Menetelmäpatentti

Kerrankin saan aiheen kirjoittaa, että eduskunta teki yksimielisesti oikean päätöksen ja Helsingin Sanomat julkaisi osuvan uutisen ja täydensi sitä oivallisella pääkirjoituksella.

Kiinnostunut lukija haluaa kääntää sivua, koska aihe ei ole kiinnostava. Sellaista mielennousemaa vastaan ei ole väittämistä.

Toisaalta maailmassa tehdään paljon pahaa sen turvin, että asiat pidetään monimutkaisina ja käytetään kohtalokkaita sanoja, kuten ”menetelmäpatentti” tai ”analogiamenetelmäpatentti”.

Yhdysvallat lähimpinä aateveljineen on kunnostautunut kymmenisen vuotta pitämällä kiinni suuryritysten patenteista niin tiukasti, että erilaiset köyhien maiden ihmiset saavat rauhassa kuolla tauteihin, ellei ole, millä maksaa patenttilisensseistä.

Sveitsi ei ole tässä asiassa sekään millään muotoa puhdas.

Tilanne on kovin toinen kuin tekijänoikeudessa, jossa keskustelua käydään enimmäkseen nuorison riennoista ja tekijöiden tulotasosta. Nämä ovat tärkeitä asioita, mutta ei niitä voi verrata lääkepatenttien elämän ja kuoleman kysymyksiin.

Suomi keinotteli erittäin onnistuneesti lääkemarkkinoilla yli 50 vuotta. Meillä oli laki ja kuuluimme kaikkiin kansainvälisiin järjestöihin, mutta lääkeaineille me emme myöntäneet patentteja – valmistusmenetelmille vain.

Ilmoitetut syyt olivat humanitaarisia. Todellinen syy oli erittäin tuottoisa kauppa. Suomalaiset lääketehtaat kopioivat muualla patentoituja lääkeaineita ja veivät niitä junalasteittain Neuvostoliittoon.

Jos olette joskus miettineet, miksi meillä on ainakin yksi rikas lääketehdas, vastaus on tuossa.

Nyt eduskunta hyväksyi myös analogiamenetelmäpatentilla suojatut valmisteet lääkevaihdon piiriin. Apteekki siis ehdottaa vaihtamista halvempaan, korvaavaan tuotteeseen. Laissa oli patentin loukkaamisen vaaran takia tähän asti aukko. Uutisten mukaan jopa USA:n suurlähettiläs pani juoksuksi asiassa ”puhuakseen järkeä” eduskunnalle, joka ei kuitenkaan kuunnellut ”järjen sanaa”.

En yritä selittää, mistä asiassa on oikeudellisesti kysymys; asia on kiitettävän konstikas, ja siitä on kirjoitettu, ja lisäksi joukko tuttaviani on ollut mukana riita-asioissa niin että oma kannanottoni ei ole millään muotoa tarpeen.

Haluan vain valistaa lukijoitani sanomalla jälleen kerran, että patenttijärjestelmä on huono ja kallis, mutta minkäs teet. Ainakin lääkkeissä ja pian elektroniikassa näyttää olevan totta, että todella uuden laitteen tai tuotteen tai menetelmän kehittäminen maksaa kymmeniä miljoonia. Lääkkeiden ja eräiden elektroniikan tuotosten kopioiminen on kilpailijoille kovin helppoa. Siksi uusien keksintöjen kehittäjille on annettava yksinoikeus yrittää ansaita keksinnöllä.

Käsitykseni on, että asia on näin. Tiedän erittäin hyvin, että monetkaan uudet, hienot keksinnöt eivät ole patentoitavissa. Esitteli aikoinani mm. nastarengaspatentin, joka meni kumoon, koska joku oli patentoinut Martiniquen saarella 60 vuotta aikaisemmin ajatuksen hakata rautanauloja kumirenkaisiin, jotta kärryt liikkuisivat sokeriruokopelloilla…

Kyyniset ja kallispalkkaiset patentti-ihmiset sanovat, että minkä tahansa keksinnön saa ajetuksi nurin, kun tarpeeksi yrittää. Aina löytyy uutuuden este tai puuttuu keksinnöllisyys (inventive step).

Toisaalta taas radioputki, transistori ja integroitu mikropiiri on kukin vuorollaan patentoitu, ja samoin salvarsan (kuppalääke), sulfa, aspirin ja penisilliini. ABC-jarruissa ja sutimisenestojärjestelmässä on kummassakin kymmenkunta keskeistä patenttia, joihin kaikki autotehtaat ovat ostaneet oikeudet.

Eduskunta ei kallistanut korvaansa. Yksi nyt kriisiytyneen ”kapitalismin” remonttia vaativista epäkohdista on patenttijärjestelmä. Tiettävästi joukko amerikkalaisia korkeimman tason poliitikkoja on omine rahoineen mukana bisneksessä.

Remonttiin!