Kerguelen

Pari kertaa olen ojentanut kättäni, mutta naula on puuttunut. Vuoteeni yläpuolella 1700-luvun Pohjois-Euroopan kartta on aito. Matth. Seuter Muscovia 1720. Hinta verkon mukaan nyt 310 euroa. Hommasin sen isälle lahjaksi. On minulla sata isän tunturiseudun karttaakin ja mainio venäläinen Aunuksen kartta, johon on punaisella piirretty tiedustelukohteet, kuten Ojatin silta.

Luullakseni sain ne perinnöksi. En tiedä. Jako oli niin sopuisa.

Kahta väkevimmin vaikuttanutta karttaa ei enää ole. Ne eivät olleet arvokkaita. Kun minulla oli tuo taipumus elää sanoja pitkin jo pienenä, pääni on täynnä omituisia muistoja, joihin pystynyt zoomaamaan. Nurmen Taatan Billnäs-kirjoituspöydän päällä oli maailmankartta, jonka alareunaan oli painettu isoilla kirjaimilla ”Justus Perthes Gotha”. Gotha on vuonna 775 perustettu pikkukaupunki. Justus Perthes iski suoneen keksimällä aateliskalenterin, jonka tavallinen nimitys on tänäkin päivänä ”Gotha”. Napoleonin sotien päättymisen nostattamassa riemussa hän kirjakauppiaana sopi johtavien maantieteilijöiden kanssa erinäisten karttojen julkaisemisesta. Niitä julkaistaan ja myydään edelleen. Amazonissa on kymmeniä.

Meillä oli kotona poikien huoneessa maailmankartta, joka oli suomalainen. Luullakseni se oli kirjakaupastamme, kaupaksi käymätön. Nykyisessä kodissani oli hankkimani, samanlainen. Joku söi siihen reiän Australian kohdalle. Epäilen tietäväni kuka.

Olenko kertonut, että meillä oli newfoundlandinkoira 40 vuotta sitten? Se oli Jarno Pennasen entinen. Otimme sen pyynnöstä, kun Jarno kuoli. Jäin miettimään luettuani lehdestä asiallisen kirjoitelman Eila Pennasesta, kuka muistaisi Jarnoa. En uskalla tässä toistaa sukulaisuuksia, jotka ovat mutkikkaita. Kuvaan kuuluivat myös Vammelvuot. Ja kun lukemassani kirjoitelmassa korostettiin Eila Pennasen suurta vaikutusta kääntäjäsukupolven kouluttajana, lisäisin asiaan hänen aviomiehenäänkin toimineen Juhani Jaskarin, joka opetti Eilalle vaikeampien tekstien suomentamisen. Jaskari käänsi Nabokovin niin hyvin ettei siihen ole edelleenkään mitään lisäämistä.

Hän opetti minulle vaativaa suomentamista ja viinanjuontia. Edellisessä olin hyväoppinen, jälkimmäisessä en. Melkein pelkästään Jussin ansiota on, että Suomesta sai suomeksi maailman parhaita dekkareita jo varhain. Hän taisi omin käsin toimittaa Södikan sarjaa iät ajat. Ainoa poikkeama oli Otavan naisten esiin nostama Simenon; nyt on ilmestynyt nide Maigret-novelleja.

Muut kustantajat lähettelevät minulle uutuuksia, joille haluavat julkisuutta. Ei Otava.

Harmi; kannoin Maigretin lippua yksin kymmenen vuotta. Ne suomennoksetkin ovat niin pahuksen hyviä. Ajattelin sanoa Touko Siltalalle, että ostaisi halvalla ne suomennokset ja oikeudet. Halvalla lähtisivät. Kun Otava ei ymmärrä.

Aamutoimillani ajattelin:”Kerguelen.” Huomasin että tässä on esimerkki digitaalisen maailman mahdollisuuksista. Kymmeneen sekuntiin en tiennyt, mistä tuo sana tuli mieleeni. Sitten muistin että se on saari joko pohjoisessa tai sitten etelässä.

Verkosta katsoin, että Kerguelenin saari sijaitsee, kuten Reunion, maailmankartalla juuri siinä kohdassa, jossa tyynyni oli. Pitäisi kysyä viisaalta veljeltäni, muistaako hänkin melkein kaikki maailmankartan paikannimet ulkoa. Muistan miten etsimme seinäkartalta Afrikan tähti -pelin Okomboa, ja kun ei löytynyt, etsin Tietosanakirjasta ja Taatan Konversazions-Lexinista. Kun Kari Mannerla sitten aikoinaan kävi kysymässä, onko hänellä pelin keksijänä tekijänoikeutta peliinsä, kysyin heti Okombosta. Hän tunnusti ujosti keksineensä sen omasta päästään ja samoin joitakin muita paikannimiä.

Suomalaisen hengenviljelyn historiassa ”Afrikan tähti” muuten on virstanpylväs. Mannerla itse oli mainostoimistoalan merkkimiehiä siinä kuin Viherjuurikin, mutta pelin hän keksi (ja myi ronttihinnalla) alaikäisenä.

Olen neuvonut Kai Ekholmia olemaan tarkkana. Suomen Kuvalehden mainokset vuodesta 1916 ovat keskeistä suomalaista kulttuuriperintöä – Vaasan Näkki, Kaleva-Puku Oy (”Tämä n hyvä ratkaisu tässä tapauksesa. mutta aina hyvä ratkaisu on Kaleva-puku”) jne. Digitoitavissa lehdissä mainokset ovat mielestäni keskimäärin kiinnostavampia kuin kirjoitukset. Samoin ovat ilmoitukset tyyppiä ”Juo sinäkin Savon Viinaa…”

Istuimme Pekka Vuoren kanssa Katajanokalla kahvilassa juttelemassa myös kirjataiteesta ja piirtämisestä. Jälkeenpäin rupesin ajattelemaan lähes kadonnutta piirtämisen taitoa, jossa Pekka itse on niin hyvä. Tuo taitohan muistuttaa soittiminen hallitsemista. Lahjakkuuden lisäksi on tehtävä töitä aivan mielettömästi.

Mieleeni tuli, että kirjapainotekniikan takia nimenomaan lehtien mainokset aina piirrettiin piirrettiin, ja niinpä meilläkin oli suuri määrä eteviä graafikkoja, joita aikoinaan melkein halveksittiin ja jotka ovat nyt melkein unohtuneet. Omat suosikkini ovat Topi Viksted ja Erkki Koponen (Ollin pakinat).

Muussa yhteydessä oli puhetta tädistä, joka oli ikänsä kartanpiirtäjänä. Se oli hyvin vaativa ammatti – ja samoin muuten konepiirustusten tekemisen taito.

Tuota kartan piirtämistä ihailen. Muutkin kuin Justus Perthes osasivat palkata päällekatsojat. Kartassa viivan lisäksi havainnollisuus eli kartografisten elementtien valikointi on kaikki kaikessa.

Kuva on Amanitan (Linnilä – Utrio) Pekka Vuori -kirjasta.