Sivun näyttöjä yhteensä

7. helmikuuta 2016

Kotimuistutuksia




Kerran sain kuunnella illan muisteluksia sodalla rikastumisesta. Muistelija oli juristiprofessori, ei suomalainen. Ruotsia ei mainittu lainkaan, Sveitsi sitä useammin. Sodasta suurimmin kärsineet eli sangen monet muutkin kuin juutalaiset järjestelivät tiettävästi vuosikymmeniä tapaamisia saksalaisten konsernijohtajien kanssa.

Erikoisempaa tietoa oli eräiden tunnettujen englantilaisten ja amerikkalaisten yhtiöiden ansaintalogiikka, nimittäin vihollisen rahoittaminen sotatilan vallitessa.

Lukijan tulee ymmärtää, ettei minulla ole todisteita ja väitän tässä, ettei kenelläkään muullakaan tule olemaan, koskaan. Asiat on järjestetty.

Kommentissa kuitenkin kysyttiin Ruotsin panosta Hitlerin Saksan sodankäynnin rahoittamiseen. Kirjallisuudessa esiintyy arvio, että Ruotsi rahoitti sotaa kahden vuoden arvosta eli että laskennallisesti sota olisi loppunut alkuvuodesta 1943 materiaalipulaan.

Tyypillisesti maksuja suoritettiin kultana. Joku nuori tutkija voisi selvitellä tätä, koska ruotsalaisilla on kummallinen tapa päästää salaiset asiakirjat julkisiksi määräajan kuluttua umpeen. Ruotsissa olleen kullan määrän kasvu lienee siis julkaistua tietoa.

Totta puhuen Ruotsin tapa ei ole kummallinen. Kun ikäviäkin tietoja julkaistaan niin että esimerkiksi sodan jälkeinen radiotiedustelu on selostettu nöyrästi, erittäin ikävien tietojen salassa pitämistä on hyvin vaikea huomata.

Ei lukeva ja lehtiä toimittava yleisö edes tiedä, että sodan loppuvaiheessa Luulajassa (Luleå) oli merkittävä Yhdysvaltain ilmavoimien osasto pitämässä silmällä sitä, onnistuuko Neuvostoliitto valtaamaan Ruijan Kirkkoniemen – Petsamon taisteluissa. Ei kai sekään ole laajasti tiedossa, että briteillä oli radiokuunteluasema Ruotsin alueella Itämeren saaressa. Asia oli tärkeä, V 2 -rakettien ja niiden valmistuksen seuraaminen, mutta tuli siinä muutakin mielenkiintoista tietoa.

Tässä blogissa olen usein maininnut Arne Beurlingista. Tätä nykyä käytettävissä on monia jokseenkin uskottavia dokumentteja, kirjoja ja elokuvia Bletchley Parkista, jossa saksalaisten salakirjoitusta avattiin ja kehitettiin tietokoneen esimuoto. Alan Turingistä, joka teki merkittävimmät avaukset, on runsaasti draamallisista syistä vääristeltyä ja valikoitua tietoa ja näyttävä elokuva, jota ei pidä ottaa kovin vakavasti. Kun entiset liittoutuneet vakoilivat toisiaan sodan päätyttyä varsinkin ydinpommeja koskevissa asioissa, on selvää, ettei sota-ajan henkilöistä ja menetelmistä annettu tietoja.

Ruotsalainen Beurling siis avasi sodan alkuvaiheessa saksalaisten vaikeamman salakirjoituskoneen koodin. Kysymyksessä on Geheimschreiber. Julkista keskustelua käydään yleensä eri koneesta, Enigmasta. Tapausta selostetaan yllättäen yleisesti saatavilla olevissa kirjoissa, jotka löytää helpoimmin Beurlingin nimellä Wikipediasta. En neuvoisi pitämään kirjan tietoja tyhjentävinä, koska Ruotsin tiedusteluyhteistyö Naton kanssa jatkuu edelleen.

IG Farben, kemian teollisuuden jättiläinen, säilytti rahojaan sotatilan vallitessa Yhdysvalloissa ja vastavuoroisesti IBM harjoitti liiketoimintaa Saksassa. Farbenin kuuluisia tuotteita olivat myrkkykaasut, myös tuhoamisleireissä käytetty Zyklon B, jonka kehittäjän Fritz Haberin Ruotsin akatemia oli palkinnut kemian Nobelilla. IBM:n koneiden keskeinen käyttöalue oli etenkin rekisteröityjen tuhottavien luettelointi. Koneet eivät tietenkään tuohon aikaan olleet tietokoneita, vaan erinomaisia reikäkorttilaitteita.

Englannin murskaaminen ilmavoimien iskuilla oli hyökkäyksen alla sotatoimena valmis lukuun ottamatta erästä puutetta. Ei ollut riittävästi lentokonebensiiniä. Asia järjestyi. Bensiini ostettiin Englannista.

Wallenbergien tarina tulee pysymään eräin kohdin epäselvänä. Veljekset tekivät kauppoja sekä Saksan että Englannin kanssa. Sodan jälkeen he olivat järjestämässä Neuvostoliitolle erittäin merkittävää lainaa. Yhden arvauksen mukaan Raoul Wallenbergin kohtalo eli katoaminen KGB:n vankilaan ja kuolema joskus jossain oli Neuvostoliitolle luonteenomainen tapa vauhdittaa lainaneuvotteluja tai sitten osoittaa mieltään niiden johdosta. Raoul oli serkkupoika.

Tässä yhteydessä, Ruotsia sivuavien huomautusten yhteydessä, on muuten mainittava demariministeri Ernst Wigforss. Häntä on sanottu yhdeksi vuosisadan merkittävimpiin kuuluvista taloustieteilijöistä. Siihen nähden että hän näyttää todella julkaisseen Keynesin (General Theory) oivallukset pari vuotta ennen tätä (Har vi råd att arbeta: något om sparsamhet och offentliga arbeten, 1932).

Hyvin erikoista on, että Wigforss myös toteutti nämä ajatukset. Hänet valittiin yleisestä vastustuksesta huolimatta valtiovarainministeriksi jo Sandlerin hallitukseen 1924, ja tämä ”väliaikaisuus” jatkui sitten vuoteen 1949.

Esitän tämän kotimuistutuksen ilkeyttäni. Wigforssista muistuttamisen pitäisi harmittaa Sipilää, Kokoomusta ja Suomen demareita. Hän kirjoitti perustellun kantansa elvyttämisestä ja leikkauksista yli puoli vuosisataa sitten ja korosti työllisyyden ja kulutuksen yhteyttä.

Ruotsalaisten todellinen panos ei ollut sota, vaan Saksan taustavoimana toimiminen 1948-1954, eurooppalaisten markkinoiden ostovoiman lisääminen USA:n Marshall-avun hengessä. Työllisyyteen investoidaan luomalla ostovoimaa. Tämä oli Ruotsin vaalien teema 1932.

15 kommenttia:

  1. Kyllähän se otti päähän kun Ruotsikin sai Marshall apua 347 miljoonaa dollari.
    Kun Ruotsi oli viimeksi EU-puheenjohtajamaa pääministerinsä avauspuheessaan jotenkin irvaili, että Ruotsilta puuttuu IIMS:n jalostava vaikutus.

    Kuuntelijat olivat niin nuoria ja tietämättömiä etteivät älynneet muistuttaa Sodan "runteleman" Ruotsin saamasta Marshall avusta.

    "Englannin murskaaminen ilmavoimien iskuilla oli hyökkäyksen alla sotatoimena valmis lukuun ottamatta erästä puutetta. Ei ollut riittävästi lentokonebensiiniä. Asia järjestyi. Bensiini ostettiin Englannista."

    Muuten jossakin mainiossa Foylen sota-sarjan jaksossa vihjattiin tuohon vihollisen saamiin polttoainekuljetuksiin.

    VastaaPoista
  2. Ensimmäisen Fieldsin mitalin saaja Lars Ahlfors oli Arne Beurlingin perhetuttu ja erittäin hyvä ystävä. Ratkaisivat saman Denjoin otaksuman toisistaan tietämättä hieman eri tavalla.

    Tapasivat sodan akana tiettävästi myös Suomessa. En ole kuitenkaan löytänyt mistään julkisista lähteistä avustiko Ahlfors Beurlingin tapaan meidän koodinmurtajia. Tuntuisi loogiselta että ystävyksillä olisi ollut tässäkin yhteisiä intressejä.

    VastaaPoista
  3. "Kommentissa kuitenkin kysyttiin Ruotsin panosta Hitlerin Saksan sodankäynnin rahoittamiseen. Kirjallisuudessa esiintyy arvio, että Ruotsi rahoitti sotaa kahden vuoden arvosta eli että laskennallisesti sota olisi loppunut alkuvuodesta 1943 materiaalipulaan."

    Mitkä olivat Ruotsin eväät näin suurimittaisen vaikutuksen aikaansaannoksessa, noin hiukan yksilöiden tuota apua?

    VastaaPoista
  4. Kemppinen yllättää jälleen.

    Eipä ole tullut aikaisemmin tutuksi tämä ruotsalainen Ernst Wigforss. Mikä lie ollut Wigforssin vaikutus Keynesin ajatteluun ja oivalluksiin.

    Joka tapauksessa Keynesin oivallukset ja ajattelu ovat edelleen kovaa kamaa, vaikka Suomessa ei juuri koskaan olla käytännön talouspolitiikassa osattu niistä ottaa oppia ja mallia.

    Päinvastoin Suomessa on jatkuvasti sorruttu myötäsykliseen talouspolitiikkaan, jolla on lama-aikoja pahennettu ja pitkitetty ja nousukausia ylikuumennettu.

    Keynesin oivallusten yksi keskeisistä seikoista on kokonaiskysynnästä huolehtiminen. Sipilän hallitus näyttää olevan täysin ulalla näistä asioista, kun tavoitteena on aikaansaada palkanalennuksilla maahan velkadeflaatio.

    Tällaista se on, kun väkisin halutaan pysyä eurossa, jolloin valtion budjetin tasapainottaminen tulee pääasiaksi. Suhdanteista riippuen valtion kuuluukin tehdä joko alijäämäisi taikka ylijäämäisiä budjetteja. Näin voidaan toimia ilman tuskia silloin, kun maalla on oma valuutta ja oma keskuspankki. Euro-oloissa on vaarana, että valtio voikin ylivelkaantua ja seurauksena on Kreikan kohtalo, kun rahat loppuvat.

    Rahapoliittisesti itsenäiseltä valtiolta rahat eivät lopu ikinä. Vai onko joku kuullut, että keskuspankilta rahat olisivat joskus loppuneet?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hallituksen vastaväitteenä sille, miksei nyt taantumassa elvytetä on se, ettei enää uskota kyseessä olevan normaali suhdannevaihtelu, vaan iso rakenteellinen ongelma. Euro ei ole tähän suinkaan syynä, vaan yhteinen valuutta tuo sen vain näkyväksi ja tuntuvaksi.

      Devalvaatioilla se pystyttiin ennen peittämään ja lieventämään niin, ettei kansa oikein huomannut elintasonsa vähitellen huononevan muihin vastaaviin maihin verrattuna. Nyt se peittely pitää tehdä ottamalla velkaa - ja se syystäkin pelottaa vastuullisia päättäjiä.

      Poista
    2. Ei lopu keskuspankit rahat, mutta rahalla arvo! Tuollainen Ugandan tie setelirahoituksella vain viivyttää tarpeellisten, mutta kipeiden rakenteellisten uudistusten ja budjetin tasapainotukset tekoa.Perustuslakiin pitäisi säätää kielto tehdä alijäämäinen budjettia muutoin kuin sodan tai hätätilan aikana. Pikemmin pitäisi rauhan aikana tehdä ylijäämäinen budjettia ja kerätä vararahastoa.

      Poista
    3. Venezuelan tie olkoon meidänkin tiemme, haluaa Toipila

      Poista
    4. "Vai onko joku kuullut, että keskuspankilta rahat olisivat joskus loppuneet?"

      Rahaahan riittää niin kauan kuin on paperia. Saksassa 20-luvulla inflaatio oli 850 miljardia prosenttia ja nykyaikana Zimbabwessa oli pakko todeta oma valuutta vain sen paperin arvoiseksi, jolle se oli painettu - vaikka nollia olisi ykkösen jälkeen seteli täynnä, arvoa sillä ei ollut.

      Poista
  5. Auschwitzin keskitysleirin yhteydessä toimi pieni tiivis tehdasrypäs joka tarvitsi työvoimaa ja sitten antoi tuotteita tilalle, ilmeisesti tässä tapauksessa kaasua. Primo Levi joutui Auschwitziin sodan loppupuolella ja kirjoitti tuotannon leirielämästä. Se käsittää noin 10 opusta ja ilmeisesti julkaistaan englanniksi kokonaisuudessaan pian. Suomeksi on ehkä kolme kirjaa. Niistä yksi, Jaksollinen järjestelmä, kertoo IG Farbenista sieltä sisältä päin. Primo Levi oli kemisti ja pääsi työhön tehtaaseen. Hän säilyi hengissä, mutta moni muu ei. Levi oli kotoisin Pohjois-Italiasta. Hänen elämästään saa sen käsityksen että hän ei jatkanut sodan jälkeen enää kemistinä.

    VastaaPoista
  6. Jäämerentien sulkeutuessa ja yhteyden Liinahamariin katketessa saksalaiset olivat yllättäen sallineet liikenteen saarroksissa olleeseen Göteborgin satamaan.
    Lähes 70 vuotta myöhemmin, helmikuun 15. 2009, Dagens Nyheterin kokosivun juttu kertoi Ruotsin finanssiministeriön kassakaapista löytyneestä salaisesta dokumentista. Se selvitti Ruotsin myöntäneen vuoden 1941 huhtikuussa 40 miljoonan silloisen kruunun suuruisen pankkilainan avustamaan Hitlerin Saksan sodankäyntiä. Lainan avulla saatiin Göteborgin reitti auki.

    VastaaPoista
  7. Hieno kirjoitus!

    Sota on hyvä bisnes, sehän on selvää. USA:n entinen presidentti Eisenhower aikanaan varoitti kansaansa sotilas-teollisesta ryhmästä, sen valta on sen jälkeen vain kasvanut. Eräs neropatti totesi, että siihen pitää lisätä myös sana poliittinen, ilman sitä ei sotia käydä.
    Olihan George W. Bushin isäkin Hitlerin pankkiiri, sai siitä sodan jälkeen rangaistuksenkin.
    On kuitenkin pakko myöntää, että Arne Beurling on minulle tuntematon suuruus. Kiitos sivistämisestä.
    /Y

    VastaaPoista
  8. Zyklon B -rakeet IG Farben kehitti syöpäläisten torjunta-aineeksi, muistaakseni jo 1. maailmansotaan. Kemikaalille olikin kovaa kysyntää sota-ajan olosuhteissa, niin rintamalla kuin vanki- ja työleireissäkin. Keski-Euroopassa kun ei tunnettu täisaunamenetelmää, joten saastuneet vaatteet oli desinfoitava kaasulla, jota Zyklon B granulat erittivät ilmaan sitä varten rakennetuissa desinfiointihuoneissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korvaako tupakan röyhyttely täisaunan ja Zyklon-B:n. Mehiläisten sukupuuttoaaltoon esitetty syylliseksi nikotinoidi kasvinsuojelumyrkyt. Luteet, russakat, täit, pölypunkit alkavat yleistyä tupakoinnin vainoamisen takia. vitsi vitsi.

      Poista
  9. Poikkeuksellinen tarpeellinen muistutus tuo Ernst Wigforssin merkitys kansankodin isänä. Pohjoismaiset demariopiskelijat kyllä puhuivat hänen opeistaan paljonkin 1970-luvulla.

    Aina joskus unohtuu, kuinka tehokkaasti porvarillinen hegemonia toimii. En ole varmaan itsekään käyttänyt koko käsitettä sitten vuoden 1977, jolloin Wigforss kuoli (ja tyttäreni syntyi).

    vuorela, tampere

    VastaaPoista
  10. "ettei minulla ole todisteita ja väitän tässä, ettei kenelläkään muullakaan tule olemaan, koskaan. Asiat on järjestetty."

    Pidän tätä argumentaatiolinjaa ongelmallisena, esim

    - X on pedofiili. Ei minulla ole todisteita ja väitän tässä, ettei kenelläkään muullakaan tule olemaan, koskaan. Asiat on järjestetty.

    - kansanryhmä ... kaikki jäsenet ovat murhaajia ja raiskaajia.Ei minulla ole todisteita ja väitän tässä, ettei kenelläkään muullakaan tule olemaan, koskaan. Asiat on järjestetty.

    - Jumala on/ei ole olemassa. Ei minulla ole todisteita ja väitän tässä, ettei kenelläkään muullakaan tule olemaan, koskaan. Asiat on järjestetty.

    Kaunista retoriikka, mutta sen ydinsisältö on se, että olen sitä mieltä, että vaikkakin vailla todisteita. Hyväksyn tuollaisen arvojen osalta, mutta en faktojen.

    VastaaPoista