Munaukset kuuluvat pääsiäiseen. Olisi vaikea kirjoittaa siitä, miten eteviä me kaikki olemme torjumaan tiedon, joka voisi heilauttaa valmista vakaumustamme.
Tästä kertyi kokemuksia hovioikeudessa. Useimmat eivät sanoneet mitään. Kahvilajaosto oli yksimielinen siitä, etteivät korkeimman oikeuden jäsenet olleet ”oikeita tuomareita”, vaan mitä lie, kaikenkarvaisia kekkuleita. Joskus kävi niinkin, että kun oma päätös oli ratkennut ”ylhäällä” (sisäpiirikieltä) toisin, siitä puhuttiin kiinnostuneesti.
Jossain kommentissa vilahti sangen kielteinen mielipide amerikkalaisesta kirjallisuuden tutkija Harold Bloomista. En väitä vastaan, vaikka olen löytänyt myös paljon innostavaa hänen laajasta tuotannostaan.
Bloom on toimittanut valikoiman arvosteluja Tolkienista. Itse hän toteaa lyhyesti, ettei mies osannut kirjoittaa eikä satukirjasarja vastaa kehittynyttä makua. Sen jälkeen hän antaa suunvuoron ammattikriitikoille, jotka morkkaavat lähes kaikkea muuta paitsi Tolkienin runsasta ja estynyttä seksuaalista symboliikkaa, sormuksesta alkaen.
Yli 35 vuotta sitten taisin kirjoittaa johonkin yliopistolla julkaistuun artikkelikokoelmaan tutkielman ”Aku Ankan viides sormi”, jossa todistin, että puuttuva elin on kastroitu penis.
Idea taisi olla peräisin brittiläisestä pikku kirjasta, johon joku toinen ilkiö oli laatinut erilaisia moitteettomia analyyseja Nalle Puhista – freudilaisen jne. Adornon henkeen kirjoitetussa tutkielmassa äärimmäisen esineellistämisen osoitus oli riistäjä-Kanin röyhkeys. Tämähän käytti mahastaan oviaukkoon juuttuneen (eli poliittiseen umpikujaan joutuneen) Nallen jalkoja pyyheliinojen ripustamiseen.
Hiukan myöhemmin (1976) Bruno Bettelheim ilmoitti ratkaisseensa satujen lumouksen. Kun Bettelheim oli kuollut oman käden kautta, hänen oman lumouksensa arvoitusta ryhdyttiin ratkomaan. Nyt molemmat kysymykset tuntuvat eltaantuneilta.
Satujen olennainen lumous on niiden selittämättömyys. Totta kai tutkimus ja vertailu on hyödyllistä ja lisäksi hauskaa, mutta hyvä teksti ei koskaan antaudu. Se tekee vastarintaa, turvautuipa tutkija viekkauteen tai väkivaltaan.
Mitä mieltymyksiimme vaikuttaisi, jos saisimme käteemme niteen, joka sisältäisi arvostettujen arvostelijoiden pahoja munauksia, esimerkiksi Erno Paasilinnan ja Pekka Tarkan mielipiteet Linnan Pohjantähden toisesta osasta? Kun Tuomas Anhavan oivallisia kirjoituksia julkaistaan nyt postuumisti, miltä näyttäisivät vähemmän oivalliset?
Tätä jäin pohtimaan, kun mietin vanhoja Parnasson vuosikertoja, siististi vihreään kluuttiin sidottuja, 50-luvun alusta 70-luvun lopulle. Nyt selaillessani löysin etsimättä jokseenkin erikoisia kirja-arviointeja ja erikoisen paljon mielestäni käsittämättömiä esittelyjä elokuvista.
Ensimmäinen reaktio on selvä – eihän tällaisilla ole mitään merkitystä. Jos kirjassa on elämää, ei sitä arvostelu tapa, ja onko kukaan vakavissaan kiinnostunut arvostelijan osumatarkkuudesta.
Toinen reaktio on vähemmän selvä – entä jos hosumalla ja edesvastuuttomasti laadittu aikalaisarvostelu sittenkin määrää maailmankuvaamme. Taiteessa kun ei ole sellaisia mekanismeja kuin kovassa tieteessä. Siellähän uutena vaiettu oivallus saattaa nousta pitkien aikojen kuluttua ansaittuun arvoon. Eikö sinä käynyt niin, että Mendelin perinnöllisyyttä koskevat oivallukset saivat odottaa yli 40 vuotta, kun myös itse Darwin oli tyytynyt tältä kohdin epämääräisiin arvauksiin?
Tieteellisten töiden, jopa oikeustieteellisten väitöskirjojen, arvosteluperusteet ovat manipuloituja. Kiitosta saa ns. paradigman oppimisesta eli viime kädessä taitavasta jäljittelystä. Taiteessa kiitos paradigman noudattamisesta on epäilyttävää.
Ehdotan tällaista tulkintaa, muistellen rajuja tunteita herättäneitä teoksia ja omia lukuisia virheitäni.
Arvostelut kannattaisi ehkä lukea itseisarvoina, toisin sanoen jättäen etumerkki huomiotta. Jos teos herättää vakiintuneessa mediassa, siis esimerkiksi Helsingin Sanomissa, poikkeuksellisen myönteisiä tai poikkeuksellisen kielteisiä reaktioita, lukija voi rauhassa arvioida, että teos on kiinnostava ja siihen kannattaa tutustua.
Näin me ehkä teemmekin. Jos NN kehuu, arvelemme että näin on. Jos MM haukkuu, arvelemme että teos on todellisuudessa hyvä.
Kiinnitänkin huomiota siihen, että television ja radion kirjallisuusesittelyt ovat kovin yksipuolisesti myönteisiä. Esittämäni kaavio johtaisi päättelemään, että ne olisivat suhteellisen yhdentekeviä.
Hei!
VastaaPoistaTämä ei liity tämän yön blogikirjoitukseen, mutta koska en tiedä muuta tapaa viestittää Teille, niin kirjoitan tähän viestin.
Olisi mielenkiintoista saada tähän Lapuan venäläisopiskelijoiden opintotuen sopimusasiaan kannanottonne oikeudellisesta näkökulmasta: http://www.rehtisedu.org
Asiaa on käsitelty viime aikoina sunnuntain HS:ssa ja tämän illan MTV3:n uutisissa.
Kunnioittaen
Harri Mölsä
kai se on luotettava arvostelijoihin, kun itse ei ehdi siemaista kaikkea. tämähän on pelkkää arvostelua koko elämä, kuka kiva, kuka vähemmän ja mitä vähemmän tuntee, sitä herkemmin vähemmän kiva, älykäs, tms, mistä kulloinkin on kyse. Avoin arvostelukin on vain niin syvää ja hyvää kuin kevyiten asiaan perehtyeeltä arvostelijalta lipsahtaa. ja mitä sillä loppujen lopuksi on merkitystä.
VastaaPoistaSitten kun Kemppinen pääsee Moriaan,Sumuvuorten alla sijaitsevaan muinaiseen kääpiökaupunkiin; siellä lienee valmis allegoria nykyiseen talouselämään. Vaikka Tolkien allegorioita sydämensä pohjasta inhosikin.
VastaaPoistaKääpiöiden virhe oli, että he ahneuksissaan ja Mithrilin eli aitohopean himossaan kaivautuivat
liian syvälle Sumuvuoren uumeniin.
Ja herättivät vuorten syvyyksistä ikiaikaisen pahuuden; Balrogin, joka käytti aseenaan varjoa ja liekkiä.
Ahneille kääpiöille vertauskuva löytyy helposti investointipankkien johtajista ja heidän capoistaan; Subprime-kasinon pyörittäjistä.
Balrogin aikaansaannoksista me tavalliset kansalaiset saamme nyttemmin kuulla uutisista joka päivä.
Toisaalta nykymenolle paremmin sopiva allegoria tai vertaukuva löytyisi Silmarillionista. Siellä taisi riehua peto, joka söi kaiken valon ja muutti sen oksennuksellaan pimeydeksi. Pedon riehuminen päättyi siihen, kun se ahneuksissaan söi itse itsensä.
Sellaisia vekkuleita, jotka eivät osaa olla väärässä, on helppo hämätä. Saarikoskikin kirjoitti Anhavalle runoja joita Anhava halusi kuulla. Helppo sen oli suosia sitten sitä, että niitä kustannettaisiin.
VastaaPoistaSuomalaisessa oikeuslaitoksessa
VastaaPoistatapahtuu tämän tästä "munauksia", eikä tämä aina liity siihen, onko jollain tuomarilla "munaa" tai "munasarjoja".
On vain ikävä kyllä niin, että samoista lainvastaisista menettelyistä tehdään
eri kaupunkien käräjäoikeuksissa hyvinkin toisistaan poikkeavia tulkintoja ja päätöksiä.
Valitettavan usein on myös todennettavissa,
että Valtio työnantajana voittaa jutut
joissa on ketjutettu perusteettomia
määräaikaisuuksia,
vaikka työlainsäädäntöä on tarkennettu
siltä osin jo v.2002 ja 2008 (muistaakseni)
post priori: valtio maksaa oikeuslaitokselle,
että se minimoisi valtion kustannukset ja olisi lojaali työnantajalleen ja rahoittajalleen, siis valtiolle.
Miten tämä on perusteltavissa muutoin,
kuin eri tuomarien ja lautamiesten
henkilökohtaisilla intresseillä?
Pahimmassa tapauksessa kunnan ja kaupungin määrärahat (joita ei ole "korvamerkitty"),
vaikuttavat päätöksentekoon.
Silloin ollaan jo hyvin lähellä viranhaltijoiden eturistiriitoja sekä piilevää korruptiota. Valtio hyväksyy tämän, koska harvalla yksityisellä kantajalla on rahaa valittaa ylempiin oikeusasteisiin.
Iltapäivä-lehdet myyvät tietysti
paremmin rikos-uutisilla ja julkkisten sekä päättäjien tirkistelyllä,
kuin jonkun tuntemattoman
"jäppisen" perusteettomilla potkuilla.
Näin media pitää omalta osaltaan huolen siitä, että valtio/hallitus saa jatkaa
tuloeroja kasvattavaa ja kapitalistista linjaansa.
Median uutisointi kohdistuu lähinnä yritysten yt-neuvotteluihin ja irtisanomisiin, koska media on myös riippuvainen valtion tuesta ja lehtien päätoimittajat nauttivat "poliittista luottamusta". Omat koirat eivät saa purra, sillä niille on maksettu siitä että ne eivät hauku isäntäänsä.
Olisi silti myös suuren yleisön kannalta
mielenkiintoista tietää,
onko tehty poliittisesti riippumatonta ja korreloivaa tutkimusta
siitä, kuinka moni työriita-asia
päätyy käräjäoikeuksissa kantajan
eduksi silloin,
kun työnantajana on valtio tai yksityinen, mikäli työsopimukset ovat olleet identtiset?
Hiljaisen viikon sanaksi
valitsen kirjoittamisen.
-vp
Darwinista, Mendelistä ja keksimisen logiikasta oli taannoin kiintoisa artikkeli, jonka tiivistelmä on täällä: Why didn't Darwin discover Mendel's laws? (koko juttukin on vapaasti ladattavissa, mutta tämä vaatii rekisteröitymisen). Mutta suurinpiirtein kuvaamallasi tavalla tuo meni.
VastaaPoistaKoin lapsuudessani neljä suurta pettymystä.
VastaaPoistaMinulle valehdeltiin Joulupukin olemassaolosta, enkelten ja Jeesuksen olemassaolosta. Sittemmin tajusin näiden olevan taruolentoja.
Neljäs ja suurin pettymys oli väitöstilaisuus jossa olin kuuntelijana 7 vuotiaana. Myöhemmällä iällä selvisi tämänkin olleen suurta teatteria ja paskapuhetta.
Purin pettymykseni johtamalla sinfoniaorkesteria äitini
sukkapuikoilla peilin edessä. (Cavalleria Rusticana, Intermezzo)
Minä todella luulin väitöstilaisuutta arvokkaaksi ja kiihkeäksi keskustelutilaisuudeksi, jossa kirvelevin ja viisain sanoin ja väittelyin etsitään totuutta sekä laitetaan väittelijä ahtaalle sanoistaan.
Kuitenkin puolet väikkäreistä on pelkkää paskaa ja lopuista puolet pelkkää jutustelua. Ja lopuista iso osa yhdentekeviä, jotka voitaisiin tilaisuudessa heti hylätä. Hylkäysprosentin pitäisi olla yli viidenkymmenen prosentin luokkaa.
Ehdotankin ammattikriitikoiden arvostelevan mediassa päivittäin jonkin väitöspläjäyksen. Jos väikkärissä on elämää ja totuutta siteeksikään, ei sitä arvostelu tapa, ja onko kukaan vakavissaan kiinnostunut väittelijän osumatarkkuudesta.
Se ei ole tieteen tekemistä, että kaikki väitelty paska hyväksytään, eikä kukaan uskalla tilaisuudessa sanoa suoria sanoja.
Meillä ei ole tiedettä, eikä Jumalaa. On vain keisarin katkottuja sormia anuksessa, eikä paradigmassa osata/uskalleta esittää oikeita kysymyksiä, koska muutoin myönnettäisiin tieteen typeryys ja heppoisuus.
"Mitä mieltymyksiimme vaikuttaisi, jos saisimme käteemme niteen, joka sisältäisi arvostettujen arvostelijoiden pahoja munauksia --?"
VastaaPoistaSaattaisi vaikuttaakin, vaikka munausten kirjat ovat toivonsa menettäneiden tajunnantäyttöä. Näin ainakin Paul Austerin kirjassa Sattumuksia Brooklynissa, jossa päähenkilö etsii rauhallista paikkaa kuolla ja alkaa kirjoittaa Ihmiselämän mielettömyyden kirjaa töppäyksistä ja munauksista. Hän aloittaa omistaan ja siirtyy niiden ehtyessä toisten toilauksiin. Sattumalta kuolema ei tulekaan ja projekti vaihtuu suunnitelmaksi koota "elämän tarina" unohdettujen elämäkerroista.
Ehkä ko. nidettä suunnittelevankin kannattaisi aloittaa omista munauksista ja vaihtaa vähin äänin sitten projektia.
Sadut ovat oiva tapa välittää asenteita ja ennakkoluuloja sukupolvelta toiselle.
VastaaPoistaSamaan tapaa kuin jenkkileffat ja -sarjat välittävät ansiokkaasti esim. sitä faktaa, että ainoa oikea tapa ratkaista konflikteja on väkivalta.
Montakohan kertaa olen nähnyt senkin kuvion, jossa nössöstä tulee Mies, kun hän vetää öykkäriä turpaan.
Onkohan kukaan tutkinut satujen asennemaailmaa?
Tolkienin seksuaalisesta symboliikasta... tai sitten ei.
VastaaPoistaToivottavasti ei ole spoileri.
Tietenkin on, Tapsa P, satuja tutkittu, ja myös juuri tuossa kriittisessä kontekstissa.
VastaaPoistaMutta action-elokuvat eivät ole aivan satuja, lähellä elämää.
Kerronnan kaarellisessa rakenteessa tulee toimia tämän yhden sankarityypin, joka kasvaa tarinan aikana 0:sta sataan. Liioiteltu henkilö, mutta hänestä voi paljastua tiukassa paikassa myös henkisiä, piilotettuja resursseja.
www.kritiikkiportti.fi on mainio palvelu, tosin alle vuodenikäisenä siltä puuttuu historia, joka hs.fi/kirjat-sivulla taas on.
VastaaPoistaSen verran vain, etteivät lautamiehet käsittele työoikeudellisia eivätkä enää muitakaan riita-asioita, vaan ne ovat pelkästään Y-istunnossa yhden tai kenties jossakin tärkeässä jutussa kolmen ammattituomarin käsissä.
VastaaPoistaTerv. nimim. Helsingin käräjäoikeuden lautamies
Elokuvista www.rottentomatoes.com on käyttökelpoinen, koska siitä näkee helposti laajan (amerikkalaisen) ammattikriitikko-otoksen.
VastaaPoistaLukion psykologiassa yritin bettelheimlaisittain analysoida kouluteatterin satunäytelmäsovitusten syvempiä merkityksiä. Viisastelua, mutta toi harrastuneisuuspisteitä, ja rahastin aihepiiristä vielä reaalin jokeristakin. Satujen lumous -kirja oli juuri suomennettu; minusta sen ainoa ero Freudin kirjaan Vitsi ja sen lumous piilotajuntaan oli huumorintajuttomuus, analyysi oli muutoin sama.
Kirjoituksessa mainittu artikkeli "Aku Ankan viides sormi" on muuten julkaistu myös Parnassossa (1/1974).
VastaaPoistaKäsittääkseni eräs munaus oli sellainen, kun oikeus oli ratkaisemassa perintökiistaa, niin oikeus jätti ratkaisematta n. 7 kk ikäeron omaavien perintöehdokkaiden perintöriidan sillä perusteella, että kohdun ulkopuoleinen raskaus samaa äitiin on toisen perillisen kohdalla on ollut mahdollinen.
VastaaPoista"eri kaupunkien käräjäoikeuksissa hyvinkin toisistaan poikkeavia tulkintoja ja päätöksiä."
VastaaPoistatämähän muuttuu vasta kun on vain yksi käräjäoikeus, riidat ratkotaan nettiliitymällä ja todistajat kuullaan messengerillä videokameran kautta. jää sitten se, että sama käräjäoikeus ratkaisee samanlaisia asioita eri aikoina eri tavoin.
kas kun ei ole aidosti aivan samanlaista ratkaisutilannetta. jokin on aina eri tavalla, ainakin kokoonpano. samallakin kokoonpanolla tilanne muuttuu sitä mukaa kun kertyy ratkaisukokemusta.
mitä pitäisi muuttaa on: kansalaisten hinku millimetrioikeudenmukaisuuteen.
Oikeastaan amerikkaisten aikuissatujen väkivalta tuli mieleeni Sormus-leffoista, joissa väkivalta näytteli ällistyttävän suurta roolia.
VastaaPoistaParas outo tyyppi oli niissä kuollut outo tyyppi.