Eturauhasta hoonattaessa

Täytyisi ehkä kirjoittaa uudelleen uusiksi koko informaatio-oikeus.

Tutkin YLE:n Areenan sivuja ja tunsin häpeää.

Tekijänoikeus on hinnoittelukysymys. Se on hinnoitelukysymys kahdessa mielessä. On löydettävä hinta ja siihen liittyvä maksutapa. On osattava hinnoitella.

Jotta tuohon pääsisi, on oltava tietoa eli informaatiota asiakkaista ja tietoa, jonka avulla tietoa voi käyttää.

Televisiomainoksissa valehdellaan, että kaupan pitämisessä palvelu olisi tärkeä asia. Eiköhän tuo sijainti ole se tärkeä.

Asiakkaista useimmille euron osat, joita sanotaan kai senteiksi, eivät merkitse juuri mitään. Kaupankäynnissä, vakuutustoiminnassa ja pankki- ja pankkiiritoiminnassa kaikki tulot muodostuvat senteistä, ei euroista. Maksuvalmiuden lisäksi vaikuttaa vain se, mitä jää viivan alle.

Tavallisen, arkisen marketin pitäminen on tavaroiden sijoittelun taidetta. Stockmann Herkku ei ole oikeastaan kalliimpi kuin Alepa. Sieltä tulee vain ostetuksi kalliimpaa tavaraa ja ehkä enemmän.

Ajattelin palata tähän asiaan hankittuani hiukan elämänkokemusta. Sitä saisi kukaties oman mielenkiinnon kohteista, espressosta ja vesistä. Näppituntuman mukaan maultaan välttävä espresso maksaa kahdesta neljään euroa ja saattaa heittää viiteenkin. Venetsian torilla maksoi kaksikymentä. Luotettavan tiedon mukaan espresso-kupillisen aineet maksavat noin 0,05 euroa. Espresson myyminen olisi siis huoneenvuokraa eli bisness toimii, jos asiakkaita on paljon eivätkä he jää aikailemaan pöytiin. Jos jossain on, kuten Bulevardin kahvisalongissa tai Strindbergillä, mukavampi tuoli tai sohva, lähetetään tarjoilija kysymään viiden minuutin välein, onko kaikki kunnossa ja saisiko olla lisää.

Ruotsissa tullaan tarjoamaan ilmaista pootooria (påtår, kupin täyttäminen), tarkoituksena saada asiakas ulos ja paikka vapaaksi.

Ystäväni ja huonetoverini Herkko H. lähetti minut Lidliin, jossa on kuulemma vissyä halvalla. Jotain sellaista olin epäillyt. On tullut joskus ostetuksi Perrieriä tai Pellegrinoa Stokkalta. Ei ole halpaa eikä ole hauskaa kanniskella lasisia pulloja, jotka taitavat vielä päätyä luonnon rasitukseksi.

En ole tohtinut käydä Lidlissä, koska kilpailijat järjestivät sille mediassa niin kuuman vastaanoton. Luultaasti kysymys on myymälästä, joss "kunnon ihminen" ei käy.

En ole kysynyt enkä ehkä jaksaisi kuunnella, miten YLE sai järjestetyksi Elävän arkiston rinnalle Areenan. Luulisin että rahalla. Luulisin että hyvin pienellä rahalla. Luulen itsekin luovuttaneeni Ylelle yksiä ja toisia oikeuksia kirjallisesti; en osaa pitää puotia eli siis keskustella ohjelmien tekemisen hinnoista ja ehdoista.

Kun nyt pohdin asiaa, tie blogistiksi on suora ja liukas. Kirjoittamisella ei näet ole vuosikymmeniin ansainnut juuri mitään. Olin aikoinani hyvin nopea kääntäjä ja vähän liiankin nopea kirjoittaja. Silloin pääsi ahkeroimalla kymmenen tuntia päivässä parhaimmillaan nuoremman lehtorin ansioihin, joka oli mielestäni ihan hyvä.

Sitten palkkiot alkoivat laskea ja vastaavasti tuli siirrytyksi sellaisiin kirjallisiin töihin, joissa palkkio oli kieltämättä sivuasia.

Nyt en enää tiedä hintoja.

Kuvittelisin, että jos tekisi sopimuksen vähälevikkisestä kirjasta eli runoista tai katkoproosasta, kustantaja saattaisi maksaa siitä tuhat euroa tai kaksi brutto, ja siihen se jäisi. Ei olisi häävi kuukauden palkaksi. En ole kuullut että kukaan olisi kirjoittanut sitten Rimbaud'n kuukaudessa hyvää kirjaa. Huonon kirjan kirjoittaisin itsekin siinä ajassa.

Juttelin eilen yhden Kimmon kanssa rikosoikeuden yleisistä opeista. Porthania oli korjattu. Hiuka aavemainen tunne: olen ollut täällä ennenkin. Muistaakseni Pentti Voipio piti rikosoikeuden peruskurssia samassa salissa, jossa kysyin eilen Raimo Lahdelta, että eläkkeelle ei ole vielä sitten jääty. Raimo oli silläkin kurssilla paras. Meneillään oli syksy 1964.

Mietin sitten rikosoikeuden yleisiä oppeja pohdittavana olevaa "empiiristä oikeustiedettä" vasten. Kuvastaako uusittu rikoslaki yhteiskunnan arvoja ja ratkaiseeko se yhteiskunnan ongelmia.

Vastatkoon kukin kohdaltaan. Itse en vihjaa, että rikoslaki olisi jollain tavalla huono. Päin vastoin, vankkaa työtä, eikä kaikkiin roistomaisuuksiin tietenkään pääse käsiksi.

Mutta tämä johtaa takaisin tekijänoikeuteen, joka on elinikäinen kiusa. Se on niin vaikea ja ihmeellinen. Ja kuitenkin se on käytännössä melkein aina "työehtosopimus", jolla päätetään, etteivät työn tekijät saa tarpeeksi rahaa. Toisaalta se on myös tupo, koska joukkoa parhaita tekijöitä pidetään hengissä vippaskosteilla, kuten apurahoilla ja tilaustöilläl. Niin kuuluu.

Räpsyttelen Ylen Areenaa ja löydän heti Taksitolpalla eli Daksidolpalla-ohjelmasta jakson, jota en olekaan kuullut. Keskustelevat siinä eturauhasen hoonaamisesta ja mietin, kuinka monta kymmentä vuotta siitä on, kun sylintereitä hoonattiin eli hiottiin. En ole alan miehiä mutta epäilen, että toimenpide on jäänyt viime vuosina vähemälle, kun taas eturauhasen hiominen on suurtakin muotia, vaikka ei kai se sytytyksee vaikuta.

Enoni opetti aikoinaan veljilleen sisäisen kitkan merkitystä piirtämällä klubiaskin kanteen auton moottorin vääntökäyrän kierrosten lisääntyessä. Mieleeni jäi "Se on niin kuin pikkupoika kusisi." Tätä opetusta saaneena olen siitä erin käsittänyt, että sielullisessa elämässä on sama sääntö. Voiman lisääminen johtaa lopulta vain siihen, että paikat palavat.

Näyttää olevan aikamoinen liikenteen kohina Areenan ympärillä.

Suosittelen ristin maalaamista peräseinään. Tänä päivänä radio- ja televisiotoiminta muuttui. Olen kieltämättä hiukan järkyttynyt. Katsoin hädissäni jopa toissapäiväisen aamutelevision, vaikka ei sieltä mitään mielenkiintoista tullut.

Jungner kuuluu sanoneen, että tallentavat digiboksit tulevat tarpeettomiksi. Voi olla perääkin.

Kehotan tutustumaan tekniikan ja tekijänoikeuden ihmeelliseen saavutukseen, kuitenkaan unohtamatta, mitä kirkkoisä sanoi.

Areenan julmuus, teatteri saastaisuus ja atleettien hyödyttömät temput eivät kiinnosta niitä, joiden kulku käy taivaaseen.