Miksi ihmeessä elää nykyhetkessä?

”Elämän hallinta” lipsahtaa joiltakin asiantuntijoilta hampaiden yli ja huulten välistä kuin röyhtäisy.

En osaa olla pitämättä tuollaista puhetta tolkuttomana. Elän mieluummin menneisyydessä tai lähellä unen pintaa.

Junassa torkkuminen on oivallinen tapa käyttää aikaansa. Tulin eilen Lappeenrannasta ja menen taas. Jokin rauhoittaa ihmisiä. Ennen kuin puoli tuntia on kulunut junaan noususta, vihat ovat viilenneet ja suurin osa matkustajia torkahtelee. Päät retkahtelevat. Unikakkiainen panee parastaan; joskus tuntuu vielä Tikkurilassa, että on hetki sitten käsittänyt jotain ainutlaatuista, joka on kaikeksi onneksi juuri luiskahtanut hallinnasta kuin elämä.

Jotkut opettelevat kieli, monet kehittävät lihaksistoaan rasittavin ja vastenmielisin keinoin.

Muistamista voi kehittää. Tarkoitan mennyttä aikaa, muistikuvien kehittämistä, virheiden siivilöimistä, monipuolista viiden aistin erottelukykyä.

Jokin Tshehov ja kieltämättä myös Dostojevski ja uskomaton Waltari osoittavat taitonsa yksinkertaisella testillä. – Katso kellosta, kauanko kestää löytää kokonaisuuteen niveltyviä mainintoja kaikkien viiden aistin alueelta.

Tshehov (Aro) hallitsee vielä ylimääräiset ”aistit”, joilla ei ole neurologista pohjaa – aika, avaruus, muisti, odotus.

Tähdensin kerran Kivestä kirjoittaessani, että Kiven elokuvaaminen ja esittäminen kuvin on lähes mahdotonta, koska hänen romaaninsa on täynnä välimatkoja, ilmaa, tuulta ja pakkasta. Hänhän näkee Sotkamoon saakka!

Proust merkitsi tarkoin romaaniinsa makuja. Kehitimme tässä blogissa hiljan yhdessä lukijoiden kanssa kuvan, jonka nimitykseksi jäi ”kreosootti” eli se aine, jolla puhelinpylväät ja ratapölkyt ennen käsiteltiin. Tuoksu auringossa, väri, tuntoaistimus – ethän saa tikkuja sormiisi!

Kreosootti on hyvä muistin esimerkki, koska kreosootti-kasvi muistaa perimänsä niin ettei sillä ole oikeastaan ikää eikä tarkkaa sijaintia. Tavanomaiset lähteet kertovat sen leviämisestä, jossa sama kasvi kehittää uuden latvuksen, joka on geneettisestikin täsmälleen entisen kaltainen, ja näin jatkuu kymmenen tuhatta vuotta.

Muisti on selvästi yhteisöllinen, vaikka tietoiset muistikuvat käsitetään erittäin yksityisiksi. Näistähän vanhat puhuvat. Yhdessä muisteleminen ei ehkä tarkoita asioiden nimeämistä eikä selvittämistä, vaan mieleen palauttamista. Sitä on helppo kokeilla. Monet keskustelukumppanit muistavat esimerkiksi lapsuuden liikekyltit, tienviitat tai kirkon seinän kirjoitukset lapsen näkökulmasta, alhaalta.

Kuvana on kartta, periaatteessa mikä tahansa, mutta minulle henkilökohtaisesti huvittava siksi, että se on 1950-luvun työtä ja mittakaava on muistaakseni peräti 1 : 10 000.

Muistan jokaisen mustan täplän eli asumuksen ja jokaisen tientapaisen. Kaikeksi onneksi paikkakunnan historiasta on julkaistu historiateoksen tapainen, jonka eräällä aukeamalla luetellaan muun muassa kiinteistöissä eri aikoina sijainneita kauppaliikkeitä ja liikeyrityksiä.

Muistan Uiton Matin Lempin navetan ennen kuin Aukustin kioski rakennettiin siihen. Karttakuvan perusteella päädyn ymmärtämään, millaista tuo seutu oli 1860-luvulla, ennen rautatietä. Käsitän, miksi uito ja lautta ovat kylän sukunimissä niin tavallisia, ja samoin silta, olettaen että sukunimi ”Silla” liittyy siihen, ja Passi, joka kai liittyy vesikuoppaan, ja Somppi, josta tulee mieleen märkä maastonkohta.

Silti: jos menneisyyteen myytäisiin lippuja, en ostaisi. Muistikuvat ovat maksuttomia.