Sivun näyttöjä yhteensä

2. huhtikuuta 2009

Miksi ihmeessä elää nykyhetkessä?



”Elämän hallinta” lipsahtaa joiltakin asiantuntijoilta hampaiden yli ja huulten välistä kuin röyhtäisy.

En osaa olla pitämättä tuollaista puhetta tolkuttomana. Elän mieluummin menneisyydessä tai lähellä unen pintaa.

Junassa torkkuminen on oivallinen tapa käyttää aikaansa. Tulin eilen Lappeenrannasta ja menen taas. Jokin rauhoittaa ihmisiä. Ennen kuin puoli tuntia on kulunut junaan noususta, vihat ovat viilenneet ja suurin osa matkustajia torkahtelee. Päät retkahtelevat. Unikakkiainen panee parastaan; joskus tuntuu vielä Tikkurilassa, että on hetki sitten käsittänyt jotain ainutlaatuista, joka on kaikeksi onneksi juuri luiskahtanut hallinnasta kuin elämä.

Jotkut opettelevat kieli, monet kehittävät lihaksistoaan rasittavin ja vastenmielisin keinoin.

Muistamista voi kehittää. Tarkoitan mennyttä aikaa, muistikuvien kehittämistä, virheiden siivilöimistä, monipuolista viiden aistin erottelukykyä.

Jokin Tshehov ja kieltämättä myös Dostojevski ja uskomaton Waltari osoittavat taitonsa yksinkertaisella testillä. – Katso kellosta, kauanko kestää löytää kokonaisuuteen niveltyviä mainintoja kaikkien viiden aistin alueelta.

Tshehov (Aro) hallitsee vielä ylimääräiset ”aistit”, joilla ei ole neurologista pohjaa – aika, avaruus, muisti, odotus.

Tähdensin kerran Kivestä kirjoittaessani, että Kiven elokuvaaminen ja esittäminen kuvin on lähes mahdotonta, koska hänen romaaninsa on täynnä välimatkoja, ilmaa, tuulta ja pakkasta. Hänhän näkee Sotkamoon saakka!

Proust merkitsi tarkoin romaaniinsa makuja. Kehitimme tässä blogissa hiljan yhdessä lukijoiden kanssa kuvan, jonka nimitykseksi jäi ”kreosootti” eli se aine, jolla puhelinpylväät ja ratapölkyt ennen käsiteltiin. Tuoksu auringossa, väri, tuntoaistimus – ethän saa tikkuja sormiisi!

Kreosootti on hyvä muistin esimerkki, koska kreosootti-kasvi muistaa perimänsä niin ettei sillä ole oikeastaan ikää eikä tarkkaa sijaintia. Tavanomaiset lähteet kertovat sen leviämisestä, jossa sama kasvi kehittää uuden latvuksen, joka on geneettisestikin täsmälleen entisen kaltainen, ja näin jatkuu kymmenen tuhatta vuotta.

Muisti on selvästi yhteisöllinen, vaikka tietoiset muistikuvat käsitetään erittäin yksityisiksi. Näistähän vanhat puhuvat. Yhdessä muisteleminen ei ehkä tarkoita asioiden nimeämistä eikä selvittämistä, vaan mieleen palauttamista. Sitä on helppo kokeilla. Monet keskustelukumppanit muistavat esimerkiksi lapsuuden liikekyltit, tienviitat tai kirkon seinän kirjoitukset lapsen näkökulmasta, alhaalta.

Kuvana on kartta, periaatteessa mikä tahansa, mutta minulle henkilökohtaisesti huvittava siksi, että se on 1950-luvun työtä ja mittakaava on muistaakseni peräti 1 : 10 000.

Muistan jokaisen mustan täplän eli asumuksen ja jokaisen tientapaisen. Kaikeksi onneksi paikkakunnan historiasta on julkaistu historiateoksen tapainen, jonka eräällä aukeamalla luetellaan muun muassa kiinteistöissä eri aikoina sijainneita kauppaliikkeitä ja liikeyrityksiä.

Muistan Uiton Matin Lempin navetan ennen kuin Aukustin kioski rakennettiin siihen. Karttakuvan perusteella päädyn ymmärtämään, millaista tuo seutu oli 1860-luvulla, ennen rautatietä. Käsitän, miksi uito ja lautta ovat kylän sukunimissä niin tavallisia, ja samoin silta, olettaen että sukunimi ”Silla” liittyy siihen, ja Passi, joka kai liittyy vesikuoppaan, ja Somppi, josta tulee mieleen märkä maastonkohta.

Silti: jos menneisyyteen myytäisiin lippuja, en ostaisi. Muistikuvat ovat maksuttomia.

23 kommenttia:

  1. Kävin tänään Kuopion kaupunginkirjastossa ja selasin teosta Kirvu kuvina. Tärkein tieto oli sisäkannen kartassa: Uudenkaupungin rauha leikkasi Kirvun kahtia. Olin tästä osittain tietoinen, koska isäni (s. 1901) kertoi asiasta muistitietona Mertjärveltä ja Keskiselästä (Ruotsin puolelta). Kirvulaiset kommentoikaa!

    VastaaPoista
  2. Kuinka pitkä nykyhetki on? Onko se tosiaan olemassa?

    VastaaPoista
  3. Onko koko Suomi muuttunyt 'maailmankyläksi' vai olisiko menneisyyden 'Alakylästä' opittavaa.

    Yhteinen tulevaisuus on muokannut kyläyhteisöjä luoden voimakkaan paikallishengen ja -hallinnon. Yhteisön 'mahdollisuuksien dilemma' avautui; osuustpomintana, Lapuanliikkeenä tai nuorisoseuratoimintana.

    "Valoa kansalle" oli Kauhavan Nuorisoyhtiön slogani. Se kävi väkivallanvastustamisen ja harrastustoiminnan eturintamaan. Ihanteille oli vastustusta jonkin verran koska ensimmäisen vuoden aikana erotettiin parikymmentä juopottelun vuoksi.

    Minkä dilemman 'Suomi-kylä' tuottaa individualismin siemenillä?

    VastaaPoista
  4. Tuo kartta voisi olla yo-kokeen maantiedon kysymyksenä. (On usein ollutkin.) Vaikka kartassa ei olisi nimistöäkään, jo tilusjaosta näkisi, että kyse on Etelä-Pohjanmaasta. Vain siellä on voimassa keskiaikainen sarkajako.

    VastaaPoista
  5. Erno Paasilinna on miettiny kerran näin:
    "Kysy itseltäsi joka aamu, oletko varmasti hereillä. Millä tavalla? Se on toinen kysymys."

    Pidän junalla liikkumisesta, ehkä se tuo minulle mieleen lapsuuden iloiset kesämatkat Tampereelta Inkeroisiin enon luo.

    VastaaPoista
  6. Ihminen, jolla ei ole kontaktia omaan sisimpään vaan on puhtaasti opetettu ulkoapäin johdateltavaksi (ei luo mitään tekstiä, toistaa vain mitä muut ovat sanoneet)
    ei kykene milloinkaan asettumaan toisen saappaisiin niin, että muisti merkitsisi sitä mitä se on toiselle.
    Se on heille vain röyhtäys. Jotain joka meni vaan. Jotain joka oli jossain vähän typerää. Eivät tajua itse mitä aiheuttavat kylmyydessään ja silti vetoavat koko ajan siihen, että pitää olla lämmin ihminen. Mutta itse eivät ole; vaativat, että muut ovat heille.

    Niinpäin.

    VastaaPoista
  7. Varhaisimpiin muistikuviini lapsuudesta kuuluu fiilinpohjan haku Lempiltä. Se oli varmaan ensimmäinen sallittu itsenäinen seikkailu 40-luvun Kauhavalla. En ollut kummosen ikäinen, mutta muistikuva on lämmin, turvallinen, selvä ja tärkeä.

    VastaaPoista
  8. Talvella -62 kunnostivat Passilan veljekset vanhan Stieglizin lentokuntoon ja katsastivat sen. Sen siivillä pääsin ensi kertaa katsomaan Kauhavaa linnun silmin. Hankien valkoisuuden täplittivät sadat ladot. Hurmaava kokemus, johon nykyinen lentomatkustaminen ei valitettavasti yllä. Koneen kuva osui eilen käteeni, kun etsin toista kuvaa menneisyydestä. Kuva on otettu 15.4.1962, kuvaajana alik. Lindell.
    Menneisiin kohonneena Kunnaksen Ilkka

    VastaaPoista
  9. Juteltiin tässä kerran kaverin kanssa, miten sitä haluaisi viettää aikaansa, jos olisi mahdollista viettää miten vain.
    Hän kertoi laskettelusta, lentämisestä, laskuvarjohypyistä ja kaikenlaisesta, mihin liittyi vauhti.

    Minä kerroin haluavani istua Piombinon molon laidalla juuresssa, odottaen, että aurinko kallistuu niin matalalle, että aurinkovarjo ei enää suojaa ja pitkästyä.

    Pitkästyminen on eräs elämän aliarvosteimmista nautinnoista. Se on kuin hidas, verkkaan nouseva humala.
    Ensin sitä vain on.
    Istuu ja öllöttää.
    Makea raukeus viipyilee mielenkulmalla. Sitten tulee kevyt kuplinta, kuin laiha spumante, ja ajatus alkaa harhailla.
    Sitä yrittää vastustalle, kuin humalaa vanhan sukulaisen syntymäpäivillä.
    Pidätellä ja pitkittää.
    Ja mutta siellä se on.
    Kutittava tekemisen tarve.
    Mutta ei vielä. Antaa ajatuksen harhailla.
    Mieli hakee menneisyydestä lammen,jossa ei koskaan kastautunut, ja miettii, kuinka syvä se olisi ollut.
    Ja kohta muisto, jota ei ole ennen muistanut, kurottaa toiseen suuntaan ja sitä ymmärtää jotakin, jota ei ole ennen ymmärtänyt.
    Harhailea mieli tavoittaa tuolta sanan, ja liittää siihen tämän värin, soittaa päälle pienen sävelen.
    Tässä vaiheessa sitä on oltava jo varoivainen, ettei vahingossa itseviihdytä. Paras antaa itsensä havahtua, kurottaa hieman eteen päin...
    Ja sitten, kun ei enää mahda itselleen mitään, antaa tulla. Menee koneelleen ja kertoa se kaikki. Mutta se on sitten pelkkää ulostusta.

    VastaaPoista
  10. Tervetulos! Puukot on tupessa!

    Hurjaa sakkia nuo kaukavalaiset. Kuuleman mukaan tervetuklotervehdys Kauhavalle on ylla kirjoitetun tapainen.

    VastaaPoista
  11. bubulla on hyvä näkökulma.
    kuivat mäntykankaat, latvojen humina ja pihkan tuoksu palauttavat jotain paljonkin - sisäisyydestäni.

    Ja Erno, hän ehkä oli liiankin hereillä. suht´ yksiulotteisella maailmanymmärryksellä.
    Silti kaikki kunnioitus.

    Anonyymi sanoi...
    Kuinka pitkä nykyhetki on? Onko se tosiaan olemassa?

    Kyy-yllä, verottajan mukaan ainakin, kun se kysyy omiaan.

    VastaaPoista
  12. Erno Paasilinna on miettiny kerran näin:
    "Kysy itseltäsi joka aamu, oletko varmasti hereillä. Millä tavalla? Se on toinen kysymys."


    Tämä taisi jäädä velipojaltaan pohtimatta, ennen kuin tämä maasturinsa rattiin istui.

    VastaaPoista
  13. Kuten ruumis tarvitsee tietyn minimijännitteen, tonuksen, sellainen on tarpeen myös mielellemme. Junassa kolke, keinunta ja matkan meininki luo sellaisen. Muutoinhan sellaisen synnyttäminen voi vaatia vaikka sormien rummutusta, kynsien pureskelua tai jalan vispausta. Yöjunista, edes näistä moderneimmista, en pidä, olisivatpa hytit edes Ruotsin-lautan keskiluokan tasolla.

    Kannattaa pitää erillään mennyt aika (kirjoitettu tai esi-) historia ja henkilökohtainen menneisyys. Edelliseen liput olisivat peräti haluttavia (kunhan "panssarilasi" estäisi historiaan koskemisen), jälkimmäiseen meillä on ranneke kuin käsiraudat.

    VastaaPoista
  14. En koskaan kyllästy pitkästymiseen, varsinkaan matkalla.
    Paitsi kerran lokakuussa lentokoneessa Tokiosta Helsinkiin. Väärä suunta!

    Iisi

    VastaaPoista
  15. 70-luvun alussa Ilmavoimien teknillisen koulun pääsykokeet Kauhavalla. Soitto Helsingistä matkustajakotiin: "Ei teille enää mahtuisi?" "Juu, kyllä mahtuu." Oranssilla dieseljunalla Seinäjoelle, loppu lättähatulla. Matkustajakoti täynnänsä hetekoita ja jukeboksista tauotta vain Pasi Kauniston "Takaisin Pohjanmaalle."

    VastaaPoista
  16. Kylmyys pitää tarkistaa veden jonisaation mukaan.
    Yrittävät vääntää tai kääntää ihmistä kääntämällä jooni vedessä.

    Tämä on totta Kemppinen. Tosijuttu terrorismista.

    Vesijohtovesi pitää siksi tarkistaa (ja myös kaikki sujutetut välikappaleet joita epäeettiset rakennuttajat asentavat koska ovat Legosotilaita) tulevaisuudessa, ettei näin pääse tapahtumaan.

    Terrorismilla on sikamaiset kasvot mutta plus/miinus-laskelmat ovat heille helppoa. Tappavat sisältäpäin orientoituneita siinä uskossa, että ne ovat ns. kylmiä.

    Mutta minun äiti sanoi aina; varmt hjärta och kalla händer. Ei päinvastoin kuten nykyään on.
    Minulla on aina kylmät kädet ja kaikenlaiset taikauskoiset huuhaa paskiaiset mittaavat sitä joillakin nestemittarilla. Mutta minulla on erittäin lämmin sydän.

    VastaaPoista
  17. @ -rh re: nykyhetken ontologia

    IMHO nykyhetken määrittelyn jättäminen verolainsäädännön (= Vvm:n vero-osaston virkamiehistö) hoteisiin tuntuu melko irvokkaalta. Mutta toisaalta juristithan toki osaavat tarvittaessa mitä vaan.

    VastaaPoista
  18. JK ja anon.

    Huomasin kerran jostain sinun muistavan Sillan Jussin, jolta tupakkitauti oli vienyt jalat. Hänen isänsä oli Kustaa Liisanpoika Sillanmäki, ent. ruotusotilas ja tark`ampuja. Hän kai ensimmäisenä oikaisi nimensä Sillaksi.

    Uiton Lempi taisi kerran pelastaa minut tuholta, kun taivalsin tiellä unessa heidän ohitseen etsien vanhempiani. Ikää noin 3 vuotta. Lempi vei minut omaan sänkyynsä odottamaan vanhempieni vierailun päättymistä. Matti taas uhkasi ampua minut muiden mukana, kun olin porukassa, joka meinasi kulottaessaan polttaa koko kylän.

    Fiilinsiämentä minäkin hain Lempiltä. Ilman sinua en olisi muistanutkaan.

    Ympäristö kokee kiusalliseksi joidenkin hyvän muistajan vanhat muistot. Sen siitä lystistä kuitenkin joutuu maksamaan. u

    VastaaPoista
  19. Ad Anonymous: jalatoon Silla palellutti minun kuulemani mukaan jalkansa rahdinajossa.

    Jokseenkin varman tiedon mukaan hän oli paikkakunnan todellisia rahamiehiä; äidinisäni lienee saanut lainaa rakennuksen ("kivipään") kovimmassa vaiheessa.

    Tämän puheena olevan henkilön pojan Hanneksen vävy Aimo Huhtala oli ilmavoimien eversti, ja yhdessä Kankhan Taunon kanssa monenkin tarina arvoinen mies.

    Mutta Uiton Matista, jonka toinen sukunimi on Lauttamus, on Kauhavan historiateoksessa valokuva. Hän oli syntynyt ennen nälkävuosia - ja minä muistan hänet! Hän eli tavattoman vanhaksi ja karhasi lapsia työkseen.

    Uitonmatinlempinvilaho oli äitini luokkatovereita.

    VastaaPoista
  20. Mielenkiintoinen kartta: sen perusteella voi hyvin kuvitella entisen Kauhavan maisemia. Hämmästyin, että siinä "komeilee" myös oma sukunimeni, ilmeisesti tilannimenä. Eniten kyseistä nimeä kai esiintyy vähän etelämpänä, mm Kyrönjoen yläjuoksulla, jonka luonnonoloja se hyvin kuvaa.

    Varsinkin peruskartat ovat hyviä lähteitä monenlaisia ympäristöön liittyviä selvityksiä ajatellen. Maantieteilijöille kartat ovat ainakin tärkeitä aineistoja ja apuvälineitä. Joskus kaukaisessa nuoruudessa, jolloin ei vielä ollut tietokoneita apuna, kulutettiin harjoitustöissä paljon aikaa tietojen keräämiseen kartta-
    ruuduilta - tuskastuttavaa hommaa.

    Maantieteenopiskelijat joutuivat ensi töikseen hankkimaan saksalaisen Diercke Weltatlaksen, jota tulee vieläkin usein tutkittua, vanhentuneenakin. Olisi siitä kai uudempikin painos, joka tekisi mieli hankkia.

    VastaaPoista
  21. oblomov jr kirjoitti...
    @ -rh re: nykyhetken ontologia

    IMHO nykyhetken määrittelyn jättäminen verolainsäädännön (= Vvm:n vero-osaston virkamiehistö) hoteisiin tuntuu melko irvokkaalta. Mutta toisaalta juristithan toki osaavat tarvittaessa mitä vaan.


    [Esse est percipi}
    ... Verottajaan yritin myös tiettyä berkeleyläisyyttä aistimaailman subjektiivisia ristiriitaisuuksia osoittaen: hela aistimaailma on aivan liian epäkoherentti ollakseen oikeasti olemassa,
    eikö teistäkin?

    VastaaPoista
  22. Nykyhetkessä kannattaa elää siksi, ettei mitään muuta ole olemassakaan.

    VastaaPoista
  23. lenkille siitä, pellet.

    VastaaPoista