Sivun näyttöjä yhteensä

29. heinäkuuta 2016

Murhetta lisää




Terveisiä Reijo Aarniolle.

Reijo alkaa olla huomattavan pitkäikäinen virkamies, koska hänen nimitettiin tuohon tehtävään 1997.

Uusia lakeja ja virkoja pidettiin salaa aika turhina. Mitä lienevät olleet, EU:n kotkotuksia.

Hovioikeuden kahvilajaostossa ainakin ajateltiin, että ei tieto voi mikään vaara olla eikä hyvää lainoppia saisi rämettää mokomilla.

Seuraavassa elämässäni sain toisenkin kerran pitää Kaliforniassa pienempiä ja suurempia luentoja tekijänoikeuden ja yksityisyyden suojan jännitteisestä suhteesta. Välillä heitin kehiin varmemmaksi vakuudeksi myös sananvapauden.

Amerikkalaiset olivat kiinnostuneita. Vaikka yksityisyys oli alkujaan heidän keksintöään, eurooppalaisten ajatuksia asiasta he kummastelivat.

Harvemmin professoreille mutta aina tohtoriplantuille selitin, miten tietyt suojasäännöt päätyivät ensin Saksan (liittotasavallan) perustuslakiin ja siitä vähä vähältä kansainvälisiin sopimuksiin.

Alku oli aina tämä: Hollannissa oli niin hyvä väestörekisterijärjestelmä, että Gestapo pystyi vajaassa viikossa poimimaan juutalaiset ja suuren osan niistä, jotka ajattelivat pahojaan Hitleristä. Asianomaiset lastattiin junanvaunuihin ja surmattiin.

Kun päälle kaatuvia asioita oli saatu hoidetuksi, näistä kysymyksistä tuli keskeisiä eurooppalaiselle yhteistyölle. Kauppasopimuksilla ja kilpailusäännöillä naamioitiin se tosiasia, että yhteisöjä perustettiin tekemään rauhantilasta ainakin läntisessä Euroopassa itseään säätävä järjestelmä.

Tuossa vaiheessa kaikille asioissa vakavissaan mukana oleville ihmisille alkoi olla selvää, että Neuvostoliitto alusmaineen harrasti ihmisoikeuksia vain paperilla. Suomi ja Kekkonen kätilöivät Hyvin laajamittaiseen tiedonkeruuseen ja urkintaan perustuvan poliittisen järjestelmän periaatteet tulivat sitten erittäin selväksi DDR:n kaatumisen yhteydessä Stasin tuhoamatta jäänyttä arkiston osaa tutkittaessa.

Ehkä kirjoitan juuri tänään tästä asiasta S-ryhmää koskeneen uutisen takia. Pari vuotta sitten selvitin ihan rahapalkasta kaupparyhmälle, miten etu- ja ostokortteja saa käyttää ja miten ei. Tunsin nyt toteutuvan tilanteen juuri Kaliforniasta. Siellä jo lähes 20 vuotta sitten yksittäinen marketti yritti arvata yksittäisen asiakkaan tarpeita ja kaupitteli samalla kotiinkuljetusta.

Kyllä minäkin ottaisin piimät ja paperit, kahvit ja ehkä muutakin kynnykselle kannettuna ja hintaa moittimatta. Tiedän että vakioasiakkaan profilointi kassakuitteja käyttäen ei ole suuri juttu.

Reijo Aarnio – joka ei ole pitkään aikaan kutsunut lounaalle Kosmokseen – joutui tässä vaiheessa vetäytymään käsite-eron turviin. Bonus-kortin käyttäminen ei välttämättä ole sopimus asiakkaan ja kaupan kesken. Suostumus on eri asia kuin sopimus.

Tuo on vähän heikko puolustuslinja, kun on olemassa toisaalta neuvottelusopimuksia, joiden ehdoista aidosti sovitaan, ja toisaalta massasopimuksia, kuten rahtitavara tai raitiovaunulippu, joiden ehdoissa ei kenenkään mielestä ole miettimistä.

Vaaralliset vedet vain näkyvät. Vuoden kestänyt juntturoiminen työmarkkinoilla, paikallinen sopiminen, ns. pakkolait ynnä muu, koskivat juuri samaa asiaa: kuka sopii kenen puolesta miten laajasti. Asiakkaat vain ovat enemmän lammaslauma kuin työntekijät, joten viranomaisapua tarvitaan.

Tietojen kerääminen ja niiden käyttäminen oli Euroopan historian käännekohta. Kaupallisia ja tietotekniikan murroksia ennakoi poliittinen ratkaisu, ETYK.

Kekkonen ja muut ajattelivat kai pelkästään Neuvostoliittoa ja kahta Saksaa ja Natoa ja Yhdysvaltoja. Helsingissä pidettiin 1975 kokous, jonka vaikutuksia ja merkityksiä ei ole pahemmin muisteltu. Niin paljon niin paljon suurempaa on peittänyt muistot. Neuvostoliitto kaatui. Liike-elämä romahti. EU kasvoi ja laajeni.

Kirjassa sanotaan, että tieto on valtaa. Sanotaan niinkin että aika on rahaa.

Mutta valta on tietoa. Tänä päivänä tuosta oivalluksesta käytetään nimeä ”informaatiosota”. Nimitys on osuva. Tiedon hankkiminen, tiedon salaaminen ja tiedon vuodattaminen tappaa tehokkaammin kuin nikkeli. ”Bitcoin” on tosi huono nimitys. Bitti on raha, kolikko.

ETYK ei näyttänyt tuovan mukanaan mitään konkreettista, kuten ihmisoikeuksia useammille.

Suuri aikaansaannos oli se, että kaikki merkittävät valtiot Albaniaa lukuun ottamatta kokoontuivat ja sopivat jostain. Se ei edes ole tärkeää, mistä sovittiin.

Pokemonin vuoksi vuosikymmeniä käytetty termi ”lisätty todellisuus” (augmented reality) on ollut pari päivää muodissa. Vuonna 1975 kylmä sota tietenkin jatkuin entiseen tapaan, mutta suunnilleen tuohon kohtaan aikajanalla voidaan merkitä Venäjän ja Kiinan autettu itsemurha.

Tässä vaiheessa tiedämme, että Kiina onnistui ainakin väliaikaisesti, mutta voi hyvinkin kukistua väestö- ja ympäristöpaineisiin. Aika varmalta näyttää, että Neuvostoliiton seuraaja Venäjä epäonnistui.

Se on onneton tapaus, kun presidenttinä siellä on tietojenkäsittelyn ammattilainen. Putin on koulutettu vakoilija, ja vakoilu jos mikä on tietojenkäsittelyä. Siihen kuuluu myös tietojen manipulointi eli erilaiset transformaatiot.

Neuvostoliitto kaatui, koska siellä ei keksitty tietokoneita eikä tietoliikennettä. Venäjän keisarikunta oli kaatunut samasta syystä. Kansainvälinen sosialismi kaatui 1914 samasta syystä, kun kävi, etteivät työläiset olleet solidaarisia, vaan lähtivät sotaan. Heillä ei ollut yhteyksiä toisiinsa.


17 kommenttia:

  1. Juuri eilen oli Ruotsin tv:ssä (svt.se) tekstitv:n uutisosassa tiedonhankinnasta lyhyt uutinen. Ruotsin Säpo on huolissaan siitä että yritykset ja julkiset yhteisöt ulkoistavat siivouksen ja IT-järjestelmien ylläpidon, mikä avaa mahdollisuuden vakoiluun. Tarjouskilpailuihin voi osallistua yrityksiä, jotka ovat ulkomaisten intressien omistuksessa/hallinnassa. Ministeri, jonka vastuualueeseen asia kuuluu, on huolissaan yritysten hyväuskoisuudesta ja toteaa tarpeelliseksi selvittää uhkakuvat. Vastuu on kuitenkin viranomaisilla, toteaa hän.

    VastaaPoista
  2. "Viivakoodia" ihmisten otsiin ajetaan joka paikassa. On menossa paljon rajumpaakin kuin nämä bonuskorttitietojen keräilyt. Odotan milloin aina valppaat oikeusturva/ihmisoikeus/sananvapaus-aktivistit aktivoituvat.

    Pysäköidessä Helsingissä on käytettävä korttia, ja mieluiten luottokorttia, tai älypuhelinta. (Mun 6 vuotta vanhalla nokialaisella ei se äppsi onnistu)
    Ei tunnu kiinnostavan, että mastervisa-jätit on jo ennakko-oletus ihmisen olemiselle ja hengittämiselle. Eikö niitä "suuryrityksiä" nyt enää vastustekaan? Turkiksia ja mäkkäriäkö vain? Olen pudonnut kelkasta.
    Sen lisäksi on naputeltava vielä rekisteritunnuskin. Aikaa kuluu. Tietoa tallentuu. Toiminta hitaampaa kuin kolikoilla ja sen lisäksi vielä paikkatiedot kivasti siirtyy dataan. Voisiko niitä edes myydä vaikka jollekin? Epäilevälle vaimolle, tai työnantajalle? Viekää sitten sovellus loppuun saakka, kun kerta aloitittekin.

    Mutta ei aktivisteja tuo Isoveljeys kiinosta: mitä sulla, pahvi, on auto, oma vika, vaihda julkisiin. Autoista pitäis muutenkin päästä eroon.

    EU:ssa ajatetaan läpi käsitääkseni myös digitaalista tunnistautumista nettiin ja nettipalveluihin. Se on sitten jo itse asiassa sama vaikka laitetaan se merkki suoraan otsaan ilmestykirjamaisessa hengessä. Kunnolla sekin sitten. Otsassa on monella aikuisella miehellä hyvin tilaa. Joillakin myös takaraivolla. Itselläni on kyllä tuuhea tukka, eli vastustan.

    Mutta eihän tämäkään herätä suurta kiinnostusta aktivisteissa niin kuin herättää mun metvurstiostokset Alepassa, jotka on kuitenkin ihan triviaa.
    Nyt ei ole mielestäni ihan fokus kohdallaan. Metsää ei nähdä puilta.
    Johtuuko se siitä että kauppa, kauppias, market tms. on hyvä ja helppo vihollinen? Sen sijaan globalistinen valvonta ja kontrolli - onhan siinä puolensakin...Niin voidaan karsia kaikki paha maailmasta....??
    Sananvapaus on hieno asia, mutta kyllä se nimi ja asema tulee samalla ilmoittaa, että voidaan tarpeen mukaan rangaista tai sulkea pois "meistä."
    Googleen ilmestyvät minulle väärin kohduneet mainokset herättävät mussa vain hupia. Tuo muu herättää paljon kysymyksiä, joihin ei tulla vastaamaan koska se kaikki on jo menossa eikä enää peruuteta. Meistä tulee netissä kanoja häkissä. Sitä häkkiä nimitetään kaunistellen verkkoyhteiskunnaksi.


    jk

    VastaaPoista
  3. Luulen kuulleeni että Neuvostoliiton keksintöihin kuuuluivat maailman suurin transistori ja myös maailman suurin mikrotietokone?

    Oletteko kuulleet tshuktshien sivistämisyrityksistä? Heille lähetettiin televisioita, lehtiä, radioita ja säilykkeitä.

    Tshuktshiukko lausui vaimolleen: Katson televisiota, sieltä tulee vain Putin, Putin, Putin. Luen lehden, taas Putin. Avaan radion, aivan; Putin. Pelkään avata säilyketölkin.

    VastaaPoista

  4. Iso vika yhtiöissä oli ylikapitalisoituminen. Siitä pääsi jakamalla liiat rahat takaisin omistajille. Siis ei veron kautta oikeus- ja järjestyssysteemiä ylläpitävälle ja politiikan kautta kaikien yhteistä terveys- ja koululaitosta kehittävälle "verottajalle". Ylikapitalisaatiota ei torjuttu myöskään alentamalla hintoja, joita asiakkaat maksoivat ko. yhtiöiden tavaroista / palveluksista.

    Ylikapitalisaatiopulmaa helpotettiin palkitsemalla ylhäisiä liikeenjohtajia tulos/bonuspalkkioilla ja optioilla heistä tehtiin omistajia eli osingonsaajia ja siis liikarahapulman helpottajia. Hehän itse olivat probleemin syntyäkin edesauttaneet kulukurilla työvoimaa vähentäen ja kokonaisia toimintoa Viroon eli Meksikoon siirtämällä, pois Hakaniemen alta tai Sandersin silmälläpidolta.

    Hakaniemi itse tehtiin omistajastrategiksi johdon konsultoinnilla Varmassa ja Ilmarisessa. Amerikassa kumpi hyvänsä uusi pressa panee täytäntöön Obamalta intellektuaalisesti ennenaikaisena torjutun kansallistaloudellisen kohottautumisen, niin Putiniltako Amerikka vuorostaan oppi tällä kertaa 2017 ja tästä eteenpäin?

    Ylikapitalisaation huolenkantajista etunmaisina Suomesta voisi mainita Yrjö Kopran joka näitä palkitsemis- eli firman rahojen ylhäisemmille sidosryhmille siirsi muun kansan pussista ja työtilistä, sekä Ahti Hirvosen. Hän pamfleteillaan loi hyväksyntää tälle uusValistukselle ja neoVapaudenajalle malliin 1700-luku, ja sen rokokoo etikettiläisille.

    Ei noista pidempään vaikka pitäisi. Miksi minä muka kun asiantuntijat ja sertifikoidut ja auktorisoivatkaan eivät asiapiiriä koe säädylliseksi puheenaiheeksi ? Pankkitesti eilen oli toinen pulma eli liian vähän kapitaalin pulma. Omistajat kun jättivät liian vähän voitoista pankkeihinsa seuraten Katekismuksen pykälää ROE: osakepääoman tuotto sinun pitää kolmannelle kymmenennelle prosentille nostaman ja vuosivoitosta, vaikka vain paperikirjauksia, tulee nopeasti liki kaikki omistajile ja luottopelaajille antaman.

    Se hötövoitto onkin pankista ulosotettuna eli toiseen instituutioon siirrettynä sitten oikeata ja hapantumatonta ostovoimaa purjehtimista ja yksityiskoulua varten.

    Lopetan. Pakun ratista, vuokrakiskonnan alta tai kirkuvien pensojen kinutessa päästä liike- ja finanssilaitosherrojen dominoimiin ja parfyroimiin jalkapallotreeneihin juniori c ja g pelimaksuineen (kaupungin hallissa). Onkin hyvä ettei MyPasta Björnbergien aikaan tai suojeluskunta-punakaarti Konsensuksen ajoilta enää kukaan mitään virka. Walkiakosken Juuson Hakasta nyt puhumattakaan.

    Sedu Koskisten diskoja isojen turvasetien vahtimina taitaa olla liikuntakultuuri. Olympiapokaalia arvokaampi on NHL-värväys. Niin, Matti Ijäs ja Sulevi Peltola tämänkin näyttivät oliko Haaveiden kehä, ammoinen Helsingin Tarmo? Tieto ei tepsi.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mainio analyysi, vaikka vähän pitkästi.

      Poista
  5. Eri etukorttijärjestelmien käytön voi tietenkin "pilata" misinformaatiolla. Ottaa vain tavakseen sekä käyttää että jättää käyttämättä etukorttia. Aina käyttäessä ostaa vain jotain suurin erin kuten vessapaperia joka ei ole tarjouksessa tai 6 litraa etikkaa tms. Yhtä hyvin voi vaikkapa käyttää korttia kun lyhyimmäksi arveltu jono marketissa on parittoman kassan kohdalla.

    Olisi kätevintä ettei kauppiasheimon konsensus olisi yksinomaan voiton maksimointi. Sellainen pieni kierto jossa kehnojalkaisemmat mummut ja väsähtäneet vaarit saisivat maitonsa ja makkaransa kipaisemalla pienemmän kierroksen ettei niitä tölkinperkuleita olisi tarpeen noutaa sieltä hangaarin perältä asti. Eikö lie tuleva tämäkin kunhan ensin hoksaavat että palvelualahan se ruuan kaupittelu.

    VastaaPoista
  6. Ad Omnia: - pysäköinti mittarille - olen suuresti mieltynyt Easy Park -appsiin. Pysäköinti menee puhelinlaskuun. Jos palaa autolle ennen aikojaan, saa loppurahan takaisin. Jos aika loppuu kokousta istuessa, sitä voi yksinkertaisesti ostaa lisää kääntämällä sormella pysäköintikiekokn kuvaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä niin. Mutta sun pitää ensin ostaa sellainen älypuhelin ja perehtyä siihen. Eikä kai kaikilla ole sellaiseen varaakaan. Appsit jotka mä haluan puhelimeeni ovat kello, puhelin ja tektstiviesti. Muuta en tarvitse. Kolikkoja parempaa käyttöliittymää en tiedä kun on pysäköinnistä kysymys. Sama käteisen kanssa. Maksaessa ylivertainen, toimii aina, tutkitusti kassallakin nopein.
      Mutta kai nyt on sitten mun mentävä tänään shoppailemaan sellaista pysäköintipuhelinta. Samsung ja Gigantti kyllä kiittävät niitä Helsingin kaupungin päättäjiä, jotka ovat päättäneet leikkiä modernia digiyhteiskuntaa, eli Viroa, autoilijoilta asiaa sen kummemmin tiedustelematta.

      Yleisin peruste mitä kuulee näihin nopeisiin muutoksiin on fiksuiltakin ihmisiltä: Kato, se kuule on nyt vaan tätä päivää.
      Mä olen vanhanaikainen, idealisti, mä luulin että tämän päivän premissit ovat yhteisesti päätettävissä ja luotavissa, eivät valmiiksi annettuja.
      Mutta nyt sinne Giganttiin, puhelin on sitten kai pakolla vaihdettava. Kulutusta on siis kasvatettava, vanha toimiva roskiin. Ehkä ostankin sen uuden ja hyvän kiinalaismerkin. Sen verran kapinaa edes.


      jk

      Poista
    2. ParkMan parempi: voi keskittyä oleelliseen siellä kokouksessa ja autolle palattua kun lopettaa pysäköinnin, laskuttaa sekunnileen

      Poista
  7. "Uusia lakeja ja virkoja pidettiin salaa aika turhina. Mitä lienevät olleet, EU:n kotkotuksia."

    Ensivaikutelma on usein oikea.

    Onhan se jotenkin säälittävää, että tietosuojavaltuutettu joutuu perustelemaan olemassaoloaan ja kuukausipalkkaansa sillä, että hän käy hurjana jokin umpisuomalaisen ja yhteisesti omistetun ruokakaupan kimppuun sen takia, että tuo kauppa tietää, mitä makkaraa ostin, kuinka paljon, mistä ja milloin. Aivan naurettavaa marista moisesta tänä digitalisaation ja big datan kulta-aikana.

    Ja tuo sama valtuutettu on täysin kädetön ja ennen kaikkea hiiskumattoman hiljaa siitä, että Facebook, Google, Amazon ja Microsoft tietävät meistä ja meidän elämstämme aivan kaiken - myös sen, mitä itsekään emme tiedä. Kuten julki on tullut, ne vakoilevat nettikäyttäytymistämme, ostoksiamme jne. myös silloin, kun luulemme, että ne ovat "kiinni" ja että toimimme niiden ulkopuolella. Kuten Snowden-dokumenteista olemme saaneet lukea, NSA jopa asennuttaa lisälaitteita vakoilua varten ennen laitteen toimitusta sellaisille asiakkaille, jotka NSA:ta kiinnostavat. Ja tämä hyvässä yhteistyössä laitevalmistajien ja softafirmojen kanssa.

    Yksittäisten tallaajien tiedoilla on vain harvoin kiinnostavuutta, joten mitäpä niistä. Mutta esim. itse olen joutunut tekemään matkan varrella salassapitosopimuksia, joiden sakot ovat varallisuuteeni nähden tolkuttoman korkeita ja käräjöinti mahdollisia tietovuotosyytöksiä vastaan mahdottoman kallista. Siksi en pidä siitä, että esim. Microsoft näkee ja kerää kaiken, mitä koneessani on. Sama koskee tietysti tuotekehityssalaisuuksia, kaupallisia sopimuksia, suunnitelmia, budjetteja, jne. Jos kilpailijasi tai vaikkapa liiketoimintasi ostaja on väleissä USA:n tai noiden em. suurten kanssa, tietosi ovat heidän kätytössään. Myy siinä sitten stat upasi ja ideaasi Googlelle, kun sillä on jo kaikki tarvottava tieto.

    Ihmettelnkin suuresti frimoja, jotka noin vain panevat kaikki tietonsa Googlen, Amazonin, Microsoftin, tms. pilveen - tai yleensä noihin arkkitehtuureihin. Jos ao. firmoilla on jotakin oikeasti tärkeää tiedoisaan, se on myös heidän amerikkalaisten kilpailjoidensa tiedossa. "National interest" on asia, jonka yli mikään laki eikä kukaan tällä palolla kävele.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elintarvikejätit ja big pharma?

      Poista
    2. Let us assume for the sake of argument that all so called americans were to be annihilated.

      Would it not make them angry?

      Let us ponder upon a different path of thought. Say americans should kill everyone else, only they do not implement their will but tell everyone that they have the means to do so, only the will is lacking.

      I - for one - am most willing to encourage every killing scheme save for the one that reveals the actual possibility of mutually assured revelation of the insignificant potential of any one nation maintaining the assumed position of overbearance over others for any reasonable period of time. It would most likely crush any hurrah-nationality for good and whence would said nation then aquire trust in it self?

      I would rather say: a loud and self confident nation is a harmless and amusing nation, even if it isn't all that useful. Must not kill such a pretty nation, preferably watch it mature and see what happens, eh?

      This would be a multi-national interest, would it not?

      Poista
  8. Kiitos pysäköintineuvosta! Tarpeeseen tuli. Eikä sekään vielä riitä: saisiko nyt jotakin runoutta/runoudesta? Sekin tulisi tarpeeseen. Hyvää kesää!

    VastaaPoista
  9. Venäjä onnistui itsemurhassa vai onnistui menestymään? Jos Venäjä on epäonnistunut, niin ei se ainakaan katukuvassa näkynyt menneellä viikolla. Aunuksessa pihalla leikkiviä lapsia oli paljon ja lastenvaunuja työnteleviä äitejä vielä enemmän. Pietarin katukuvassa kukkamekot heilahtelivat ja kristillisten arvojen noususta kertoi kirkonkellojen kilinä. Uniformut ovat kadonneet katukuvasta olemattomiin. Maa on tullut pitkän matkan Neuvostoliiton romahduksesta tähän päivään. Lännessä järkytys on suuri, kun Venäjä on palannut kansainväliselle näyttämölle ja Njet merkitsee myös Njet. http://www.informationclearinghouse.info/article45187.htm#.V5wmcxkzGbY.twitter

    VastaaPoista
  10. Minä joskus 80-90-luvulla mietin kirjastossa, että olenko vainoharhainen kun hirvitti että lainaukseni menee tietokantaan ja joku voisi urkkia niitä. Sitten mietin mahdollisimman pahan uhkan: Meille tulisi joku 30-l rasistinen natsihallitus tai vastaava, esim. NL tai Venäjä. Äärimmäisten epätodennäköistä rauhoittelin itseäni.

    Tänään koventuvassa rasistisessa maailmassa tuo ajatus ei ollutkaan enää niin utopistinen. Ei sitä tiedä varmalle kuka meitä vuonna 2025 hallitsee ja tietokantoja selaa ilkeydet mielessä... Turkissa olisi jo käynyt köpelösti tänään.

    M

    VastaaPoista

  11. Nordealla ja Danskella on omat keskuspankkinsa Tukholmassa ja Kööpenhaminassa. Keskuspankki on olemassa yksityispankkeja varten.

    Keskuspankkifunktiot innovoitiin 1800-luvulla kapitalismin kriisejä pulia aukomaan. Amerikassa vasta 1913, kun valtiota tarkoitettiin pitää loitommalla ja J.P. Morgan kilpatovereineen avasikin solmut vielä 1906. Sitten jenkitkin seurasivat ja nostattivat keskuspankin Fed jollaiset Euroopaassa jo olivat nostatetut luhistuvien Ritarihuoneiden sijalle.

    Ylimysvalta hovivalta antavat myöten ja kaupallisteollinen olot mullistava konekausi pääsee valloilleen. Kirkon Temppelin sijalle mielten valtiaaksi nousee Pankki. Sen ylimaallinen hohto paistoi eilen kun sressitestejä kommentoitiin. Ei yhtä konkretian sanaa, ei yhtä käsitettävää asiaa. Vain uskontunnusta ja henkimailman liturgiaa.

    Pääomittaminen tarkoittaa, että omistajilta vaaditaan lisää rahaa pankkiosakeyhtiöönsä. Ne olisivat sitä riskipääomaa, joita vastaan epäonnistuneista luototuksista koituvat tappiot kirjataan. Sen jälkeen osakepääoma on pienempi. Pankki hieman epäsolidimpi ja tulevista voitosta on jätettävä pankkiin vararahastoa eikä saada jakaa niitä osinkoina omistajille ulos.

    Epävakaa pankki on sellainen, jota omistajat hylkivät. Eivät pane sinne rahojaan likoon. Päinvastoin he -tai ne- koettavat vetää pääomia ulos omiin yksityis/erilllistalouksiinsa.

    Vakavaraisuuden mittarit prosentteineen ovat mielen dogmeja. Vanhalla mittarilla pankin varojen, lainasaamisten suhde sen omistajien pankkiin antamiin varoihin, osakepääomaan ja kertyneisiin jakamattomiin voittoihin, oli kolme neljä.

    Sitten tulivat riskipainotteiset mittaukset. Niissä esimerkiksi valtiolle (oecd-valtioita) lainattu oli riskitön eikä kysynyt hitustakaan tätä mittaria, asuntolainat jonkun verran, mutta arvopapereistettuina vähempi (olisivat likvidempiä pahanpäivän osuessa -kuten subprimet siis 2008!). Koko systeemihän olikin räjähtää, sitä oltiin näissä mittuksissa panostettu myös pitämällä interbank eli pankin lainananto toiselle ja toisen lainanotto toiselta riskiltään nollaisina vakavaraisuuden tunnusluvuissa, Basel prosentteja laskettaessa. Sen sijaan teollisuuslainat vaativat pankilta puskuria, siksi kalliita omistajille ja pankkien vieroksumia.

    Koko kierros 150 vuodessa, teollisuuspankeista ihan vain itsetarkoituksellisiksi rahapiirien itse-eritykseksi itselle. Eikä eilenkään järjen sanaa testeistä, vain vapisevaa loitsuntaa ylimaalllisen ukkojumalan edessä.

    Tähän kun liittää sen että pankit vastoin entistä oppia saavat omistaa mitä vain ja vieläpä tehdä tarvittavan talletuksen myyjälle ihan itse -keskuspankin ottaessa tällaisenkin rahapaisutuksen "laillisen" rahan piiriin. Se olisi kuin keskuspankki olisi dikontannut minkä hyvänsä Kämpin ravintolasta lähetetyn vekselin, ja uusinut sen aina vaan.

    Kaikki tämä ja muuta jännää koettiin neljännesvuosisadassa ennen 2007. Sitten asioita on palauteltu tolkullisemmalle kannalla. Eilisistä kommeteista suomeksi eikä juuri muillakaan kielillä yleisömedioissa, ei kyllä tolkkua saa mistä kyse on. Yllä sitä aika paljon avataan, mutta ei sijaa tajuntakontekstissa ?Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
  12. "Kansainvälinen sosialismi kaatui 1914 samasta syystä, kun kävi, etteivät työläiset olleet solidaarisia, vaan lähtivät sotaan. Heillä ei ollut yhteyksiä toisiinsa." Ihan hyvä provo, Kemppinen lakimiehenä kyllä tietää minkälaisia lakeja saatetaan sotien aikana/uhatesa voimaan. Esim. sodan vastustaminen on rikos, josta tuomitaan ankarasti.

    VastaaPoista