Laput

Ainakin kaksi, luultavasti kuusi korkeimman oikeuden entistä tai nykyistä jäsentä seuraa tätä blogia. Luku voi olla suurempikin. Mistä minä tiedän.

Tämä tieto saattaa joskus vaikuttaa kirjoitusteni sisältöön.

Blogi-etiketti on miellyttävä - juuri kukaan ei juuri koskaan mainitse minulle tätä blogia. Kommenteista on kuitenkin suoraan luettavissa suurta ja itse hankittua asiantuntemusta. Ei parane panna omiaan.

En päästä tätä kirjoittelua muuttumaan juristeille, saati tuomareille suunnatuksi. Toisaalta on hauska ajatella, että jokin kosketus tuomarikuntaan säilyy ja kertoa joskus muistelmia menneiltä ajoilta. Kuten nyt lapuista.

KKO:ssa jäsenet kirjoittivat lyijykynällä. Olen korkeimman itse siihen toimeen kehotettuna kopioinut musteella konsepteihin tehtyjä muutoksia vaikka kuinka paljon. Se oli joskus teknisesti vaikeaa mutta kuului asiaan.

Esittelijöitä varten oli 1976, jolloin aloitin, teräskynä, mustepullo (Akvilan arkistomuste) ja imupaperia. Merkinnät esittelydiaariin tehtiin musteella. Kasliapäällikkö J.W. oli kiinnittänyt ilmoitustaululle käyntikortin kokoisen lapun, jossa luki "Kielletään käyttämästä ns. kuivamustekynää asiakirjoille."

Siis kuulakärkikynä oli virallisesti kielletty. Asiaan ei vaikuttanut vähääkään se, että eräät kuulakynän musteet oli valtioneuvoston päätöksellä todetty arkistointikelpoisiksi.

Nyt kokoelmissani on jopa laillisesti varastettu Ballograf-kuulakärkikynä, jossa lukee "korkein oikeus".

Mutta jäseniä varten oli suuri määrää puisia lyijykyniä, ja vahtimestarien tehtävä oli pitää tarkka vaari niiden terävyydestä. Kynät olivat keltaisia, Koh-I-Noor. Tosin olen muistavinani myös vihreitä Faber-Castelleja. Joka tapauksessa pehmeys oli HB.

Konsepti on luonnos päätökseksi eli tuomioksi. Sen laatii esittelijä esittelyratkaisun mukaiseksi. Esittelijä jättää monissa tapauksissa ennen istuntoa ehdotuksensa ratkaisun sisällöksi.

KKO siirtyi varhain tietokoneisiin ja päätteisiin, joita nimitettiin aluksi terminaaleiksi. Enter-nappulassa luki "New line". Tämä tapahtui 1980-luvulla. Muuankin jäsen korjasi monta vuotta diaarinumeron "väärän" muodon lisäämällä diaarinumeroon välilyönnin, jonka puheenjohtaja joutui korjaamaan takaisin.

Se oli henkien taistelua.

Eilinen kommentoija oli oikeassa. Ylimmissä oikeusasteissa kukaan ei pyri enää mihinkään, joten kaikki tarmo pannaan juttujen ratkaisemiseen. Pieni osa tarmoa kieltämättä pannaan pikkumaiseen vääntöön virkanimityksistä tai presidentin autoon kenties ostettavista talvirenkaista, mutta se kai lankeaa luonnostaan, ja järjestelmäkin on nyt muuttunut.

Ahkerampia virkamiehiä saa hakea.

Tylyttäminen oli tietysti johdonmukaista vielä 70-luvulla. Muutamat jäsenet puhuttelivat esittelijää selin, päätään kääntämättä. Esittelijä tietyisti oli alempi olento, mutta toisaalta huonolla esittelijällä oli oikeus saaada kihlakunnantuomarina oma tuomiokunta. Siitä on prejudikaatteja.

Seiniltä muotokuvamaalauksista katselivat samanlaiset. Maaoikeus-Brotherus sanoi toisessa muistelmakirjassaan, että presidentti Pehkosen jäinen ulkomuoto peitti alleen kivisen sydämen.

Vanhaan "hyvään" aikaan suullisia käsittelyjä ei käytännössä ollut. Tai pidin minä yhden kirjaamon eteisessä. Se oli kirjelmien vaihtamista. Siinä kaikki. Jäsenille kaikki työ oli puurtamista paperien kanssa, koska "akti" eli jutun asiakirjavihko sisälsi kaiken sen aineiston, johon tukeutuen juttu ratkaistiin.

Joku auskultointiin juuri ryhtynyt nuori rouva kuulemma aikoinaan tulistui siitä, että kaikki - naisetkin - juttelivat täysin sopimattomasti koko ajan akteista.

Tarpeettomiin lisäkirjelmiin kirjoitettiin "Ad acta" eli liitetään asiakirjoihin. Siis ellei tuomiossa tarvinnut erikseen lausua, että kirjelmä jätetään huomiotta säädetyn määräajan jälkeen jätettynä.

Juristilatinasta näyttää ilmestyneen kirjakin. Minua edeltänyt sukupolvi oli kumminkin lukenut oppikoulussa lyhyen tai peräti pitkän latinan niin että noiden perinteisten fraasien käyttäminen ei ollut aivan tyhjän päällä. Oikkiksen professorit tulivat Tampereelta Rellusta, ja heitä halveksittiin senkin takia.

(Luetteloin väitöskirjatyöni aikana 1900-luvun kaikkien jäsenten koulut ja vertailumateriaaliksi juristiprofessorien koulut. Se on aivan totta, että Tampereelta tuli yhteen aikaan kummallisen paljon proffia. Normaalia ja säädyllistä oli tietenkin olla kotoisin Turusta, tai jos se ei käynyt päinsä, Helsingistä tai Viipurista, ja olla klassillisen tai normaalilyseon kasvatti. Eräässä vaiheessa neljä jäsentä oli samalta luokalta Norssista. Toisaalta neljä jäsentä oli kotoisin Sortavalasta, mikä oli vielä ihmeellisempää - Lampi, Saarni-Rytkölä, muistaakseni Leivonen ja joku vielä.)

Kun "asiakirjat kiersivät" esittelyn jälkeen, tarkastava jäsen kävi konseptin läpi pilkun puolikasta myöten, ja kirjoitti korjaukset ja kommenttinsa lyijykynällä. Kierron päätyttyä konsepti saattoi olla - kuten mummo-vainaa tapasi sanoa - kuin pakanamaan kartta.

"Laput" olivat jäsenten laatimia ja toisille jäsenille tarkoitettuja. Tavallisimmin ne kirjoitettiin lyijykynällä konseptipaperille. Jotkut hurjat modernistit saattoivat sanella lapun konekirjoittajattarelle, ja sitten porukkaan taisi tulla konekirjoitustaitoisia.

Kun juttu "ekspedioitiin" eli toimitettiin kirjaamoon asianosaisten saataville, akti meni arkistoon, mutta muistio ja laput sekä konsepti pantiin oranssinpunaiseen kansioon, johon oli painettu "ei julkinen".

Korkein oikeus itse on ottanut useita kertoja kantaa asiaan. Oikeudenkäymiskaaren mukaan tuomari ei missään tapauksessa saa ilmaista, mitä asian ratkaisua harkittaessa suljettujen ovien takana on puhuttu.

Korkeimman oikeuden päätöksellä laput ovat osa näitä keskusteluja ja muistiot samoin. Kun kaikki alkoi muuttua 1980-luvulla, muistiot alettiin laatia kahtena erikseen nidottuna osana, joista toinen oli julkinen ja toinen ei-julkinen. Jokainen esittelijä osasi huolehtia siitä, että julkinen osa sisälsi vai tylsän yhteenvedon jutussa ilmenneestä ja vaaditusta ja riittävän usein sellaisia sanoja kuin "kuten" tai "esimerkiksi", ettei muistion lukija voisi väittää todisteiden jääneen huomiotta ja vaatimusten vastausta vaille.

Ei-julkinen osa saattoi alkaa: "Hovioikeuden ratkaisu on läpikotaisin virheellinen ja perustuu väärään lain tulkintaan."

Esittelymuistion ei-julkinen osa saattoi olla yli satasivuinen ja ylittää tasoltaan selvästi esimerkiksi Lakimies-lehden artikkelien standardin. Olen nähnyt paljon sellaisia muistioita. Esittelijän tehtäviin nimittäin kuului selvittää, onko KKO ottanut aikaisemmin kantaa nyt käsillä olevan kaltaisiin asioihin, joten oli normaalia rutiinia penkoa vanhoja tapauksia ja hankkia "ei-julkiset" arkistosta. Tavallisesti vanhat laput herättivät jäsenissä suurinta mielenkiintoa, mutta oli myös kuuluisia muistioita.

Kun viime kädessä presidentti Kekkosen luomien preferenssien vuoksi yksityisoikeudellinen ja rikosoikeudellinen lainsäädäntö oli jokseenkin vähäistä sotien jälkeisenä aikana, KKO otti muutaman kerran oikeuden omiin käsiinsä.

Legendaarisia ovat esittelijä Martti Miettisen muistiot, joilla KKO ajettiin jakolain tultua voimaan modernin esineoikeuden ja etenkin Zittingiin liitetyn relaatioajattelun kannalle. Lapuista käy ilmi, että vastarinta oli tiukkaa ja kiivasta. Huikeita ovat myös Johannes Leivosen muutamat muistiot samaistamisesta ja vastuun kohdentamisesta grynderiasioissa.

Joku voi olla sitä mieltä, että tiedon levittäminen tällaisten muistioiden olemassaolosta on rangaistava teko. Luulen että se on nyt kuitenkin liioiteltu kanta.

Lapuista väittäisin lukeneeni satoja huikaisevia yhteenvetoja, joilla asia on saatettu oikeille raiteilleen ja ratkaisu tavoitettu.

Eivät kaikki jäsenet olleet eivätkä ole oikeustieteellisiä huippuja. Kyllä kysyntä oli kova ja kiitollisuus näkyvä, kun porukassa oli esimerkiksi entisiä kihlakunnantuomareita, jotka osasivat kohdittain supervaikeat lainhuuto- ja kiinnitysasiat tipitarkkaan. Maanjako- ja vakuutusasiat edellyttivät erikoistietoja, ja merioikeus samoin.

Kun tein sitä väitöskirjaa KKO:n virkamiehenä, sain korvaamatonta apua. Koko arkisto oli tietekin käytettävissä. Siksi voin sanoa, että 1930-luvun kommunistijutuissa ja parissa muussa on sellaisia lappuja, että onni vainajien muiston kannalta, että paperit ovat salaisia. Vapaussodan (kansalaissodan) jutut eivät tulleet KKO:en. Valtiorikosoikeuksista oli eri lainsäädäntö.

En ota mitään kantaa lappujen ja muistioiden salassapitoon.

Maailma on sellainen, että jos laput tulisivat julkisiksi edes joskus - 25 vuoden kuluttua tai jotain sellaista - jäsenet eivät sitten kirjoittaisi konseptipaperille, että asianajaja sejase käytti maksettuja todistajia tarvitessaan väärän valan, tai että professori tuonjatuon asiantuntijalausunnot ovat tunnetusti tasoltaan kehnoja ja siten puolueellisia, että palkkion maksaja on aina oikeassa. Tai että professori M.Y. ei anna lausuntoa, ellei hän ole tosissaan lausunnosta ilmenevällä kannalla. Sen taas jokainen lakimies ymmärtää, että myös asiantuntija saa ja saattaa sivuuttaa erinäisiä näkökohtia. Vastapuolellahan on tilaisuus joka tapauksessa ruotia näitä puutteita.

En tiedä, missä määrin esimerkiksi ulkoministeriö on säilyttänyt konsepteja. Rytin Ribbentrop-sopimuksen 1944 erään luonnoksen olen itse nähnyt. Luulisin kuitenkin, että luonnokset yleensä turvallisuussyistä hävitetään.

Historiantutkimuksen ja - laintulkinnan kannalta konseptit olisi käytävä läpi. Vakuutuin tästä, kun erään patenttijutun yhteydessä todettiin tietyssä paikassa säilytettävistä komitean papereista, että muuankin seikka oli jätetty tietoisesti auki ja komitean erittäin kuuluisa professorijäsen oli kirjoittanut lyijykynällä lakitekstin konseptin reunaan "Kun en ole prosessioikeuden tuntija, en osaa sanoa tähän mitään - jäänee oikeuskäytännössä ratkaistavaksi..."

Namunen ahkeralle lukijalle, joka on jaksanut loppuun asti: se tietty konseptimerkintä lienee urbaanilegenda tai sitten Viipurin hovioikeudesta. Siis että olisi kirjoitettu "Todisteista ei ole hajuakaan. Tuomitsen silti."

Ja nimikirjaimet perässä.

Kaikki laput ja merkinnät varustettiin nimikirjaimilla ja konseptin loppuun koneella kirjoitetun oman nimen alle piirrettiin pukki ja kirjoitettiin päivämäärä. Konseptin tarkastamista, joka on tietyisti valtaosaltaan aika puuduttavaa oikolukemista, sanottaneen tänäkin päivänä "pukittamiseksi". Hentoinen kruksi sanan alla merkitsee, että "tark" eli tarkastava jäsen on lukenut sanan ja sen hyväksynyt.