Sivun näyttöjä yhteensä

29. huhtikuuta 2009

Erakko




Kuuluisien miesten elämäkerrat ovat useimmiten ikävystyttäviä. Heistä tulee kuuluisia ja sitten he kuolevat.

Eräs koulumme opettaja ei ollut kuuluisa, mutta kaikki koulun käyneet muistavat hänet, luullakseni lämmöllä. Kukaan ei kuitenkaan tuntenut häntä, eivät myöskään työtoverit.

Hän opetti lähinnä ruotsia 1930-1970 ja kuoli melkein 90-vuotiaana 1994. Hän tuli Kauhavalle opettajaksi kesken lukujensa, ja kesken ne jäivät. Hän oli ”opettaja”, ei ”maisteri”.

En tiedä, että hän olisi juuri koskaan tavannut juuri ketään, vaikka hän asui vuosia äidinisäni talossa meitä vastapäätä. Sellainen käsitys oli, että hän olisi ollut perso viinalle ja pelannut joskus korttia sellaisten henkilöiden kanssa, joiden maine ei ollut pitäjän paras, mutta en osaa oikein uskoa. Ainakaan en ole koskaan tavannut ketään, joka olisi edes nähnyt hänet humalassa.

Hän hoiti virkaansa, muodollisesti siis epäpätevänä, ja teki sen paremmin kuin hyvin. Hän poltti kovasti tupakkaa ja kuunteli keskiaalloilta ruotsalaisia, saksalaisia, englantilaisia ja ranskalaisia asemia. Hänen isänsä lienee ollut Viipurin pormestari, ja hän oli varmaan käynyt Viipurin klassisen lyseon, koska hänen latinan taitonsa oli hyvä.

Kukaan ei tiedä, miksi hän jäi paikkakunnalle. Hän ei ollut millään tavoin sammunut mies, vaan tarvittaessa jopa kipakka. Hänen suuri intohimonsa oli Lappi. Ennen sotia hän oli pyytämässä helmiä. Sotien jälkeen hänellä oli valtaus Lemmenjoella, Miessillä, ja kullankaivajana hänet kyllä mainitaan. Kun hän tuli syksyllä kouluun, hän oli aina laihtunut kymmenen tai viisitoista kiloa.

Sodissa hän oli talvisodassa Sallassa ja jatkosodan aikana kai yhteys- ja esikuntatehtävissä matrikkelin mukaan ”Lutolla”, jossa ei tiettävästi ollut juuri sotatoimia. Vääpelin arvo merkitsee ehkä hyvää suoriutumista. Tarinoissa, joita hän kertoi luokalle etenkin lukukauden viimeisillä tunneilla, esiintyy talvisia tulilla yöpymisiä, usein kolttasaamelaisten kanssa.

Tarina on mielestäni kummallinen. Neljäkymmentä vuotta opettajana ja sitten vielä 25 vuotta rauhallista vanhuutta. Siis 65 vuotta paikkakunnalla, johon hän säilytti välimatkan. Kun hän oli kuollut, raihnaisten vuosien kuluista säästyneillä varoilla perustettiin kouluun stipendirahasto, sillä hänellä ei ollut sukulaisia.

Muistan kyllä hänen äitinsä, joka vieraili vanhoilla päivillään ja pukeutui, kuten nyt ymmärrän, 1910-luvun tapaan.

Koulumme oli aika hyvä, vaikka sotien jälkeen oli hankalaa ja sekavaa aikaa ja puutetta osaavista opettajista.

Sydämeni syvyyksissä en ole koskaan oikein uskonut huippukouluihin, vaan ajatellut, että eivät kai ne siellä nuoria ihmisiä vallan pilaa, enkä ole kauhean innostunut huippuyliopistoista, koska sellaiset ovat omiaan kovettamaan opiskelijoiden orastavia luonnevikoja.

Etenkin minusta tuntuu siltä, että poikkeukselliset oppilaitokset sopivat maihin, joissa on eliitti. Lähin sellainen löytyy lahden takaa, lännestä.

Ihminen on siitä erikoinen otus, että sopeutumiskykyä ja vastaanottamisen taitoa kyllä löytyy. Opettaja on kriittinen voimavara.

Tämä on perimmäinen syy siihen, että en aina hillitse haluani pilkata kollegojani.

Kun joku on oikein hyvä opettaja, häntä aletaan kehua tutkijana. Pelkästään hyvät opettajat – puutarhurit – unohdetaan. Hyvällä opetuksella ei saa käytännössä edes palkanlisää.

Nyt puheena oleva erakko-opettaja oli tietenkin säihkyvän älykäs ihminen. Oli sellaisia opettajakunnassa muitakin, mutta he yleensä edellyttivät jonkinlaisia palvontamenoja – tämä ei.

En haeskele merkillisen uran takaa murhenäytelmiä, joita sinne kyllä voi sisältyä, enkä romantiikkaa. Tässä tapauksessa henkilö oli suuri, poikkeuksellinen opettaja sen takia, että hän oli suuri individualisti, joka viihtyi elämässään ja viihtyi kauan.

Hänen opetuksessaan oli yksi erikoinen, kallisarvoinen piirre. Hän katsoi tarkasti ja kuunteli tarkalla korvalla. Se oli mahdollista, koska hän oli kiinnostunut kasvavista ihmisistä. En usko, että hän olisi ymmärtänyt, jos hänelle olisi joku mennyt päivittelemään samojen asioiden takomista samalla tavalla tyhmiin kalloihin vuosikymmenestä toiseen.

Eräässä juhlallisessa tilaisuudessa opettajalla oli ruskea takki, siniset housut (vyötäröltä itse levennetyt) ja koripallokengät. Tuskin se oli tietoista, mutta esikuvallinen pedagogi oli esikuva myös pukeutumisessa.

22 kommenttia:

  1. hyvä elämä... taitavasti kerrottu. miulla on valtaukseltaan karttakin.

    VastaaPoista
  2. Kävin tämän erakon Miessi-kämpällä Lapin-vaelluksellani -73.Hänellä on muuten tytär!
    Toinen huhtikuuta kirjoitit mm. junista ja Aukustin kioskista. Aukustin 87v poikaa, isääni Joukoa, Kauhavan pitkäaikaisinta ja aikoinaan Suomen nuorinta asemapäällikköä olen kohta lähdössä katsomaan (ei Kauhavalle vaan "Kauhavan Härmään", palvelutaloon, jonne hänet pakkomuuttivat!). Edessä on n. 4000km:n ajo...
    Sitä Aukun kioskin kuvaa vain ei löydy!
    Un cordial saludo! Musgoso

    VastaaPoista
  3. Tässä tulee kyseeseen se minusta hyvin tärkeä huomio, että pedagogeina tai persoonina suuret opettajat voivat piirtää jälkensä ihmisluonteeseen eliniäksi. Eikä sen suinkaan täydy olla positiivinen jälki. Oma isoäitini muistelee vieläkin kauhulla suutuspäissään mustepulloja viskellyttä Malmin eteläisen kansakoulun opettajatarta - niistä päivistä on kulunut yli 60 vuotta. Ja näitä kertomuksia kuulee.

    Omina lukiovuosinani, kaikkea muuta kuin eliittikoulussa, muutamat harvat saivat nauttia ensiluokkaisesta kielenopetuksesta. Syynä oli muun ohella se - tasa-arvoistamisen läpitunkemassa koulumaailmassa sinänsä rohkea linja - ettei ko. daami katsonut asiakseen opettaa kuin oikeasti vaivaa näkeviä ja siksi lahjakkaita. Lienikö J. Jaurès, joka sanoi laittamattomasti:
    “On n'enseigne pas seulement ce que l'on sait, on enseigne ce que l'on est.”

    VastaaPoista
  4. JK:
    "Hän ei ollut millään tavoin sammunut mies,"Jep, eläkään hengenpalo
    (ja puukstaavin käyttö).

    VastaaPoista
  5. LUTTO

    Hieno juttu!
    Opettajan syvempi lahjakkuus ja kyky opettaa tulee kaiketi syvalta ihmis-sydamesta.

    Sen verran tarkennusta Lutto joen linjasta, etta siella oli maaottelu 'kovat rajamiehet vastaan kovat rajamiehet'. 1941-1944 oli jatkuvaa sotaa, lähi- ja kaukopartiointia tiettömässä ja vaikeakulkuisessa erämaasssa.
    (Voipi Googlata 'Luton miehet' haulla). Sittemmin tama osasto Pennanen (eli Luton miehet) pääsi kirjoihin Kemin operaatiollaan 1944.

    VastaaPoista
  6. JK:

    Koulumme oli aika hyväEihän siitä ole kuin muutama vuosi, kun joku Lappeenrannan teknillisen yliopiston apuopettaja meni Etelä-Saimaa-lehden haastattelussa sanomaan että ""Kauhavalla oli liikaa valistusta ja yksi maan vanhimmista ja huonoimmista oppikouluista"!

    VastaaPoista
  7. Kertomuksessa erakko-opettajasta on jotakin tuttua, mitä äitinikin kertoi 30-luvun Kauhavalta. Häneltä sain koulussa paljon apua koulun ruotsin kielen opinnoissa, joten ehkä kyseisen opettajan vaikutus yltää minuunkin...

    Erakko-opettajan tavoin isänikin oli samoihin aikoihin, 40-50-lukujen vaihteessa, Lemmenjoella kultaa huuhtomassa. Saimme isän jäämistönä omat Lemmenjoen kulta-hippumme lasiputkissa.

    Opettajaisäni kertoi paljon omasta kouluaikaisesta opettajaesikuvastaan, joka oli erioikeudella toiminut kauan muun muassa matematiikanopettajana, vaikka oli koulutukseltaan metsänhoitaja. "Haapamäen yhteiskoulun historian" mukaan tämä partio- ja suojeluskuntajohtaja näyttää olleen hyvin keskeinen henkilö monissa asioissa paikkakunnalla.

    VastaaPoista
  8. Minä eilen kirjoitin varastooni jutun omasta englannin opettajastani, joka oli aivan kamala.

    VastaaPoista
  9. Hyvä kirjoitus siitä, mikä on missäkin ammatissa oikea asenne, oikea taito ja oikea suhtautuminen. Opettaja, joka seisoo luokan edessä, luotsaa tai fasilitoi on puutarhuri. On laittanut oman itsensä peliin ja kuuntelee siksi, että haluaa sydämen palosta nostaa kukat kukkimaan. Vastaava formaalinen sika-öky-tutkija-narsu sen sijaan pätee lähinnä opettajainhuoneessa, cockteil-partyissä nimen kautta ja kaikenlaisten esittämisen taitojen kautta. Ikävää on, että lapset pitävät enemmän tästä sirkuspelle-tyypistä, jos se on sirkustelija.

    Kun minä sinua Kemppinen kengitän omilla hevosenkengilläni teen sen sirkuspellen roolissa: kukaan ei nimittäin enää kuuntele pelkkää hyvää tahtovaa. Pitää olla show koko ajan.....the show must go on: ja tästä aiheesta ei tule loppua niin kauan, kun kärsimys ja itsehillintä itseyden osalta alkaa. Nykyään nämä, jotka puhuvat itsehillinnästä ja seurustelevat jatkuvissa inside-partyissä viikko toisensa perään koska eivät kestä hiljaisuutta ja yksinäisyyttä ovat uskottavia. Hehän sanovat, että pitää hillitä itsensä. Sanovat mutta itse pitävät perseensä keskiössä varmuuden vuoksi mollaamalla yhtä hyvin sitä mitä eilen ylistivät; tuuliviirinä.

    Pitää ja pitää. Jo siitä sanasta kuulee sen, minkä Kant toi meille: tuomion.

    Me tuomitsemme toisia ja ihailemme toisia. Mutta miksi emme kuuntele toisia eikä itseämme? Siksi, että yksinäisyys on kaikkein vaikeinta.

    VastaaPoista
  10. Voiko ope olla paksu? Paksu paksu mutta sievä?
    (Leevin ihana toisto Haavikon teksteistä. Pang-bom-sjönk).

    Leevillä oli (vain aivan liian) kauniit kengät! Näytti niitä itse korostaen, että ovat hyvät

    - mutta toisaalta olisi siis hyvä ope myös? Hyvät jalat eivät potki? Entäs kiillotetu klobot?

    VastaaPoista
  11. Kun minä lapsena koin traumaa ensin äitini hiljaisuudesta ja isäni kovaäänisuudesta se loi väärän korrelaation ulkomaailmaan. Näitä perustraumoja voi tulla ihan jokaiselle ja tänä päivänä sodan kokenut sukupolvi on lähes kokonaisuudessaan jotenkin traumaattsessa tilassa. Joten trauma on sana jonka voi pian unohtaa.

    Minut estettiin koulunkäynnissä siitä, että olin leikkinyt pyllyleikkejä 4-vuotiaana. Hyh.

    Yksi äiti oli nähnyt. Siinä meni maine.
    Ja pyllyleikkien näkeminen oli tälle siivousintoa puhkuavalle naiselle yhtä suuri synti kuin murha tai tappo. Koska heillä ei näytetty pyllyä eikä puhuttu että sellainen oli olemassa. Oltiin hiljaa mutta muiden pentujen liasta saatiin puhua avoimesti.

    Ja kun selvisi, että olin kommunistin penska (isäni ei ollut edes kommunisti) niin kylä sai uuden noidan, jota jahdata. Täysin tajuamatta observointia etenin elämässäni.
    Uskoin eläväni autenttisesti. Geenimme oli myös kirjattuna, olihan joku ollut hysteerinen suvussamme; kenties skitsofrenia. Siitä ottivat heti uuden teeman. Nyt oli saatu nimikin noidan vainolle. Se on sairas: tämä levisi tarkistamatta. Oli kuulemma jonkun täysin tieto. Minä en tiennyt vielä mitään mutta mieheni ei puhunut (ei sängyssä, ei keittiössä eikä sohvalla). Hoidimme lapsia.

    Minä koin observoinnin tai hävyttömyyden heidän osalta aina sielussani mutta olin vain liian nuori ymmärtääkseni tätä alkavaa sotaa ihmisoikeuksista mihin jouduin niin hirvittävän nuorena. Itkin usein salaa - itkin kun signaalit mitä kohtasin olivat lähtökohtaisesti vääriä. Mikään ei stemmannut: kun olin ollut ihan kiltti tai tekemättä mitään sain selkää jne. Väärät reaktiot, mitään selitystä ei ikinä tullut.

    Sitten minun pidettiin kansakoulussa 4:lle luokalle kun muut saivat tulla kolmannelta oppikouluun. Olin häpeäpilkku, saasta ja minun isäni jonkinasteinen maanpetturi näille, joiden oma kyky selvittää sodan murheet ja historian kulut oli kehittymätön*).

    Nämä siivousintoa puhkuvat äidit ja sisäsiittoisesti kasvatetut infantiili-isät pysyivät aatteessaan ja näin historiaan merkittiin nimi mieleen. -Me merkitsemme nimet muistiin, sanoivat iva huulillaan kun minut kutsuttiin pelleksi erilaisiin istuntoihin ja komiteoihin.

    En siinä kohtaan ymmärtänyt missä oli virhe ja koin vain intuitioni vievän minua eteenpäin pysäyttäen siinä missä ei voinut kulkea enää ja jatkavan siinä missä oli mahdollisuus. Maine levisi koska sitä he halusivat. Maine on sitä että ensin haastaa riitaa ja sitten väittää, että on riitaisa. Kauhea väärinpäin kääntäminen koko ajan.
    Opettivat omat ns. pelastetut herjaamaan ja herjaajat olivat taitavia omissa juonitteluissaan - kunnes pato kasvoi aivan liian suureksi: tapahtui jotain. Jokin muuttui radikaalisesti. Olin ruvennut itse tajuamaan tätä noitavainoa ja nyt minä rupesin observoimaan. Se muutti heidän autenttisuutta ja tilanne kääntyi itseään vastaan.

    Miksi joku tekee pahaa lapselle?

    Olivat rakentamassa kokeilumielessä pahaa mainetta koska mainos-tv ja mainonta oli uutta 60-luvulla. Elin sitä aikaa kun sitä testattiin miten se oikein toimii.

    Piti olla koekaniini miten käy kun toisen matto revitään jatkuvalla syötöllä jalkojen alta. Oli sadismin ensimmäiset kollektiiviset kokeilut ja semantiikkaa vielä avoimesti myös kauppakorkean oppitunneilla. Piti oppia miten ihmiset toimivat todellisuudessa ja miten heillä systemaattisesti käy kun tekee niin tai tekee näin. Skinnerin kirja on vuodelta 1971 Suomessa.

    Mainotaa seurattiin ei niinkään myynnin kannalta vaikka sekin oli tärkeä vaan indoktrinoinnin kannalta: miten saada syötettyä lusikalla sitä mitä PITÄÄ oppia.

    Miten indoktrinoida ja miten massa toimii. Miten media toimii ja miten massa vastaa. Miten pörssikurssit toimivat ja miten media vastaa. Miten kurssi toimii ja miten kansa vastaa. Entäs jos vaihtaa äänensävyä tai mediaa? Entäs jos vaihtaa suuntaa tai lisää tehoa? Entäs jos opettaa toisin? Kaikki kirjattiin ja sitten kirjat hävitettiin. Tieto jäi sisäpiiriin ja muut sepitettiin populistisesti.

    Kaikki testattiin, hiottiin, hiottiin uudelleen ja kontrollia aikaansaatiin nettimaailman ja mobiilimaailman kautta. Yksilöt, jotka eivät pysy ohjainten puitteissa falsifioidaan kunhan massaa on ensin tyhmennetty viemällä kirjallisuus hieman sivulle. (Nytkin käyttäytymistieteen parhaimmat kirjat löytyvät mm Terkosta koska ovat tulleet osaksi terveystietoa, mutta edelleen on massoja joiden elämä tarvitsee ja tarvitsisi juuri Terkon tarjoamaa tietoa bulkkina).

    Ei välitetä. Show must go on. Raha hioo tällä hetkellä entistä vesitiiviimpää verkkoa, entistä hiljaisempaa, entistä salatumpaa kohtaloa tulevaisuuden emansipaation menetyksille ellei huomaa mistä on kyse.

    Ellei huomaa, että tuloksena on lisää koulumurhaajia ja jos aseet estetään tappavat käsin. Tämä on ainoa tärkeä viesti sillä minä en taistele rahaa vastaan enkä rikkaita vastaan vaan ainostaan idiotismia ja tyhmyyttä vastaan.

    Tätä ollaan tajuttu. Onneksi.

    Mutta mitä ei olla tajuttu? Sano se sinä Kemppinen.

    Minä en enää halua olla pahan ilman lintu. En jaksa enää koska minua hyökätään siitä, että olen intellektuelli ja näytän väärältä. Mutta en ole ollut mauton, en siveetön, en promiskuiteettinen enkä mitään.

    Olen ollut täysin yksin ja eristetty lähes koko elämäni ja kouluaikanani en saanut kutsua ikinä mihinkään teinijuhliin, en saanut elää toisten opiskelijoiden kanssa enkä nyt vanhempana viitsinyt tyrkyttää naamani väärään viiteryhmään eli opiskelijaporukoihin ....ja nyt olen ollut täysin kaikista 40- ja 50-vuotisjuhlista eristettynä: jälleen tämän sadistikansan puheenaiheena kun halusin vain lopettaa saastan, jota ylleni heitetään.

    Ystäväni pettivät jos vain löysivät mitään minkä avulla nostaisivat itsensä ensin.
    Ei kaikki - suurin osa. Ja muut olivat halukkaita oppimaan ja sen takia työnsivät minut aina vain uudelleen areenalle. Kokivat jännitystä kuten lejonille ennen vanhaan Colosseumissa heitetyistä vangeista. Kuoleeko se? Mitä tapahtuu?

    Ja kaikki alkoi noin pienestä ja aivan luonnollisesta asiasta. Itse uskoin myös protestanttisena, että jotenkin olin ollut syntinen tai liian flirttaileva (=se on osaksi minun ihan luonnollista habitustani olla valoisa ja silmiin katsova),ja tälle haettiin nimiä ja nimittivät kevytkenkäiseksi ja edelleen olin vain kotona tai parin likkakaverin kanssa.

    Yksikin suudelma niin oli saatu ns. evidenssiä. Lopulta seisoivat jonossa mainostoimiston kesäjuhlissa että saisivat suudelmia. Jähmetyin ja oli pakko suudella leikillisesti kun vimmattu. Oli siis leikkiä mutta kun ei saanut otetta miksi minua kiusattiin. Kukaan ei puhu sellaista.

    Kun tanssin sain kuulla, että olin antanut kuvan miten kevytkenkäinen olin! Aina oli perse takanapäin, tein mitä hyvänsä. En siksi enää tullut uloskaan. Juoksin miehiä jo karkuun, tulivat perään. Kerroin, miten suhtauduin elämään ja seksiin. Ei mitään kerrottavaa, eivät siitä sanoneet mitään. Minut piti haukkua - se oli sovittu? Ja näin naiset myös vailla omaa älyä rupesivat kaakattamaan ja rikkomaan, toistamaan toisten juoruja ja lopulta minulle nauretttin päin naamaa: yliopistollakin. Kuka milläkin omalla keksinnöllä. Piti poistaa, piti nauraa. Olin oikeutetusti kiusattu, filosofitkin virnuilivat toisilleen ja tuskin katsoivat minua. He olivat olleet minun viimeinen usko elämään. He pettivät kaikki. Miten sen sanoa oli seuraava steppi: ja tämä ei vastaa sitä mitä eilen kuulin, että luovuus puhkeaa vain silloin kun on selkä seinää vasten. Ei ole totta: minä olen aina ollut älykäs, ja minun luovuus ei ole luovuutta vaan emansipaatiota sairaasta kohtelusta.

    Se on tärkeää erottaa.

    En ymmärtänyt mitään. En voinut edes kirjoittaa siitä mistä en tiennyt enää mitään. Olin kertonut kaiken elämästäni ja silti herjasivat. Ei ollut mitään lisättävää. Eikä minun vaatteeni ole koskaan ollut rumia, ei siivottomia, eikä ilman mitään syytä, etteikö olisi ollut normaali habitus. Eihän 99% edes ikinä tavannut minua: miten olisi voinut puhua edes vaatteista?

    Kuittasivat kuolleeksi ja viime viikolla mieheni joku ystävä yritti sanoa minulle, että kuules Chris: jos sinun kaikki ystävät ovat sinut jättäneet, niin eikö se ole jo joku merkki sinulle, hä?

    Ja minä vastasin; en tarvitse (enää) sellaisia ystäviä...

    Mutta trauma (jos sellainen on ollut) on liittynyt asioihin, joita olen miettinyt kun itse tulin äidiksi. Ja silloin olin 30 vuotta. Nyt olen 51 eikä kukaan edes aio kysyä minulta mitään; jättävät vain siksi, että saasta jätti ja kun saasta jätti niin sitten jättäminen oli ikäänkuin kirkon kuuluttama ääni. Piti jättää. Ja tämä ns. ystävä kuittaa sen sillä, että minun pitäisi mennä psykiatrille.

    Mutta entäs jos hän itse menisi? Katsoisi miksi yrittää vimmatusti ajaa ajettua entistä alaspäin?
    Siksi - että mies on sairas itse, sairastunut kulttuurin infantiilisuuden sairauteen; äidin ihannoimaan pikkupoikatautiin jossa MInuus on liian suuri. Se on aikamme sairaus - myös opettajissa. Pedofilia on tästä vain oire koska irtiotto väärästä kiinnittymisestä on vaikea seksuaalinen sairaus tai identiteettivamma. Kysy oikealta ammattilaiselta. Kyse on joka tapauksessa sidoksista, joita aikaansaadaan väärällä kosketuksella kun vauva on aika pieni. Luulen ymmärtäväni miten saatiin sotilaita ennen ja miten afrikkalaiset teettävät lapsisotilaita: julma tapa joka ei päältä näy.

    Mutta siinä missä tämä mielikuva luo tunteen oikeasta suhtautumsesta mm lapsiin tai ulkomaailmaan se samalla sairastuttaa olemalla sokea realismille ja siksi kylmä vastuulle. (Vastuu on vain uusi hirviö, jonka purku vie yhtä paljon teoriaa. Jätetään se).

    VastaaPoista
  12. Onko näitä eri tavoin poikkeavia opettajia ja kansanmiehiä - kyläoriginelleja - enää olemassakaan?

    Ehkäpä, mutta heitä ei oikein huomaa, kun he eivät pidä meteliä itsestään.

    Sanoin "eri tavoin poikkeavia" ihan tarkoituksella, kuten aina, sillä usein he olivat poikkeavia. Tätä en sano pahalla.

    VastaaPoista
  13. "...koska hän oli kiinnostunut kasvavista ihmisistä."
    Juuri näin. Se, mikä opettajalle voi olla "samojen asioiden takomista samalla tavalla", onkin oppilaalle ainutlaatuinen oppimistapahtuma. Tämän yksinkertaisen asian ovat tuhannet opettajat ymmärtäneet. Valitettavasti sitten löytyy myös niitä "mustepullon heittäjiä", jotka tuhrivat seinien lisäksi muistot ja oppimisen.

    VastaaPoista
  14. LUTON MIEHET
    Hyvä, kun jokui jo puolusti Luton miesten kunniaa. Googlatkaa ihmeessä ja tutustukaa kuvagalleriaan. Seudut ovat perin tuttuja, kun tuli parina vuonna aika paljon kalassa koluttua noita maisemia ja kahvia keiteltyä mm. Atslemin tukikohdassa kämpässä, jota sanottiin itse Pennasen omaksi. Hyvä oli ainakin piisi nurkassa vielä 1960-luvulla, vaikka muut sota ajan varustukset ympäri kairaa olivatkin jo aika rapistuneita. Vanha rajalinjakin silloin vielä selvänä erottui, vaan eipä oikein enää.

    Atslemin päätukikohdan sakut miinoittivat lähtiessään, kun olivat ensin kyydinneet Pennasen porukan Kemin maihinnousua tekemään.

    Naapurin pojat yrittivät purkaa ansoituksia hyvin säilyneestä tukikohdasta 60-luvun alussa, mutta tuikkasivat sitten puoliksi maahan kaivetut kämpät tuleen, jolloin melkein jokainen räjähti taivaan tuuliin.

    VastaaPoista
  15. Eric Hobsbawm kirjoittaa opettajan tehtävästä luvussa Outside and inside history, kirjassaan On history:

    What I want to remind you of is something I was told when I began to teach in a university. "The people for whom you are there`said my own teacher, ´are not the brilliant students like yourself. They are the average students with boring minds who get uninteresting degrees in the lower range of the second class, and whose examination scripts all read the same. The first class people will look after themselves, though you will enjoy teaching them. The others are the ones who need you."

    Lukija Laihialta

    VastaaPoista
  16. Jukka:
    "Sydämeni syvyyksissä en ole koskaan oikein uskonut huippukouluihin, vaan ajatellut, että eivät kai ne siellä nuoria ihmisiä vallan pilaa, enkä ole kauhean innostunut huippuyliopistoista, koska sellaiset ovat omiaan kovettamaan opiskelijoiden orastavia luonnevikoja."

    Luin ilman mitään odotuksia - "sattumalta" erään kansanopiston vuosikertomusta. Ohjelmasta ja kirjallisista visioista ei paljon jäänyt mieleen, mutta oppilaitoksen yhteiskuvat syksyltä ja keväältä säpsähdyttivat.

    Oppilaista oli n. 7 % kehitysvammaisia - ja sen näki jo "ohijuostessa". No - ei tuo näky mitään, mutta että olivat siinä rehtorin, opettajien ja kaikkien "muidenkin" oppilaiden kanssa yhteiskuvassa.

    Olin juuri muutamaa päivää aiemmin tuuminut oman aikamme narsismin huikeata nousua - ja sen syitäkin arvaillut, mutta nyt tuli yksi idea lisää syiden selvittelyyn.

    Uskoisin, että tuossa rujossa - so. normaalissa suomalaisessa kokoonpanossa opiskelijalta putoaa suomukset silmiltä ja hän tajuaa syntyneensä hauraana hauraiden maailmaan.

    Uskon, että tuosta kansanopistosta ei nouse montaa narsistia - mutta luovia heistä varmasti tulee - ehkä poikkeavan rationaalisia.

    VastaaPoista
  17. ...”Lutolla”, jossa ei tiettävästi ollut juuri sotatoimia.

    Se on tuo Kemppinen huumormiehii...

    VastaaPoista
  18. I

    Plutarkhos-viitteestä: elämäkerrat ovat sellaisenaan aina ikävystyttäviä, luen niitä paljon. Jos nimittäin toivoo pääsevänsä osaksi siitä, mikä päähenkilön sai loistamaan, pettyy: eivät ne sitä osaa kertoa, eikä salainen sekoitus kykyä, pyrkyä ja onnea yleneensä liene sanoin kuvattavissa. Sen sijaan elämäkerroista saa ihania anekdootteja ja kurkistuksia sivuosahenkilöistä ja kulisseista. On kuin olisi elämäkerran kohteen ajaman lontoolaisen sightseeing-bussin yläkerroksen etupenkissä minua 14-vuotiaana hämmästyttäneessä tilanteessa: näkee saman kuin kuski, mutta eri kulmasta; kuskia itseään ei näe kuin näyteikkunoiden heijastumista.

    II

    Se, että luokassa istuu oppilaita, ei tarkoita, että edessä olija olisi vakiorooli, "opettaja". On luennoijia, pellejä, kavereita, isä- ja äitihahmoja ja luusereita - jo pelkästään oppilaiden silmin nähtynä ja vaivoin ymmärrettynä.

    Minua ei haitannut (tässä se aiemman päivän erään kommentoijan päivittelemä minäkeskeisyys tulee - mutta mistä muusta voisin kirjoittaa? Pitäisikö kirjoittaa Kemppisestä, muista kommentoijista, säästä? Tiede on faktoja, esseet taidetta, tällaiset kommentit väistämättä viestejä navasta; pyritään kuitenkin pelkän peilaamisen sijasta välillä reflektioonkin) oliko edessä luennoija vai äitihahmo, kunhan syntyi arvostus - oppilaasta päin tarkoitan kunnioitusta, oppilaaseen päin hyväksyntää.

    VastaaPoista
  19. KAJANNOSTA JA VIELÄ VÄHÄN LUTON MIEHISTÄKIN

    Joku veikkasi opettajaksi ilmeisesti Miessin kuvernööriä Heikki Pihlajamäkeä, vaan eiköhän mainio opettaja ollutkin Aulis Kajanto.

    Heikki eli viimeistä kesää kotonaan Miessillä 1988, jolloin vierailin kovin väsyneen miehen luona. Hänellä oli todellakin tytär ja kaksi tyttärenpoikaa, jotka oli komennettu hänelle avuksi ja vahdeiksi. Sairaalasta helikopterilla kertoi Heikki kotiinsa tulleen.

    Kyllä Luton miehet kävivät tappelemassa hyökkäysvaiheen aikana aika pitkällä, sillä lähellä entistä Ristikentän kirkonkylää Nuorttijärven hiihdellessäni sotaveteraani isäni kanssa 60-luvulla hän yhtäkkiä pysähtyi katselemaan puita ja sanoi, että onpa paljon kranaattikeskityksen jälkiä. Myöhemmin kuulin ja luin, että sinne asti edettiin, mutta sitten huolto kävi ylivoimaiseksi.

    Pahantekoa jatkettiin Atslemiin ja kenttävartioihin vetäytymisen jälkeen sitten pienemmin joukoin puolin ja toisin. Osasto P:n rintamavastuu taisi olla yhtä pitkä kuin koko sakujen pohjoisen armeijalla Petsamossa, mutta olihan maasto siellä heille ja venäinpojille avoimempaa mitellä voimiaan.

    Atslemissa tuli keitellyksii kahvia kämpässä, jota joku väitti itse eversti Pennasen omaksi. Tiedä häntä, mutta hyvä piisi pienessä kämpässä oli vielä 60-luvun puolivälissä.

    Tukikohdan sakut 1944 miinoittivat mm. kyydittyään ensin Luton miehet Ouluun osallistumaan Kemin maihinnousuun. NL:n pioneerit yrittivät 60-luvun alussa yhden tiemiehen kuoltua sitten purkaa ansoja, mutta kyllästyivät hommaan ja tuikkasivat puoliksi maahan kaivetut hyvät kämpät tuleen, joilloin melkein jokainen rakennus räjähti taivaan tuuliin.

    Sodan jälkiä näkyi vielä monin paikoin 20 vuotta sodan jälkeen. Lounakoskella Luton suullakin näin suomalaisen sotilasvyön puun oksalla, ja poikiemme hautoihin ovat myöhemmät retkeilijät erämaassa törmänneet. Vanha Walleniksen hakkauttama rajalinjakin oli 60-luvun puolimaissa aivan selvä, vaan nykyisin sitä on vaikea havaita ainakaan Tuuloman tieltä käsin.

    Että tämmöisiä terveisiä vain vasikkahakalaiselle täältä lähempää kirkkoa.

    VastaaPoista
  20. Ad Omnia - Lutto - minun virheeni. Piti sanoa ettei ollut rintamaa, ja lisäksi ajattelin rajan tällä puolella olevaa Luttoa.

    Kaukopartioista on tullut luetuksi aika paljon, alkaen Mäkelän aika hyvästä OsKu -teoksesta Saressaloon. Tunsin nimittäin pari Kuistion miestä. - Lienee syytä vielä tähdentää, että näistä asioista on kirjoitettu myös aika merkillisesti väritettyjä tietoja - siis koko kaukopartiotoiminnasta.

    Paatsalon miehistä ei kukaties ole kerrottu kaikkea oleellistakaan.

    VastaaPoista
  21. Olen Aulis Kajannon tyttären poika.Samaa erakon verta...

    VastaaPoista