Päivi Tiilikka väittelee tänään lehtiartikkelin aiheuttaman kärsimyksen korvaamisesta.
Onnittelut ja onnitelu myös työn ohjaajille, joita ovat ainakin Antti Kivivuori ja Pia Letto-Vanamo. Väärinkäsitysten välttämiseksi - tämän väitöksen kanssa minulla ei ole mitään tekeistä, paitsi että tunsin kirjoittajan jo hovioikeudessa hänen esittelijäaikoinaan. Hän oli jo silloin huomiota herättävän fiksu ja nätti.
Aihe on hyvin vaikea. Se liittyy välillisesti myös verkkokirjoittamiseen ja ehkä kuviin. Vahinko että vain välillisesti.
Näkemäni perusteella väitöstutkimuksen kuolematon ansio on ihmisoikeusnäkökulman kytkeminen aivan käytännöllisiin ongelmiin.
Yksilön suoja on korkea asia, mutta mitä se on euroissa?
Kirjoittaja vastaa ja pohtii etevästi muun muassa tahallisuutta, kirjoituksen ja vahingon aiheutumisen yhteyttä ja myös periaatteessa korvausvelvollisten piiriä.
Viimeksi mainittu kysymys on meidän verkon perässä polskuttavien kannalta hyvin olennainen. Jos läpiä päähänsä puhuva tai kirjoittava henkilö on joku kurja juoppohullu raukka, jolla ei ole osoitetta eikä omaisuutta, järkevä juristi sanoo, että antaa olla.
Kunnia on katkera juoma, kirjoitti Mishima. Lisäksi se on kallis juoma.
Aion hoitaa virkaa, johon olen itse itseni nimittänyt, eli kansansivistää näistä asioista. Päivi Tiilikan kirja menee tuohon keskeisimpien käsikirjojen hyllyyn. (Sivumennen sanoen keskeisistä keskeisin ja kallein on Heinosen ynnä muiden Rikosoikeus, rikoslain kommentaari.
Vahingonkorvauksesta, josta tässä on kysymys, on pari uuttakin kirjaa, mutta ei mitään todella tyydyttävää.
Lakimieslukijoiden huomioon: Tiilikan seikkaperäisesti käsittelemä vahingonkorvauslain korvauspykälä 5:6 § 1 muuttui vuonna 2006.
Lakimiesjupinoista: kaikki tiedotusvälineet näyttävät leimanneen hallituksen jääväykset eli esteelliseksi ilmoittautumiset Sipoon alueliitosasiassa poliittisinan temppuina.
Ne eivät ole sitä. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on ajanut sangen jyrkkää linjaa, ja Suomen Korkein oikeus on antanut viime vuosina hyvinkin monta prejudikaattia asiassa.
Arvoisa lehdistö ei ymmärrä asiaa.
Nyt noudatettu, tiettävästi oikeuskansleri Nikulan tähdentämä sääntö on selvä: sama henkilö ei saa olla päättämässä asiasta kahteen kertaan.
Hovioikeudessa asian esitellyt henkilö ei voi esitellä samaa juttua korkeimmassa oikeudessa. Jyrkän kannan mukaan välitoimen ratkaissut tuomari (takavarikko, väliaikaiskielto tms.) ei sovi ratkaisemaan itse pääasiaa.
Sääntö on järkevä.
Sitä sovelletaan niin, että jos virkavastuussa oleva päättäjä on ottanut riittävän julkisen kannan asiaan, hän ei voi sen jälkeen olla ratkaisemassa sitä. Nähdäkseni mm. Vanhanen ja Pekkarinen ovat jäävänneet itsensä tällä perusteella, eli oikein.
Hurjimmat professorit ulottaisivat tämän esteellisyyden myös yleisiin kannanottoihin, minä en.
Jos virkatuomari N.N. lausuu lakimiespäivillä, että häne mielestään henkisen kärsimyksen korvaamisessa yksilön suojan loukkaamista koskevissa jutuissa on noudatettava suurta pidättyvyyttä, jotta painokanteet eivät muodostuisi "lottoamiseksi", tämä ei mielestäni estä tuota tuomaria ratkaisemasta painokanteita ja niihin liittyviä vahingonkorvausvaatimuksia jatkossakin.
Suomessa tuomarit ovat olleet hyvin varovaisia yleisissä kannanottoissa. Mielestäni he ovat olleet liian varovaisia.
Vanhemmiten olen alkanut ymmärtää, että tuomarit eivät juurikaan julkaise artikkeleita. Nuorempana ja väitöskirjassani arvelin sen johtuvan enimmäkseen taitamattomuudesta ja pelkuruudesta.
Asialla on toinenkin puoli. Jos nyt esimerkiksi Paavo Nikula olisi kirjoittanut tai Jaakko Jonkaa kirjoittaisi oikeudellisesta ongelmasta, artikkeliin tarttuisi instituutiolta lainattua arvovaltaa.
Palaan jälleen kerran blogin ihanuuksiin. Tässä edustaa vain itseään. Muistan sen ajan, kun olin Helsingin Sanomien kova kolumnisti. Minua häiritisi hyvin pahasti se, että sanoillani on lehden levikin paino. Jos nyt haukun jonkun vaarattoman pikku kusipään, ehkäpä hän haukkuu takaisin. Jos tein sen Hesarin kolumnistina (ja arvostelijana), sain välillä kuullut, että asiaomainen seisoo Lauttasaaren sillan kaiteella ja aikoo hypätä.
Jukka Kemppinen, fil. tohtori, kirjailija, s. 1944, eläkkeellä. Johtava tutkija, professori, hovioikeudenneuvos, korkeimman oikeuden esittelijä, asianajaja. Runokokoelmia, tietokirjoja, suomennoksia, tuhansia artikkeleita, radio-ohjelmia. ym. Blogilla on joka päivä ainakin 3000 lukijaa, yli 120 000 kuukaudessa, vuodesta 2005 yli 10 miljoonaa. Palkintoja; Suomen Kulttuurirahaston Eminentia-apuraha 2017 tieteellistä ja taiteellista elämäntyötä koskevaan työskentelyyn.
Kun koko virkauransa viettää väkivaltakoneiston palveluksessa, niin on selvää, että todellisuudentaju hämärtyy. Niin on käynyt Nikulalle ja todennäköisesti sama tapahtuu Jonkalle.
VastaaPoistaJos tuota Nikulan sääntöä noudatettaisiin, niin taitaisipa jäädä moni asia päättämättä. Kakkien kepulaisten esimerkiksi olisi jäävättävä itsensä maataloutta ja vesirakentamista koskevista päätöksistä vaikka mielipiteet ovat etukäteen selvät. Saammepa nähdä mitä tapahtuu kun Vuotos kaivetaan taas esiin. Taitaa Pekkarinen olla tikkana paikalla päättämässä asiasta vaikka "sama henkilö ei saa olla päättämässä asiasta kahteen kertaan".
Hassua ja jännää on kyllä, että kansanedustajat valiokunnissa hallituspuolueiden jäseninä antavat lausunnon hallituksen esityksestä ja seuraavaksi ovat äänestämässä laista täysistunnossa. Äänestävät siis antamansa lausunnon puolesta. Tai vastaavasti äänestävät sitä vastaan ollessaan oppositiossa. Voidaan tietenkin saivarrella, että ei valiokunnissa tehdä päätöksiä vaan annetaan lausuntoja, mutta saivartelua yhtä kaikki.
Akateeminen saivartelu on tiettyyn rajaan saakka hauskaa luettavaa ja kuultavaa, mutta ajan mittaan siihenkin kyllästyy. Kuten kyllästyy myös turhiin tutkimuksiin virkamiesten talousepäselvyyksistä tai muista rötöksistä koska tulos on aina etukäteen selvä ja noudattelee Oikeuskanslerin nahkapäätöslinjaa: "ei anna aihetta toimenpiteisiin".
Käsi sydämelle Kemppinen ja muutkin. Ette kai luulleet että Tiitinen olisi joutunut oopperasotkuistaan vastuuseen?
Minä ymmärrän ja kannatan järjestelmää, jossa virassa oleva tuomari tai muu lainkäytön korkeavirkamies pitää mielipiteensä ominaan, jos niitä sattuu olemaan, silloin kun mielipide ei ole virkatyö.
VastaaPoistaPoliittisen päätöksen osallistuvien jääväys mielipiteen perusteella sen sijaan kuulosti minusta ensin täysin idioottimaiselta, sillä politiikassahan juuri mielipide siitä, miten asioita pitäisi hoitaa, on politiikan keskeisiä tekijöitä.
Mutta minä mietin asiaa ja päädyin sitten nykyiselle kannalleni.
Poliitikot ovat pitkään toimineet niin, että ovat välttäneet sekä mielipiteen ilmaisua että päätöksentekoa, ja minusta tuntuu että se on hyvä asia ja siinä ei vain olla menty tarpeeksi pitkälle.
Eduskunta vaaleissa tai poliittisessa toiminnassa mukana olevan kohdalta pitäisi mielipiteen ja ilmaisun vapautta rajoittaa ankarasti, niin että heti jos on vaaleissa mukana, kielletään ehdottomasti sanomasta mitään, mistään asiasta ja myöskään osallistumasta mihinkään päätökseen sellaisesta asiasta, josta on joskus kuullut puhuttavan, lukenut jotakin tai joka herättää jonkin mielikuvan, mielipiteen tai ajatuksen.
Sosialidemokraattien sisällä tuota on jo paikallisesti kokeiltu puolueen sisällä edellisellä vaalikaudella.
Mahtoikohan väitös myös käsitellä sitä tilannetta, että loukattu itse on "kunniaton", köyhä, juoppohullu raukka? Mikä olisi tällöin kunnian hinta?
VastaaPoistaPaitsi, että yksittäisen tuomarin lausumiin tulee laitoksen viittaa, voi laitos saada viittaa värikkään tuomarin lausumista, mikä voi haitata tuomarin omaa uraa.
VastaaPoistaTäytyy kyllä sanoa, että näin kannunvalajan järjellä tuo "riittävän julkinen kanta" on melko ongelmallinen asia. Tässä on varmaan joku ovelien juristien kutoma koukku joka jää vallan huomaamatta, mutta kyllähän me tiedämme, että Mauri Pekkarisella on ollut vahvoja mielipiteitä esimerkiksi ruuan arvolisäverosta.
VastaaPoistaSilti kukaan ei vaadi häntä jääväämään itseään siitä päätettäessä. Muutenkin tuo periaate on helppo ymmärtää virkamiesten tapauksessa, mutta eivätkö ministerit saa siis puhua politiikkaa? Vai senkö takia ne ovat niin taitavia puhumaan sanomatta mitään.
Tämä todennäköisesti koskee ainoastaan tiettyjä asioita, sillä jos sanotaan ainoastaan, että "Sitä sovelletaan niin, että jos virkavastuussa oleva päättäjä on ottanut riittävän julkisen kannan asiaan, hän ei voi sen jälkeen olla ratkaisemassa sitä", niin vaalikampanjoiminen muuttuu mahdottomaksi. Eikö vaalilupaus jos joku ole "riittävän julkinen kanta"?
Taitaa olla kansansivistystyölle vielä tarvetta...
Tuomarit eivät sooloile yleisellä tasolla varsinkaan ratkomistaan jutuista. Asiat ratkaisee kollegio, pilkutus on tarkkaa ja neuvottelu on salainen. Ei yksi voi sanoa, kuinka kollegio jonkun jutun ratkaisisi.
VastaaPoistaVoi vain esittää, että jos tällainen juttu tulisi, niin näillä faktoilla asia tulisi ratkaista noin -
samalla on voinut hypätä ennakkoasennoitumisen puolelle.
Mutta lakikirjahan kertoo kuinka on ennakkoon asennoiduttava. Samoin mennyt praksis. Eivät kaikki ennakkoasenteet voi olla kiellettyjä. Muutoinhan sama tuomari ei voisi ratkoa samantyyppisiä juttuja ainakaan peräkkäin ja varsinkaan kovin montaa.
Ammattitaito vai ennakkoasenne. Ennakkoasenteeseen liittyy jokin kielletty motiivi - ton tarinoita en usko jne. Mutta taas mennään metsään. Kokemussääntöjä syntyy myös uskottavuudesta Ei niitä voi välttää.
Kiellettyä ennakkoasennetta voisi etsiä sieltä suunnasta, onko jo kanta lopputuloksesta ennen faktoja.
Ei syytä. 80 - 90 % tapauksista. Jos toistat sitä parikymmentä vuotta, on vaara. Olisikohan asenne kiellettyä laatua, jos laittaa nimmarin asenteella, etteivät nämä tai varsinkaan tämä ole ennenkään olleet väärässä.
Upposiko Titanic sellaisesta...
Ad muu tai anonyyi:
VastaaPoistaTässä välissä Jonkka ehti huomauttaa televisiouutisissa, että hallintolaki on ongelmallinen valtioneuvoston ratkaisuja ajatellen.
Niin on.
Valtioneuvoston ratkaisuja on niin monenlaisia. Näkisin esimerkiksi nimitysasiat muista hiukan poikkeavina, esteellisyyttä ajatellen.
Tiitinen - saatan olla samaa mieltä, että leuhka jätkä. Silti: mitään oopperasotkuja ei ole ollut. Nyt on käsitelty hintoja - ehkä liian kallista, ja menettelytapoja, joissa hän on tehnyt virheitä.
Kenenkään oikeuksia en huomaa loukatun, kun oopperalla ei ole Helsingissä kilpailijaa eikä eduskunnan juhlaohjelmaa siis tarvitse kilpailuttaa.
Ad lot:
VastaaPoistaAineettoman vahingon korvaaminen on ongelmalista, mutta eihän kunniaa, kättää tai mustelmaa voi korvata ja kärsimys on likimäärä.
Muistan muuten tapauksen. Asianajaja sai sakon huomautettuaan, että kunnianloukkausjutun kantaja ei itse elämässään yleensä vaeltanut kunnian teitä.
Väite oli tosi ja tunnettu mutta tuomari äkkipikainen.
ad muu...
VastaaPoista"tulos on aina etukäteen selvä... ..."ei anna aihetta toimenpiteisiin".
Kannattaa tutustua lainvalvojien vuosikertomuksiin. Moitteita kyllä rapisee. Mutta pitäisikö jotakuta koskevasta ilkeästä pintatiedosta aina tulla verta pakkiin. Olisiko "kansa" tyytyväinen.
Ylinopeudesta sakko - virkavirheestä jalkapuuta.
Sirkushuveja vaativa kansa on usein pihalla kuin lumiukko siitä, mistä jutussa on kysymys - mikä vaikuttaa mihin, mikä on käytäntö ja kuinka paha moka tehtiin (tämä ei sinänsä ole hyvä asia ja väitekin kuullostaa elitistiseltä).
Voisi tietty tehdä kansainvälisen vertailun ja suhteuttaa moitteet populan määrään. Vaikka liikkeelle siitä, montako tuomaria on per capita (vaikka 5 /10 000), montako viraltapanoa vuodessa per tuomari (vaikka 1 /1000 ) -> tuomarien viraltapanoja olis silloin vuodessa 5/10 000 000 =
vuodessa 1 tuomarin viraltapano 2 000 000 asukasta kohti.
Paljonko pitäisi olla - paljonko saisi olla - mitä määrää ei siedettäisi ja kuinka on muualla.
Olisivatko kadun kulmiin perustettavat pikatuomioistuimet ja pystymettästä tempaistavat virkamiehet nykyisiä parempia?
Olisivatko asiat ulkomailla paremmin? Jos kuvittelee itsensä vuosikymmenten takaiseen Derkkulaan, niin ajatus houkuttaa. Mutta nyt on tänään, elämä laiffia lännessä ja vieressä villi itä. (Vaiko toisin päin).
Ad Anonyymi (ennakkoasenteesta):
VastaaPoistaMyönnön itse, kun en enää voi jäädä siitä kiinni, että minulla oli tuomarina runsaasti ennakkoasenteita mm. asiamiehiin. Kun olin kerran tavannut jonkun kieroilusa, esim. NN:n katkotuista ja virheellisistä oikeustapausten sitaateista, en luottanut asianomaiseen enää koskaan, vaan tarkistin kaikki lähdeviittaukset.
Vastaavasti kasvoin uskomaan, että monetkin asianajajat tekivät luotettavaa työtä.
Selitetään sivullisille: asianajaja A väittää, että rikos on yhdisettävä tietyllä tavalla. Asianajaja B on asiasta hiljaa. Tiedän ettei A ymmärrä höykäsen pölähdystä rangaistusten yhdistämisestä.
Syytetyistä - oli joukko kovia kantelijoita, joista kannatti tilata entisyysasiakirjat. Niiden määrästä ja laadusta kyllä näki, millainen henkilö oli kysymyksessä.
Hurja esierkki: neiti X oli asianomaistajana väkisinmakaamista koskevassa jutussa. Vain osa HO:n tuomareista tiesi, että hänellä oli näitä juttuja joka viikko ja aina sama skenaario - ravintolasta oli lähdetty asunnolle yhdessä. Useissa tapauksissa syyttäjä ei ollut tuntenut henkilöä, vaan oli syyttänyt, vaikka epäilty oli todistanut eronneensa asianomistajasta alaovella...
Tosi raa'asti yleistäen: poliisit, syyttäjät ja tuomarit oppivat tuntemaan myös henkisesti häiriintyneet, joita ainakin minun aikanani esiintyi yllättävän paljon rikosjutuissa.
Ad Omnia:
VastaaPoistaOlen kaiketi edesvastuuttomalla päällä.
Neljänkymmenen tuomioistuinvuoteni aikana jouduin tekemisiin noin kymmenen aidosti edesvastuuttoman tuomarin kanssa. Heistä suurin osa olisi kuulunut Lapinlahteen tai ainakin hoitoon.
Muistaakseni 1900-luvulla pantiin viralta neljä tuomaria, joista kaikilla oli yhdistelmä vakava henkinen poikkeavuus + vakava alkoholismi.
Sitten tietenkin on huonoja tuomareita, joita ei olisi pitänyt koskaan nimittää... Mutta tämä on eri asia. Eikös sama koske lääkäreitä ja opettajia ja insinöörejä jne.?
ad JK
VastaaPoistaLuulen, että asianajajilla olisi hauskoja tarinoita taipaleeltaan.
Varsinkin niillä, jotka tapasivat sotkea selviöt ja selviä sotkut.
Kiivas luonto ja valtaa yli äyräiden on vaarallinen yhdistelmä.
Olis kiva kuulla juttuja pöllöjen vallankäyttäjien kummallisista kujeista. Mutta tuossakin mielikuvitus usein paikkaa puuttuvat kohokohdat niin että tarina myy. En tunne ketään, joka janoaisi tapetille pöllöjen malliksi.
Aika lähelle on yltänyt kylläkin se, joka kielsi asianosaista puhumasta asiassaan... jos olet kuulolla niin älä ny kuiteskaan hyppää lauttiksen sillalta - sattuuhan sitä.
Taisin minäkin kerran poistaa asianosaisen salista, kun juovuspäissään huuteli, eikä talttunut - asiamies sentään jäi - ja olihan häntä jo henkilökohtaisesti kuultu.
"Käsi sydämelle Kemppinen ja muutkin. Ette kai luulleet että Tiitinen olisi joutunut oopperasotkuistaan vastuuseen?"
VastaaPoistaSiis mistä sotkuista? Kilpailevia yrityksiä Helsingissä on tasan nolla ja näyttää myös siltä, että kyseisellä tavalla on toimittu jo vaarin ajoista lähtien. Joten kyseessä lienee "paljon porua, vähän villoja-tapaus".
Ja jos täysin valtion tuen varassa, taloudellisen vararikon partaalla horjuva kulttuurilaitos saa suoraa tukea valtiolta eduskunnan kautta, niin kannattaakohan tuosta kauheasti koohottaa??
Ei siis ole ihme, että Tiitinen haukottelee haastatteluissa.
"Hovioikeudessa asian esitellyt henkilö ei voi esitellä samaa juttua korkeimmassa oikeudessa. Jyrkän kannan mukaan välitoimen ratkaissut tuomari (takavarikko, väliaikaiskielto tms.) ei sovi ratkaisemaan itse pääasiaa."
VastaaPoistaTää on aika hankala juttu vähänkään pienemmissä käräjäoikeuksissa, jos pakkokeino kestää pitkähkön aikaa.
"Vanhemmiten olen alkanut ymmärtää, että tuomarit eivät juurikaan julkaise artikkeleita. Nuorempana ja väitöskirjassani arvelin sen johtuvan enimmäkseen taitamattomuudesta ja pelkuruudesta. "
VastaaPoistaOman (olemattoman pituisen) kokemukseni perusteella olisin taipuvainen ajattelemaan, että lainkäytössä tuomaria voisi hirvittää jäädä omien tuomioidensa ja kirjoitustensa ristiriidasta kiinni: "Miksi tuomitsette X vaikka kirjoitatte Y?".
Sama koskee tietysti muitakin oikeudessa esiityviä.
Eräskin kiinteistö- ja rakennusalan johtava asianaja sai valmisteluistunnon aluksi puheenjohtajalta ivallisia kommentteja, kun vastasi kanteeseen omista kirjoituksistaan poikkeavan kannan mukaisesti. Kommentit oli vielä ryyditetty lainauksin asianajajan teoksesta.
Kenenkään oikeuksia en huomaa loukatun, kun oopperalla ei ole Helsingissä kilpailijaa eikä eduskunnan juhlaohjelmaa siis tarvitse kilpailuttaa
VastaaPoistaEnsikuussa tiedetään minkälaatuisen tuotteen eduskunta on saanut NL-tyylisellä "ei tarvitse kilpailuttaa" oopperalla Isän tyttö.
Olli Kortekangas, piispan poika, on sitä säveltänyt pari viimeistä vuotta.
Jäi edellisestä, että "Pyytämättä ja yllättäen" on vaalien jälkeisen juhannuksen aluspäiville -tälläkin kerralla- kasaantunut todellinen politiikan superviikko.
VastaaPoistaSdp julkistaa vaalitappionsa syyt ja “Tassarna bort från Sibbo”-liike saa selätysvoiton poliitikkojen ilmoittauduttua hymyileviksi lampaiksi.
Veikkaan, että sdp perustaa Sosialidemokratian Tutkimuskeskuksen.
Kemppinen et Al.
VastaaPoistaTuo Tiitinen lienee vain esimerkki turhasta tutkimuksesta. Tuloshan oli tutkinnasta jo etukäteen selvä. Näitä turhia tutkimuksia on vältettävä, koska niihin menee tolkuttomasti yhteiskunnan varoja.
Virkamiehen elämä on Suomessa tavattoman helppoa ja leppoisaa. Viime aikoina on tosin tullut muutama ikävä hajasijoittaminen ja EY-tuomioistuimen päätös, joten virkamieskunta on hieman aktivoitunut. Enää ei välttämättä tule suusta sammakoita kuten "voi, meillä on lakeja jotka on säädetty jo 1940-luvulla, mutta niiden täytäntöönpanoa on viivytetty".
Mutta ehkä kammottavinta mitä virkamiehille on tapahtunut on uusi uljas palkkausjärjestelmä, jossa on kaksi osaa vaativuuspalkka ja hts. Moni virkamies joutui ensimmäistä kertaa tekemään selvityksiä siitä mitä todella tekee työpäivän aikana. Päivän lehtien lukua ei lueta virkatehtäviin.
Hesarin ja Aamulehden lukemiseen saa todistettavasti kulumaan koko päivän ja jos aikaa jää, niin iltapäivälehdet täyttävät luppoajan. Monet yksityissektorilta valittivat vuositolkulla virkamiesten kesätyöajoista ja lopultahan tuo omituisuus poistettiin, mutta kun samalla käyttöön otettiin liukuma työajassa, niin lopputuloksena oli se että "kesätyöaika" on ympärivuotinen eli virkalafkat tyhjenevät 15.15. No eivät ehkä kaikki kun tunnit pitää saada täyteen ja virkamieskin voi olla aamu-uninen.
ad anonyymi
VastaaPoistaEduskunta on vähän vaikea esimerkki. Tiitinenkin lie puolipoliittinen sen vuoksi, että poliitikot etsivät kaikkialta jutun juurta päästäkseen valokeilaan.
virkakunta suhteessa yksityiseen on vanha virsi. Yksityinen puoli kuvittelee että virkakunta velttoilee. eiköhän velttoilu ole globaali ominaisuus ihmisessä. kaikkialta niitä tapaa, samoin kuin ammatillisesti kunnianhimoisia välkkyjä ja puurtajia.
Riskitön palkka on pienempi kuin riskillinen. Ahtaajana satamassa saa saman, kuin osastopäällikkönä valtiolla. Vartija paperiteollisuudessa saa saman, kuin esittelijä ylioikeudessa. lue lehtiä arvon anonyymi.
Ad anonyymi(t):
VastaaPoistaVirkamiehiä on tietysti monenlaisia.
Oma kokemukseni rajoittuu lähinnä oikeushallinnon virkamiehiin. Uskon kyllä aika vakaasti, että siellä painetaan hiki hatussa hommia samaan aikaan kun määrärahoja pienennetään, virkoja vähennetään mutta yhteiskunta monimutkaistuu ja oikeudellistuu.
Yhdeksästä viiteen -ajattelu ei oikein istu oikeuslaitokseen. Olen avustajana istunut juttuja keskelle yötä saakka ja oikeuden puheenjohtajan täytyy tietysti vielä istunnon jälkeenkin jäädä tekemään merkintöjä yms. asiaan liittyvää puhdetta. Sen lisäksi pitää sitten vielä opiskella uusia säännöksiä ja hoitaa hallintoa.
Sitä sovelletaan niin, että jos virkavastuussa oleva päättäjä on ottanut riittävän julkisen kannan asiaan, hän ei voi sen jälkeen olla ratkaisemassa sitä.
VastaaPoistaMitenkäs Liedes (Teoston juristi, WIPOn puheenjohtaja, Erikois-EMMA?, Esekin johtokunnan jäsen) ja tekijänoikeuslaki?
Eräs mielenkiintoisimmista virka-aseman antamalla auktoriteetilla kirjoitetuista oikeustieteen teoksista on Katariina Buure-Hägglundin teos Kriisiajan lainsäädäntö (muistaakseni). Kun tekijänä on entinen Puolustusvoimien päälakimies, joka on itse kirjoittanut suuren osan käsitellystä lainsäädännöstä ja tehnyt työkseen suunnitelmia siitä, miten moisia lakeja voitaisiin soveltaa, teos saa lähes lakikirjaan verrattavan aseman.
VastaaPoistaErityisen merkittäväksi Buure-Hägglundin kirja muodostuu siksi, että sen käsittelemän lainsäädännön mukaiset jutut ratkaistaisiin monesti kiireessä, jolloin kovin itsenäiseen ja rauhalliseen oikeustieteelliseen ajatteluun ei virkamiehellä, tuomarilla tai asianajajalla olisi aikaa. Tällöin sovellusohjetta haettaisiin helposti suoraan kirjasta. Olisikin tarvetta kirjoittaa kilpaileva teos, jotta tärkeälle lainsäädännön osalle olisi myös vaihtoehtoinen, virkakoneiston ulkopuolelta tullut tulkinta. Hankala juttu. Buure-Hägglundin teksti on perusteltua ja järkevää, suorastaan nautinnollista luettavaa.