
Lihantuotanto on sinänsä helppoa. Silti lapsia syntyy joskus liikaa ja joskus liian vähän.
Syntyvyyden suuri vaihtelu herättää vieläkin arvailua. Suuri Braudel kiinnitti paljon huomiota Kiinan, Intian ja Euroopan samanaikaisiin väestönmuutoksiin, ja vielä enemmän Ranskan 1760-lukuun, jolloin väestötilasto jo enteili jotain hyvin ikävää kaikille.
En tiedä, miksi ne henkilöt, joilla on Napoleonin rintakuva kaapin päällä, eivät vertaa Napoleonin sotien väestötuhoa myöhempiin suursotiin. Pelkästään sotilaita lähti pelkästään Venäjälle 600 000 ja jäi sille tielle 558 000.
Suomessa väkiluvun kasvu oli 1800-luvulla Euroopan nopein, kukaties Venäjääkin nopeampi. Tietoa Venäjästä ei tosin ole.
Kun hengissä säilymisen ehto oli työvoima, halvinta työvoimaa olivat omat lapset. Sama oli yksi tie alemman keskiluokan nousuun ja edelleen sama keskiluokan eläkemietteissä. En mene väittämään sitä enkä tätä tietoisesta ajatuksesta, mutta itse ilmiön tunsin hyvin tarkasti ja läheltä kotiseudullani.
Ennen eläkejärjestelmiä jälkeläisillä oli lakiin perustuva velvollisuus pitää vanhempiaan hengissä. Rajoituksin periaate ulottui myös enemmän kuin 20 vuotta tointaan hoitaneisiin palkollisiin.
Topeliuksella on se kaunis satu, jossa vanhalle vaarille annetaan puinen purtilo, josta hän saa syödä lattialla vapisevilla käsillään pöytää sotkematta. Tämä antoi aikoinaan pakinoitsija Origolle aiheen huomauttaa, että kannattaa hankkia ajoissa Black and Decker, ettei sitten tule vanhana tikkuja kieleen purtilosta.
Hyväosaisena en ole totta puhuen selvillä siitä, missä määrin vanhemmat tukevat tätä nykyä lastensa opintoja. Itse elätin työllä itseni ja sitten myös vaimon ja lapsen juristiksi opiskellessani, mutta tunnustan, että se oli uhmaa ja näyttämisen halua. Jonkinlaisena symbolina olen lapsilleni sanonut, että kirjat maksetaan tohtoriksi asti, sikäli kuin eivät löydy suoraan hyllystä.
Pirttiviljelyn periaate tuotti ikäviä ja hyvin ikäviä yllätyksiä. Massasiirtolaisuus Ameriikkaan liittyy aivan selvästi ainakin Pohjanmaalla siihen ilmiöön, jonka hieno nimi on ”maaseudun suhteellinen liikaväestö”. Kun köyhimmät eivät päässeet mihinkään, siirtolaiset olivat mökkien ja talojenkin nuorempia poikia. Läntisessä Suomessa oli voimassa oma perintökaarensa eli vahva tapa antaa talo ja maat perinnöksi yhdelle pojalle ja lähettää muut maailmalle.
”Hei hanuri ja hattu perinnöksi sattu – muuta en hulivili huoliskaan.”
Esimerkiksi F.E. Sillanpään isä oli jonkinmoisen talon poikia, joka sai lähteä hakemaan elantoaan uittopuroilta ja tilapäistöistä. Saman tien kulki Karkusta eli lähiseudulta ollut äidinisäni, vaikka siinä tapauksessa edellinen sukupolvi taisi auttaa asiaa. Talon juominen oli aika tavallinen tapa sadan vuoden takaisessa Suomessa.
”Sama se on, taloni mä join tai möin…”
Mutta kun lapsista ei kyetty kiskomaan täyttä hyötyä, tuli joskus eteen tasapää tili eli työ ei tuottanut edes kustannuksiaan. Vanha sanonta tarkoitti eräänlaista työnteon nollarajaa, joka koetteli 1930-luvulla myös raavaita metsätyömiehiä – kokonaisansiot eivät riittäneet savotalla syömiseen.
Myös kaupungeissa esiintyi ratkaisumenetelmää, joka liittyy mielessäni Huckleberry Finniin, vaikka olen kuullut siitä paljon suomalaisia selostuksia asianomaisilta itseltään.
Kun isä rupesi hevostelemaan aivan mahdottomasti, varttuva poika otti ja pätkäisi äijää turpaan ja poistuessaan lopullisesti kultaisesta kodistaan pyyhki mennessään kenkänsä laattialla lukua ottavan edellisen sukupolven edustajan tikkuriin tai lyyssiin.
Siinä oli pesänselvitys kerralla valmis.