syvemmälle.
    Poika luki ensin vaikeampia kirjoja suomeksi ja englanniksi sitten simppelimpiä, mutta tilanne muuttui niin, että aika pian hän väitteli, ja todisti olevansa oikeassa, opettajiensa kanssa mm.aseteknologian tai maantieteen sanastoja koskevista jutuista.

    Suomenkielinen kirjallisuus kulki kokoajan mukana, mutta uutuuskirjat menee hän lukee yleensä englanniksi, sitten suomeksi suomalaiset kirjat ja joitakin vanhoja käännöksiä.
    Hän sanoi, että monet kirjat ovat parhaimmillaan englanniksi, jopa niin, että suomennokset nolottavat. Mutta mm. THS ja Potterit hän tunnustaa nautinnoiksi myös suomeksi.

    VastaaPoista
  19. Kaparin Potter-käännösten ainoa ongelma on oikeastaan se, että ne on tehty sarjan ollessa yhä kesken. Suomentaja valitsi, varmasti perustellusti, tuollaisen himpulapimpulalinjan kääntäessään ykkösosaa ja oli sen jälkeen tietysti naimisissa ratkaisunsa kanssa. Ongelmaksi tämä muuttui tarinan synketessä ja aikuistuessa -- viimeisessä osassa tapetaan väkeä oikealta ja vasemmalta mutta sairastutaan siinä välissä "roiskuhupsuun".

    VastaaPoista
  20. Anonyymi puhuu asiaa, vaikka aika hyvin/onnekkaasti Kapari vältti monet karikot, joihin Potter-saagan ennakoimattomat käänteet olisivat voineet johtaa, esimerkiksi eräät nimi-ja initiaalileikit. Durmstrangin Irkoroff om tietääkseni ainoa "suotta" muutettu nomi, jottei kuseinen opettaja olisi sekoittunut Kalkarokseen.

    Termien lapsellisuus on kielivaistoni mukaan jo Rowlingilla, vaikka hieman Kapari on pyöristänyt pastelliin.

    VastaaPoista
  21. Sormusten herroista on minusta Jacksoneita parempi Bakshin yritys. Siinä on magiaa ja tunnetta kun taas näissä Jacksonin viritelmissä on efektiä ja isoa rahaa, mutta kovin vähän mitään henkeä.
    Ovat näitä nyky-Hollywoodin tusinatuotteita, vähän kuin nämä nyt muodissa olevat sarjakuvafilmit, jotka ovat monin tavoin parempia kuin moni muu etenkin tuotannollisilta arvoiltaan, mutta tarina ja varsinainen elokuva jäi jonnekin kun piti näyttää hyvältä ja tehdä rahaa.

    VastaaPoista