Jukka Kemppinen, fil. tohtori, kirjailija, s. 1944, eläkkeellä. Johtava tutkija, professori, hovioikeudenneuvos, korkeimman oikeuden esittelijä, asianajaja. Runokokoelmia, tietokirjoja, suomennoksia, tuhansia artikkeleita, radio-ohjelmia. ym. Blogilla on joka päivä ainakin 3000 lukijaa, yli 120 000 kuukaudessa, vuodesta 2005 yli 10 miljoonaa. Palkintoja; Suomen Kulttuurirahaston Eminentia-apuraha 2017 tieteellistä ja taiteellista elämäntyötä koskevaan työskentelyyn.
Sivun näyttöjä yhteensä
30. marraskuuta 2008
Tasapää tili
Lihantuotanto on sinänsä helppoa. Silti lapsia syntyy joskus liikaa ja joskus liian vähän.
Syntyvyyden suuri vaihtelu herättää vieläkin arvailua. Suuri Braudel kiinnitti paljon huomiota Kiinan, Intian ja Euroopan samanaikaisiin väestönmuutoksiin, ja vielä enemmän Ranskan 1760-lukuun, jolloin väestötilasto jo enteili jotain hyvin ikävää kaikille.
En tiedä, miksi ne henkilöt, joilla on Napoleonin rintakuva kaapin päällä, eivät vertaa Napoleonin sotien väestötuhoa myöhempiin suursotiin. Pelkästään sotilaita lähti pelkästään Venäjälle 600 000 ja jäi sille tielle 558 000.
Suomessa väkiluvun kasvu oli 1800-luvulla Euroopan nopein, kukaties Venäjääkin nopeampi. Tietoa Venäjästä ei tosin ole.
Kun hengissä säilymisen ehto oli työvoima, halvinta työvoimaa olivat omat lapset. Sama oli yksi tie alemman keskiluokan nousuun ja edelleen sama keskiluokan eläkemietteissä. En mene väittämään sitä enkä tätä tietoisesta ajatuksesta, mutta itse ilmiön tunsin hyvin tarkasti ja läheltä kotiseudullani.
Ennen eläkejärjestelmiä jälkeläisillä oli lakiin perustuva velvollisuus pitää vanhempiaan hengissä. Rajoituksin periaate ulottui myös enemmän kuin 20 vuotta tointaan hoitaneisiin palkollisiin.
Topeliuksella on se kaunis satu, jossa vanhalle vaarille annetaan puinen purtilo, josta hän saa syödä lattialla vapisevilla käsillään pöytää sotkematta. Tämä antoi aikoinaan pakinoitsija Origolle aiheen huomauttaa, että kannattaa hankkia ajoissa Black and Decker, ettei sitten tule vanhana tikkuja kieleen purtilosta.
Hyväosaisena en ole totta puhuen selvillä siitä, missä määrin vanhemmat tukevat tätä nykyä lastensa opintoja. Itse elätin työllä itseni ja sitten myös vaimon ja lapsen juristiksi opiskellessani, mutta tunnustan, että se oli uhmaa ja näyttämisen halua. Jonkinlaisena symbolina olen lapsilleni sanonut, että kirjat maksetaan tohtoriksi asti, sikäli kuin eivät löydy suoraan hyllystä.
Pirttiviljelyn periaate tuotti ikäviä ja hyvin ikäviä yllätyksiä. Massasiirtolaisuus Ameriikkaan liittyy aivan selvästi ainakin Pohjanmaalla siihen ilmiöön, jonka hieno nimi on ”maaseudun suhteellinen liikaväestö”. Kun köyhimmät eivät päässeet mihinkään, siirtolaiset olivat mökkien ja talojenkin nuorempia poikia. Läntisessä Suomessa oli voimassa oma perintökaarensa eli vahva tapa antaa talo ja maat perinnöksi yhdelle pojalle ja lähettää muut maailmalle.
”Hei hanuri ja hattu perinnöksi sattu – muuta en hulivili huoliskaan.”
Esimerkiksi F.E. Sillanpään isä oli jonkinmoisen talon poikia, joka sai lähteä hakemaan elantoaan uittopuroilta ja tilapäistöistä. Saman tien kulki Karkusta eli lähiseudulta ollut äidinisäni, vaikka siinä tapauksessa edellinen sukupolvi taisi auttaa asiaa. Talon juominen oli aika tavallinen tapa sadan vuoden takaisessa Suomessa.
”Sama se on, taloni mä join tai möin…”
Mutta kun lapsista ei kyetty kiskomaan täyttä hyötyä, tuli joskus eteen tasapää tili eli työ ei tuottanut edes kustannuksiaan. Vanha sanonta tarkoitti eräänlaista työnteon nollarajaa, joka koetteli 1930-luvulla myös raavaita metsätyömiehiä – kokonaisansiot eivät riittäneet savotalla syömiseen.
Myös kaupungeissa esiintyi ratkaisumenetelmää, joka liittyy mielessäni Huckleberry Finniin, vaikka olen kuullut siitä paljon suomalaisia selostuksia asianomaisilta itseltään.
Kun isä rupesi hevostelemaan aivan mahdottomasti, varttuva poika otti ja pätkäisi äijää turpaan ja poistuessaan lopullisesti kultaisesta kodistaan pyyhki mennessään kenkänsä laattialla lukua ottavan edellisen sukupolven edustajan tikkuriin tai lyyssiin.
Siinä oli pesänselvitys kerralla valmis.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Aika monella on tasapää tili. Vuokraan 500, ruokaan 300, vaatteisiin 200, sähköön 100, puhelimeen 50, laajakaistaan 30, matkoihin 200, telkkariin, lehtiin ja muuhun hömppään 100, vakuutuksiin 15, lapsiin 300 ja on pienituloisen (3000) netto (2000) syöty. Täytyy hankkia lujasti enemmän, jotta asunto säästyy ja autolla ajetaan. Täytyy pariutua, niin kulut puolittuvat ja säästö kaksinkertaistuu. Ihmisen ei ole varaa olla yksin.
VastaaPoista"uhmaa ja näyttämisen halua". Tämä nuoruudessa osoittaa tien niin monelle ja niin liian moneen suuntaan itse kullekin. Joskus mietin suunnan määrääjänä toimivan vanhemmilta jo lapsuudessa opitun oikeudenmukaisuuden.
VastaaPoistaAinakin Englannissa tämä on oikein oivallettu, koska Walworthin hautuumaalla Lontoossa on hautakivessä teksti:
"Suuret ovat Herran ihmetyöt
Tässä lepää
TIMOTHY HUNTER
lakimies
joka oli rehellinen"
Mutta se nyt siitä.
Kuitenkin luin juuri Martin Luther Kingin puheita pdf:nä ja jäi mieleeni lause:
"Meidän tieteellinen mahtimme on syrjäyttänyt henkisen mahtimme. Meillä on tarkkaan ohjatut ohjukset ja harhaan johdetut ihmiset". (suomennos kai noin oikein)
Varsinkin sota rauhoittaa ja eliminoi liian lihantuotannon tulokset. Valtio jopa käskee hyökkäämään tai puolustautumaan rangaistuksen uhalla. Mutta auta armias jonkun koululaisen puolustaessa itseään ja napsauttamalla nyrkillä nenään kiusaajaansa... EIHÄN NOIN SAA TEHDÄ!
IK: Talon juominen oli aika tavallinen tapa sadan vuoden takaisessa Suomessa.
VastaaPoistaSain eräältä sukututkimusta harrastavalta nyt jo edesmenneeltä insinöörismieheltä jopa 1590-luvulle yltävää aineistoa, missä sivutaan meikäläisenkin esi-isiä. Lähes koko aineisto osuu kartalla Karkku - Kokemäki - Mouhijärvi alueelle. Talonpoika, josta käytettiin nimeä Suurkurkku, oli maksanut vuonna 1596 kruunulle veroa sellaisen määrän, että pääsi luetteloihin. Mutta jo vuonna 1602 samainen kunnioitettava esi-isäni oli saanut ammatikseen sikopaimen, mikä toisin kuin nykymaailmassa oli silloisen yhteiskunnan alinta ammattiporrasta. Liekö talo mennyt nimen enteen mukaisesti, se jäänee ikuiseksi arvoitukseksi.
Tuotettu liha puhuu, hyvä että netissä, ettei lapset kuule. Tuossa muutaman kilometrin päässä Kyyrönsuolla kertoi 1940-luvun alussa syntynyt mies olleensa 50-luvun yleislakon aikaan hätäavuksi järjestetyssä ojankaivussa kaverinsa kanssa. Toinen heitteli pois miehen (siis pojan) korkuisen lumen ja toinen kaivoi osaa. Palkkarahoilla sai paidan. Ei sekä että ruokaa ja paitaa. Paljonko oli yli 50, kun nukkui pois. Tasapää tili kouraisi maat talon ympäriltä, sattui nimittäin sadekesä ja velaksi ostettu turpeennostotraktori haukkasi paskaa. Käveli kaksin kerroin - selkähän meni jo nuorena.
VastaaPoistaKunniantunnosta omilla tienesteillä elätetty perhe jne. Ymmärtääkseni siinä on myös suuri mokoma varjelusta mukana hengen ja lihan annostelussa. Koska ei täällä pelkästään itse saa päättää viiraako ja millä saralla, puhumattakaan joukko-onnettomuuksista tms.
Näyttelyiden pitämisestä siunaantuu lisää velkaa, hyvällä tuurilla voi saada rahoitusta. Huonolla tuurilla ollaan jakkaralla, mutta tekemistä on niin pirusti, ettei enemmästä väliä. Näytön paikat jää ulkoista puolta arvostavien mielestä vaatimattomiksi. Pitää löytää toisenlaisia arvostajia. Jos haluaa nähdä laajemmalle, täytyy kiivetä ylemmäs! Taisi olla kiinalaisen sanonta tuokin.
Tässä välissä juttelin skypessä Sibelius-akatemiassa opiskelevan nuoren kanssa. Hänelle oma laulunopettaja oli sanonut, ettei kannata hänen ajatellakaan niitä ovia. Oliko uhmaa ja näyttämisen halua, että on nyt siellä. Kertoi Kanneltalon konsertista - lauloi ja soitti, että meni hyvin. Lapsikin oli mukana kauniina kumpuna odottamassa lupaa tulla esiin. Joulunalusta ihan oikeasti!
Pään/talon menetykseen ja juridiikkaan tämäkin liittyy:
VastaaPoistaDagens Nyheterissä esiteltiin jokunen viikko sitten Tukholman mestauspaikkoja, missä ihmisiä oli teloitettu julkisesti viimeisen kerran noin 100 vuotta sitten, siis 1900-luvun alkupuolella.
Espoon keskustan Lagstad on suomennettuna Lakela eikä Lakikaupunki.
Ikean viereisessä katukyltissä lukee Kirskupakka (Kirskubacka), takana on Karvasmäki (Karvasbacka)
Tosi kummallisia nimiä.
Olen joskus miettinyt, että jos Kallion satametrisistä ruokajonoista poistettaisiin lihavat, juopot, ahneet ja pihit, niin montakohan oikeasti nälkäistä siihen jäisi?
VastaaPoistaOn minunkin talonpoikaisessa suvussani komea talo juotu 1800-luvulla (kävin kesällä katsomassa sitä, komea oli yhä), mutta onneksi pysyi leka kädessä ja kengitys sujui.
Siitä huolimatta juomarin raittiilla pojalla oli Amerikan reissu edessä, joka tosin jäi vain 5-vuotiseksi kakuksi, kun vaimo kieltäytyi tulemasta perässä, eikä kunniantunto sallinut jättää häntä Amerikan leskeksi.
Itsekin lähdin muun puolimiljoonaisen liikaväestön mukana Ruotsiin 70-luvun alussa. Mutta siinä oli seassa enemmänkin seikkailunhalua ja huhu hyvistä tienesteistä. Joillekin se tietysti oli pakon sanelemaa ja askel parempaan elintasoon - mutta onkohan tutkittu kuinka monelle? Yhdelle kymmenestä?
Perinnöistä puhuttaessa Suomen ensimmäinen standup-koomikko Eemeli ilmaisi asian ylittämättömästi vastatessaan kysymykseen mitä sai kotoa lähtiessään: sata metriä etumatkaa.
Uhmaa ja näyttämisen halua, kyllä. Sitä se on täälläkin - sekä itsellä että Pojalla. Pojan olen luvannut avittaa opintojen loppuun, mikäli tarvista on. Tyrkkään evästä ja stipendin tuolloin-tällöin. Itse olen opiskellut työn ohessa. Tuomioistuinlaitos maksaa vain kovin löyhää palkkaa, sillä yksinäinen ei tule toimeen eikä haluakaan enää pariutua ,D Eli sinnittely jatkuu, onneksi perintöä ei jää eikä siitä riitelijöitä. Poika kun ei itseksenä riitele. Eikä kirjoja lasketa... toivottavasti silloin, kun se aika tulee.
VastaaPoistaAnonyymille sen verran, että telkkaria ei ole eikä tule, lehtiin ja hömppään emme käytä mitään. Palkka on n. 2000 juuroa, käteen alle 1500 juuroa ja Pojan opintoraha n. 500 juuroa. Eli sillä on elettävä, hyvinkin. Ei ole pulaa nähty. Laajakaistakin on ja tuottaa joskus tulojakin, pieniä juttuja joskus kirjoittaen saattaa loppuvuodesta joku lehti maksaa palkkiotkin kerralla.
Lasken käyttäneeni 80 "miestyövuotta" neljän lahjakkuuden aikuiseksi saattamiseen. Itse, nyt kuus`kymppisenä olen edelleen pa.
VastaaPoistaOvat kuitenkin harjoittaneet "lihantuotantoa" ja on nyt pappalla ja mummolla syytä hymyyn, kun katselemme jatkumon temmellystä, eikä elämä tunnu täysin haaskatulta ja tyhjältä.
pekka s-to.
Esi-isäni pisti tuossa roskaväen välisen ampumahiihdon suomenmestaruuskisojen kahtapuolen omaisuutta sileäksi yhdistelmällä nopeat naiset ja hitaat hevoset.
VastaaPoistaOli pariin kertaan ilmoittanut lähtevänsä Vaasaan osallistuakseen kisoihin, mutta aina kun isäntä sitten sammui, toi hevonen kotiin. Kehkotauti sitten tappoi miehen melkein heti kisojen jälkeen.
Tubiin kuolivat myös molemmat isäni vanhemmat, niin että tätini jäi huolehtimaan veljestään 17-vuotiaana.
Pysähdyn siihen, miten lyhyesti voi sanoa paljon, kuten nuo kuplettimaakarit ajasta, elämäntavasta ja pesänjaosta.
VastaaPoistaJuha Seppälän Paholaisen haarukassa isä haluaa antaa väkisin pojalleen väärennetyn Rolexin:
- Anna pojalle.
Kun isä makaa aivokuolleena, poika palauttaa kellon, sairaalan kaappiin.
”Jumala on hyvä, muttei paholainenkaan niin paha ole”, kirjoitti Pessoa. Kirjoitti Seppälä.
Kirja on paras aikoihin.
"Männistön muorin" tavoin olen minäkin mielistynyt karvialaislähtöi-
VastaaPoistasen Juha Seppälän kirjoihin. Niiden eleettömän niukassa tyylissä on jotakin Pohjois-Satakunnan luonnon karuudesta. Turhia lavertelematta asioista
pystytään tuomaan esille olennainen humoristisia puolia
unohtamatta.
Isoisäni suuresta sisarusparvesta oli neljä vanhinta veljeä lähtenyt 1800-luvun lopussa noilta seuduilta
Mississippin latvoille Pohjois-Minnesotan kaivosseuduille, missä elinolot olivat tuskin paljon paremmat kuin Suomenselän nevojen reunamilla. Isoisäkin oli hankkiu-
tunut nuorimpana rautatieläiseksi; kotiseudulla ei ollut elämisen mahdollisuuksia.
Nyt sukua on asettunut Mississippin
suuosiinkin, Huckleberry Finnin maisemiin, jossa eläminen -hurrikaaneja lukuun ottamatta -lienee helpompaa kuin pohjoisten seutujen niukoissa oloissa.
Ad Homo Garrulus
VastaaPoistaÄlä luule, että luulen osaavani jotakin sanoa. Jos elämä on lehti laineilla, niin toinen ihminen on toinen lehti. Maamerkit on jotakin muuta kuin toinen ihminen.
Aikoinaan joitakin asioita kirkastui, kun luin kirjan Tanssin niin nopeasti kuin voin.
Ainakin Kaakkois-Suomessa taitaa olla niin, että lapsiaan perillisiksi kutsuvat useimmin ne, joilla on vähiten perittävää. Perillisiä ei sitten oikein opinnoissakaan voida avittaa, hyvätuloiset nykyäänkin kyllä hyvin monin tavoin, kuten hankkimalla asunto opiskeluajaksi. Sen vuokra mitoitetaan tuet maksimoiden.
VastaaPoistaAika huonosti tunnetaan takaisinsaantiin liittyvä riski - jollei läheiseltä saatua lahjaa rekisteröidä, voi esimerkiksi ylivelkaiseen kuolinpesään joutua maksajan paikalle...
Niin tanssin minäkin.
VastaaPoistaKun isä makaa aivokuolleena--
VastaaPoistaMeillä Suomessa on tämän suhteen mielenkiintoinen järjestelmä. Aivokuolleita ei sairaalassa makuuteta. (Koomassa olevia kyllä, mutta se on ihan eri asia.) Kuoleman määritelmä on ollut aivokuolema sitten vuoden 1971, jolloin asiasta päätettiin. Oikein Lääkintöhallituksen yleiskirjeellä. Nopea ja helppo tapa ratkaista eettiset ongelmat.
Nyttemmin, 2000-luvulla, aivokuolema on kirjattu kuoleman määritelmäksi myös lakitekstiin. En tiedä ketään, joka ei tätä määritelmää hyväksyisi.
Ad Leena N: Katsoin sinun kaunista websivun maisemaa. Tuli rauhallinen olo tai rupesin kaipaamaan kesää vaikka vasta on kesä takana. Mihinköhän sinä viittaat? Minä olen samaa mieltä, ettei voi juosta tai hosua joitakin asioita ja silti, silloin kun on eniten "ymmällään" tai "hädissään" vaikka ei ole oikeastaan syytä olla kumpaakaan tai ainakaan hädissään - niin ihminen vailla suuntaa tai kiinnekohtaa rupeaa hosumaan tai juoksemaan tanssissa.
VastaaPoistaHyvä vertaus kuitenkin. Kiitos. Sinulla on sitäpaitsi kiva sukunimi, meitä erottaa vain Koo.
Hyvää jatkoa, kiitos sanoistasi.
Sama Kemppiselle, josta on tullut maamerkkini myrsyisessä meressäni.
Hän on majakka, joka vilkkuu yötä päivää ja tuntuu turvalliselta. Ei voi hukkua kun on joku paikka, joka ei heilu laineiden mukana (tanssi) vaan ON. Pysyy.
Ad Erastotenes Aleksandrialainen
VastaaPoistaTarkka on oltava, varsinkin lääketieteeseen eksyttäessä, diagnosoitaessa "kuollutta miestä, jonka sydän toimii". Aivokuollut tai koomassa, samantekevää: "Kun tuuli käy hänen ylitseen, sairaalamaksut juoksevat yhä."
Panu Rajala kertoo Unio mystica kirjassaan, että Mika Waltari sai Sinuhen ilmestyttyä kirjeen sveitsiläisestä trooppisesta instituutista, jossa kerrottiin, että hänen kirjassaan oli virheellinen maininta hiekkakirpusta. Kirjoittaja kertoi väitöskirjassaan todistaneensa, että hiekkakirppu saapui Afrikkaan vasta orjalaivojen myötä. ”Waltari vastasi, ettei mitenkään halunnut kumota arvoisan tutkijan elämäntyötä” ja oli valmis myöntämään mahdollisen erehdyksensä.
Onko seitsemännen polven kaupunkilainen, joka alkaa kuusikymppisenä äänestää kepua lain tarkoittamassa mielessä aivokuollut, niin että lapset voivat haudata hänet?
VastaaPoistaKas kun kirppu ei kaatanut Waltarin nimeä: näin helposti voidaan nykyään ns. falsifioida ja lopulta kaikki ovat sitä mieltä, että nojaa; olihan se huijari se mokoma Waltari.
VastaaPoistaTuntuu, että nykyään etsitään pieniä naarmujakin mistä ikinä voisi sitten lopulta sanoakin,että kyllä me koko ajan tiedettiin, että semmoinen se kyllä oli!
Tuntuu, että epävarmuuden ja tämän ajanjakson seurauksena ihmisistä on tullut entistäkin herkempiä myymään/falsifioimaan kanssaihmisiään aivan naurettavilla väitteillä ja lopulta ei muisteta mistä kaikki alkoi mutta fiilis siitä, että toinen nyt on jotenkin väärä tai hullu tai sairas tai huijari - se jää! Kirpusta tulee siis pääasia, kirjoista jotain kosmeettista?
Waltarista tuli mieleen: jouduin makaamaan armeijassa -71 ollessani Keskussotilassairaala 2:ssa viikkokausia. Naapurihuoneessa oli samaan aikaan yksityispotilaana Mika Waltari, jota en kylläkään nähnyt. Sain silloin kotoa joulu-
VastaaPoistalahjaksi sairaalaan Waltarin nuoruudenteoksen(Fine van Brook-
lyn?) ihan sattumalta.
Kirpuista: hietakirpuista en tiedä, mutta linnunkirpun puremat
voivat olla ikäviä. Siitä on omakohtaisia kokemuksia. Keväisin
niitä lennähtää sisälle linnun höyhenistä tai -pesistä tikkaamaan
uhrinsa täyteen kipeitä paukamia.