Hiilikopio

Ajattelin, mitähän kirjoitan kaikille lukijoille. Joka tapauksessa muovikassissa oli Per-Olof Enquistin ”Ett annat liv” eli luvassa hyvää mieltä. Olin katsellut hänen kirjoitustaan sen verran, että palkitun ykköskirjailijan kulttuurikultaus oli lakannut sokaisemasta. Kirjasta näet huomasi heti, että tämä mies arvostaa lukijoitaan.

Pikkutaiteen ja keskikirjallisuuden jatkuva vaiva on esiintyminen lukijoille. Sattuneesta syystä tämä vaiva on esittävässä taiteessa vielä raskaampi. ”Olkaa hiljaa kuunnelkaa, kun näytän, miten etevä ja pätevä olen.”

Enquist kirjoittaa siksi että hänellä on asiaa, ja asia on se, että hän haluaa ottaa selvää eräistä kysymyksistä, ja on kai jo kokenut sen, että selvän saa vain kirjoittamalla eli katsomalla, mihin kynä kuljettaa paperilla, joka on kaikissa suhteissa kuin umpihankea.

Tuossa uudessa kirjassa, joka on omaelämäkerrallinen, oli todella kertomisen arvoinen tieto. Enquistin kotikylä Hjoggböle oli alkujaankin parin sadan asukkaan paikka kirjaimellisesti helvetin kuusessa, vaikka hän ei ilmaisisi asiaa noin uskovaisen äidin poikana. Helvetin kuusi on Skellefteåsta luoteeseen eli noin Oulun korkeudella Västerbottenissa.

Tuosta kylästä on lähtöisin neljä kirjailijaliittoon kuuluvaa kirjailijaa. Ja nyt Enquist mainitsee, että sieltä on lähtöisin myös Stieg Larssonin isä – siis tämän meidänkin ihmettelemämme dekkari- ja toimintakirjailijan.

Siitä sain nenilleni. Larssonissa on siis sama kertojan basilli.

Tiedän hyvin, että Enquist ei ole myyvä kirjailija mutta kyllä tekstin tekeminen on pohjimmaltaan sama asia, kirjoitti pohjoismaisia kirjallisuuspalkintoja ja kukaties Nobelia silmälläpitäen tai sitten yhteisen rahvaan huvitukseksi.

Kirjakaupassa ja sitten sen edessä juttelin tunnin tuntemattoman henkilön kanssa. Puhuimme keskeisistä ja kiireisistä asioista, kuten Helsingin ilmatorjunnasta sodan aikana, dementikoista, saunoista ja Kalle Päätalosta. Emme tietenkään kysyneet toistemme nimiä emmekä vaihtaneet puhelinnumeroita. Hän kertoi isänsä olleen samalla Romppasen salmella talvisodan aikaan Päätalon kanssa – ovat taivalkoskelaisia.

Kun lopulta lähdin kauppaan, polvet olivat unohtua paikoilleen ja olisin voinut niin kiinnostavien asioiden jälkeen taitella korvani lompakkoon. Pelotti mennä markettiin, koska ihmisten maailman ja tavaroiden maailman ero tuntui aivan liian suurelta. Voitin pelkoni ja olin kohta kolmen appelsiinin ylpeä omistaja.

Kotona otin esiin kirjan, josta noituus nosti ensimmäiseksi esiin Whitmanin kaksi riviä (”To You”):

”Tuntematon, jos satut tapaamaan minut ja haluat puhua minulle, miksi et puhuisikin?
Ja miksi en minä puhuisi sinulle?”

Seuraava runo ”Ruohonlehdissä” on ”Sinä lukija”:

”Sinä lukijat sykit elämää, ylpeyttä ja rakkautta kuten minä.
Siksi sinulle laadin nämä lauluni.”

(Kuvassa on Suojärven Suvilahti, talvisodassa poltettu, josta kukaan ei ole kuullutkaan, vaikka se oli puutavaran Klondyke. Enquist kertoo piirtäneensä pienenä mielikuvituskarttoja; minä taas väritän karttoja.)