Haarukka ja miekka I

Myönsin itselleni kaksi haarukkaa tästä blogista. De bon confort. Suomeksi: menettelee. Pelkään että Micheliniltä niitä ei tippuisi. Puukkoja ja veitsiä on omasta takaa.

Kaksi siksi että toinen saattaa olla tiskissä.

Haarukka on ehkä uusin jokapäiväinen käyttöväline, ainakin nyt kun lentoyhtiöt ovat vieneet linkkareilta jokapäiväisyyden.

Hätkähdin tähän havaintoon muutamia vuosikymmeniä sitten, kun sain käsiini Norbert Elias -nimisen hippiäisen hyvien tapojen historian, joka oli ranskankielinen. Myöhemmin sitten kävi ilmi, että Elias oli hyvin kunnioitettava henkilö ja että hänen sosiologiansa on julkaistu hiukan hämmentävinä valikoimina Euroopan pääkielillä.

Pikasilmäys Helkaan ja Helmet -tietokantaan osoittaa kaksi toisarvoista suomennosta. Pääteokset vieraitten kielten varassa. Alkaa tuntua tutulta.

Ennen siis syötiin sormilla. Pöljä kansa söi kaikilla viidellä. Tämän korkean perinteen edustajia näkyi ruokalassa vielä ollessani aliupseerikoulussa 1963 - nyrkki täyteenlihapullia ennen kuin muut ehtivät.

Veitsi eli puukko oli kaikilla. Suomalaisilla on tapana korottaa todisteet takapajuisuudesta kasallisiksi symboleiksi, kuten sauna ja puukko ja miksei myös sukset - tuo epämiellyttävä tapa liikkua lukessa.

Turmeltumattomilla lapsilla on vaistovarainen halu syödä veitsellä, mutta sosialidemokraattiset äidit estävät heitä siitä. Lisäksi muuan nimeltä tunnettu kusipää keksi 1600-luvun lopulla tylpääkärkisen ja tylsän ruokailuveitsen, ja se teki aterioinnin hankalaksi.

Haarukat ilmestyvät Euroopan historiaan erikoisuuksina 1100-luvun lopulta, mutta vielä Elisabet I:n aikaan 1500-luvun lopulla niitä pidettiin pirullisena hienosteluna ja vaikutusvaltainen papisto arveli, että mokoman hiilihangon käyttämisestä voi hyvinkin joutua helvettiin.

Sorsakosken eli siis Hackmanin haarukka ja veitsi meille tutussa muodossan tulivat tuotantoon 1924. Myös Fiskars oli kunnostautunut alalla, mutta ruostumaton teräs oli kovat juttu, ja se siis tuli 20-luvulla.

Ehkä suomen kuuluisin väärinluku on rosteri, joka kuuluu omaankin sanavarastooni. Aitoa rosteria. Se ei voi olla muuta kuin Sorsakoski - Ruostumaton Rostfri. Siis sama sana kuin stainless tai Victorinoxin "inox" - ruostumaton.

Muistamani huonohampaiset vanhukset käyttivät ruokailuvälieenä puukkoa ja haarukan sijasta lusikkaa. Lusikkaan tartuttiin vastaotteella - nykyinen kynäote oli herrojen kotkotuksia.

Ikätoverini arvelivat muutenkin, että haarukka on kyllä praa värkki, mutta silmät siinä olivat vaarassa. Näkö oli mitä oli, ja kädetkin pakkasivat vapisemaan.

Sellainenkin tapaus tunnettiin, että joku hypisteli liian kuumaa perunaa kädessään ryhtyäkseen kuorimaan sitä hyvän tava mukaisesti lusikan varsipäällä. Hyvä emäntä sanoi että pistä haarukkaan. Epäluuloinen ruokavieras ryhtyi avaamaan vyötään ja pudottamaan housujaan ennen kuin väki ehti hätiin ja kielellinen sekaannus oli selvitetty.

Mutta Norbert Eliasilla (Eliaksella?) on kiinnostava johdatus ruokailun ja nousujohtoisen urakehityksen suhteista...