Suomennus

Liput liehuivat ja kun katsoin kalenterista, siitä kävi ilmi, että oli jokin suomen kielen päivä. En ollut kuullutkaan. Onneksi huomasin, että parin viikon päästä on kansallinen veteraanipäivä.

Kaunialan sotavammasairaalan päärakennus kuuluu olevan se kylpylä eli Bad Grankulla, jossa lukuisat kuuluisuudet asuivat ennen vallankumousta, ja jonka viereen rakennettiin Suomen ensimmäinen pujottelurinne 1930-luvulla.

Talvisodan aikana siellä asuivat ne Yhdysvaltain lähetystön henkilöt, jotka eivät olleet Tukholmassa turvassa. Vetäjänä oli H.F. Arthur Schoenfeld, joka herätti 1942 tiettyä huomiota tempauksillaan. Suomalaisten lisäksi ruotsalaiset avasivat nimittäin myös diplomaattien salakirjoitusta jokseenkin tehokkaasti. Ruotsalainen matemaatikko Arne Beurling avasi Saksan G-Schreiberin koodin, joka oli paljon Enigmaa vaikeampi, ja teki sen kynällä ja paperilla parissa viikossa. Menetelmä salausalgoritmin purkamiseen oli kuulemma osittaisdifferentiaaliyhtälöt, etenkin harmoninen analyysi.

Ruotsin kieli on suomentajalle vaikeampaa kuin englanti, saati saksa tai ranska.

Kieli kun liittyy tavalla tai toisella yhteiskuntaan ja maantieteeseen eli niin sanottuun todellisuuteen.

Ruotsissa poliitikot ja kuuluisuudet ja professorit ovat Tukholmasta tai melkein, mutta kirjailijat maalta – merkillisen moni Norrlannista tai Länsipohjasta. Smoolantilaisia pidetään jotenkin säälittävinä; yksi heistä oli Astrid Lindgren. Skoone on valloitusmaata, mutta valloittavia skoonelaisia ei tapaa joka käänteessä. Tosin syy voi olla sekin, että heidän puhettaan on niin vaikea ymmärtää.

Minun korvissani ”Taalainmaa” kuulostaa juhlalliselta. Ruotsissa ”Dalarna” on monikollinen sana; eräät paikalliset (dalkarlarna) ovat nauttineet mitä ihmeellisimpiä etuoikeuksia, koska heillä on ollut Falunissa ainakin 1300-luvulta Stora Kopparberg, nykyisin tuttavallisesti vain Stora.

Ja sitten joku sanoo romaanitekstissä, että taalainmaalaisen puhe kuulostaa samalta kuin näkkileipäpakettia ravistelisi.

Olen kuunnellut otsa rypyssä valituksia kääntäjien kohtalosta. Onneksi kukaan ei ole tarjonnut sellaisia töitä sen jälkeen kun suomensin Castellsin ja Himasen kirjan.

Alan epäillä, että esimerkiksi ruotsi ei enää onnistuisi, eikä Tanska. Tutkin Peter Høegiä ja tulin siihen tulokseen, että olen kehunut vähän liikaa ”Lumen tajua”. Hyvähän se on, mutta on niitä muitakin. Ja loppu lerpahtaa.

Nyt kävi ilmi, että kun sukurakkauden vuoksi olen hommannut Leif GW Perssonin kirjat suomeksi ja havainnut käännökset moitteettomiksi, nyt lukemani alkuteos (Den som dödar draken) on aivan eri kirjailijan kirjoittama. Hän kirjoittaa mokoma ajoittain samalla tavalla kuin minä eli melskaa virka- ja lakikielen sokkeloissa niin ettei lukija voi olla oikein varma, piruileeko mies vai onko tosissaan.

Näppelunda…

Tuota sanaa ei ole olemassa. Se on kontaminaatio sanoista näppeligen ja ingalunda. Samanlainen kuin alun perin vitsinä sorvattu ”paikkaseutu”.

Lopullisesti vakuutuin ruotsinmaan kielen taitoni katoamisesta tutkittuani Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen pohdinnan termistä ”illdåd”, joka on mielestäni päivänselvästi ”ilkivalta”, esimerkiksi ikkunan rikkominen tai portin sulkematta jättäminen. Käy ilmi, että Ruotsinmaassa sitä käytetään aika usein merkityksessä ”törkeä vahingonteko” tai jopa ”hirmutyö”.

Vaikeimpia olisivat ”totnoin” –tyyppiset repliikin osat. Perssonilla esiintyy suomeksi häiritsevästi ”jos minulta kysyt”. Ruotsissa se tarkoittaa ”voihan olla” tai ”ajattelin tässä”. Ranskalaisilla on taipumus aloittaa joka toinen virka sanomalla ”à ainsi dire”, niin sanoakseni. Se on suomeksi totnoin.

Luulen viuhahtavani arkena kirjastoon katsomaan P.-O. Enquistin omaelämäkertaa ja esseitä ja katsomaan uudestaan Kerstin Ekmania. Silmäilin ennen kuin jouduin johonkin tilaisuuteen, jossa hän, ihan normaalin tuntuinen ihminen, oli kunniavieraana. En saanut otetta.

Sääli että itäsuomalainen ”ottiatuota” katosi kielestä. Yrjö Kokko brassaili repliikillä ”jovain”, ja se taisikin olla laajassa käytössä pohjoisessa ja leimata puhujan asian savoksi ilmaistakseni ”tolokun mieheksi”.

Niin se on poijjaat! (Repikää tuo ruotsiksi – hokema on sota-ajan stand-up-koomikon ”korpraali Möttösen”. – Nerokas – ei mitään tunnistettavaa murretta mutta lupsakka.)